Nimi: Bhujerban pääskyt
Kirjoittaja: Peccantis
Fandom: Final Fantasy XII
Henkilöt: Fran ja Balthier
Genre: slice of life, tunnelmointia
Ikäraja: S
Vastuunvapaus: tämä on fanficciä, en saa rahaa enkä väitä omaksi...
Varoitukset: ei edes spoilereita...
Muuta: 872 sanaa sugaredin haasteeseen... kuinka Fran ja Balthier tapasivat. Jonkinlaista jatkoa on suunnitteilla. Älkää pidättäkö hengitystä.
-------------
Tuttavallinen ja itsevarma ääni, välttävästi peitetty archadialainen korostus. En vastannut, mutta hän istui pöytääni kuin kutsuttuna. Useimmat täällä osasivat väistää minua ja asettani. Tämä poika oli uusi ja vieras. Pidin kasvoni kohti parven reunaa ja alasalin korkeaa seinää. Ehkäpä hän ymmärtäisi ja jättäisi minut.
Toivoin liikoja. Vaikka huomioni ei hetkeksikään poikennut muukalaiseen, hän jäi pöytääni, tilasi juomaa ja ruokaa, viihdytti naisia, vitsaili tarjoilijoille. Odotin liikkumatta hetkeä, jolloin hän pyrkisi seuraani, ehdottaisi jotakin kaikkien edellisten tavoin. Niin ei käynyt. Hän ei edes esittäytynyt. Arvostin tätä; hän tuntui ymmärtävän ettei minua kiinnostanut seura.
Seuraavina päivinä hän ilmestyi silloin tällöin paikalleen. Hän kunnioitti yksityisyyttäni ja puhui vain itselleen tai tuttavilleen. Keskityin omiin asioihini, pyyntiretkiin, matkareitteihin, enkä lopulta oppinut hänestä paljoakaan. Tietyt sanat toistuivat hänen keskusteluissaan tiheämmin kuin muut, ja kun välillä kiersin korviani kohti ympäröivää maailmaa, kuulin ne hänen suustaan ennemmin tai myöhemmin. Tuhlaajapoika huvimatkalla.
Törmäsin häneen kuukausia myöhemmin Bhujerban terassitorilla. Hän kiisteli romutettujen ilma-alusten osia myyvän seeqin kanssa. Silmiinpistävänä ohikulkijana tulin vedetyksi keskusteluun.
"Pupunkorva-bhadrakin tietää moottoreista enemmän kuin sä", korskui seeq viittoillen minuun.
"Asiaton huomautus ystävä hyvä", puolustautui kerran pöytääni istunut ihmi, "mutta uskallan väittää, että hänkin ymmärtää metallirojun ja 'mekaanisen ihmeen' eron."
Tilanne huvitti minua; olin toiminut erään mannertenvälisen lentolinjan mekaanikkona kaksikymmentä vuotta. Astuin seeqin tavaroitten ääreen. Oli välittömästi selvää, mikä esineistä oli kiistan aiheena.
"Rozarrialainen syöttökiilatahdistin", totesin.
"Eikä mikään muu!" innostui seeq, "ei se muuten mun varastossa homehtuis, mutta täkäläiset on liian pihejä panostamaan koneisiinsa! Ja tää räkänokka solvaa sitä romuksi!"
"Mitä pyydät siitä?" kysyin.
Ihmi pyrki peittämään häkellyksensä. Seeq keinutti päätään.
"Toi penska voi kiikuttaa mulle vaikka Archadian keisarin kruunun, mun tahdistintani se ei saa. Bhadralle kolkytviistuhatta giliä."
"Valitettavasti en omista lentoalusta."
"No tällaista aarretta varten kannattais kyllä loputkin koneesta ostaa!" tinkasi seeq vitsaillen.
"Kiitos ei."
Poistuin.
Parin mutkan takana ihmi löysi minut ja ehdotti yhteistä ateriaa. Aavistin, mitä hän ei halunnut. Suostuin.
Bhujerbassa on tapana laatia illalliselle lukuisia ruokalajeja. Kuun noustessa puiden latvoista markiisin palatsin kristallisulkien kimmeltäviin kärkiin istuimme pienten ruokavatien ympäröimänä ravintolan terassin kirjavilla matoilla. Ihmi kaatoi minulle madhulla maustettua vettä. Söimme hiljaisuudessa, ja kuulin, miten hänen suunsa muotoili lauseita. Päätin auttaa hänet alkuun; en ollut varautunut jäämään koko yöksi.
"Mitä haluat?"
Hän nosti katseensa kysyvänä ja vaikutti yllättyneen omista ajatuksistaan. Hän oli nuori.
"Toivot, että suostuisin ostamaan tahdistimen puolestasi", jatkoin.
"Niin."
Oli hiljaista; Bhujerban pääskyt olivat vetäytyneet kallioille. Archadialainen karkuripoika vaikutti eksyneeltä väkijoukon ulkopuolella. Ehkä häntä jännitti aseistautuneen metsästäjän seura, tai olla kahden vieran kanssa.
"Tekisittekö sen puolestani? Ette pety palkkioonne."
"Mitä teet sellaisella osalla? Et tunnistanut sitä hintansa arvoiseksi."
Hän vaikeni hetkeksi.
"Se oli valitettava virhearvio. Tunnen lähinnä Archadian tekniikkaa, joskaan en ole perehtynyt lentoaluksiin tarkemmin. Kiinnostuin tahdistimesta jo ennen kuin tiesin mikä se oli, mutta jos olisin aavistanut... Toivoin myyjän liioittelevan tinkimisen vuoksi. Erehdyin."
Väräytin korvaani muistutukseksi; hän ei ollut vielä vastannut kysymykseeni.
"Jos ymmärsin sen rakenteen oikein... Se voisi tehdä aluksestani kolmanneksen nopeamman. Tarvitsen vain kokeneen mekaanikon."
"Joka ei turmele tahdistinta. Lienet varakas."
"En oikeastaan... En juurikaan — mutta voinen järjestää asian. Strahl on tärkein, olen varautunut maksamaan sen edestä."
Ihmi alkoi miellyttää minua hieman. Rozarrialaisten rahtikoneiden harvinaisen vakautuselementin käyttäminen kevyen henkilöaluksen vauhdittamiseen oli odottamaton ajatus. Hän oli älykäs.
"Ostan ja asennan tahdistimen. 70 000 giliä."
"Jään velkaanne."
---
Strahl oli suurempi kuin olin odottanut; yhtä suuri kuin pienemmät huvialukset, mutta ei mukavuutta ja komeutta vaan vauhtia ja käyttökestävyyttä varten muotoiltu ja muokattu. Moottori oli kaiketi archadialaisen konetaidon viime vuosien parhaita saavutuksia: se oli jalo ja ruhjovan voimakas.
Huomautin ihmille, että syöttökiilatahdistin tuskin nopeuttaisi tätä alusta, pikemminkin päinvastoin.
"Ajattelin sitäkin", hän selitti, "mutta Strahl kiitää kuin pääsky, pieni hidastuminen suoratyönnössä ei haittaa. Tärkein parannus olisi terävöittää käännöksiä ja etenkin kiihdytyksiä."
"Haluat kärpäsen."
"Joka puikkelehtii ketteränä muiden alusten välitse ja ympäri, juuri niin. Haluan kärpäsen."
Asensin tahdistinta kaksi päivää, ja tuona aikana panin merkille Strahlin omalaatuisuuden. Sen matkustamoon kuului kookkaita penkkejä, jotka eivät muotoilultaan ja mukavuudeltaan vastanneet juuri mitään standardeja. Ohjaamo käsitti ylimääräisiä tutkia ja laitteita, joita en tunnistanut ensinäkemältä. Koko alus oli sisältä archadialainen, vaikka ulkomuotoilu olikin epämääräisen kansainvälinen sekoitus.
Aloin tuntea mielenkiintoni ihmiä ja hänen alustaan kohtaan. Mistä hän oli saanut syöksykiitäjäänsä Archadian keisarillisen armeijan osia? Vaurioituneet armeija-alukset romutettiin armeijan pajoilla, jokaista käytössä olevaa suurempaa alusta komensi tuomari, mustan pörssin markkinoilla jo pelkkien irto-osien myynti oli ankarasti rankaistavaa. Jos hän oli tarpeeksi rikas ostaakseen kokonaisen kiitäjän, miksei hän kyennyt maksamaan palkkiotani silmää räpäyttämättä? Jos hän oli tarpeeksi etevä kaappari, eikö hänen olisi kannattanut hankkiutua eroon näin kuumasta tavarasta?
"Miksi sallit minun nähdä koneesi sisältä?" kysyin saatuani työn päätökseen. "Voin myydä sinut Archadialle."
"Ette tekisi sitä", hän vastasi kepeästi, katse itsevarmana.
"Mistä tiedät sen? Otan rahan sieltä mistä sitä saan."
"Olemmehan tuttuja."
"Olet liian luottavainen."
"En olisi päästänyt Strahlia käsiinne, ellen tuntisi kykyjänne ja luottaisi omiini."
"Uskot voivasi pysäyttää vieran."
"Elätän toivoa, etten joudu tilanteeseen, jossa moinen olisi tarpeen." Hän hymyili. "Maksan palkkionne kunhan saan rahaa. Vastineeksi saatte matkustaa kanssani kunnes velkani on selvitetty."
Kallistin päätäni ja tutkin hänen kasvojaan.
"Tarvitset mekaanikon. Moottori öljyyntyy vajavaisesti."
"Voisitteko?"
"Voin. Pystytkö maksamaan?"
"Avullanne kyllä."
Harkitsin hetken. Olin kyllästynyt metsästäjän työhön; tasangoilla, vuorilla, niityillä, luolissakaan en päässyt pakoon Metsän kaukaista huokausta. Ehkä taivaalla saisin kuunnella vain tuulia.
