Title: Ystävyyden ja rakkauden välinen raja
Author: Amy Malfoy
Pairing: Bianca/Lily Potter
Genre: Romance, fluffy, femme
Beta: nope
Rating: K-7
Summary: Mutta entäs minä? Enkö minä saa sydäntäsi hakkaamaan? Oletko jo unohtanut kaikki ne kerrat, kun olen ollut rinnallasi, olenko minä vain pelkkä typerä olkapää, jota kaikki saavat käyttää silloin, kun siltä tuntuuDisclaimer: Omistin Harry Potterin ja kaiken siihen liittyvän, kunnes heräsin ja tajusin, että ne kuuluvat J.K. Rowlingille.
A/N Osallistuu Sinun Potterisi-haasteeseen (Lily Potter), Albumihaasteeseen ja FF10:neen
Albumihaaste, kappale: The first time ever I saw your face
FF10, sana: Varjo
Ensimmäinen Potter-femmeficcini
Luku 1
Sipaisin punertavat hiukset korvani taakse ja vilkaisin nopeasti oikealla puolellani istuvaa tyttöä, joka tutki Liemien kirjaa ja söi aamiaistaan.
Hän oli niin kaunis, kuin hän olisi hohtanut jonkinlaista lämpöä sisältään niin, että se tulvi ja teki hänestä maailman kauneimman ihmisen.
Ensimmäisen kerran olin huomannut tämän hehkun vuosi sitten, kun juhlimme Suuressa Salissa joululoman alkua ja tanssiaisia.
Hän oli kauniimpi, kuin yksikään tyttö silloin, hänen äänensä oli ollut kaikista kirkkain ja selkein. Hän oli loistanut kirkkaammin, kuin yksikään tähti talvisella taivaalla.
Silloin myös tiesin, että se mitä ajattelin, oli väärin. En saisi ajatella hänestä niin, hän ei koskaan tulisi kuulumaan minulle. Hän oli onnellisesti yhdessä samanikäisen pojan kanssa ja kun hän hymyili minulle, se olisi vain ystävällistä rakkautta, ei sen enempää.
Siksi jätin hänet rauhaan, enkä kertonut ajatuksistani kenellekään. En halunnut satuttaa häntä omilla murheillani, koska hän oli ollut niin onnellinen.
Sitten hänen maailmansa sortui ja samalla sortui osa minua. Kesäloman jälkeen hän oli eronnut pojasta, jonka kanssa he olivat olleet kaksi vuotta.
Poika oli särkenyt tytön sydämen ja käytin kaiken itsekurini siihen, etten kiroaisi poikaa heti, kun näin tämän. Mutta samalla pieni toivonpilkahdus nosti päätään sisälläni. Oliko hän huomannut kaikki ne katseet, joita olin häneen luonut viimeisen vuoden aikana?
Aloitimme viimeisen vuotemme kiireisissä merkeissä ja ensimmäisen kuukauden aikana en ehtinyt ajatella asiaa sen suuremmin. Mutta joka aamu, kun heräsin ja hän nukkui vielä, katsoin hänen levollista untaan. Hänen rauhallista hengitystä, joka toi niin suurta turvaa, ettei maailmassa ollut mitään sen kaltaista. En edes halunnut ajatella, mitä tapahtuisi, jos joku päivä, tuo kaunis hengitys pysähtyisi. Jos hänen kauniit ruskeat silmänsä eivät enää avautuisikaan.
Olin oppinut tuntemaan hänet paremmin, kuin kukaan muu. He eivät esimerkiksi tienneet, kuinka hän hermostuksissaan teki aivan pienen liikkeen, melko huomaamattoman, kuinka hän raapi peukalollaan vasemman ranteensa ihoa todella lempeästi.
Jokainen hänen liikkeensä oli tarkkaan suunniteltu, kuin hän olisi hyvin vanha kello, jokainen osa oli kytköksissä toisiinsa ja pienikin virhe näkyisi kaikkialla.
Lily oli hyvin innoissaan, kun ilmoitettiin, että tänäkin vuonna pidettäisiin tanssiaiset, joihin kaikki, viidennestä luokasta ylöspäin, oli kutsuttu. Hänen hymynsä oli loistanut niin kirkkaana ja aitona, kun hän oli lukenut ilmoitustaulua ja halusin sulkea hänet lämpimään ja pitkään halaukseen enkä päästää häntä pois, ennen kuin olisin kuiskannut hänen korvaansa kaikki ne tunteet, jotka olivat käyneet mielessäni viimeisen vuoden aikana.
Mutta pelko esti kaiken tämän. Pelko siitä, että hän ei ymmärtäisi ja ystävyytemme tuhoutuisi sen takia. Ystävyys, jota pidin hyvin tärkeänä, enkä antaisi sen tuhoutua. Pitäisin tunteet itselläni ja pysyisin hänen lähellään, en liian lähellä, mutta tarpeeksi lähellä.
Sitten tuli seuraava ongelma: Tarvitsisimme tanssiparin. Näin, kuinka se pieni tyhjiö, jonka olin ehtinyt täyttää Lilyn sydämessä, oli palannut, vain sen yhden pojan takia.
***
”No, joko olet harkinnut jotakuta?” Lily kysyi iloisesti, laskien mehulasinsa ja kääntyen minuun päin, mutta minä näin suoraan hänen lävitseen, kuinka hänen silmänsä olivat täynnä surua, mutta hän yritti pitää sen piilossa. Ketä tahansa muuta hän olisi voinut huijata, mutta ei minua.
Hengitin syvään ja halasin tyttöä. Vain ystävyyden ja tukemisen merkiksi, pidin huolen siitä, että en antanut tunteilleni valtaa, koska tämä oli Lilylle tärkeää, hän tarvitsi minua, ystävänä, ei minään muuna.
”Kiitos”, Lily sanoi, hengitti syvään, ja tiesin, että se kolo parantuisi ajan myötä täydellisesti ja minä olisin hänen luonaan aina, varmistamassa, ettei se koskaan suurenisi.
”Olen miettinyt”, Lily sanoi ja otti kulauksen appelsiinimehustaan.
”Hugo on oikein mukava, olen varma, että pitäisit hänestä”, Lily sanoi ja hymyilin, hän haluaisi mielellään nähdä minut osana perhettä ja Hugo oli samanikäinen meidän kanssamme, joten hänestä se oli loistava idea. Halusin toki olla osana Lilyn perhettä, mutta en serkunvaimona.
”Lily, tiedät kyllä, että hän on todella mukava, mutta en oikein tiedä, hän on serkkusi. Se olisi vähän outoa.”
”Eikä olisi, älä ole hölmö! Te olette oikein sievä pari. Sitä paitsi, etkö ole nähnyt miten hän katselee sinua”, Lily sanoi ja osoitti muutaman metrin päähän, jossa Hugo jutteli innoissaan Samin kanssa, huispauksesta varmaankin.
”Oletko itse sattumalta nähnyt miten Sam katselee sinua?” Kysyin, ettei minun tarvitsisi vastata. Lily punastui, mikä oli harvinaista. Eli hän oli huomannut.
Tämä oli hienoa, ei niin, että Lilyllä olisi ollut vaikeuksia löytää paria. Hän oli oikeasti todella kaunis, ja jos hän olisi halunnut, hän voisi vain vilauttaa yhdellekin pojalle hehkuvan hymynsä ja tämä tekisi Lilyn puolesta mitä tahansa.
”Jos hän kysyy minua, niin suostun, mutta epäilen”, Lily sanoi ja siirsi katseensa takaisin Liemien kirjaan. Huokaisin, liioitellun äänekkäästi ja Lily katsahti minuun.
”Otetaan selvää. Minä menen Hugon kanssa tanssiaisiin, jos Sam pyytää sinua ja suostut?” Lily nyökkäsi ja nousimme ylös.
Kävelimme kohti ovia ja hieman ennen Hugoa ja Samia aloitin keskustelun, liioitellun kovalla äänellä:
”Voi älä huoli Lily, kyllä joku vielä pyytää sinua.” Lily oli onneksi juonessa mukana.
”Mutta tanssiaiset ovat jo huomenna! Onko kukaan kysynyt sinua?”
”Ei, en varmaan mene, jos kukaan ei kysy”, sanoi ja painotin sanoja tarkasti. Tulimme oville ja tiesin, että Hugo ja Sam olivat kuunnelleet tarkasti joka sanan.
Saavuimme tyrmiin joissa Puuskupuhit odottelivat innoissaan tunnin alkamista. Hugo, Sam ja muut Rohkelikot saapuivat pienissä erissä myös käytävään ja hetken kuluttua ovi aukeni.
Menimme Lilyn kanssa tavallisille paikoillemme, jotka olivat toisessa rivissä.
Mustahiuksinen, pitkä hoikka nainen katseli luokkaansa hymyillen.
”Ennen kuin päänne täyttyy joululomasta ja unohdatte täysin mitä olette oppineet, niin ottakaa kirjat esille, jatkamme liemestä, jonka jätimme hautumaan viikko sitten”, professori Gray sanoi. Hän napautti taikasauvaansa niin, että ohjeet ilmestyivät taululle ja kaappi, jossa liemet olivat, avautui.
Lähdin hakemaan minun ja Lilyn yhdessä tehtyä liemeä. Se oli purppuran väristä, juuri sellaista, kuin sen pitäisi.
Lily pilkkoi pirunjuurta ja minä sekoitin keitosta varovaisesti vastapäivään. Liememme onnistui täydellisesti ja saimme parhaat mahdolliset pisteet.
Puhuimme iloisesti, kun olimme matkalla viimeiselle tunnille ennen lomaa. Kasvitieto oli mukavaa, koska opettaja, Neville Longbottom, oli todella mukava ja avulias. Hän oli Lilyn vanhempien vanha koulututtu.
Ensimmäisten kouluvuosien aikana Lilystä oli todella noloa, että vanhempien tuttu oli opettajana, ja että hän oli viettänyt monta joulua heidän seurassaan. Viimeisinä vuosina Lily oli aikuistunut ja tervehti Nevilleä nyt pirteä hymy huulillaan ja kysyi tavanomaisesti mitä tämä aikoisi tehdä joululomalla.
”Lähdemme käymään Lunan luona Etelä-Ranskassa”, Neville sanoi ja istuimme omille paikoillemme.
”Me vietämme joulun taas Kotikolossa”, Lily huokaisi, hän oli jotenkin tylsistynyt siihen, että hän lähti joka joulu kotiin ja se oli täynnä sukulaisia ja ystäviä, olihan se mukavaa, mutta Lily tunsi itsensä jo sen verran vanhaksi, että voisi viettää joulun jossain muualla.
”Voithan sinä jäädä tänne? Minulla on tylsää, kun nykyään yhä harvempi jää jouluksi Tylypahkaan”, sanoin toiveikkaana ja pieni valo syttyi Lilyn silmissä.
”Oikeastaan, tuo on totta. Olen jo tarpeeksi vanha. Ei minun täydy viettää joka ikistä joulua kotona. Voisin olla vaihteeksi täällä.” Lily sanoi iloisesti ja viimeinen tunti sujui kuin siivillä.
Ennen kuin huomasin, juoksimme lumista pihaa nauraen ja kaatuen lumikasoihin, kuin pikkulapset. Olimme päässet niiden vuosin ohi, joina kaikki leikkimielinen tuntui nololta ja nyt heittelimme toistemme päälle lunta ja kikatimme niin, että piha kaikui.
Hugo ja Sam kävelivät ohitsemme ja minä vilkaisin Hugoon ja huolittelin kasvoilleni toiveikkaan ilmeen. Hugo kääntyi Samiin päin ja he vaihtoivat muutaman sanan. Samalla kasvoilleni lensi lumipallo ja kaaduin takaisin lumipenkkaan. Nauroin sydämeni kyllyydestä, kun Lily hyppäsi vierelleni. Samalla Sam ja Hugo kävelivät luoksemme.
”Hei!” Lily sanoi iloisesti ja nousimme mitenkuten ylös. Pojat katsahtivat toisiinsa ja Hugo astui askeleen lähemmäs.
”Tuota, Bianca. Ajattelin, että haluaisitko ehkä tulla kanssani tanssiaisiin?” Hugo kysyi vetämättä henkeä ja vilkaisin Lilyyn.
”Tulen mielelläni!” Hihkaisin ja ripustauduin teatraalisesti Hugon kaulaan. Poika näytti myös olevan hyvin iloinen ja Sam yskäisi, jotta Lily kiinnittäisi huomion häneen.
”Lily, mahtaako sinulla olla paria? Ajattelin, että jos ei ole, niin olisi hienoa, jos tulisit kanssani”, Sam kysyi ja näin, kuinka hän odotti jännittyneenä vastausta.
”Totta kai!” Tyttö kiljahti ja halasi poikaa.
”Luulin, ettet koskaan kysyisi”, Lily sanoi ja löi tätä kevyesti olkavarteen.
Kävelimme takaisin linnaan ja Suureen Saliin syömään, joka oli aivan täynnä ja melutaso oli kovempi, kuin yleensä. Viimeiset tunnit oli loppunut ja joululoma oli alkanut. Tanssiaiset olisivat Sunnuntai-iltana ja Maanantaina suurin osa oppilaista lähtisi kotiin joulun viettoon.
Lily kirjoitti kirjettä vanhemmilleen ja minä tuijotin lumoutuneena liekkejä, jotka lämmittivät mukavasti takasta.
”Eiköhän tämä ole tarpeeksi mukavasti sanottu: Vietän joulun Tylypahkassa, koska... äh, en minä osaa kunnolla sanoa heille, etten tule jouluksi kotiin”, Lily sanoi ja heitti paperin ohitseni takkaan.
”Äh, anna tänne”, otin pergamentin ja sulkakynän ja kirjoitin muutaman rivin tekosyitä, kuinka Lily haluaa viettää viimeisen joulun Tylypahkassa, koska hän ei ole koskaan viettänyt joulua koululla ja koska hänen hyvä ystävänsä jäisi yksin jouluksi, koska ei pääsisi kotiin. Näytin kirjettä Lilylle ja hän halasi minua kiitollisena.
”Sinä se osaat puida ajatukset hyvin sanoiksi”, Lily sanoi ja taitteli paperin kuoreen ja lähti hakemaan pöllöään, joka odotteli jo valmiina ikkunan edessä olevalla pöydällä. Lily palasi nopeasti ja istui vierelleni, niin, että kylkemme koskettivat toisiaan. Tuijotimme hiljaisuuden vallitessa liekkejä ja unohdimme muun maailman, minä ainakin. Laskin pääni Lilyn olalle ja suljin silmäni. Voi kun hän tietäisi...
Pyörähdin ympäri puvussani. Se oli verenpunaista satiinia, jossa ei ollut olkaimia, mutta istui todella hyvin. Olin ihastunut mekkoon tavallisessa jästikaupassa ja ostanut sen saman tien. Kengät olivat kullanväriset, joissa oli pieniä hopeisia timantteja, ne istuivat hyvin, mutta epäilin, että en pystyisi koko iltaa niillä pystyssä.
Nostin katseeni Lilyyn, joka laittoi juuri mustia korkokenkiä jalkaansa. Hänellä oli musta, yksi olkaiminen mekko, jossa oli kaunis hopeinen koriste, joka jatkui koko mekon pituudelta. Mekko oli hyvin avonainen ja se sopi todella hyvin Lilylle. Hän nosti katseensa minuun ja hymyilimme, tätä iltaa emme tulisi unohtamaan.
Siirsin varovasti yhden kiharan, joka oli eksynyt kasvoilleni takaisin muiden sekaan ja hengitin syvään. Lily tarkisti vielä peilistä, että hänen nutturansa oli siisti ja lähdimme ovelle.
Hugo ja Sam odottivat oleskeluhuoneessa ja kummatkin olivat pukeutuneet parhaisiinsa. Hugo näytti jopa melko komealta.
”Hei Hugo, hei Sam, näytät komealta”, Lily sanoi iloisena.
”Ja sinä näytät todella kauniilta, Lily, kauniimmalta, kuin kukaan muu täällä”, Sam sanoi ja Lily punastui syvästi.
”Hei, Bianca, sinäkin näytät todella kauniilta, tuo puku sopii sinulle todella hyvin”, Hugo sanoi ja hymyilin hänelle lämpimästä, toivoin silti, ettei hän ollut kovin ihastunut minuun, koska tiesin, etten voisi pitää hänestä koskaan enempää, kuin ystävänä.
”Kiitos Hugo, sinäkin olet ihan erilainen smokissa, paljon vanhemman näköinen. Se on siis hyvä asia!” Sanoin kiireesti, vaikka tiesin, ettei Hugo ottaisi sitä loukkauksena.
Lähdimme nelistään kohti Suurta Salia, joka oli täyttynyt jo puolilleen, tytöt näyttivät kauniilta mekoissaan ja pojat näyttivät vihdoin paneutuvan siihen, mitä he laittoivat ylleen.
”Haemmeko teille juotavaa?” Hugo kysyi, kun istuimme pöytään. Nyökkäsimme ja he lähtivät Salin reunalle. Lily kääntyi heti minuun päin.
”Oi! Hän on ihana! Miksi en ole ennen tajunnut olla Samin seurassa, hän saa sydämeni hakkaamaan, kuin olisin taas pikkutyttö”, Lily sanoi innoissaan.
Niin.
Mutta entäs minä? Enkö minä saa sydäntäsi hakkaamaan? Oletko jo unohtanut kaikki ne kerrat, kun olen ollut rinnallasi, olenko minä vain pelkkä typerä olkapää, jota kaikki saavat käyttää silloin, kun siltä tuntuu? Halusin huutaa hänelle ääneen, että minullakin oli tunteet, ja jos hän välittäisi oikeasti minusta, hän ei koskaan lähtisi luotani.
Ajatukseni katkesivat, kun Sam ja Hugo palasivat. Loihdin kasvoilleni taas sen hymyn, jonka olin oppinut kauan sitten. Piilotin kaiken muun sen taakse ja kukaan ei osannut arvella, että jokin oli vialla. Ehkä ajan myötä oppisin pitämään sen aina esillä, niin, ettei minun koskaan enää tarvitsisi sanoa, että kaikki on hyvin, jos näyttäisin surulliselta.
”Bianca, tuletko?” Käänsin päätäni ja näin, että Hugo seisoi edessäni käsi ojossa ja Lily ja Sam liikkuivat kauempana.
”Ah, toki, anteeksi, jäin ajatuksiini”, sanoin ja seurasin häntä tanssilattialle.
***
A/N Siinäpä teille ensimmäinen luku
Ja kommenttia, kommenttia stalkkailen mielelläni (:
~Amy
