Nimi: Nuku, nuku pikku haltia
Kirjoittaja: zilah
Henkilöt: Erestor/ Glorfindel
Lajityyppi: humoristinen romanssi, siirappia
Ikärajavaroitus: K-12
Vastuuvapaus: Minen omista heitä, pahus sentään. He kuuluvat upealle kirjoittajalle jota palvon ajasta ikuisuuteen, Tolkienille. Mutta leikkiminen heillä on sentään sallittua, onhan?
Varoitus: Slash, huonoa huumoria
Yhteenveto: Erestor ei saa unta, ja hänen ystävänsä yrittävät auttaa häntä.
Kertokaahan, mitä pidätte,
zilah
NUKU, NUKU PIKKU HALTIA
Erestor oli väsynyt. Voimaton. Loppuun ajettu.
Viimeinen niitti oli ollut, kun kaksoset olivat yrittäneet piristää häntä houkuttelemalla hänet ratsastusretkelle, mutta he olivat joutuneet äkillisen myrskyn alle ja päätyneet takaisin Imladrisiin lopen uupuneina ja läpimärkinä. Ja yhden kurjan yön jälkeen Erestorin oli ollut pakko mennä Elrondin luo ja pyytää muutama lomapäivä. Hän ei halunnut mitään muuta kuin kaatua sänkyyn ja nukkua tuhat vuotta, noin alkajaisiksi.
Erestor pyöriskeli sängyssään tuntikausia, tuloksetta. Lopulta hänen oli todettava, että uni ei tullut sitten millään. Tekemättömät työt vainosivat hänen ajatuksiaan, antamatta hänelle hetkenkään rauhaa.
* * * *
Viikko oli kulunut, eikä Erestor ollut yhäkään nukkunut silmäntäyttä. Unen puute näkyi hänen olemuksestaan jo kauas ja kaikki karttelivat häntä. Jos Erestor oli normaalisti hieman kärsimätön, niin tällaisena hänen kanssaan oli mahdoton tulla toimeen. Vain muutamat ystävät olivat uskaltautuneet antamaan hänelle neuvojaan, jotta hän saisi unen päästä kiinni, mutta tähän asti niistä ei ollut ollut mitään apua.
Kahdeksannen päivän iltana Erestor makasi sängyllään, kun ovelta kuului koputus. Erestor huusi, että ovi oli auki ja tulija voisi tulla sisään.
“Ei! Voi ei häntäkin!” Erestor voihkaisi mielessään, kun näki Glorfindelin astuvan sisään. Imladrisin kapteeni oli raivostuttava ja tämän seura oli rasittavaa silloinkin, kun Erestor oli täysissä voimissaan. Väsyneenä hän ei kerta kaikkiaan halunnut Glorfindelia lähelleen. Kuinka kummassa hän pääsisi tästä eroon? Pelkkä poistumiskäsky ei riittäisi alkuunkaan, sen Erestor tiesi jo ennestään. Totuuden nimessä, Erestor ei inhonnut Glorfindelia, päinvastoin. Mutta kultatukkainen haltia herätti hänessä sellaisia tunteita, joita hän ei ollut valmis kohtaamaan.
“Mitä sinä haluat?” Erestor voihkaisi, haudaten päänsä tyynyyn. Ehkä Glorfindel katoaisi, jos hän oikein kovasti toivoisi.
“Kuulin, ettet voi hyvin. Tahdoin tulla kysymään, voisinko auttaa sinua jotenkin”, Glorfindel sanoi, tavanomainen kiusoitteleva hymy huulillaan.
“Et. Tai voit. Mene pois ja jätä minut rauhaan”, Erestor sihahti.
“No mutta tuo ei ollut ollenkaan kiltisti sanottu. Minä tahdon vain sinun parastasi, Erestor rakkaani.”
“Minä en ole sinun rakkaasi, joten olisin kiitollinen , jos lakkaisit nimittämästä minua siten. Mene nyt, ole kiltti.”
“Mutta sinä et ole kuullut vielä ollenkaan, mitä minulla on sanottavaa. Tiedän useita hyviä tapoja nukahtaa”, Glorfindel kuiskasi toiveikkaasti.
Erestor laski hitaasti kymmeneen, rukoillen itselleen kärsivällisyyttä ja kääntyi kohtaamaan Glorfindelin katseen.
“Minä olen kokeillut jo kaikki mahdolliset ja mahdottomat konstit, usko minua. Olen kokeillut ratsastusretkeä ja lämmintä kylpyä, Lindir neuvoi minua ottamaan pari lasia viiniä ja Mel taas kehotti minua menemään parantajien luokse hierottavaksi. Puhumattakaan kaikista niistä typeristä neuvoista joita Elrond minulle tarjoili, unettavan teen lisäksi. Eikä mikään auta.”
“Mitä neuvoja se Elrond sitten tarjoili? Luulisi, että parantaja ymmärtää näistä asioista jotakin?” Glorfindel kysyi. Hänen uteliaisuutensa vain lisääntyi kun Erestor äkkiä punehtui ja käänsi kasvonsa pois.
“Erestor?”
Erestor epäröi hetken, mutta tajusi sitten, että tämä saattoi olla loistava keino ajaa Glorfindel tiehensä. Häntä alkoi melkein naurattaa, kun hän ajatteli Glorfindelia juoksemassa kirkuen karkuun kuultuaan Elrondin naurettavan ehdotuksen. Hän rohkaisi mielensä ja sanoi:
“Elrond… Elrond ehdotti, että minun pitäisi etsiä joku, jonka kanssa voisin peuhata itseni sängyssä niin uuvuksiin, että nukkuisin varmasti.”
Erestoria miltei järkytti säteilevä hymy, joka levisi Glorfindelin kasvoille. Ja samassa vahvat kädet painoivat hänet sänkyä vasten.
“Jos kerran niin on… niin minä kyllä olisin vapaaehtoinen… Vannon etten lepää, ennen kuin sinä olet nukahtanut”, Glorfindel kuiskasi hiljaa Erestorin korvaan, saaden hänet voihkaisemaan.
* * * *
Seuraavana aamuna koko Imladris huokaisi helpotuksesta, kun Erestor ei ilmaantunut aamiaiselle. Näytti siltä, että neuvonantaja oli saanut viimeinkin uniongelmansa ratkaistua.
Ja kun Erestor viimein, kahden päivän päästä tuli illalliselle Suureen Saliin, kaikki arvailivat kilvan, kuinka tämä oli onnistunut lopulta nukahtamaan.
“Erestor näyttää levänneeltä. Mutta hän ei tainnut ottaa minun neuvoani onkeensa. Hän kävelee hieman vaivalloisen näköisesti”, Melpomaen totesi, kun Erestor istui pöytään.
“Mutta minä uskon, että minun neuvoani hän taisi seurata. Ja katsokaa, hän ottaa lasin viiniä nytkin. Varmastikin sen vuoksi, että se rentouttaa häntä”, Lindir kuiskutti tyytyväisenä.
“En tiedä siitä. Mutta minun neuvoani hän aivan varmasti seurasi”, Elrond hymähti salaperäisesti hymyillen. Hänen tarkat silmänsä olivat panneet merkille alustunikan, joka pilkisti Erestorin kaavun raosta. Ja samassa hän kumartui Erestoriin päin ja kuiskasi:
“Sinä näytät kerrassaan säteilevältä, Erestor. Ja tuo Glorfindelin lemmikinsininen silkkipaita näyttää upealta sinun päälläsi.”
FIN.
