Tuttuja, tuntemattomia uhkia
fandom: Buffy the Vampire Slayer
paritus: Buffy/Dawn
ikäraja: S
genre: draamatonta draamaa, post-series
varoitukset: tulkinnanvaraisesti insestiä, leikitään kaikki yllättyneitä
sanamäärä: 5x100
yhteenveto: Buffy muistaa taas, etteivät he ole aina olleet sisaruksia, ja hetken ajan hän näkee Dawnin kuin ulkopuolisen silmin.
A/N: Tarvitsin taukoa Nanon kirjoittamisesta, lolz. Tämä paritus ei varsinaisesti herätä mitään suuria tunteita ja teksti jäi muutenkin musta vähän mitäänsanomattomaksi, mutta onpahan nyt kuitenkin tämäkin fandom korkattu. Osallistuu Naisten kymppiin ja kommentit ois kivoja. Kuten aina.
*
Buffy ei ole tottunut miettimään, mitä haluaa elämältä, ei sen pitänyt olla hänen päätettävissään. Siksi kai hän aina valitsikin sen helpon tien, toiveen jostain sellaisesta, joka oli hänen ulottumattomissaan, toiveen näennäisestä normaaliudesta, helposta arjesta ja joutilaista illoista. Saadessaan sen hän on hetken aikaa innoissaan, kuvittelee sitä onneksikin.
Mutta ei se tunnu oikealta, keskiverto ei olekaan häntä varten, liikaa aikaa ja hiljaisia öitä omassa vuoteessa, kuuntelemassa sateen ropinaa peltikattoa vasten sen sijaan, että tuntisi sen kasvoillaan, joutuisi sietämään pisaroita tunkeutumassa vaatteiden läpi iholleen. Ja hän katsoo huonoja draamasarjoja Dawnin kanssa, lojuu sohvalla turhautuneena, kaivaten koko ajan jotain nimeämättömiä tuttuja, tuntemattomia uhkia.
*
Kun Dawn ilmoittaa lopettavansa lihansyönnin, Buffy nauraa. Sisko perustelee ratkaisuaan empatialla kaikkia niitä söpöjä eläimiä kohtaan, hän ei halua niiden kuolevan hänen takiaan, se on niin turhaa ja julmaa. Hän haluaa olla parempi ihminen.
Buffy sanoo Dawnin aina olleen aivan tarpeeksi hyvä hänelle. Toisinaan ärsyttävä, mutta niinhän pikkusiskojen kuuluukin, huonoja ovat ne siskot, jotka eivät koskaan käy hermoille, Buffy ei sellaista huolisi. Hän ei ehkä täysin ymmärrä Dawnin perusteluja, mutta ei sillä väliä, kunhan tämä on tyytyväinen.
Dawnin sädehtiessä lihattoman illallisen ääressä Buffy muistaa taas, etteivät he ole aina olleet sisaruksia, ja hetken ajan hän näkee Dawnin kuin ulkopuolisen silmin.
*
Joskus Buffy näkee Dawnin istuvan kodinhoitohuoneen lattialla kasvot sisarensa neulepaitaan painautuneina, silittämässä vaatteen pehmeällä pinnalla poskeaan, hengittämässä syvään sen yöpartioinnin jättämää multaista tuoksua ja hailakkaa muistoa hedelmäisestä parfyymista. Buffy ei tiedä, mitä ajatella siitä, joten hän ei ajattele mitään, mutta painaa sen silti mieleensä.
Hän muistaa ne hetket harjatessaan Dawnin pitkää tukkaa, letittäessään sitä iltaisin televisiota katsellessa, siskon istuessa lattialla hänen polviensa välissä. Hän muistaa ne valmistaessaan aamiaista raukeina sunnuntaiaamuina Dawnin vielä nukkuessa, kantaessaan tarjotinta Dawnin huoneeseen, kiistellessään tämän kanssa viimeisestä omenalohkosta. Ja toisinaan hän muistaa ne myös ollessaan yksin, unen ja valveen rajamailla, ja palaset melkein jo loksahtavat paikoilleen.
*
Dawnin huulet ovat punaviinistä purppuraiset ja tämä huojuu tuolillaan kevyesti keinuen, humalansa huumaamana, vaikka juhlat kuulemma olivatkin surkeat, mieluummin hän viettää iltansa kotona kuin siellä. Vastoin vakaumustaan hän paistaa pekonia, käristää sen kärjistään melkein mustaksi ja syö sen suoraan pannulta. Päätään pudistellen Buffy avaa uuden pullon, juopuneen pehmeä maailma houkuttelee häntäkin, hän haluaa nauraa Dawnin kanssa samalla nuotilla, painaa päänsä unettavan laskun vaiheessa tämän olalle.
Ja kun pullo on puolillaan Dawn suutelee häntä, haluaa maistaa juoman hänen huuliltaan, juoda sen suoraan hänen suustaan, ja vaikka sanat kuulostavat lapsekkailta ja kömpelöiltäkin, ei Buffy voi vastustaa niitä, vastustaa Dawnia, kieltää tältä mitään.
*
He opettelevat elämään uudenlaisena perheenä, ei enää sisarina, eiväthän he koskaan oikeastaan sellaisia olleetkaan; se oli harhaa, luomalla luotu illuusio, tehty palvelemaan tiettyä tarkoitusta. Vaikka he ovatkin samaa lihaa ja verta, elimellisesti yhtenevää ydintä, eivät muistot yhteisestä lapsuudesta ole totta, sitä ei milloinkaan tapahtunut, ja mikäli niin haluaa, sen voi muuttaa merkityksettömäksi. Ja he haluavat.
Ja he jakavat vuoteen ja vaatteet, käyttävät samaa huulipunaa, jotta suukot eivät sotkisi sävyjä, ovat muiden silmissä samanlaisia kuin ennenkin, ehkä vain vähän onnellisempia, sillä he eivät kerro kenellekään, sitä ei ole tarkoitettu jaettavaksi, heille on aina ollut yhteistä se, mitä muut eivät kykene käsittämään.
*
