Ikäraja: K-12
Tyylilajit: slash, romantiikka
Paritukset: Jussi/Hessu
Sananen syylliseltä: 2012 Joulukalunterin 11. luukku. Yritin olla mahdollisimman uskollinen Oulun murteelle, mutta murretta on ihan samperin vaikea kirjoittaa. Heittomerkit sanan lopussa merkitsee yleensä sanan viimeisen kirjaimen haamua, joka ei siis äänny kunnolla, vaan jää lausuttaessa vähän niin kuin ilmaan, tai integroituu seuraavaan sanaan.
Varoitukset: kiroilua, rumaa kieltä ja Oulun murretta.
Maailmanloppua odotellessa Pakkasta oli -39 astetta. Sen vielä sieti jotenkuten, mutta kun siihen yhdistettiin helvetillinen viima, joka kesät talvet puhalsi kaduilla kerrostalojen välissä kuin tuulitunnelissa ikään, ei voinut muuta kuin kirota ankarasti. Mikä järjettömyys pakotti ihmiset asumaan tällaisessa ryssän helvetissä? Maailmanloppukin oli tulossa. Sitä vain ei tiennyt tulisiko se sinä päivänä kuin sitä odotettiin, mutta jos se tosiaan tapahtuisi niin, ettei aurinko enää nousisikaan, täällä siitä tiedettäisiin vasta aikaisintaan helmikuussa… tai ehkä se menisi maaliskuulle saakka.
Täällä suomineidon peräsilmässä olisi ihan yksi hailee loppuiko maailma, vai eikö loppunut. Täällä evoluutio karsi muutenkin heikoimmat yksilöt jokatalvisessa pakkasjuhlassa. Kodittoman täytyi olla melko sissi, jos selvisi yön yli näissä olosuhteissa. Kyllä sellainen yhden maailmanlopunkin kestäisi, vaikka kaksi. Onneksi Jussilla sentään oli yöksi katto pään päälle ja seinät, vaikka vesiputket olivatkin olleet aamulla jäässä.
Amerikanpunainen Coca Cola-pukki näytti pikaisella vilkaisulla heiluvan Stockan ala-aulassa, pelottelevan pienimpiä lapsia mainostaen samalla kulutusjuhlaa kaupungin kermalle. Aika kauas oltiin päästy aasista ja seimestä. Jopa täällä ryssän helvetissä. Ehkä sekin sentään oli jotain?
Jussi veti karvalakkia tiiviimmin korvilleen ja nosti kauluksia pystyyn sen minkä paksuilla nahkarukkasillaan pystyi. Pakkasen kirvistelemät varpaat alkoivat pikkuhiljaa muuttua tunnottomiksi, mikä tiesi vallan miellyttäviä hetkiä siinä vaiheessa kun ne alkaisivat viimein sulaa, vittusaatana.
Torinrannassa myytiin joulukuusia. Kuusen myyjät ja ostajat parveilivat nenät punaisina ja kaulahuivit korvilla, myyjät vielä kelkkahaalareissa ja karvavuorisaappaissa, nikitat päässä. Jussille oli siinä vaiheessa jo ihan sama saisiko kuusta, vai eikö saisi, tai mitä se ylipäätään maksaisi, vaikkei sitten jäisikään rahaa enää edes kinkkuun. Onneksi putkimiehen maksu meni talonyhtiön piikkiin.
”Minkälaista puuta sitä sitte laitetaa?” Kyseli kuusenmyyjä ja killitti Jussia odottavasti.
Jono oli huvennut yllättävän nopeasti siitä edestä. Ihmiset eivät viitsineet jäädä raatailemaan tässä säässä. Jotain iloa sitten siitäkin.
”Iha’sama. Anna jottai… Elä mittää kauhian kokosta, että mahtuu ovesta sissää”, Jussi sanoi.
Myyjä nosti pari pienehköä kuusta Jussin eteen. Ei kai siinä hämärissä edes nähnyt miltä ne näyttivät, mutta oli niissä oksia kummassakin. Kai pienet kauneusvirheet peittyisivät koristeilla.
”Mää otan tuo’ pienemmä’”, Jussi sanoi ja osoitteli haluamaansa kuusta.
”No sehän tekkee sen kolomekymppiä sitte”, myyjä sanoi.
Jussi kirosi mielessään kun joutui luopumaan kintaistaan kaivaakseen setelit lompakosta. Myyjällä oli omien rukkastensa alla vielä kynsikkäät, niin ettei tarvinnut ihan paljain käsin ottaa rahoja vastaan.
”Kiitoksia ja hyvät joulut”, myyjä toivotti kun Jussi nosti kuusen olalleen.
”Kiitos sammoin”, Jussi mutisi kohteliaasti takaisin.
Onneksi kuusi oli sen verran pieni, ettei sen kotiin raahaaminen muutaman korttelin matkan ollut kohtuuton suoritus. Varpaiden lisäksi myös Jussin nenänpäästä oli kadonnut tunto, kun hän sovitteli avainta alaoven lukkoon ja sormet alkoivat olla siinä kirvistelyvaiheessa. Luojan kiitos, ettei tarvinnut jäädä sen pitemmäksi aikaa pakkaseen ja viimaan.
Jussi yritti avata kotioven mahdollisimman hiljaa, koska Hessu oli nukkunut sohvalla hänen lähtiessään. Kuusen oksat kahisivat ovenpieliin, kun Jussi kiskoi sen ahtaaseen eteiseen. Hän laski kuusen seinää vasten nojalleen ja irvisti kirveleville sormilleen ja tunnottomille varpailleen kiskoessaan kenkiä jalastaan.
”Hei, nää hait kuusen.”
Jussi kääntyi katsomaan ovensuuhun ilmestynyttä Hessua. Tämän tukka oli vieläkin vähän pystyssä nukkumisen jäljiltä, mutta muuten tämä näytti olevan ihan hereillään.
”Joo, mää aatteli’, että muuten ne ehtii mennä kaikki”, Jussi vastasi.
”Joo, hyvä”, Hessu sanoi ja hymyili, ”näyttää iha sopivaltaki. Mahtuu hyvin tuoho’ telekkari’vvieree.”
”Mää sannoinki, että antaa semmose’ piene’. Jokku oli nii isoja, ettei ne ois tullu ees ovesta sissää, tai ois ainaki oksat katkennu”, Jussi kertoi.
”Oot varmaa iha’jjääsä.” Hessu sanoi. ”Tuu ottaa’ glögiä, ku justii’ llämmiti’. Mitä siell’o’ pakkasta? Varmaa kohta viiskytä?”
”Kymmentä vaille”, Jussi naurahti.
Jussi jäi riisumaan ulkovaatteitaan eteiseen ja katsoi Hessun perään, kun tämä katosi keittiöön. Höyryävä lasillinen odotti jo pöydän reunalla Jussin saapuessa paikalle.
”Kiitti”, Jussi sanoi.
Glögi oli kuumaa, mutta ei polttavaa ja lämmin lasi tuntui kohmeisissa käsissä taivaalliselta. Hän ojenteli tunnottomia varpaitaan pöydän alla ja odotteli, että veri lähtisi jälleen kiertämään. Hessu nosti lautasellisen pipareita pöytään ja sytytti kynttilän.
”Ookko aatellu mitä tekisit, jos se maalima’lloppu tuliski?” Jussi kysyi, kun tämä istuutui häntä vastapäätä.
”Emmää tiijä…” Hessu empi vähän virnuillen, ”Olis se ihan kiva, jos se oottais vaikka joulu’ yli. Tai ei tulis ollenkaa.”
”Olis se parempi… mutta mikä meilläkkää tässä muuttus? Ulos ei kärsi mennä ja vesiputkekki jäässä samallailla.”
”Ei ois saatu joulukuusta”, Hessu ehdotti.
”No se”, Jussi myönsi. ”Ai saatana”, hän lisäsi hartaasti perään ja nojasi takaraivonsa seinään ja puristi silmät kiinni. Tunto alkoi palata varpaisiin.
”No?” Hessu kysyi huolestuneena.
”Vittu ku varpaat paleltu.”
”Nosta ne jalakas tähä’”, Hessu sanoi ja taputti syliään.
Jussi teki työtä käskettyä ja Hessu lämmitti hänen varpaitaan kämmentensä välissä. Vähän aikaa kipu oli melkein sietämätön, mutta sitten alkoi helpottaa.
”Sun nenänpää o’ iha’vvalakonen”, Hessu huomautti.
”Joo, vittu mikä ilima. Huomenna lähtee varmaa’ siitäki nahka”, Jussi kirosi.
”Et ois menny, ku on tuommone’ ilima. Olis sen kuuse’ saanu huomennaki”, Hessu sanoi.
”No se o’ huomenna iha’ sama. Ja mulla oli muutaki asiaa”, Jussi sanoi.
”Kävikkö nää ostaa lahajoja, vai mitä?” Hessu uteli.
”Jottai semmosta.”
”Jaa, mitä nää löysit?”
”Jottai pientä.”
”No kerro nyt!” Hessu vaati.
”Enkä kerro, ku se o’ sulle”, Jussi sanoi naureskellen.
”Hm… mitähän nää oot ostanu?” Hessu mietiskeli. ”Ei se mittää kovi’ isua oo, ku sulla ei oo mittää kasseja eikä pusseja.”
”Ei oo isua, ku o’ pientä”, Jussi myönteli.
”Mutta aattele, jos se maalima’lloppu sitte tulleeki?” Hessu sanoi ovelana. ”Jos nää ootat jouluu’ se’ lahajan kans, nii mää e’ saa koskaa tietää mitä nää oot ostanu.”
”Joo, emmää oota jouluu’. Vähä vaa’ pijä’ sua jännityksessä”, Jussi kiusasi.
”Ja mää sulle glögiäki lämmiti’ ja su’ vvarpaakki sulati’!” Hessu esitti suuttuvaa.
Jussi mietti hetken ennen kuin nousi pöydästä ja meni takaisin eteiseen. Siellä takin taskussa oli paperipussi, josta hän otti samettipintaisen korurasian ja pyöritteli sitä käsissään. Jännitti yhtäkkiä ihan pirusti. Kädetkin alkoivat täristä, saatana. Ei tämä nyt ihan käsikirjoituksen mukaan mennyt. Keittiössä Hessu katsoi kummissaan, kun Jussi käveli tämän eteen ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Syteen tai saveen. Hän polvistui Hessun eteen avattu rasia kädessään. Varpaat tikkuilivat vieläkin, mutta Jussi ei antanut sen häiritä.
”Tulisikko sinä, Heikki Antero Määttä, mun rekisteröidyksi puoliskoksi myötämäessä, ku ei kai meille mittää vastamäkiä tuukkaa? Tai jos tullee, niin sitte vähä vastamäessäki.”
”Ihan tosi?” Hessu kysyi ja tämän ilmeet vaihtelivat järkytyksen ja huvituksen välillä.
”Ihan tosi”, Jussi vahvisti.
”No vittu, oisit nää voinu sitteki oottaa jouluu’!” Hessu naurahti. ”Vaikka ekkai nää oo ennenkää palijo joulusta välittäny… mutta ekkai nää oikiasti mittää maalima’lloppua pelekää? Ettet nää sen takia?”
”No en!” Jussi vakuutti. ”Mää oo’ mmiettiny tätä pitkää’. Nyt mää vaa aatteli’ ettei se miettimällä miksikää ennää tuu. Mää oon.. tota… rakastanu sua jo vissii’ vviimeset viis vuotta.”
”Jottai semmosta”, Hessu myönsi hymyillen. Tämän posket olivat alkaneet punertaa.
”Nii että mite’ olis?” Jussi kysyi uudestaan.
”No joo joo, tietenki joo”, Hessu sanoi ja punersi vielä vähän enemmän.
Jussi puhkesi hymyyn. Hän ei ollut edes tajunnut kuinka helvetisti oli jännittänyt Hessun vastausta. Hän otti tämän vasemman käden käteensä ja pujotti sormuksen tämän nimettömään.
”Anna ku määki”, Hessu sanoi, pudottautui myös polvilleen ja otti rasian omaan käteensä. Siinä oli vielä toinenkin sormus, samanlainen kuin nyt Hessun sormessa. ”Tuukko sinä, Jussi Antti Tapio Jaakola, mun rekisteröidyksi puolikkaaksi? Saa tulla vastamäkiäki ku emmää sua silti mihinkää karkuu’ päästä.”
”No kai mää sitte tuun”, Jussi myöntyi ja ojensi kätensä.
Ihan kummasti kyllä sydän pompotti ja veri kohisi korvissa, kun Hessu pujotti rengasta hänen sormeensa. Enemmän vielä kohisi ja pompotti, kun Hessu nosti katseensa ja he tuijottivat toisiaan siinä nenäkkäin, polvillaan lattialla.
”Millo’ o’ häät?” Hessu kysyi ihmeen hiljaa.
”Mää aatteli’, että jos yritettäis saaha aika uue’vvuoje’ jäläkee’. Jos se passaa?”
”Passaa se”, Hessu sanoi ja niiskahti. Tämän silmät kiiltelivät kosteina.
”Vittu, et kyllä ala itkee!” Jussi hätääntyi ja kaappasi Hessun halaukseen.
”Ei vittu auta…” Hessu sanoi tukahtuneesti ja painoi kasvojaan hänen olkaansa. ”Mää jo vittu itke’.”
Jussi puristi Hessua lujaa ja paijasi tämän päätä kädellään. Tuntui ihan ihmeelliseltä. Ihan epätodelliselta. Ei oikein osannut edes sanoa miltä se tuntui. Pelotti vähän ja mahassa tuntui sellainen kumma puristus, samoin rinnassa, pala oli kurkussa ja Hessu oli niin suloinen, että järki uhkasi pysähtyä.
”Helevetti, että mää rakastan sua jätkä”, Hessu mutisi Jussin hartiaan niiskuttaen. ”Ja mitä, pittääkö meijä' ottaa sitte yhteine’ nimi, vai mennäänkö me entisillä?” Hessu kysyi ja nauroi ja itki.
”Mennää iha’ mite’ susta tuntuu. Iha’ mite’ nää haluat”, Jussi sanoi.
Se oli niitä hetkiä, jolloin ei olisi tullut mieleenkään kieltää Hessulta mitään. Vaikka kuuta olisi pyytänyt.
”Emmää tiijä mittää muuta mitä mää halua’, muuta ku sut”, Hessu sanoi ja pyyhki silmiään.
”Ja mää sut”, Jussi sanoi.
Hän kaatoi Hessun selälleen siihen keittiön lattialle ja tuli itse kontalleen tämän päälle. Hessun kasvot olivat punaiset ja silmät vetiset ja siinä tämä hymyili vähän vapisevasti niin, että Jussin rintaa puristi vielä vähän kovempaa.
”Ota sitte”, Hessu sanoi.
”Nii’ otanki”, Jussi lupasi. ”Otan ku oot nii ihana ja lupasit tulla mulle.”
”No ei siihe’ kuule mittää luppauksia tarvi. Siihe’ tulemissee’. Ku tuuha’ mmää sun kans joka kerta kumminki”, Hessu sanoi ja kihersi.
”Nii’ tuukki ja kohta tuut taas”, Jussi myönsi ja painoi huulensa tämän huulille. Hessun suu maistui piparkakulta.
”Tiijäkkö”, Hessu sanoi kun Jussi malttoi irrottautua hetkeksi tämän suulta, ”Ku nää kyssyit, että mitä mää tekisi’ jjos se maalima’lloppu tuliski. Mää tekisi’ just näi’. Mää pussaisi’ sun kans meijän keittiö’ llattialla ja oisi’ menossa sun kans naimisii. Sitte mää naisi’ sun kans nii’ palijo ku kerkiäis. Siinä loppua ootellessa.”
”Ei paha suunnitelma”, Jussi sanoi ja suuteli lisää.