Viisi askelta
paritus: Dean Smith / Sam Wesson
ikäraja: K-12
genre: joku humoristinen draama, AU
sanamäärä: 500
yhteenveto: Dean Smithin viiden askeleen ohjelma täydellisiin pikkujouluihin.
A/N: Lolz, pitäisiköhän tässä alkaa jo huolestua näiden Swessoneiden kanssa... Toisaalta kyseinen jakso kyllä suorastaan kerjää tätä.
Kirjoitettu Joulukalunterin yhteiseen aattoluukkuun, kommentointi ilahduttaa aina.
1. Osallistu
Firman pikkujoulut, jokavuotinen koetinkivi. Työpaikanvaihdoskaan ei kyseisestä velvollisuudesta vapauttanut, olivathan kalenterit ajankulkuineen kaikkialla samat. Dean oli vakuuttunut siitä, että vuotuisjuhlan tunkkainen typistys tunkeutui toimistoihin pääasiassa siksi, että keski-ikäiset isokengät saisivat tempaista munatotilla sivistymättömät lärvit ja paikalle huijattujen nuorten kauniiden ihmisten oli joulumielen nimissä pakko sietää toinen toistaan tökerömpiä iskuyrityksiä. Puristeluun sai toki puuttua, mutta esimiehille ja osakkaille sallittiin silti normaalin etiketin ylittävä törttöily. Ulkomaailmassa saisivat moisesta turpiinsa, nyt selvisivät pienellä paheksunnalla.
Mutta verkostoituminen, verkostoituminen...
Joten Deanin ei auttanut muu kuin kiristää havunvihreä solmio kaulaansa, kai hän nyt voisi viettää kollegoiden kanssa tunnin tai pari.
2. Selätä myötähäpeä
Paloautonpunaiset pöytäliinat kultaisine kellokoristeineen saivat kömpelyydellään inhonväreet kulkemaan pitkin Deanin selkää, muovipikareista tarjoillusta kuohuviinistä nyt puhumattakaan. Cocktail-palat oli parempi jättää koskemattomiksi, ties miten kauan katkaravut olivat muhineet lämpenevässä huoneilmassa ja rucolatkin olivat tainneet näyttää nahistumisen ensimerkit jo hyvä tovi sitten.
Dean kieltäytyi kohteliaasti tonttulakista, ja ei, hän ei välittänyt kyseisen varusteen pakollisuudesta. Hän laski herra Adlerin kiskovan ensimmäisen tunnin aikana ainakin viisi lasillista viskiä, ja vaikka mies suhtautuikin koko jouluun terveellä huumorilla, Dean aavisteli alkoholiannosten perusteella epämiellyttävää lähitulevaisuutta.
3. Anna hetken viedä
(eli selkokielellä vedä perseet ja pokaa kuuma deitti)
Dean oli aina ylpeillyt osaavansa miltei mitä tahansa. Hän ei kuitenkaan tiennyt, kuinka kieltäytyä pomon tarjoamista ryypyistä. Juotuaan herra Adlerin kiinni miehen yllytyksestä ("juo itsesi mukavaksi ja maailma kauniiksi") Dean sai huomata katseensa harhailevan enemmän kuin vain aktiivisesti teknisen tuen porukan suuntaan. Jotenkin ne tunnisti ilman keltaisia työpaitojakin, ne olivat kuin oma lajinsa.
Yksi sieltä pisti silmään, erottui edukseen, aivan toista maata kuin huonoryhtiset työtoverinsa puhelinpalvelun karsinoista. Ja niin niiden muutaman (liiallisen) ryypyn rohkaisemana Dean päätti koettaa onneaan Sam Wessonin suhteen, vaikka olikin vielä vähän aikaa sitten vannonut, ettei koskaan sekoittaisi hyötyä ja huvia. Mutta tässä hänellä oli saumaa, saletisti, sen verran kiihkeitä katseita oli kundi häneen hississä luonut aamuna jos toisenakin, tällaisen tilaisuuden hukkaan heittäminen olisi jo rikollista.
Dean tajusi viime hetkellä tempaista päähänsä eksyneen tonttulakin pois ja nakata sen lähimpään roskakoriin lähestyessään tulevaa valloitustaan.
4. Keskity olennaiseen
Dean nojasi kopiokoneeseen painaen vahingossa vihreää nappulaa, ja valot alkoivat välkähdellä suljetun kannen alla tyhjää skannaten. Vyönsolki kilahti auki ja Samin sormet hakeutuivat vetoketjun paremmalle puolelle, kulkemaan pitkin syvien suudelmien kuumentamaa ihoa, sivelemään ja hivelemään ja kirvoittamaan entistä hyväksyvämpiä huokauksia Deanin huulilta. Sam hymyili hänen kaulaansa vasten ja Deanin kädet takertuivat toisen pitkiin hiuksiin.
Kopiokone piipitti kimeästi paperin loppumisen merkiksi ja Dean lähestulkoon rukoili sen hiljenevän, muttei kuitenkaan malttanut irtautua Samista sen vertaa, että olisi napsauttanut mölyävästä masiinasta virran pois. Samin prioriteetit tuntuivat myötäilevän Deanin kantaa täydellisesti.
5. Ja ennen kaikkea; reflektoi, reflektoi, reflektoi!
(se ei ehkä aina ole hauskaa, mutta kannattaa kyllä pidemmän päälle)
Päänsäryn lisäksi deli-aamiaista maustoi moraalinen krapula. Jokin viime yössä kasvatti syyllisyyden epätavallisen suuriin mittoihin, mutta toisin kuin kaikki elämäntapaoppaat neuvoivat, Dean päätti olla ajattelematta asiaa. Peruspano, se siitä.
Joulupyhien viettäminen vanhempien luona ei houkutellut, joten Dean jäi kotiin. Yksin. Myöhään aattoiltana hän katseli ikkunasta kaupungin valoja, tunsi kaipaavansa jotain, selasi hetken mielijohteesta puhelimestaan pikkujoulujen jatkoilla saamansa Sam Wessonin numeron ja painoi vihreää luuria. Ratkaisu tuntui sopivalta, oikealta.
