Nimi: Kelmuttaja
Kirjoittaja: Kani
Ikäraja: K-16
Genre: huumori, jonkinlainen horror
Varoitukset: julmille kohtaloille irvailu, häiriintynyt taiteilija, eläimen tappaminen
AN: Tungin nyt tämän finistä tänne, koska pidän tästä edelleen - tosin muokkasin hieman. Murteen keksin kirjoittaessani, joten se ei luultavasti paikallistu yhtään minnekään. Ja tiedän, että ne on
ongelmat ja
geenitaalialueella, mutta kapulakieli tuntui sopivan paremmin Rikun suuhun. Niin ja, laitoin kauhu- ja jännitystekstien kategoriaan, koska onhan tämä nyt vähän... kieroutunut.
Kelmuttaja
”Hyvää iltaa arvoisa herrasväki siellä radioiden toisella puolella, täällä taas jälleen Jaana Blomqvist ja ohjelma Ammattina erikoisuus. Tänään studiossamme on vieraana vuoden nuori taiteilija-palkinnon ja apurahan itselleen ansaitusti, ehm, kelmuttanut herra Riku Saapassuo, tervetuloa.”
”Kiitos, kiitos ja suaanen sanoa, että oikeen nokkela pieni sanaleikki teillä tuossa. Ihanaa hei olla täällä juuri nyt.”
”Ihanaa hei, että olette.”
”Sinutelkaa vuaan, teitittely saa miut tuntemaan itteni niin tavattoman vanhaksi.”
”Tämä selvä. Kerrohan, Riku, kuka olet ja mitä oikein teet. Ihan vain siltä varalta, että joku kuulijoistamme ei ole vielä tutustunut ammattiisi. Pelkkä muodollisuus.”
”No, mie olen Riku Saapassuo, ammattimainen kelemuttaja ja vuoden nuori taiteilija, kuten jo alussakkii todettiin.”
”Kelmuttaja? Mitä se sellainen oikein tarkoittaa sitten?”
”No, nimikkeestä voekin varmasti päätellä, että mie kelemutan asioita työkseni. Ja teen taidetta näistä kysseessä olevista asioista sitten jäläkikätteen. Niin mie teen, se on jämpti.”
”Taidetta - siis kelmuttamalla?”
”Kyllä, kelemuttamalla sitä taidetta sitten juu.”
”Aivan.”
”Tulipa mieleeni tässä sellainen hauska sattuma, kun yritin nimittäin kelemuttaa ihteni kerran.”
”Oi, niinkö? Kertokaa toki lisää.”
”No, viikset ja muu sellainen kelemuttu kyllä oikeen nätisti, mutta onkelmat alko, no, kenitaalialueella. Viikon ajan mie kuljin kokovartalokelemussa ennen kuin ihottuma ajoi lekurin vastaanotolle ja siinä mie sitten sivelin hellävaraasesti hoetavaa litkuva kirvelevien näppylöitten päälle ja päätin, että pittäyvyn ehkä vastaisuudessa elottomien asioiden kelemuttamisessa. Koiran oon kyllä kelemuttanut, ihan hyvin se Musti siihen suhtautuu kunhan vain muistaa lisätä hengitysreijät.”
”Eh, todellako?”
”Kyllä, kyllä. Ee ole koira liikahtanut viiteen viikkoon, maannut vain hiljaa paikoillaan nurkassa. Niin kiltti ja ihana otus se on kyllä. Ee oo niin hyvvää koiraa kellään.”
”Ja - jaha. Tuota, jos kertoisitte hiukan siitä, kuinka innostuksenne kelmuttamiseen sai ensikerran alkunsa? Mistä kipinä syttyi?”
”No ihanaa hei, että kysyit. Siinähän kävi sillä laella, että nuorempana kokkeilin muun muassa piirtämistä ja savenvalamista. Myös rautalanka ja kivi tulivat tutuiksi noin niin kuin materiaaleina, mutta eiväthän ne oo kovinkaan ihmislähtöisiä. Kestäviä kyllä, mutta niin armottomia. Kelemu on hyvin anteeksiantava työstettävä. Tajusin materiaalin hienouven ja herkkyyven ollessani, ehm, pakollisessa työsuhteessa vankilan keittiössä. Pian huomasin kelemuttaneeni sohvani, sain siitä kovasti kehuja ja piäätin jakkaa taidettani muidenkin ihmisten katseltavaksi ja koettavaksi. Kelemu nimittäin sattuu olemaan ehdottomasti sellaanen materiaali, että se pittää kokonaisvaltaisesti kokea. Vaimonikin on sitä mieltä.”
”Jaa, teillä on vaimo?”
”Kyllä, kyllä. Ihanaa hei, että tuli mainittua, Ritva on ehdottomasti miun suurin tukija. Hiljainen tosin, ja mahottoman luja luonne, ee voi kuin ihhailla. Istunut Kiasman pihassa jo kolometoista kuukautta kelemutettuna, eikä ole kertaakaan näläkää valittanut.”
”Siis - herranen aika! Olette kelmuttaneet vaimonne?”
”Kyllä, kyllä. Kelemuhan sattuu olemaan sellaanen materiaali, että se pittää kokonaisvaltaisesti kokea. Sen mie taesinkin kyllä jo todeta. Joten mittee ois, rouva Plomkvisti? Pannaanko pakettiin, rullataanko rapisevaksi? Sanokaa toki, jos kelemututtaa, tiijätte kyllä, mistä miut löytää.”
”No, mutta! Teidän vaimonne!”
”Ee se miulle uskalla vastaan panna. Käyn vain vaihtamassa kelemut parin kuukauven välein, niin pyssyy emäntä tyytyväisenä.”
”Voi, voi tavaton. Kyllä minusta nyt tuntuu, että tämä lähetys täytyy lopettaa tähän. Kiitoksia ja hyvää iltaa kaikille kuuntelijoille ja eritysesti sinulle, Riku.”
”Eipä mittee. Miulla on kuule tuolla laukussa yksi puukko ja pari rullaa muovikelemua. Kiinnostaako?”
