Valveunissakävelyä
paritus: Tom Valedro / Ginny Weasley
ikäraja: K-12
genre: angst, chan, non-con, raapaleita
varoitukset: viitteitä lapsen hyväksikäyttöön (duh, tällä parilla...)
sanamäärä: 3x100
yhteenveto: Sinä olet antautunut tähänkin asti, antautunut täysin sieluin, nyt voin ottaa vastaan ruumiisikin.
A/N: Omistettu dallylle, koska se kiero paska nyt vaan tykkää tällaisesta :p Tuli taas vähän kokeellisempaa (ja kornimpaa, eh…), kaikenlaiset kommentit ovat erittäin toivottuja.
Minä olen muisto, minä olen aave, minä olen kuiskaus, minä olen haave. Sinä vuodatat minuun sydämesi ja minä paikkaan jokaisen lapsellisten pelkojen aiheuttaman aukon, minä hengitän sinun keuhkoillasi ja maistan sinun kielelläsi. Sinä kannat minua mukanasi, laukussa ja taskussa, painat rintaasi vasten, annat minun kuulla sykkeesi, minun tulevan sykkeeni.
Musta pisara toisensa jälkeen, unelmat ja epäilykset, kuinka kuivatettu paperinen elämä voikaan elpyä sille painetusta nesteestä ja niin typeristä asioista. Kun minä kysyn, sinä vastaat, kerrot mitä tahansa, sanot mitä haluan sinun sanovan.
Ja vielä minä omistan sinut, pidän lähelläni - liian lähellä - kunnes olet pelkkä tyhjä kuori, ontto kuten minun sanani.
Kun minä vahvistun, sinä heikkenet, ja hetken ajan me olemme tasoissa. Yhtäläisiä voimissamme, samoissa harmaissa varjoissa ennen kuin minä otan vallan. Ja sinä painat pääsi ja tottelet minua, pienet veriset kädet ja hennon äänen sihahdukset minun käskiessäni sinun kauttasi.
Ne samat veriset kädet omalla vartalollasi, laihoilla reisillä ja pisamaisella rinnalla, kalpean ihon pinnalla. Unettomat yöt kertyvät kasvoillesi, tummia läiskiä ja hätäisiä kyyneleitä, sinä vaikenet ja puhut ainoastaan minulle, etsit vastauksia, anteeksiantoa, et tiedä itsekään, mitä.
Ja ne synkät tekosi, autioilla käytävillä kaikuvat askeleet, sinä kuljet valveunesta toiseen ja jokainen on aina edellistään tummempi, edellistään raaempi, edellistään syvempi, todellisempi ja tahraavampi.
Minä haistan pölyn hiuksiltasi, maistan itketyn suolan huuliltasi, ja sinä olet valkoinen, mutta et kuten uusi lumi, vaan valkoinen kuten tuhka, poltetun ja loppuun kulutetun viimeiset jäännökset. Pian sinutkin voi puhaltaa pois.
Kun sinä viimein yrität taistella, lannistetun väsynyttä kirkunaa ja liian pitkälle pureskeltuja kynsiä minun kasvoillani, minä olen jo verta ja lihaa, himoa ja suunnatonta vihaa, etkä sinä jaksa enää edes kunnolla yrittää. Sinä olet antautunut tähänkin asti, antautunut täysin sieluin, nyt voin ottaa vastaan ruumiisikin.
Minä näen, kuinka elämä pakenee sinun silmistäsi, kuinka katseesi lasittuu. Tunnen, kuinka sykkeesi laskee, kuinka kätesi kylmenevät, ja minä lasken sinut viimeiseen painajaiseesi.
