OBS: Heehaahoo
tästä tulikin ton
Viikottaisen tarinahaasteen toteutustarina, nimittäin toinen luku vastaa viikon 16 sanaan
Hiljaisuus.
2. luku"Kahvia vai teetä?" Maria kysyi Andelta siirtyessään vaivihkaa keittiötä kohti. Matka tämän asunnolle oli kulunut kummallisen ja väkisin ylläpidetyn keskustelun merkeissä, ja Maria halusi selvästi katkaista rappukäytävässä laskeutuneen pitkittyneen hiljaisuuden.
"Teetä, kiitos", Ande vastasi lyhyesti ja päästi Marian sukeltamaan tämän pieneen keittiöön. Häntä nauratti. Hiljaisuus ei ollut hänelle ongelma, kuten se näytti olevan Marialle. Edellyttäen, että hiljaisuus laskeutui sellaisten ihmisten välille, jotka tulivat toimeen ilman sanojakin. Hänen kätensä Marian kädessä kertoi hänen mielestään sanoja paremmin, miten viehättävä Maria oli ja miten mukavaa hänestä oli kulkea tämän rinnalla. Se tuntui paremmalta ilman puhumista, vaikka hän olikin toisinaan suupaltti.
"Saanko avata radion?" hän kysyi hymyä äänessään ja napsautti laitteen päälle vastausta odottamatta. Paikallinen radioasema täytti asunnon äänettömyyden. Ande sääti äänenvoimakkuuden taustahälyksi ja siirtyi ihastelemaan Marian kirjahyllyä. Hän tiesi, että heillä oli samankaltainen maku kirjallisuuden suhteen ja näkikin hyllyssä usean teoksen, joka oli myös hänen omassa hyllyssään.
Maria oli täydellinen.
Hän oli itsekin hermoillut matkan aikana tapaamista, mutta oli päätynyt siihen tulokseen, että mitään ei saanut jos ei yrittänyt, joten asiaa oli turha murehtia etukäteen. Sitä paitsi hän oli ollut varma, että Maria oli juuri niin ihastuttava kuin tämä oli netissäkin. Ja niin tämä olikin. Kaikki järjestyisi kyllä, kunhan hän vain saisi Marian rentoutumaan ja olemaan oma, ihana itsensä.
Ande naurahti ääneen ajatuksiaan. Rinnassa kupli pirteä iloisuuden tunne ja suupielet vääntyivät väkisin ylöspäin.
Keittiössä Maria täytti vedenkeitintä ja pohti kuumeisesti, mistä voisi puhua Anden kanssa. Tätä ei tuntunut vaivaavan hiljaisetkaan hetket, mutta hänellä itsellään oli kuumeinen tarve täyttää väliajat merkityksettömällä pulinalla. Ongelmaksi muodostui se, että hän ei ollut kovin impulsiivinen keksimään keskustelunaiheita. Kun hän muisteli kulunutta puolituntista, hänestä tuntui kuitenkin, että Ande oli hoitanut suurimman osan puhumisesta. Huolimatta siitä, että hän tuntui omasta mielestään olleen äänessä koko ajan.
Miksi häntä jännitti näin paljon? Olihan hän tavannut ennenkin uusia ihmisiä ja viihtynyt näiden seurassa alusta alkaen. Kyse ei ollut lainkaan siitä, että hän ei olisi viihtynyt Anden kanssa, vaan paremminkin siitä, että hän halusi tehdä tähän hyvän vaikutuksen. Ande tosin tuntui viihtyvän, mitä nyt näin lyhyen ajan perusteella pystyi sanomaan, mutta silti häntä hermostutti. Entä jos hän tekisi jonkin virheen ja Ande huomaisi, ettei haluaisikaan viettää aikaa hänen kanssaan?
Mariaa kylmäsi, kun hän kaivoi kaapista teevalikoimansa. Hän oli juuri nostamassa koria pöytään, kun Anden kädet kiertyivät hänen ympärilleen.
"Mm, tuoksuu hyvältä", Ande sanoi, eikä Maria tiennyt, tarkoittiko tämä teevalikoimaa vai häntä itseään – Anden nenä nimittäin hipoi hänen niskaansa.
Maria punastui ja jähmettyi aloilleen. Anden kädet nousivat silittämään hänen käsiään ja siirtyivät siitä harteille. Ande oli niin lähellä, Maria tunsi tämän vartalon lähes kiinni omassaan. Häntä jännitti, mitä tulisi tapahtumaan, mutta kuitenkin hän odotti sitä innokkaana. Heidän suudelmansa asemalla oli jäänyt toistaiseksi viimeiseksi, eikä Maria ollut unohtanut Anden pehmeitä huulia omiaan vasten.
Sitten, kun oli tuntunut kuluvan monta, hiljaista minuuttia, Ande päästi irti ja tarttui teevasuun.
"Minä voin kantaa tämän", hän sanoi ja hymyili ohimennen Marialle.
"Joo, jos viitsit viedä sen olkkariin", Maria kakisteli äkkiä kuivaneesta kurkustaan.
Maria katsoi Anden oven taakse katoavan selän perään pitkään, ennen kuin havahtui vedenkeittimen hiljaisuuteen. Hän huokaisi pitkään ja kosketti niskaansa, sitä kohtaa, johon Anden nenä oli hiponut.
Taidan olla ihastunut, hän ajatteli hymyillen vienosti.
