Nimi: Totisia valheita
Kirjoittaja: Fiorella
Genre: Humor, drama, (angst? Minusta kun tuntuu aina niin röyhkeältä nimitellä toisten traagisia kokemuksia huumoriksi… Tosin toistaiseksi mitään kirjoittamaani ei ole taidettu kunnolla hyväksyä angstiksi, niin kuin sitä olen genrelistaan innokkaasti tyrkyttänytkin.)
Pairing: Sepä selviää kun lukee...
Rating: K-12
Disclaimer: Rowling omistaa kirjat henkilöineen, minä vain vilkkaan mielikuvituksen ja joutilasta aikaa kirjoittaa.
Summary: Hermione saa vahinko-annostuksen valheseerumia. Ja mitä siitä seuraakaan…
A/N:
Snapu on Pyörylän haaste-ehdotelma herätti mielenkiintoni välittömästi. Koska itse haaste katosi mystisesti haastetopicista, muistelimme yhdessä mitä siihen oikein pitikään tulla.
Pääideana oli veritaserumin vastakohta; valheseerumi, päähahmoiksi toivottiin kolmikkoa ja tapahtumiksi paljon epäselvyyksiä johtuen siitä, että henkilö on pakotettu puhumaan epätosia. Lisäksi kirjoittajan päätettäväksi jätettiin, tietääkö oppilas x puhuvansa valheita, vai luuleeko hän puhuvansa normaalisti.
Pakollisia sanoja: Kalkaros, halinalle, kaalilaatikko, ikkunalauta, joka maun rakeet.Kiellettyä: Kirjoittamalla viestiminen.Paritus oli vapaaehtoinen, mutta ohjeistus aavistuksen monimutkainen;
”Tuo ficci-idea toimisi parhaiten ihan canon-maailmassa, (ettei olisi chanslashia, sitä on tuskin canonissa) mutta minä melkein inhoan junnu-parituksia, näitä Harryn ikäluokan parituksia... Joten ois kiva saada chanslashia, mutta paremmin tää tosiaan toimis IC-hahmoilla. Jätä canon-paritukset pois laskuista niin kaikki muut käy.”Ficin oli tarkoitus myös valmistua melko nopeasti, ja kaiken kukkuraksi lupasin yrittää parhaani yllättääkseni Snapun. No, sehän nähdään pian.
Ja kyllähän sieltä joku canon-parituskin löytyy, mutta ehkä Snapu antaa sen anteeksi.
// Celeporn muokkasi ikärajan K-13 --> K-12 uusien käytäntöjen mukaanTotisia valheitaRiemastunut kiljahdus halkoi keskittymiseensä vaiennutta taikaliemien luokkaa. Hermione oli ensimmäinen, joka oli saanut noidankattilastaan kaatamansa värittömän nesteen valmiiksi laakeaan näytepulloon ja esitteli sitä ylpeänä ystävilleen, jotka yhä tuskailivat omien seostensa parissa.
- Katso, Harry, en voi uskoa tätä todeksi! Aitoa totuuslientä, kaiken tämän harjoittelun jälkeen! Ja tein sen ihan itse, ilman kenenkään – tai
minkään – apua.
Hän vilkaisi merkitsevästi Harryyn, joka työnsi syyllisyydentuntoisesti
Taikalienten valmistuksen edistyneille sivummalle. Hänen kattilansa porisi kiehuessaan, ja kannen alta tuprusi siniharmaata höyryä.
- Oletko varma, että se hautui kyllin kauan? Harry kysyi hieman pisteliäästi.
- Kattilani kiehui kaksi minuuttia ennen sinun omaasi, Hermione näpäytti takaisin ja katseli ihaillen aikaansaannostaan.
- Se näyttää hieman erilaiselta kuin Kuhnusarvion malli, jos minulta kysytään, keskeytti Ron. – Jotenkin sameammalta.
- Eikä näytä, pöljä. Katso nyt, se on juuri samanlaista! Hermione piteli pulloa kohollaan valoa vasten. Samassa hetkessä Terry Bootin noidankattilassa tapahtui räjähdys ja hailakka liemi roiskui ympäri luokkaa kannen lennähtäessä paineella kattoon saakka.
- Suojautukaa! kiljahti Ernie, maastoutuen lattiaan samaan aikaan kuin kannen lento saavutti lakipisteensä. Kuhnusarvio hätkähti kolinaan ja kierähti mukavasta nojatuolistaan seisoalleen.
- Juuri tästä syystä kehoitin teitä kaikkia muistamaan suojalasinne, hän opasti jälkiviisaasti, hieman tylynä havahduttuaan horroksestaan opettajanpöydän takana; hänellä oli tapana ottaa iltapäiväunet S.U.P.E.R. –tasoisten oppilaidensa tuskaillessa toinen toistaan mutkikkaampien liemiensä kimpussa. Vaikka hän itse väitti vain ummistavansa silmänsä paremmin keskittyäkseen, vieno kuorsauksen ääni kertoi toista.
- Tohelointi liemitunneilla ei sitten ilmeisesti johtunutkaan pelkästä Kalkaroksesta, tuumasi Harry tarkaten visusti oman kattilansa pullistelevaa kantta.
- Mitä ilmeisimmin ei, Ron myönteli. Hän puolestaan näytti unohtaneen tyystin oman yritelmänsä huolestuttuaan selälleen lennähtäneestä ystävästään. – Hermione, oletko kunnossa? Kaadoitko liemen päällesi?
- Ei hätää, tyttö rauhoitteli kompuroidessaan työpöydän alta pulloaan tukien. – Siitä ei läikkynyt pisaraakaan.
- Minusta tuo on kyllä paljon vajaampi kuin äsken, epäili Ron.
- Kyllä se arviointiin riittää, Harry päätteli huolettomasti ja sekoitteli samalla arvioiden omaa totuuslientään, päättäen sen olevan kyllin valmista. – Kuhnusarvio on paljon lepsumpi kuin Kalkaros.
Pojat lähtivät leppoisasti rupatellen viemään totuusliemiään arvosteltaviksi. Hermione katsoi näytepulloaan epäluuloisesti. Miksi hän oli väittänyt sitä täydeksi, kun se oli enää hädin tuskin puolillaan?
Varmaa kuitenkin oli, että se oli ryhmän onnistunein näyte-erä. Professori Kuhnusarvio nyökkäsi hyväksyen sen vedenvärille ja piirsi paperille korkeimman arvosanan muhevalla käsialallaan. Harry näytti happamalle, mutta se oli hänelle ihan oikein, ajatteli Hermione.
* * *
Iltapäivän oppitunneilla Hermione kävi yhä kummastuneemmaksi ja samaa vauhtia ilmeeltään happamammaksi itsekin.
Numerologiassa hänen tavanomainen kunniatehtävänsä loitsia edellisellä viikolla annettu tehtävä mustalle taululle oli muuttunut yllättäen painajaismaiseksi häpeäksi. Hänen taikasauvastaan purkautui yhä uudelleen väärä ratkaisu, kunnes opettaja korvasi hänet omahyväisesti pöyhistelleellä Pansy Parkinsonilla. Hermione katseli korvat punoittaen hänen paistatteluaan professori Vektorin kehuissa miettien kuumeisesti mikä hänen sauvaansa vaivasi, sillä hän oli osannut laskea tehtävän lyhemmän ja näppärämmän ratkaisun kautta ja oli varma, että oli suorittanut toistoloitsun oikein, vaikka se ei taululle asti ollut välittynytkään.
Lisäksi hän oli kirjoittanut joka ikisen kaavan ja laskun säännönmukaisen virheelliseksi, kuinka monta kertaa hyvänsä hän aloittikin uudelta puhtaalta pergamentilta. Professori Vektori vastaanotti hänen tehtävänsä silmät ällistyksestä laajentuneina.
- Tämä ei ole tapaistasi, Hermione, hän änkytti koettaen peittää ällistystään. – Sinun on muistettava, että vaikka oletkin ollut lahjakkain oppilaani kautta aikojen, ei kukaan voi kaikkea tietää.
- En osannut näitä tehtäviä, Hermione kajautti närkästyneenä.
- Niin, huomaan kyllä sen. Taitaa olla parasta, että kertaat niitä ensi viikon tunnille. Ja koko luokka, muistakaa tutkia hyvin ennalta uusi läksynne, että etenemme seuraavalla tunnilla odotusten mukaisesti. Kuten neiti Granger tänään osoitti, ei parhainkaan meistä yllä täydellisyyteen ilman ponnisteluja. Onnistuminen vaatii jatkuvaa paneutumista, olkoon se viikon tunnuslauseenne.
Hän kääntyi Hermioneen päin ja rypisti huolekkaasti kulmiaan.
- Sinulla on tainnut olla paineita muiden aineidesi kanssa; tiedän, kuinka täysi lukujärjestyksesi on, tyttö hyvä. Mutta meillähän oli puhe lukukauden alussa, että selviät kaikista tehtävistäsi kunnialla. Tämä on edistyneiden luokka, ja se edellyttää, että kukin pitää yllä totuttua tasoaan ja pyrkii kirimään yhä korkeammalle.
- Pitäisi riittää, että pääsin kokeen läpi keväällä, Hermione sanoi.
- No, ei se mitenkään riitä, professori Vektori miltei ärähti. – Laiskuus on tekosyistä surkein. Annan sinulle ylimääräisen nipun harjoitustehtäviä, että kaavat jäävät mieleesi.
- Mutta en osaa niitä! tyttö parkaisi aiheettoman syytöksen järkyttämänä.
- Siinä on kyllin syytä opetella, eikö vain?
Hermione tyytyi nyökkäämään pahoilla mielin. Numerologian vaativa professori oli ollut hänelle aina suuri kannustaja, ja oli häpeällistä pettää näin hänen luottamuksensa. Surkeana hän työnsi tehtävät ennestään pullottavaan laukkuunsa ja laahusti käytävään.
Taikuuden historia oli aina ollut eräs Hermionen lempiaineista, ja hän päätti reippaana korvata menetetyn kunniansa tunnilla, jossa kukaan ei yltänyt hänen tasolleen. Tänään hän kuitenkin onnistui vastaamaan väärin kaikkiin kysymyksiin. Lopulta hän ei jaksanut enää edes viitata, vaan painoi otsansa pulpetin kanteen ja keskittyi miettimään vastauksia entistä tarkemmin pystyäkseen toistamaan ne varmasti huulillaan samassa muodossa kuin ne olivat hänen päässään.
- Hermione, kuunteletko sinä? opettaja huolestui, nähdessään tähtioppilaansa lojuvan pöydällään yhtä pitkästyneen näköisenä kuin kaikki toisetkin.
- En ollenkaan, professori Binns, tyttö sanoi nostaen ripeästi päänsä.
- Mikset? hämmentyi iäkäs aave. Tämä oli äärimmäisen epätavallista, mutta sentään se sai kaikki muut oppilaat kiinnostumaan tunnin tapahtumista enemmän kuin ainakaan kolmeen viime lukukauteen.
- Historia on tylsää, ja sinä et osaa opettaa sitä, karkasi napakka vastaus Hermionelta, ennen kuin hän ehti kunnolla tajuta sanojaan.
Kenen tahansa muun suusta se olisikin ollut rehellinen totuus, mutta tästä kuultuna se sai opettajan järkyttymään.
- Et ole oikein oma itsesi tänään, Hermione, hän huolehti. - Ethän sinä ennen ole ollut tuota mieltä?
- Olen ihan vakavissani, tyttö vakuutti ravistaen pörröisiä kiharoitaan. Luokasta kantautui hilpeää tirskuntaa ja kuiskauksia. Binns naputti pöytää ankarasti taikasauvallaan palauttaakseen järjestystä, ja jatkoi pienellä, hyvin surulliseksi käyneellä äänellä.
- Etkö todella arvostakaan taikuuden historiaa?
- Mitä sillä tekee? puolustautui Hermione yhä epätoivoisemmin. - Koko aineen voisi kerralta lopettaa.
Koko luokka puhkesi kättentaputuksiin ja joku vislasi arvostaen. Hermione puolestaan järkyttyi omista sanoistaan niin, että hylkäsi kirjansa pulpetille ja säntäsi ulos luokasta itkua nieleskellen.
- Viisikymmentä pistettä rohkelikolta huonosta käytöksestä ja epäkunnioituksesta opettajaa kohtaan! mumisi täydelleen äimistynyt Binns.
* * *
Mikä oli vialla, pohti Hermione selaten tuloksetta muistiaan kuin tietosanakirjaa. Oliko hän joutunut jonkun ilkiön loitsun kohteeksi? Oliko Harry kostanut hänelle käyttämällä jotakin sen inhottavan Puoliverisen Prinssin omista taioista? Vai oliko ankara opiskelu aiheuttanut hänelle muistisairauden, joka saattaisi hänet lopulta Pyhään Mungoon? Mistään ei kuitenkaan tuntunut löytyvän selkeää ratkaisua outoihin tapahtumiin.
Toiset rohkelikot palasivat oppitunneiltaan ja kokoontuivat oleskeluhuoneeseen pulisevana massana.
- Menetimme kauheasti tupapisteitä takiasi, syytti Parvati. Hän toi Hermionen tavarat tytölle takaisin, mutta hänen eleensä kertoivat, ettei se ollut vapaaehtoinen teko.
- Binns oli raivona, saimme hirveästi luettavaa ensi tunniksi. Kiitos vain sinulle. Eihän hän ikinä ennen edes huomannut, että muut lusmusivat, mutta nyt jokaisen täytyy panostaa aktiivisuuteensa, että
historiasta tehtäisiin mielekkäämpää. Oliko ihan pakko?
- Kuulin kaiken Seamusilta. Puhuit kerrankin suusi puhtaaksi, ihaili Ron. – Kunpa olisin sanonut sen itse! Sen vuoksi olisi melkein kannattanut jatkaa historiassa.
- Binns ansaitsi sen. Hän on karmean huono opettaja, Hermione kiisti kiivaasti.
- Niin onkin! riemuitsi Ron.
- Hermione, ethän sinä ennen ole noin sanonut? Harry epäili kulmiaan kurtistaen.
- Olen aina ajatellut niin, tyttö vakuutti.
- Ihanaa, että tulit viimein järkiisi, Ron myhäili tyytyväisenä. - Minä olen ollut sitä mieltä ensimmäiseltä luokalta asti.
- Sinä olet aina niin viisas, Ron, puuskahti Hermione, mutta sai sanoillaan pojan vain säteilemään entisestään. Niinpä hän vetäytyi epätoivosta huokaisten loppuillaksi makuusaliinsa.
* * *
Hermione ei kuitenkaan päässyt toivomansa yksinolon makuun. Romilda Vane lähestyi häntä epäröiden ja tervehti ujosti seisoen lopulta hänen sänkynsä vieressä.
- Hei, Hermione.
- Romilda.
Hermione koetti näyttää siltä että nukkuisi, vaikka ei ollut vielä illallisaikakaan. Se ei kuitenkaan estänyt toista esittämästä asiaansa.
- Kuule, minulla on yksi juttu… Olen vähän ajatellut… Tiedätkö, kenestä Harry tykkää?
- Tiedän, sanoi Hermione lyhyesti.
- Arvasin, että hän kertoo sinulle kaiken! Romilda huudahti ihastuneena ja peitti innostuneen ilmeensä käsiensä taakse. - Mitä luulet, onko ihan mahdotonta… Ei, kysyn suoraan. En kestä tätä jännitystä muuten. Onko hän ihastunut minuun?
- Korviaan myöten. Hän ei puhukaan muusta, vakuutti Hermione.
- Tiesin sen! kirkaisi Romilda kimeästi ja hyppi tasajalkaa niin että hänen kiharaiset hiuksensa lensivät ilmassa. - Voi,
tiesin, ettei Lavenderin tähtikartta pettäisi. Siinä sanottiin, että hän sopisi kanssani yhteen ainakin 98 prosentin todennäköisyydellä.
- Romilda kiltti, jäisitkö tänne kanssani? En tahtoisi millään olla yksin…
- Mielihyvin, ilahtui tyttö pirteänä. – Olenkin niin monesti toivonut, että olisimme parempia ystäviä! Nyt voitkin kertoa minulle kaiken Harrysta…
- Siitä tulee tosi hauskaa, lausui Hermione alahuuli vapisten ja hautasi harmissaan päänsä tyynyyn.
* * *
Ei kestänyt tuntiakaan, kun hän oli niin työlääntynyt Romildan ihastuneeseen pälpätykseen, että ei kaivannut mitään niin kuin raitista ilmaa. Hän törmäsi ulkona poikiin, jotka olivat matkalla Hagridin luo. Miksipä ei, tuumi Hermione. Hagridin tapaaminen voisi olla rentouttavaa ja puolijätti oli usein niin puhelias, että hän voisi vaieta huomaamattomasti ja olla hetken kuin kaikki olisikin hyvin.
Mutta kohtalo ei ollut hänen puolellaan. Hagrid näytti edelleen nyreältä ja tiuski heille, vaikka he olivat kuinka koettaneet osoittaa, ettei oppiaineiden valinnassa ollut kyse suhteista opettajiin.
- Hagrid kiltti, älä enää murehdi, ettemme tule taikaeläinten hoitoon, Harry pahoitteli.
- Ettekste oikeesti tykänneet mun tunneista? Etkö edes sä halua jatkaa, Hermione? Hagrid jylisi.
- Oikeasti, minä kyllä tahdoin, tyttö piipitti katuen joka sanaansa sitä mukaa, kun ne vierivät hänen suustaan kuin lumottuina. - mutta pojat halusivat vain pahoittaa mielesi.
-
Hermione! kauhistuivat molemmat kaverukset.
- Vai näin isosti te arvostattekin mun ystävyyttä teihin! pahastui Hagrid.
- Ei, kun se johtuu ihan vaan siitä että meillä on niin paljon muitakin… selitteli Ron korvat punoittaen.
- Minä voin jatkaa vielä, Hermione sanoi. – Minulle lisätunnit eivät tuota mitään vaikeuksia.
Jos se saikin hänet toivomaan, että olisi mieluummin lyönyt päänsä kiviseinään, ainakin se näytti piristäneen Hagridia.
- Kiitti sulle, Hermione, mies sanoi taputtaen tyttöä hyväksyen olalle miltei horjuttaen hänet tasapainosta. - Joku vissiin vielä muistaa vanhaa kaveria. Kuule, lähdetkö mun kanssa viemään toukkia Hämäkäkille? Se on ollu niin kipee viime aikoina, että sitä pitäis, tiedättekste, vähän hemmotella.
- Tosi mielelläni. Sainkin jo läksyt tehdyksi äsken.
- Jäät varmaan sapuskalle sen jälkeen? ehdotti Hagrid. – Mullon perunaa ja paistia hautumassa.
- Kiitos, ruoka näyttääkin tosi hyvälle, sanoi Hermione kalveten nähdessään, mitä kaikkea pataan roiskui Hagridin pärskiessä partaansa peitelläkseen liikutuksesta vuotavaa nenäänsä.
- Me sitten jo lähdemmekin, Harry sanoi kylmästi.
- Joo, pidä vain hauskaa Hämäkäkin kanssa, Hermione.
Ronin tavallisesti niin ystävällisistä silmistä paistoi silkka halveksunta.
* * *
Viikon edetessä etanaisesti madellen Hermionesta oli tullut vaitelias oppitunneilla kuuntelija. Hän uskalsi avata suunsa enää ani harvoin, mutta silti sieltä karkasi sammakoita yhtä mittaa. Sekä Harry että Ron olivat mulkoilleet häntä pahasti jo toista päivää. He olivat lopulta hieman leppyneet, mutta se oli vaatinut monta vapaaehtoisesti kopioitavaksi luovutettua koulutehtävää. Hermione pyrki kuitenkin välttämään ylimääräistä keskustelua ja tyytyi vain kävelemään heidän perässään ja hymyilemään paljon, mikä puolestaan näytti tekevän hyvää Ronin itsetunnolle.
Luihuisten joukko kiilasi heidän ohitseen matkallaan seuraavalle loitsujen oppitunnille.
- Varo Malfoy, kuraverinen kulkutiellä! Goyle kuulutti pilkallisesti.
- Lattia saastuu, mutta onneksi meillä on paksupohjaiset saappaat, Crabbe naureskeli ja tyrkkäsi Hermionen kovakouraisesti tieltään. Tyttö kirkaisi ja huusi vaistomaisesti pojan perään.
- Hei, koske minuun uudestaan! Tahdon olla sinun
halinallesi, Crabbe!
- Oletko seonnut, kuraverinen? ällistyi luihuinen näyttäen tavallistakin pöljemmältä pohtiessaan, oliko todella kuullut oikein.
- Tule jo, Vince, hulluus tarttuu. Malfoy näytti Hermionelle kieltään kuin pikkulapsi ja viittasi seuralaisensa jälleen seuraamaan itseään. Tämä totteli pyörittäen kuvaavasti sormea ohimollaan.
- Draco se on sitten seksikkyyden huippu! tyttö puuskahti puristaen kätensä kiukkuisesti nyrkkiin.
Ron katsoi häneen halveksien, huomaamatta elettä sanojen takaa.
- En tunne sinua enää lainkaan, Hermione. Eikö sinulla ole minkäännäköistä kunnioitusta minua kohtaan?
- Minä… aloitti Hermione.
Samanaikaisesti Voron tilojen suunnalta säntäsi karkuun alempiluokkalainen, tunnetusti kuriton pikkuvelho, joka yritti vimmatusti vääntää peukaloruuvia irti sormestaan. Harry syöksyi auttamaan poikaa ja kehotti häntä juoksemaan kiireesti kertomaan tuvanjohtajalleen. Voro saapui odotetusti kiihtyneenä käytävälle vain hieman hänen jälkeensä.
- Minne se pentu karkasi? hän huohotti, pälyillen epäluuloisesti rohkelikkojen selän taakse.
- Käytit luvattomia rangaistuskeinoja, kiihtyi Harry. – Kerromme tästä rehtorille.
- Sinut pannaan viralta, uhosi Ron. Hermione oli vielä enemmän suutuksissaan, mutta hänen olisi kannattanut hillitä kielensä.
- Olen aina pitänyt kurinpitomenetelmiäsi arvossa, hän julisti painokkaasti. - Ne pitäisi laillistaa, olen vakaasti sitä mieltä!
Voron silmät pyöristyivät yhtä paljon kuin poikienkin. Kaikki ympärillä seisovat oppilaat tuijottivat järkyttyneinä Hermioneen. Vahtimestari tokeni ensimmäisenä, tarttui tyttöä molemmista hartioista ja mojautti tälle kelpo pusun silkasta kiitollisuudesta.
- Tämän minä muistan, olen sinulle palveluksen velkaa, tyttöseni, hän riemuitsi ja lähti tallustelemaan takaisin huomattavasti keveämmin askelin.
Iiks, ajatteli Hermione, joka onnekseen oli sillä hetkellä kykenemätön saamaan sanaa suustaan. Ron sen sijaan pihisi mustasukkaisuudesta todistamansa näyn johdosta. Oliko Ginny todella oikeassa, pettikö Hermione hänen pitkäaikaista kiintymystään pussailemalla kenen tahansa kanssa! Vieläpä vanhan ja kurttuisen Voron!
- Kerro totuus, Hermione! Krumista jo tiesin, mutta onko sinulla muitakin?
- Vaikka kuinka monta, Ron! Mitä oikein minusta kuvittelit? tokaisi pahastunut Hermione.
- Jospa alkaisit saman tien seurustella McLaggenin kanssa, kun viihdyt siellä Kuhnukerhossakin niin hyvin? Vai ehkä et tyydy keneenkään hetkeä pidempään, kun flirttaat joka pojalle? Ron kuulosti riidanhaluiselta. – Jopa
Vorolle, hitto vieköön!
- Jos Cormac kysyisi, suostuisin heti! Hän on sata kertaa sinua parempi huispaajakin.
- Ja päihittää pussailussa varmaan Crabbenkin! kerjäsi Ron riitaa entistäkin avoimemmin. - En tiennyt että olet niin hanakka miesten perään. Teetkö tuollaista useinkin, kun en ole näkemässä?
- Aina! Et tiedä minusta ja elämästäni mitään.
- En näköjään, Ron murisi ja käänsi selkänsä tytölle, ennen kuin sylkisi hänen päälleen. Sen verran hänelläkin oli vielä itsehillintää jäljellä.
- Mikä sinua vaivaa, Hermione? kysyi Harry ihmeissään, mutta yrittäen solidaarisesti hieroa sovintoa. – Et käyttäydy normaalisti.
- Tiedän, mikä minua vaivaa! Enkä kaipaa ymmärtämystänne.
- No, ei väkisin! Harrykin loukkaantui.
Niin luihuisten kuin omien tupalaistensa pilkkaavat supinat korvissaan kiusaten Hermione vetäytyi toisten seurasta surkeana, eikä viitannut professori Lipetitin hämmästykseksi kertaakaan koko kaksoistunnin aikana.
* * *
Cormac McLaggenin harteikas hahmo seurasi salaa Hermionea, joka saapui Kuhnusarvion iltajuhlaan Potterin seurassa. Tyttö oli hyvännäköinen ja fiksu; juuri sitä, mitä hän kaipasikin tähdätessään täydellisyyteen tulevalla huispausurallaan. Potterin ystävyys oli myös etu, joka vaikutti olevan saavutettavissa seurustelusuhteen myötä. Hän voisi korvata sen punapään hujopin ja pyrkiytyä julkisuuteen
Pojan joka elää kautta; niin huonossa huudossa kuin tämä tuntui välillä olevankin, ainakin hän oli takuulla tunnettu eikä hänen nimensä unohtunut ihmisten huulilta. Ja nykyisessä huispauskapteenin asemassaan hän oli sitä eliittiä, johon Cormac oli päättänyt myös lukeutua.
Hän kuunteli vaivihkaa, kun Potter saattoi tytön Kuhnusarvion luo. Mies isännöi juhliaan komeassa samettitakissaan ja hypisteli teevadin kokoiseksi loitsittua päivänkakkaraa rintapielessään.
- Olen miettinyt tätä kaikkea, Hermione… poika kuului puolustelevan, ja kääntyi sitten opettajan puoleen kiinnittäen heti hänen huomionsa. – Professori, voiko olla mahdollista, että jotakin meni pieleen viime liemitunnilla?
- Sinullako? yllättyi Kuhnusarvio ja köhi nielaistuaan neilivetensä väärään kurkkuun.
- No, totuusliemesi oli kylläkin varsin sinertävää…
- Tarkoitan Hermionea. Hänellä on selvästi jokin pielessä.
- Liemeni onnistui täydellisesti, intti tyttö päättäväisenä.
- Näin on. Se oli luokan paras, Kuhnusarvio vahvisti ja röyhisti rintaansa. - Terveellistä pikku kilpailua teidän kahden välillä, siltä minusta vaikuttaa, mutta tällä kertaa päihitit ystävämme Harryn kiistattomasti.
- Mutta hän on menettänyt sen jälkeen opiskeluintonsa! Etkö olekin, Hermione? Potterin äänestä kuulsi huolestuneisuus, mutta tyttö oli välttelevä ja lyhytsanainen.
- En halua enää käydä koulua.
- Johtuuko se siitä, että sain sinut tuntemaan itsesi niin täydelliseksi? Professori päivitteli, ryypäten uuden kulauksen ja tarjoten nuorille sokeroituja ananaksia kulhostaan.
- Kuten varmasti ymmärrät, meistä parhaillakin on vielä paljon opittavaa sinun iässäsi…
- Tiedän jo kaiken tarvittavan, eikä minulla ole halua oppia enempää, töksäytti Hermione.
Cormac ihmetteli hänen suorasukaisuuttaan ja tarkkaili aprikoosileivoksen varjolla, kuinka opettaja reagoisi koulun lahjakkaimpana oppilaana tunnetun tytön paljastukseen. Kuhnusarvio kiemurteli hämmentyneenä paikallaan.
- Olen pahoillani, tunnen itseni vastuulliseksi tähän ongelmaan. Kenties olen antanut sinulle liian hyviä arvosanoja… Tai ehken ole ollut riittävän pätevä opettaja. Tämähän on huolestuttavaa.
- Ei se mitään, professori, todella, vakuutteli Hermione kiihkeästi. - Ette ole missään määrin tästä vastuussa.
- Todellako? No, sepä on huojentavaa kuultavaa. Otapa omenamunkki, tyttöseni. Kiitos, että koit minut luottamuksesi arvoiseksi, Harry, mutta arvaan, ettei ystäväsi tilanne ole kovin vakava; ainakin hän ymmärtää olla esittämättä aiheettomia syytöksiä.
- Oletko varmasti kunnossa, Hermione? varmisti Potter, ja Cormac kurkotti korvaansa heidän suuntaansa, vaikka olikin jo kääntänyt selkänsä palatakseen muiden poikien seuraan. Asia kiinnosti häntäkin.
- Olen, kaikki on hyvin, tyttö toisti. Hän ponnisti kykynsä äärimmilleen, mutta onnistui silti huonosti. - Se, joka minua vaivasi, oli ohimenevä tila. Olen taas aivan normaali.
- Miten helpottavaa kuulla! Potter kuulosti aidosti huojentuneelta ja taputti tyttöä rohkaisevasti olalle.
- Tervetuloa pakeilleni toistekin, jos olette avun tarpeessa, yritti Kuhnusarviokin.
- Kuhnukerhon jäseninä teillä on etuoikeus kysyä neuvoani pulmiinne koska tahansa, teen aina parhaakseni auttaakseni suosikkioppilaitani… Kas, Cormic, siinähän sinä oletkin, poikaseni. Otapa ananas, ne ovat herkullisia…
Cormac kääntyi hymy leveillä poskillaan vastaanottamaan opettajansa suosionosoitusta, ja salakuunteli loittonevan parin keskustelua edelleen. Potterilla kuului olevan jo seuraava huolenaihe mielessään.
- Oli minulla sinulle toinenkin asia; Romilda roikkuu perässäni, Hermione. Parvati väittää, että sinä olet yllyttänyt häntä.
- Itsehän sinä häntä kaiken aikaa rohkaiset! Hermione kuului tokaisevan.
- No en todellakaan, huudahti poika vuorostaan.
Seurasi hetki kiivasta sananvaihtoa ja käsienheiluttelua, ja Grangerin tyttö jäi seisomaan apeana yksikseen. Cormac katsoi tilaisuutensa tulleen. Tankeana törröttävää siilitukkaansa haroen – niin Potterkin teki omilleen, ja tytöt lakosivat – hän seisahtui Hermionen vierelle ja teki rohkean aloitteen.
- Olet kaunis tänä iltana, Hermione.
Tyttö hätkähti ja näytti hetken aikaa miltei pakokauhuiselta. Kuinka viehättävää olikaan katsella niin ujoa tyttöä, ajatteli Cormac ihastuneesti. Hermione näytti siltä kuin aikoisi pitää sanansa sisällään, mutta uskaltautui sittenkin tuomaan ne ilmi.
- Sinäkin olet tosi komea tänään. Ihanaa, että tulit juttelemaan.
- Katselin sinua koko illan. Pian pitäisi tanssimusiikinkin alkaa, jutteli Cormac ja huolehti siitä, että pyyhkäisi tukkaansa uudelleen. Se liukui täsmälleen entiselleen hänen kätensä siirtyessä hitaasti sen yli. Hermione seurasi elettä nielaisten ankarasti. Potterin velmu selvästikin tiesi, millä tytöt hurmataan! Cormac päätti ottaa tavan vakituiseen käyttöönsä.
- Haen sinullekin juoman, ja sen jälkeen… Tanssisitko kanssani, Hermione?
- Se olisi minulle ilo ja kunnia, sai tyttö lopulta soperrettua, vaikka näyttikin purevan kieleensä jälkikäteen. – Vaikka koko illan.
- Mennään siis. Cormac tarttui häntä käsipuolesta ja kuljetti mukanaan juomapöytää kohti.
- Näin sinun seuraavan harjoituksia tosi tarkasti koko viime viikon. Nyt varmaan uskallat paljastaa, että olit siellä minun takiani, eikö totta?
- Kenenpä muunkaan? Olet kaikista paras pelaaja, Cormac. Ja minä niin pidän huispauksesta.
- Ehkäpä vienkin sinut jokin ilta yksityiselle lennolle… hän kuiskutti tytön korvaan, ja tiesi tämän olevan täysin myyty tavasta, jolla tyttö jähmettyi tuntiessaan hänen huulensa korvallaan.
Illan edetessä Cormac oli yhä tyytyväisempi itseensä. Hän oli onnistunut houkuttelemaan tytön kanssaan terassille ihailemaan hämärtyvää yötä ja päässyt halailuasteelle saakka, ennen kuin tämä oli liuennut hänen otteestaan ja kadonnut jonnekin – todennäköisesti puuteroimaan punoittavia poskiaan, hän tuumi miehekkäin mielin. Blaise Zabini kumartui häntä kohti, kun hän nouti uuden pikarillisen hehkusimaa.
- Sinuna vaihtaisin seuraa, McLaggen. Malfoy sanoo, että tyttö on sekaisin kuin seinäkello. Pahempi kuin Lööperi Lovekiva, kuulemani mukaan.
Hän viittasi keskilattialle, jossa kanarialinnunkeltaisiin röyhelöihin sonnustautunut vaalea tyttö tanssahteli haaveikkaana yksinään jotakin, joka näytti vanhanaikaiselta seuratanssilta. Muut vieraat loivat häneen paljonpuhuvia katseita.
- Minusta hän kyllä vaikutti olevan erittäin järjissään, julisti Cormac rehvakkaasti, muistellen Hermionen imartelevia sanoja hänen pyrkiessään suuteluetäisyydelle.
- Miksi hän sitten lähti, kerropa se? luihuisen äänessä kuulsi jotain pilkallista, jota itseensä tyytyväinen huispaaja ei osannut määritellä.
- Viehätysvoimani oli hänelle liikaa, totesi Cormac rehvakkaasti ja nuolaisi huuliaan sen merkiksi.
Pahinta kaikesta oli, että hän oli täysin vakavissaan.
- Haen lisää kermakaljaa, totesi Zabini lyhyesti ja jätti toisen mahdottomiin haaveisiinsa.
* * *
Muutamaa päivää myöhemmin Hermione makasi pedillään tyynyihin hautautuneena. Hän ei halunnut poistua sängystään, ei edes aterialle. Pojat olivat hänelle vihaisia ja pitivät mykkäkoulua, tytöt katselivat häntä kummissaan ja juorusivat takuuvarmasti parhaillaankin, puhumattakaan sietämättömästä McLaggenista, joka piti häntä nyt tyttöystävänään muutamien vähemmän mieluusti muisteltavien sattumusten johdosta. Enää uskollinen Ginny jaksoi olla huolissaan hänestä, koettaen pitää ystävälleen seuraa sen minkä kuhertelultaan ennätti.
- Et ollut taaskaan illallisella. Haen sinulle ruokaa keittiöltä, Hermione. Mitä mielesi tekisi? säälitteli Ginny tarjoutuen avuliaasti palvelukseen.
-
Kaalilaatikkoa, kuului vuoteen pohjalta. Ginnyn silmät laajenivat.
- Mutta yleensähän sinä inhoat sitä? tyttö ihmetteli. Hermionen täytyi olla tosissaan kipeä.
- Ja onko todellakin totta, että olet nyt McLaggenin kanssa? Ennenhän sinä inhosit häntäkin? Mutta Lavender vannoi nähneensä teidän suutelevan huispauskentän luona, ja hänen kätensä kuulemma oli…
- Cormac on komea poika, ja jo hänen näkemisensäkin kiihottaa minua.
- No, makunsa kullakin, tuumasi Ginny olkiaan kohauttaen, eikä huomioinut yökkääviä ääniä, joita Hermione tuntui pitävän lauseensa päätettyään. - Et vain näytä kovin onnelliselta. Aivan kuin jokin huolettaisi sinua. Lupaa, että kerrot totuuden… Ethän myöntynyt pelkästään siksi, että Ron on nykyään niin liimautunut Lav-Laviin?
- En tietenkään, nyyhkäisi Hermione. - Tarvitsin välttämättä poikakaverin itselleni. Itsetuntoni ei ole muuten kohdallaan.
Ginny hymyili ymmärtäen ja taputti ystävänsä pörröistä tukkaa.
- Minustakin on niin rohkaisevaa, että Dean on aina lähellä kun tarvitsen. Mutta McLaggen tuntuu piittaavan vain itsestään.
- Hän huomioi minua kyllä kaiken aikaa, vakuutti Hermione. Järkyttävää kyllä, se oli liiankin totta, vaikkei siinä mielessä kuin Ginnysta ehkä kuulosti.
- Miksi sitten näytät niin itkuiselta? toinen yhäkin ihmetteli.
- En minä itke, nyyhkytti Hermione vasten tyynyään.
-
Jokamaunrakeet piristävät sinua, Ginny yritti vielä, makeisrasiaa tarjoten. Hermione huomasi pinnalla monta vihreää raetta, jotka miltei varmuudella olivat maultaan makeaa päärynää, jota hän rakasti.
- En halua niitä, ja sitä paitsi ne lihottavat, hän mumisi ja ojensi jo kättään.
- Eivätkä lihota, huudahti Ginny vetäen laatikon takaisin itselleen. – Minähän syön niitä kaiken aikaa!
- Sen näkee myös sinun vartalostasi, Hermione vakuutti.
- Väitätkö että olen läskistynyt? kauhistui Ginny ja painoi käden litteälle huispaajan vatsalleen.
- Olet hirveän pullea nykyään. Ei urheilusi sitä paranna.
- Hermione! Miten kehtaat? Sinä olet sentään paras ystäväni.
- Olen vain esittänyt, että pääsisin lähemmäs Ronia.
- En kuuntele sinua enempää! Ginny tiuskaisi ja säntäsi tiehensä. Hermione kuuli hänen nyyhkyttävän ja nieli omia kyyneliään. Elämästä oli yhtäkkiä tullut sietämättömän hirveää. Hänen oli välttämättä saatava selville, mikä häntä vaivasi.
Hermione huomasi Ginnyn kaataneen jokamaunrakeita peitolle syöksyessään hänen luotaan.
Huokaisten hän pisti vihreän makeisen suuhunsa ja aikoi imeä sen makeutta lohduttaakseen itseään. Ennen ensimmäistäkään nielaisua hän huomasi erehtyneensä ja sylki karamellin kämmenelleen. Se maistui ilman epäilystäkään pollomuhkun mädälle.
***