Kointähden kajo
paritus: Lucifer/Sam
ikäraja: K-7
genre: ylidramaattinen paatos
sanamäärä: 262
yhteenveto: Ei meitä ole toisillemme luotu, ainoastaan sinut minulle.
A/N: Kirjoitettu ficletvitoseen. Ikärajan määrittely tuotti taas päänvaivaa, tämä voisi olla minun mielestäni kyllä ihan Sallittukin, mutta nostin nyt Helvetin liekkien hekumallisen(??) kuvauksen vuoksi pykälän ylemmäs.
Kadotuksen syöverit ovat mustaa hiiltä ja veren viriiliä punaista, liekkien korventavaa loimua, langenneen soihdun sokaisevaa säihkettä. Sinä luulet voivasi paeta. Sinä toivot voivasi paeta. Mutta minun sinuun painamani jälki ei milloinkaan jätä sinua, minä en jätä sinua, käännä sinulle selkääni; minä hengitän niskaasi kuumin kylmin hiljaisin henkäyksin, kuiskailen korvaasi muistoja ja lupauksia infernaalisesta itkusta, satuttavista syleilyistä, olen henkilökohtainen painajaisesi, kuvastin salaa synkälle sydämellesi, sijaansa etsivälle sielullesi.
Minä olen elänyt kaikki mahdolliset tulevaisuudet, maistanut haistanut tuntenut sinun kielelläsi ja käsilläsi, minun tulevaisuuteni on meidän tulevaisuutemme, ne ovat yksi ja sama koska me olemme yksi ja sama, meitä ei voi erottaa, muutoin olemme rujoja rampoja raajarikkoja etsimässä täyttymystä synnynnäiseen tyhjyyteensä. Ei meitä ole toisillemme luotu, ainoastaan sinut minulle, minä olen sinut aikojen alussa omakseni merkinnyt - heikompi astiani, josta minä olen ammennettava, valuva ja vuotava vajavaisten maailmaan, josta minä tihkun yli äyräiden, vaikkei minussa ole pisaraakaan liikaa sinulle.
Joten anna kointähden valaista tiesi, kulje sen sädettä kuin kuunsiltaa pitkin, ota sen hyytävä hohde sisimpääsi, sen valkeaan kajoon kätkeytyvät kaikki värit, jotka minun kauttani voivat olla myös sinun. Sen vuoksi minä seuraan sinua kylmänä hikenä, horkkaisina unina, kuolemana silmäkulmassa, varjosi varjona, sen kaiken vuoksi, sinun vuoksesi.
Sinä luulet voivasi paeta. Sinä rukoilet voivasi paeta. Ja aina toisinaan minä annan sinulle toivoa, sallin sinun hetken verran uskoa omaan tahtoosi, omaan voimaasi; uskoa, että minä todella katoaisin viimeisen kerran, ainiaaksi. Mutta uusi ote on aina edellistä vahvempi, edellistä tiukempi, minun kovien käsieni puristus pitävämpi ja edellistä lopullisempi, ja viimeisen lopun alkaessa minä vielä vedän sinut takaisin samoihin syövereihin kanssani, jakamaan niiden liekkien loimun sekä tulikiven kahlitsevan katkun.
