Suudella sokeana
paritus: Andromeda/Alecto, Andromeda/Bellatrix, viitteitä muihin
ikäraja: K-12
genre: draama, raapaleita
varoitukset: insestiä ja ryypiskelyä
yhteenveto: Toisesta maailmasta, vähemmän siveästä ja sivistyneestä.
A/N: Raapaleiden sanamäärät ovat 100, 150 tai 200.
*
Äiti on aina sanonut, että he ovat roskaväkeä - Carrowit siis.
“Puhdasverisiä, kyllä, monen sukupolven ajan, mutta ehkä lopulta jopa hieman liiankin puhtaita, jos ymmärrät, mitä tarkoitan…”
Ja Andromeda ymmärtää, käsittää aivan niin kuin kaikki muutkin. Eihän sitä kukaan koskaan ääneen sano, ei siitä sovi varsinaisesti puhua, merkityksiä täyteen ladotut rivien välit kertokoot omaa tarinaansa, samoin kuin liian vähän uusia oksia versova sukupuukin.
Avioliitot serkkujen kesken ovat yleisiä.
Carroweilla ne ovat yleisempiä kuin muilla suvuilla.
Ja toisinaan, kenties jopa huomionarvoisen usein, sen suvun naiset jäävät naimattomiksi, elävät vanhapiikoina läheisissä yhteyksissä isäänsä tai veljeensä, näiden talossa, ja synnyttävät juhlituiksi perijöiksi äpäriä, joilla on perheen tunnistettavat punaiset hiukset sekä aikanaan hivenen kumaraksi käyvä ryhti.
Andromeda tietää sen kaiken, se on totuus eikä pelkkää ilkeämielisten puhetta, mutta toisinaan sitä on vaikea uskoa todeksi. Se poika ehkä onkin kaiken iljettävän ruumiillistuma - sukurutsainen ja syntymästään saakka viallinen, kummallinen mulkosilmä ja niin kammottava naurukin - mutta se tyttö, Alecto, on jotain aivan muuta. Pehmeät kiharat hehkuvat auringon polttaman tiilen ja lämpimien liekkien sävyissä, silmissä kiiluu häivähdys hopeaa, ja tumma huulipuna muovaa räävittömyyksiä suoltavasta suusta pienen ja suloisen kuin ruusunnuppu.
Alecto ei ole kaunis sanan varsinaisessa merkityksessä. Se tuntuu suurelta vääryydeltä, ja Andromeda laventaa määritelmää mielessään.
*
Bellatrix nauraa, kun Andromeda tuo Alecton heille iltapäiväteelle, nauraa niin, että jokainen valkea hammas näkyy. Nauraa kuten rahvas. Äiti olisi pettynyt heihin molempiin, jos vain olisi kotona näkemässä sen, mutta Andromeda on ollut tarkka, ajoittanut Alecton vierailun niin, ettei holhooja vain häiritse heitä.
Andromeda tuijottaa teekuppinsa yli lumoutuneena Alecton raskaiden rintojen kaaria, jotka liian antelias kaapu paljastaa ahneille katseille, hänen katseelleen. Kamalaa. Ja niin kiehtovaa. Tyttö on kuin toisesta maailmasta, paheellisesta ja herkullisesta, vähemmän siveästä ja sivistyneestä. Maailmasta, jossa odotuksia ei ole tarkoitettu täytettäviksi vaan jokainen saattaa tehdä, mitä haluaa. Täyttää toiveensa, elää ainoastaan itselleen.
Alecton hymyillessä Andromeda hymyilee takaisin.
*
“Sinä pidät sellaisesta saastasta?”
Ei Bellatrix oikeastaan tiedä, mitä kysyy, eikä Andromeda voi vastata, ei sitä voi sanoa, ei ainakaan perheelle, ei kaikkea pysty edes selittämään. Ei kaikelle ole sanoja. Ja Alecto saa ne harvatkin sanat kalpenemaan, ne valuvat tyhjiksi ja merkityksettömiksi, ontoiksi kuoriksi, jotka kumisevat toisiaan vasten niin uskomattoman turhina, niitä ei tarvita. Mutta kyllä, Andromeda pitää siitä, hikisistä käsistä niskalla ja vetämässä hellästi hiuksista, kulkemassa pitkin kehoa, kylkiluita ja lantiota, kuumat huulet ja kuumat suudelmat, märät merkit kasvoilla ja kaulalla.
“Ja viihdyt sen sisäsiittoisen huoran kanssa?”
“Älä ole noin karkea.”
“Luulin sellaisen miellyttävän sinua.”
Ja kyllä, jälleen kerran, mutta ei siinä seurassa, ei Bellan kanssa. Alecto on eri asia, aina, hän pelaa eri säännöillä kuin muut ja siten hänet myös tulee arvioida, eri asteikolla - ei etikettiä ja hyviä tapoja, vitut niistä, sellainen ei sovi kaikille. Sellainen ei ole viehättävää kaikilla. Mutta silti Bella nauraa edelleen kuin rahvas.
*
Silkkihuivi silmillä ja kupliva kuohuviini suonissa, maailman kummallisin seuraleikki, niin häiritsevä ja silti kovin hekumallinen - suutele sokeana ja päättele ihon pehmeydestä, mikä ruumiinosa ja kenen kehosta se on. Ja vaikkei Andromeda pidäkään Alecton veljestä, on Amycus siinä vaiheessa iltaa tervetullut seuraan. Ainakin se on jännittävämpää, kaikki ne kielletyt kosketukset jonkun nähden.
Andromeda juo lisää ja suukottaa ensimmäisen kerran, tytön pehmeä polvitaive, ja Amycus vetää vieressä syvään henkeä. Seuraavana pojan luinen lapa, tappeluissa rikkoutuneet rystyset, tytön korvanlehti kiharoiden koskettaessa sokean suutelijan kasvoja. Ja lisää kuohuviiniä, Alecto nojautuu lähemmäs, kiinni kylkeen, kutittaa ja kikattaa ja kaataa taas lisää juotavaa.
Niin Andromeda humaltuu roskaväen seurassa, roskaväen seurasta, kaikki on hauskaa ja helppoa eikä mitään tarvitse salata. Normit ovat rikkomista varten, tyttöjen väliset suhteet sallittuja ja sisaruksetkin saattavat suudella keskenään, vitut muiden mielipiteistä, muut eivät ole siellä.
Seuraavana aamuna suussa maistuvat vapauden katkerammat vivahteet, mutta vapaus joka tapauksessa. Andromeda lainaa Alecton hammasharjaa ja alusvaatteita, menee kotiin hiukset vielä suihkusta kosteina. Piiloutuu kuitenkin äidiltä, tämä ei saa nähdä, tämä ei saa tietää. Ei äiti ymmärtäisi.
Bellatrix kysyy, missä Andromeda on ollut yötä. Andromeda ei vastaa. Alecton punaisten alushousujen pitsit kutittavat vaatteiden alla, hankaavat haaroja. Bellan mielestä Andromeda haisee edelleen vanhalle viinalle. Bellakaan ei ymmärrä.
*
Joskus Andromeda ajattelee, että Alecto muistuttaa Bellatrixia, joskus taas Bella yrittää olla Alecton kaltainen, eikä Andromeda ikinä tiedä, pitääkö hän siitä. Kyllä ja ei, riippuu päivästä, riippuu säästä, riippuu niin monista seikoista, kaikki ne rujot vihjailut, rivot, rumat mielikuvat. Ja samalla siinäkin on hiven omaa lumoaan, jotain pahaa ja synkkää ja kiellettyä.
Bella käyttää samanlaista huulipunaa kuin Alecto, siitä jää nuorimman siskon poskelle tuttuja tummia jälkiä. Narcissa ei pidä siitä, Andromedaa se hämmentää - jäljet eivät olisi häirinneet häntä, hän on tottunut niihin, mutta ei Bella häntä suukotellut. Ikinä.
Joskus Andromeda ajattelee tulevansa hulluksi ja että hänen on päästävä pois.
*
Kun yö on pimeä ja musta, ei nimillä ole merkitystä, ei nimillä eikä suvuilla, ei edes läheisillä perhesuhteilla. Kasvoja ei ole olemassakaan, on vain tuoksu ja tuntu, lämmin keho ja sileä iho toista samanlaista vasten. Eikä veri ole vettä sakeampaa, se ainoastaan kohisee korvissa ja kuumottaa poskilla, sormenpäissä, reisien välissä, muita merkityksiä sillä ei ole.
Andromeda tietää, ettei se ole totta. Ei ainakaan heidän verensä suhteen.
Ehkä hän syntyi väärään sukuun, liian sakeaveriseen - sen, joka tuntee vetoa kaltaistaan kohtaan, joka tahtoo suudella sokeana, rajoja rikkoen, normeja noudattamatta. Maatessaan yksin vuoteessaan hänen tietoisuutensa vaikenee, siveys ja sivistys katoaa, hän on toisenlaisen maailman kasvatti, roskaväkeä ja piittaamaton, ja hän tyydyttää itsensä ajatellen Bellatrixia. Tämän ankaria käsiä ja tumman huulipunan jättämiä merkkejä kalpeilla kasvoilla.
Joskus hän nousee vuoteestaan, kulkee kartanon pimeillä käytävillä, kuuntelee Bellan raskasta hengitystä oven takaa, avaimenreiästä. Laiskassa laskuhumalassa Andromeda kertoo siitä Alectolle. Alecto sanoo, että se on täysin ymmärrettävää.
*
Kun Bellatrix juo liikaa kuohuviiniä, hän ei ole lainkaan hauskaa seuraa, ei kuten Alecto ja Amycus. Hänen katseensa leiskuu hallitsemattomana ja kiihkeänä, hänen äänensä kohoaa astetta kimeämmäksi ja hän nauraa vieläkin ruokottomammin, mutta hauska hän ei ole. Andromeda ahdistuu koko ajan enemmän, Bellan punehtuneet kasvot ja julmat sanat - hänen sukuaan, hänen lihaansa ja vertaan, ja silti niin vieras.
Alecto nauraa Bellaakin kovemmin, ehdottaa seuraleikkiä, ja vaikka Bella halveksuukin saastaisia seuralaisiaan, hän suostuu. Silkkihuivi sidotaan silmille ja Alecto ojentaa ranteensa Bellalle suudeltavaksi. Andromedan kurkkua kuristaa. Se on väärin. Hän on väärin. Amycus koskettaa varoen Andromedan polvea, mutta poika on etova, niin karkea ja kulmikas, sukurutsainen ja syntymästään asti viallinen, kaiken iljettävän ruumiillistuma, heidän ei pitäisi olla toistensa lähellä, ei missään tekemisissä keskenään. Liikaa vikoja yhteen seurueeseen.
Andromeda juo liikaa, antaa kolmesti ylen ja nukahtaa huoneensa lattialle, vapisee hikisessä horkassa. Aamulla suussa ei maistu kitkerä, tunkkainen vapaus, ainoastaan verenperimän määräämä vankeus - se kahlitsee, tukahduttaa, tappaa vähitellen. Alakerrassa Alecto ja Bellatrix nukkuvat yhdessä sohvalla, Bellan kasvot Alecton tiilenpunaisten kiharoiden peitossa ja Alecton käsi Bellan hameen alla, kuin piilossa kylmältä, lämpiämässä reisien välissä.
Andromeda silittää Bellan kasvoja, suutelee huulia kevyesti. Sisko ei herää.
Eikä Andromeda kuulu sinne, väärä suku, ehkä väärä elämäkin.
*
