Joo, kyllä minun on korkea aika nyt aktivoitua fifiläisenä! Mikäpä on parempi tapa kuin kommentoida Rarrya, varsinkin näin suloista Rarrya!
Tykkään kovasti tästä Leijonanpentu-kuviosta, Harryn ja Ronin pystyy yllättävän vaivattomasti kuvittelemaan pienen pojan isiksi. Olenhan minä toki lukenut jo Anomalya ja kaikkea, joten voihan se olla tottumiskysymyskin, mutta yhtä kaikki, tällainen arjen kuvaus on vertaansa vailla. Pikkuinen tunnelmakuvaus, sinä se osaat kirjoittaa lyhyeenkin tekstiin sen oleellisimman, joka saa lukijan takertumaan kiinni hahmoihin ja sukeltamaan hetkeen. Tässä on ihanaa lämpöä ja välittämistä, toisaalta taas pinnan alla räiskyvää intohimoa, ah niin, kyllä hymyilyttää ja leveästi. Kuurankukan tavoin pidin tavattomasti siitä, että Harry kaipaa Ronia, kaipaa heidän yhteisiä hetkiään, koska niistä on liian kauan. Viimeinen lause saa kihertelemään ja voi, minuun vetoaa aina Ronin pisamien esiin nostaminen. Tiedä sitten miksi!
Sirkesalo on kivaa musiikkia ja sopii tähän. Niin ja ficin nimi! Se on loistavuutta, se on sulavuutta, se on rakkautta.
Kiitos että saan edelleen nauttia teksteistäsi <3
