Jyrkkiä viivoja, rajuja varjostuksia, synkkää, mustaa, pimeää.Nimi: Todellista
Kirjoittaja: Beelsebutt
Oikolukija: moottoritiemurhaaja
Päähenkilöt: Dean/Harry
Lajityyppi: flangstinen
PTPSanamäärä: < 300
Haasteet: Aakkos &
FF100 (6. Tunnit) & Hahmot &
TärkkelysIkärajasuositus: S (sallittu kaikille)Woditin tämän nopeasti. Taiteileva Dean on varsinainen klisee, mutta ehkä Harryn kanssa se menisi. Enkä sitten tiedä piirtämisestä mitään, joten kaikki tekniset nillitykset otetaan huumorilla vastaan
Kiitokset mtm:n lisäksi myös ainakin Jollelle ja Susimukselle avusta <3
Hox! En omista Pottereita, J.K. Rowling omistaa, joten kaikki kunnia The Ladylle. En saa tästä rahaa, elekää haastako oikeuteen!
Todellista
Hiili viisti kevyesti tasaisen luonnoslehtiön pintaa. Kun yöpöydän kannuun alkoi liristä puhdasta vettä suoraan tyhjästä ilmasta, Dean puristi hiiltä hieman kovempaa ja mitään ajattelematta purki ahdistustaan, ikäväänsä ainoalla tietämällään tavalla.
Jyrkkiä viivoja, rajuja varjostuksia, synkkää, mustaa, pimeää.
Jos edes tunnin ajan voisi olla kuin kuka tahansa muu. Soittaa Ethanille. Soittaa äidille. Mennä pelaamaan futista pallolla, joka pysyisi maassa, kunnes sitä potkaisisi. Mutta ei, koska Dean oli erityinen. Koska Deanin isäkin oli ollut erityinen.
Musta risukko muotoutui hiuksiksi, joiden alle hahmottuivat pyöreiden silmälasien sangat.
Harry oli Deanin ankkuri taian täyttämässä elämässä. Joku muukin, joka ihmetteli aamuisin ilkeyksiä laukovaa peiliä. Toinenkin joka halusi olla osa isoa, tietämätöntä massaa. Kaipasi nimettömyyttä.
Totta kai Dean rakasti taikuutta. Rakasti sitä, että pystyi tekemään jännittäviä asioita pelkästään taikasauvansa avulla. Osasi leijuttaa ja muuttaa esineiden muotoa, toisinaan jopa ruuan makua. Osasi hyökätä ja puolustaa itseään ja läheisiään. Osasi lentää luudalla, kun vanhat kaverit ainoastaan pyrkivät välttämään sitä. Rakasti ystäviään Tylypahkassa.
Paperilla Harryn ilme oli vakava, mutta Dean tiesi katsomattakin, että hänen vierellään nukkuvan Harryn kalpeat kasvot olivat levolliset.
"Aiotko piirtää koko yön?" Harry kysyi saaden Deanin hätkähtämään. Hän ei kuitenkaan kääntänyt katsettaan vaan jatkoi laihan rinnan hahmottelua, varjosti muutaman kylkiluunkin, koska Harry oli syksyllä aina laihempi.
"Ehkä."
"Okei."
Harryn kanssa oli helppoa. Elää ja kohdata ulkopuolinen maailma. He kaksi jästisyntyistä niitä muita vastaan. Ja niiden muiden kanssa yhdessä.
Kun pieninkin varvas löytyi paikaltaan, ristiin asetettujen jalkojen alta pilkottamasta, Dean työnsi lehtiönsä takaisin tyynyn alle ja käpertyi vasten Harryn selkää. Muut rohkelikkopojat tuhisivat unissaan, jossain siellä kaukana, verhojen takana, mutta Harry oli tässä. Hänen käsivarsillaan.