Kirjoittaja Aihe: Totisia valheita, K-12, humoristinen draama, Hermione/yksi jos toinenkin  (Luettu 4168 kertaa)

Poissa Fiorella

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 1078
  • Hyvän tuulen kotisatama
Nimi: Totisia valheita
Kirjoittaja: Fiorella
Genre: Humor, drama, (angst? Minusta kun tuntuu aina niin röyhkeältä nimitellä toisten traagisia kokemuksia huumoriksi… Tosin toistaiseksi mitään kirjoittamaani ei ole taidettu kunnolla hyväksyä angstiksi, niin kuin sitä olen genrelistaan innokkaasti tyrkyttänytkin.)
Pairing: Sepä selviää kun lukee...
Rating: K-12
Disclaimer: Rowling omistaa kirjat henkilöineen, minä vain vilkkaan mielikuvituksen ja joutilasta aikaa kirjoittaa. :)
Summary: Hermione saa vahinko-annostuksen valheseerumia. Ja mitä siitä seuraakaan…
A/N: Snapu on Pyörylän haaste-ehdotelma herätti mielenkiintoni välittömästi. Koska itse haaste katosi mystisesti haastetopicista, muistelimme yhdessä mitä siihen oikein pitikään tulla.
Pääideana oli veritaserumin vastakohta; valheseerumi, päähahmoiksi toivottiin kolmikkoa ja tapahtumiksi paljon epäselvyyksiä johtuen siitä, että henkilö on pakotettu puhumaan epätosia. Lisäksi kirjoittajan päätettäväksi jätettiin, tietääkö oppilas x puhuvansa valheita, vai luuleeko hän puhuvansa normaalisti.
Pakollisia sanoja:  Kalkaros, halinalle, kaalilaatikko, ikkunalauta, joka maun rakeet.
Kiellettyä: Kirjoittamalla viestiminen.
Paritus oli vapaaehtoinen, mutta ohjeistus aavistuksen monimutkainen;
”Tuo ficci-idea toimisi parhaiten ihan canon-maailmassa, (ettei olisi chanslashia, sitä on tuskin canonissa) mutta minä melkein inhoan junnu-parituksia, näitä Harryn ikäluokan parituksia... Joten ois kiva saada chanslashia, mutta paremmin tää tosiaan toimis IC-hahmoilla. Jätä canon-paritukset pois laskuista niin kaikki muut käy.”
Ficin oli tarkoitus myös valmistua melko nopeasti, ja kaiken kukkuraksi lupasin yrittää parhaani yllättääkseni Snapun. No, sehän nähdään pian. :) Ja kyllähän sieltä joku canon-parituskin löytyy, mutta ehkä Snapu antaa sen anteeksi. ;)

// Celeporn muokkasi ikärajan K-13 --> K-12 uusien käytäntöjen mukaan



Totisia valheita


Riemastunut kiljahdus halkoi keskittymiseensä vaiennutta taikaliemien luokkaa. Hermione oli ensimmäinen, joka oli saanut noidankattilastaan kaatamansa värittömän nesteen valmiiksi laakeaan näytepulloon ja esitteli sitä ylpeänä ystävilleen, jotka yhä tuskailivat omien seostensa parissa.

- Katso, Harry, en voi uskoa tätä todeksi! Aitoa totuuslientä, kaiken tämän harjoittelun jälkeen! Ja tein sen ihan itse, ilman kenenkään – tai minkään – apua.

Hän vilkaisi merkitsevästi Harryyn, joka työnsi syyllisyydentuntoisesti Taikalienten valmistuksen edistyneille sivummalle. Hänen kattilansa porisi kiehuessaan, ja kannen alta tuprusi siniharmaata höyryä.

- Oletko varma, että se hautui kyllin kauan? Harry kysyi hieman pisteliäästi.
- Kattilani kiehui kaksi minuuttia ennen sinun omaasi, Hermione näpäytti takaisin ja katseli ihaillen aikaansaannostaan.
- Se näyttää hieman erilaiselta kuin Kuhnusarvion malli, jos minulta kysytään, keskeytti Ron. – Jotenkin sameammalta.
- Eikä näytä, pöljä. Katso nyt, se on juuri samanlaista! Hermione piteli pulloa kohollaan valoa vasten. Samassa hetkessä Terry Bootin noidankattilassa tapahtui räjähdys ja hailakka liemi roiskui ympäri luokkaa kannen lennähtäessä paineella kattoon saakka.
- Suojautukaa! kiljahti Ernie, maastoutuen lattiaan samaan aikaan kuin kannen lento saavutti lakipisteensä. Kuhnusarvio hätkähti kolinaan ja kierähti mukavasta nojatuolistaan seisoalleen.
- Juuri tästä syystä kehoitin teitä kaikkia muistamaan suojalasinne, hän opasti jälkiviisaasti, hieman tylynä havahduttuaan horroksestaan opettajanpöydän takana; hänellä oli tapana ottaa iltapäiväunet S.U.P.E.R. –tasoisten oppilaidensa tuskaillessa toinen toistaan mutkikkaampien liemiensä kimpussa. Vaikka hän itse väitti vain ummistavansa silmänsä paremmin keskittyäkseen, vieno kuorsauksen ääni kertoi toista. 

- Tohelointi liemitunneilla ei sitten ilmeisesti johtunutkaan pelkästä Kalkaroksesta, tuumasi Harry tarkaten visusti oman kattilansa pullistelevaa kantta.
- Mitä ilmeisimmin ei, Ron myönteli. Hän puolestaan näytti unohtaneen tyystin oman yritelmänsä huolestuttuaan selälleen lennähtäneestä ystävästään. – Hermione, oletko kunnossa? Kaadoitko liemen päällesi?
- Ei hätää, tyttö rauhoitteli kompuroidessaan työpöydän alta pulloaan tukien. – Siitä ei läikkynyt pisaraakaan.
- Minusta tuo on kyllä paljon vajaampi kuin äsken, epäili Ron.
- Kyllä se arviointiin riittää, Harry päätteli huolettomasti ja sekoitteli samalla arvioiden omaa totuuslientään, päättäen sen olevan kyllin valmista. – Kuhnusarvio on paljon lepsumpi kuin Kalkaros.

Pojat lähtivät leppoisasti rupatellen viemään totuusliemiään arvosteltaviksi. Hermione katsoi näytepulloaan epäluuloisesti. Miksi hän oli väittänyt sitä täydeksi, kun se oli enää hädin tuskin puolillaan?

Varmaa kuitenkin oli, että se oli ryhmän onnistunein näyte-erä. Professori Kuhnusarvio nyökkäsi hyväksyen sen vedenvärille ja piirsi paperille korkeimman arvosanan muhevalla käsialallaan. Harry näytti happamalle, mutta se oli hänelle ihan oikein, ajatteli Hermione.


* * *


Iltapäivän oppitunneilla Hermione kävi yhä kummastuneemmaksi ja samaa vauhtia ilmeeltään happamammaksi itsekin.

Numerologiassa hänen tavanomainen kunniatehtävänsä loitsia edellisellä viikolla annettu tehtävä mustalle taululle oli muuttunut yllättäen painajaismaiseksi häpeäksi. Hänen taikasauvastaan purkautui yhä uudelleen väärä ratkaisu, kunnes opettaja korvasi hänet omahyväisesti pöyhistelleellä Pansy Parkinsonilla. Hermione katseli korvat punoittaen hänen paistatteluaan professori Vektorin kehuissa miettien kuumeisesti mikä hänen sauvaansa vaivasi, sillä hän oli osannut laskea tehtävän lyhemmän ja näppärämmän ratkaisun kautta ja oli varma, että oli suorittanut toistoloitsun oikein, vaikka se ei taululle asti ollut välittynytkään.

Lisäksi hän oli kirjoittanut joka ikisen kaavan ja laskun säännönmukaisen virheelliseksi, kuinka monta kertaa hyvänsä hän aloittikin uudelta puhtaalta pergamentilta. Professori Vektori vastaanotti hänen tehtävänsä silmät ällistyksestä laajentuneina.
- Tämä ei ole tapaistasi, Hermione, hän änkytti koettaen peittää ällistystään. – Sinun on muistettava, että vaikka oletkin ollut lahjakkain oppilaani kautta aikojen, ei kukaan voi kaikkea tietää.
- En osannut näitä tehtäviä, Hermione kajautti närkästyneenä.
- Niin, huomaan kyllä sen. Taitaa olla parasta, että kertaat niitä ensi viikon tunnille. Ja koko luokka, muistakaa tutkia hyvin ennalta uusi läksynne, että etenemme seuraavalla tunnilla odotusten mukaisesti. Kuten neiti Granger tänään osoitti, ei parhainkaan meistä yllä täydellisyyteen ilman ponnisteluja. Onnistuminen vaatii jatkuvaa paneutumista, olkoon se viikon tunnuslauseenne.

Hän kääntyi Hermioneen päin ja rypisti huolekkaasti kulmiaan.
- Sinulla on tainnut olla paineita muiden aineidesi kanssa; tiedän, kuinka täysi lukujärjestyksesi on, tyttö hyvä. Mutta meillähän oli puhe lukukauden alussa, että selviät kaikista tehtävistäsi kunnialla. Tämä on edistyneiden luokka, ja se edellyttää, että kukin pitää yllä totuttua tasoaan ja pyrkii kirimään yhä korkeammalle.
- Pitäisi riittää, että pääsin kokeen läpi keväällä, Hermione sanoi.
- No, ei se mitenkään riitä, professori Vektori miltei ärähti. – Laiskuus on tekosyistä surkein. Annan sinulle ylimääräisen nipun harjoitustehtäviä, että kaavat jäävät mieleesi.
- Mutta en osaa niitä! tyttö parkaisi aiheettoman syytöksen järkyttämänä.
- Siinä on kyllin syytä opetella, eikö vain?

Hermione tyytyi nyökkäämään pahoilla mielin. Numerologian vaativa professori oli ollut hänelle aina suuri kannustaja, ja oli häpeällistä pettää näin hänen luottamuksensa. Surkeana hän työnsi tehtävät ennestään pullottavaan laukkuunsa ja laahusti käytävään.

Taikuuden historia oli aina ollut eräs Hermionen lempiaineista, ja hän päätti reippaana korvata menetetyn kunniansa tunnilla, jossa kukaan ei yltänyt hänen tasolleen. Tänään hän kuitenkin onnistui vastaamaan väärin kaikkiin kysymyksiin. Lopulta hän ei jaksanut enää edes viitata, vaan painoi otsansa pulpetin kanteen ja keskittyi miettimään vastauksia entistä tarkemmin pystyäkseen toistamaan ne varmasti huulillaan samassa muodossa kuin ne olivat hänen päässään.

- Hermione, kuunteletko sinä? opettaja huolestui, nähdessään tähtioppilaansa lojuvan pöydällään yhtä pitkästyneen näköisenä kuin kaikki toisetkin.
- En ollenkaan, professori Binns, tyttö sanoi nostaen ripeästi päänsä.
- Mikset? hämmentyi iäkäs aave. Tämä oli äärimmäisen epätavallista, mutta sentään se sai kaikki muut oppilaat kiinnostumaan tunnin tapahtumista enemmän kuin ainakaan kolmeen viime lukukauteen.
- Historia on tylsää, ja sinä et osaa opettaa sitä, karkasi napakka vastaus Hermionelta, ennen kuin hän ehti kunnolla tajuta sanojaan.

Kenen tahansa muun suusta se olisikin ollut rehellinen totuus, mutta tästä kuultuna se sai opettajan järkyttymään.
- Et ole oikein oma itsesi tänään, Hermione, hän huolehti. - Ethän sinä ennen ole ollut tuota mieltä?
- Olen ihan vakavissani, tyttö vakuutti ravistaen pörröisiä kiharoitaan. Luokasta kantautui hilpeää tirskuntaa ja kuiskauksia. Binns naputti pöytää ankarasti taikasauvallaan palauttaakseen järjestystä, ja jatkoi pienellä, hyvin surulliseksi käyneellä äänellä.
- Etkö todella arvostakaan taikuuden historiaa?
- Mitä sillä tekee? puolustautui Hermione yhä epätoivoisemmin. - Koko aineen voisi kerralta lopettaa.

Koko luokka puhkesi kättentaputuksiin ja joku vislasi arvostaen. Hermione puolestaan järkyttyi omista sanoistaan niin, että hylkäsi kirjansa pulpetille ja säntäsi ulos luokasta itkua nieleskellen.
- Viisikymmentä pistettä rohkelikolta huonosta käytöksestä ja epäkunnioituksesta opettajaa kohtaan! mumisi täydelleen äimistynyt Binns.


* * *


Mikä oli vialla, pohti Hermione selaten tuloksetta muistiaan kuin tietosanakirjaa. Oliko hän joutunut jonkun ilkiön loitsun kohteeksi? Oliko Harry kostanut hänelle käyttämällä jotakin sen inhottavan Puoliverisen Prinssin omista taioista? Vai oliko ankara opiskelu aiheuttanut hänelle muistisairauden, joka saattaisi hänet lopulta Pyhään Mungoon? Mistään ei kuitenkaan tuntunut löytyvän selkeää ratkaisua outoihin tapahtumiin. 

Toiset rohkelikot palasivat oppitunneiltaan ja kokoontuivat oleskeluhuoneeseen pulisevana massana.
- Menetimme kauheasti tupapisteitä takiasi, syytti Parvati. Hän toi Hermionen tavarat tytölle takaisin, mutta hänen eleensä kertoivat, ettei se ollut vapaaehtoinen teko.
- Binns oli raivona, saimme hirveästi luettavaa ensi tunniksi. Kiitos vain sinulle. Eihän hän ikinä ennen edes huomannut, että muut lusmusivat, mutta nyt jokaisen täytyy panostaa aktiivisuuteensa, että historiasta tehtäisiin mielekkäämpää. Oliko ihan pakko?

- Kuulin kaiken Seamusilta. Puhuit kerrankin suusi puhtaaksi, ihaili Ron. – Kunpa olisin sanonut sen itse! Sen vuoksi olisi melkein kannattanut jatkaa historiassa.
- Binns ansaitsi sen. Hän on karmean huono opettaja, Hermione kiisti kiivaasti.
- Niin onkin! riemuitsi Ron.
- Hermione, ethän sinä ennen ole noin sanonut? Harry epäili kulmiaan kurtistaen.
- Olen aina ajatellut niin, tyttö vakuutti.
- Ihanaa, että tulit viimein järkiisi, Ron myhäili tyytyväisenä. - Minä olen ollut sitä mieltä ensimmäiseltä luokalta asti.
- Sinä olet aina niin viisas, Ron, puuskahti Hermione, mutta sai sanoillaan pojan vain säteilemään entisestään. Niinpä hän vetäytyi epätoivosta huokaisten loppuillaksi makuusaliinsa.


* * *


Hermione ei kuitenkaan päässyt toivomansa yksinolon makuun. Romilda Vane lähestyi häntä epäröiden ja tervehti ujosti seisoen lopulta hänen sänkynsä vieressä.
- Hei, Hermione.
- Romilda.

Hermione koetti näyttää siltä että nukkuisi, vaikka ei ollut vielä illallisaikakaan. Se ei kuitenkaan estänyt toista esittämästä asiaansa.
- Kuule, minulla on yksi juttu… Olen vähän ajatellut… Tiedätkö, kenestä Harry tykkää?
- Tiedän, sanoi Hermione lyhyesti.
- Arvasin, että hän kertoo sinulle kaiken! Romilda huudahti ihastuneena ja peitti innostuneen ilmeensä käsiensä taakse. - Mitä luulet, onko ihan mahdotonta… Ei, kysyn suoraan. En kestä tätä jännitystä muuten. Onko hän ihastunut minuun?
- Korviaan myöten. Hän ei puhukaan muusta, vakuutti Hermione.
- Tiesin sen! kirkaisi Romilda kimeästi ja hyppi tasajalkaa niin että hänen kiharaiset hiuksensa lensivät ilmassa. - Voi, tiesin, ettei Lavenderin tähtikartta pettäisi. Siinä sanottiin, että hän sopisi kanssani yhteen ainakin 98 prosentin todennäköisyydellä.
- Romilda kiltti, jäisitkö tänne kanssani? En tahtoisi millään olla yksin…
- Mielihyvin, ilahtui tyttö pirteänä. – Olenkin niin monesti toivonut, että olisimme parempia ystäviä! Nyt voitkin kertoa minulle kaiken Harrysta…
- Siitä tulee tosi hauskaa, lausui Hermione alahuuli vapisten ja hautasi harmissaan päänsä tyynyyn.


* * *


Ei kestänyt tuntiakaan, kun hän oli niin työlääntynyt Romildan ihastuneeseen pälpätykseen, että ei kaivannut mitään niin kuin raitista ilmaa. Hän törmäsi ulkona poikiin, jotka olivat matkalla Hagridin luo. Miksipä ei, tuumi Hermione. Hagridin tapaaminen voisi olla rentouttavaa ja puolijätti oli usein niin puhelias, että hän voisi vaieta huomaamattomasti ja olla hetken kuin kaikki olisikin hyvin.

Mutta kohtalo ei ollut hänen puolellaan. Hagrid näytti edelleen nyreältä ja tiuski heille, vaikka he olivat kuinka koettaneet osoittaa, ettei oppiaineiden valinnassa ollut kyse suhteista opettajiin. 

- Hagrid kiltti, älä enää murehdi, ettemme tule taikaeläinten hoitoon, Harry pahoitteli.
- Ettekste oikeesti tykänneet mun tunneista? Etkö edes sä halua jatkaa, Hermione? Hagrid jylisi.
- Oikeasti, minä kyllä tahdoin, tyttö piipitti katuen joka sanaansa sitä mukaa, kun ne vierivät hänen suustaan kuin lumottuina. - mutta pojat halusivat vain pahoittaa mielesi.
- Hermione! kauhistuivat molemmat kaverukset.
- Vai näin isosti te arvostattekin mun ystävyyttä teihin! pahastui Hagrid.
- Ei, kun se johtuu ihan vaan siitä että meillä on niin paljon muitakin… selitteli Ron korvat punoittaen.
- Minä voin jatkaa vielä, Hermione sanoi. – Minulle lisätunnit eivät tuota mitään vaikeuksia.

Jos se saikin hänet toivomaan, että olisi mieluummin lyönyt päänsä kiviseinään, ainakin se näytti piristäneen Hagridia.
- Kiitti sulle, Hermione, mies sanoi taputtaen tyttöä hyväksyen olalle miltei horjuttaen hänet tasapainosta. - Joku vissiin vielä muistaa vanhaa kaveria. Kuule, lähdetkö mun kanssa viemään toukkia Hämäkäkille? Se on ollu niin kipee viime aikoina, että sitä pitäis, tiedättekste, vähän hemmotella.
- Tosi mielelläni. Sainkin jo läksyt tehdyksi äsken.
- Jäät varmaan sapuskalle sen jälkeen? ehdotti Hagrid. – Mullon perunaa ja paistia hautumassa.
- Kiitos, ruoka näyttääkin tosi hyvälle, sanoi Hermione kalveten nähdessään, mitä kaikkea pataan roiskui Hagridin pärskiessä partaansa peitelläkseen liikutuksesta vuotavaa nenäänsä.
- Me sitten jo lähdemmekin, Harry sanoi kylmästi.
- Joo, pidä vain hauskaa Hämäkäkin kanssa, Hermione.

Ronin tavallisesti niin ystävällisistä silmistä paistoi silkka halveksunta.


* * *
 

Viikon edetessä etanaisesti madellen Hermionesta oli tullut vaitelias oppitunneilla kuuntelija. Hän uskalsi avata suunsa enää ani harvoin, mutta silti sieltä karkasi sammakoita yhtä mittaa. Sekä Harry että Ron olivat mulkoilleet häntä pahasti jo toista päivää. He olivat lopulta hieman leppyneet, mutta se oli vaatinut monta vapaaehtoisesti kopioitavaksi luovutettua koulutehtävää. Hermione pyrki kuitenkin välttämään ylimääräistä keskustelua ja tyytyi vain kävelemään heidän perässään ja hymyilemään paljon, mikä puolestaan näytti tekevän hyvää Ronin itsetunnolle. 

Luihuisten joukko kiilasi heidän ohitseen matkallaan seuraavalle loitsujen oppitunnille.
- Varo Malfoy, kuraverinen kulkutiellä! Goyle kuulutti pilkallisesti.
- Lattia saastuu, mutta onneksi meillä on paksupohjaiset saappaat, Crabbe naureskeli ja tyrkkäsi Hermionen kovakouraisesti tieltään. Tyttö kirkaisi ja huusi vaistomaisesti pojan perään.
- Hei, koske minuun uudestaan! Tahdon olla sinun halinallesi, Crabbe!
- Oletko seonnut, kuraverinen? ällistyi luihuinen näyttäen tavallistakin pöljemmältä pohtiessaan, oliko todella kuullut oikein.
- Tule jo, Vince, hulluus tarttuu. Malfoy näytti Hermionelle kieltään kuin pikkulapsi ja viittasi seuralaisensa jälleen seuraamaan itseään. Tämä totteli pyörittäen kuvaavasti sormea ohimollaan.
- Draco se on sitten seksikkyyden huippu! tyttö puuskahti puristaen kätensä kiukkuisesti nyrkkiin.

Ron katsoi häneen halveksien, huomaamatta elettä sanojen takaa.
- En tunne sinua enää lainkaan, Hermione. Eikö sinulla ole minkäännäköistä kunnioitusta minua kohtaan?
- Minä… aloitti Hermione.

Samanaikaisesti Voron tilojen suunnalta säntäsi karkuun alempiluokkalainen, tunnetusti kuriton pikkuvelho, joka yritti vimmatusti vääntää peukaloruuvia irti sormestaan. Harry syöksyi auttamaan poikaa ja kehotti häntä juoksemaan kiireesti kertomaan tuvanjohtajalleen. Voro saapui odotetusti kiihtyneenä käytävälle vain hieman hänen jälkeensä.
- Minne se pentu karkasi? hän huohotti, pälyillen epäluuloisesti rohkelikkojen selän taakse.
- Käytit luvattomia rangaistuskeinoja, kiihtyi Harry. – Kerromme tästä rehtorille.
- Sinut pannaan viralta, uhosi Ron. Hermione oli vielä enemmän suutuksissaan, mutta hänen olisi kannattanut hillitä kielensä.
- Olen aina pitänyt kurinpitomenetelmiäsi arvossa, hän julisti painokkaasti. - Ne pitäisi laillistaa, olen vakaasti sitä mieltä!
 
Voron silmät pyöristyivät yhtä paljon kuin poikienkin. Kaikki ympärillä seisovat oppilaat tuijottivat järkyttyneinä Hermioneen. Vahtimestari tokeni ensimmäisenä, tarttui tyttöä molemmista hartioista ja mojautti tälle kelpo pusun silkasta kiitollisuudesta.
- Tämän minä muistan, olen sinulle palveluksen velkaa, tyttöseni, hän riemuitsi ja lähti tallustelemaan takaisin huomattavasti keveämmin askelin.

Iiks, ajatteli Hermione, joka onnekseen oli sillä hetkellä kykenemätön saamaan sanaa suustaan. Ron sen sijaan pihisi mustasukkaisuudesta todistamansa näyn johdosta. Oliko Ginny todella oikeassa, pettikö Hermione hänen pitkäaikaista kiintymystään pussailemalla kenen tahansa kanssa! Vieläpä vanhan ja kurttuisen Voron!
- Kerro totuus, Hermione! Krumista jo tiesin, mutta onko sinulla muitakin?
- Vaikka kuinka monta, Ron! Mitä oikein minusta kuvittelit? tokaisi pahastunut Hermione.
- Jospa alkaisit saman tien seurustella McLaggenin kanssa, kun viihdyt siellä Kuhnukerhossakin niin hyvin? Vai ehkä et tyydy keneenkään hetkeä pidempään, kun flirttaat joka pojalle? Ron kuulosti riidanhaluiselta. – Jopa Vorolle, hitto vieköön!
- Jos Cormac kysyisi, suostuisin heti! Hän on sata kertaa sinua parempi huispaajakin.
- Ja päihittää pussailussa varmaan Crabbenkin! kerjäsi Ron riitaa entistäkin avoimemmin. - En tiennyt että olet niin hanakka miesten perään. Teetkö tuollaista useinkin, kun en ole näkemässä?
- Aina! Et tiedä minusta ja elämästäni mitään.
- En näköjään, Ron murisi ja käänsi selkänsä tytölle, ennen kuin sylkisi hänen päälleen. Sen verran hänelläkin oli vielä itsehillintää jäljellä.
- Mikä sinua vaivaa, Hermione? kysyi Harry ihmeissään, mutta yrittäen solidaarisesti hieroa sovintoa. – Et käyttäydy normaalisti. 
- Tiedän, mikä minua vaivaa! Enkä kaipaa ymmärtämystänne.
- No, ei väkisin! Harrykin loukkaantui.

Niin luihuisten kuin omien tupalaistensa pilkkaavat supinat korvissaan kiusaten Hermione vetäytyi toisten seurasta surkeana, eikä viitannut professori Lipetitin hämmästykseksi kertaakaan koko kaksoistunnin aikana.


* * *


Cormac McLaggenin harteikas hahmo seurasi salaa Hermionea, joka saapui Kuhnusarvion iltajuhlaan Potterin seurassa. Tyttö oli hyvännäköinen ja fiksu; juuri sitä, mitä hän kaipasikin tähdätessään täydellisyyteen tulevalla huispausurallaan. Potterin ystävyys oli myös etu, joka vaikutti olevan saavutettavissa seurustelusuhteen myötä. Hän voisi korvata sen punapään hujopin ja pyrkiytyä julkisuuteen Pojan joka elää kautta; niin huonossa huudossa kuin tämä tuntui välillä olevankin, ainakin hän oli takuulla tunnettu eikä hänen nimensä unohtunut ihmisten huulilta. Ja nykyisessä huispauskapteenin asemassaan hän oli sitä eliittiä, johon Cormac oli päättänyt myös lukeutua.

Hän kuunteli vaivihkaa, kun Potter saattoi tytön Kuhnusarvion luo. Mies isännöi juhliaan komeassa samettitakissaan ja hypisteli teevadin kokoiseksi loitsittua päivänkakkaraa rintapielessään.

- Olen miettinyt tätä kaikkea, Hermione… poika kuului puolustelevan, ja kääntyi sitten opettajan puoleen kiinnittäen heti hänen huomionsa. – Professori, voiko olla mahdollista, että jotakin meni pieleen viime liemitunnilla?
- Sinullako? yllättyi Kuhnusarvio ja köhi nielaistuaan neilivetensä väärään kurkkuun.
- No, totuusliemesi oli kylläkin varsin sinertävää…
- Tarkoitan Hermionea. Hänellä on selvästi jokin pielessä. 
- Liemeni onnistui täydellisesti, intti tyttö päättäväisenä.
- Näin on. Se oli luokan paras, Kuhnusarvio vahvisti ja röyhisti rintaansa. - Terveellistä pikku kilpailua teidän kahden välillä, siltä minusta vaikuttaa, mutta tällä kertaa päihitit ystävämme Harryn kiistattomasti.
- Mutta hän on menettänyt sen jälkeen opiskeluintonsa! Etkö olekin, Hermione? Potterin äänestä kuulsi huolestuneisuus, mutta tyttö oli välttelevä ja lyhytsanainen.
- En halua enää käydä koulua.
- Johtuuko se siitä, että sain sinut tuntemaan itsesi niin täydelliseksi? Professori päivitteli, ryypäten uuden kulauksen ja tarjoten nuorille sokeroituja ananaksia kulhostaan.
- Kuten varmasti ymmärrät, meistä parhaillakin on vielä paljon opittavaa sinun iässäsi…
- Tiedän jo kaiken tarvittavan, eikä minulla ole halua oppia enempää, töksäytti Hermione.

Cormac ihmetteli hänen suorasukaisuuttaan ja tarkkaili aprikoosileivoksen varjolla, kuinka opettaja reagoisi koulun lahjakkaimpana oppilaana tunnetun tytön paljastukseen. Kuhnusarvio kiemurteli hämmentyneenä paikallaan. 
- Olen pahoillani, tunnen itseni vastuulliseksi tähän ongelmaan. Kenties olen antanut sinulle liian hyviä arvosanoja… Tai ehken ole ollut riittävän pätevä opettaja. Tämähän on huolestuttavaa.
- Ei se mitään, professori, todella, vakuutteli Hermione kiihkeästi. - Ette ole missään määrin tästä vastuussa.
- Todellako? No, sepä on huojentavaa kuultavaa. Otapa omenamunkki, tyttöseni. Kiitos, että koit minut luottamuksesi arvoiseksi, Harry, mutta arvaan, ettei ystäväsi tilanne ole kovin vakava; ainakin hän ymmärtää olla esittämättä aiheettomia syytöksiä.
- Oletko varmasti kunnossa, Hermione? varmisti Potter, ja Cormac kurkotti korvaansa heidän suuntaansa, vaikka olikin jo kääntänyt selkänsä palatakseen muiden poikien seuraan. Asia kiinnosti häntäkin.
- Olen, kaikki on hyvin, tyttö toisti. Hän ponnisti kykynsä äärimmilleen, mutta onnistui silti huonosti. - Se, joka minua vaivasi, oli ohimenevä tila. Olen taas aivan normaali.
- Miten helpottavaa kuulla! Potter kuulosti aidosti huojentuneelta ja taputti tyttöä rohkaisevasti olalle.
- Tervetuloa pakeilleni toistekin, jos olette avun tarpeessa, yritti Kuhnusarviokin.
- Kuhnukerhon jäseninä teillä on etuoikeus kysyä neuvoani pulmiinne koska tahansa, teen aina parhaakseni auttaakseni suosikkioppilaitani… Kas, Cormic, siinähän sinä oletkin, poikaseni. Otapa ananas, ne ovat herkullisia…

Cormac kääntyi hymy leveillä poskillaan vastaanottamaan opettajansa suosionosoitusta, ja salakuunteli loittonevan parin keskustelua edelleen. Potterilla kuului olevan jo seuraava huolenaihe mielessään. 
- Oli minulla sinulle toinenkin asia; Romilda roikkuu perässäni, Hermione. Parvati väittää, että sinä olet yllyttänyt häntä.
- Itsehän sinä häntä kaiken aikaa rohkaiset! Hermione kuului tokaisevan. 
- No en todellakaan, huudahti poika vuorostaan. 

Seurasi hetki kiivasta sananvaihtoa ja käsienheiluttelua, ja Grangerin tyttö jäi seisomaan apeana yksikseen. Cormac katsoi tilaisuutensa tulleen. Tankeana törröttävää siilitukkaansa haroen – niin Potterkin teki omilleen, ja tytöt lakosivat – hän seisahtui Hermionen vierelle ja teki rohkean aloitteen.
- Olet kaunis tänä iltana, Hermione.

Tyttö hätkähti ja näytti hetken aikaa miltei pakokauhuiselta. Kuinka viehättävää olikaan katsella niin ujoa tyttöä, ajatteli Cormac ihastuneesti. Hermione näytti siltä kuin aikoisi pitää sanansa sisällään, mutta uskaltautui sittenkin tuomaan ne ilmi.
- Sinäkin olet tosi komea tänään. Ihanaa, että tulit juttelemaan.
- Katselin sinua koko illan. Pian pitäisi tanssimusiikinkin alkaa, jutteli Cormac ja huolehti siitä, että pyyhkäisi tukkaansa uudelleen. Se liukui täsmälleen entiselleen hänen kätensä siirtyessä hitaasti sen yli. Hermione seurasi elettä nielaisten ankarasti. Potterin velmu selvästikin tiesi, millä tytöt hurmataan! Cormac päätti ottaa tavan vakituiseen käyttöönsä.
- Haen sinullekin juoman, ja sen jälkeen… Tanssisitko kanssani, Hermione?
- Se olisi minulle ilo ja kunnia, sai tyttö lopulta soperrettua, vaikka näyttikin purevan kieleensä jälkikäteen. – Vaikka koko illan.
- Mennään siis. Cormac tarttui häntä käsipuolesta ja kuljetti mukanaan juomapöytää kohti.
- Näin sinun seuraavan harjoituksia tosi tarkasti koko viime viikon. Nyt varmaan uskallat paljastaa, että olit siellä minun takiani, eikö totta?
- Kenenpä muunkaan? Olet kaikista paras pelaaja, Cormac. Ja minä niin pidän huispauksesta.
- Ehkäpä vienkin sinut jokin ilta yksityiselle lennolle… hän kuiskutti tytön korvaan, ja tiesi tämän olevan täysin myyty tavasta, jolla tyttö jähmettyi tuntiessaan hänen huulensa korvallaan.   

Illan edetessä Cormac oli yhä tyytyväisempi itseensä. Hän oli onnistunut houkuttelemaan tytön kanssaan terassille ihailemaan hämärtyvää yötä ja päässyt halailuasteelle saakka, ennen kuin tämä oli liuennut hänen otteestaan ja kadonnut jonnekin – todennäköisesti puuteroimaan punoittavia poskiaan, hän tuumi miehekkäin mielin. Blaise Zabini kumartui häntä kohti, kun hän nouti uuden pikarillisen hehkusimaa.

- Sinuna vaihtaisin seuraa, McLaggen. Malfoy sanoo, että tyttö on sekaisin kuin seinäkello. Pahempi kuin Lööperi Lovekiva, kuulemani mukaan.

Hän viittasi keskilattialle, jossa kanarialinnunkeltaisiin röyhelöihin sonnustautunut vaalea tyttö tanssahteli haaveikkaana yksinään jotakin, joka näytti vanhanaikaiselta seuratanssilta. Muut vieraat loivat häneen paljonpuhuvia katseita.
- Minusta hän kyllä vaikutti olevan erittäin järjissään, julisti Cormac rehvakkaasti, muistellen Hermionen imartelevia sanoja hänen pyrkiessään suuteluetäisyydelle.
- Miksi hän sitten lähti, kerropa se? luihuisen äänessä kuulsi jotain pilkallista, jota itseensä tyytyväinen huispaaja ei osannut määritellä.
- Viehätysvoimani oli hänelle liikaa, totesi Cormac rehvakkaasti ja nuolaisi huuliaan sen merkiksi.

Pahinta kaikesta oli, että hän oli täysin vakavissaan.
- Haen lisää kermakaljaa, totesi Zabini lyhyesti ja jätti toisen mahdottomiin haaveisiinsa.


* * *


Muutamaa päivää myöhemmin Hermione makasi pedillään tyynyihin hautautuneena. Hän ei halunnut poistua sängystään, ei edes aterialle. Pojat olivat hänelle vihaisia ja pitivät mykkäkoulua, tytöt katselivat häntä kummissaan ja juorusivat takuuvarmasti parhaillaankin, puhumattakaan sietämättömästä McLaggenista, joka piti häntä nyt tyttöystävänään muutamien vähemmän mieluusti muisteltavien sattumusten johdosta. Enää uskollinen Ginny jaksoi olla huolissaan hänestä, koettaen pitää ystävälleen seuraa sen minkä kuhertelultaan ennätti.

- Et ollut taaskaan illallisella. Haen sinulle ruokaa keittiöltä, Hermione. Mitä mielesi tekisi? säälitteli Ginny tarjoutuen avuliaasti palvelukseen.
- Kaalilaatikkoa, kuului vuoteen pohjalta. Ginnyn silmät laajenivat.
- Mutta yleensähän sinä inhoat sitä? tyttö ihmetteli. Hermionen täytyi olla tosissaan kipeä.
- Ja onko todellakin totta, että olet nyt McLaggenin kanssa? Ennenhän sinä inhosit häntäkin? Mutta Lavender vannoi nähneensä teidän suutelevan huispauskentän luona, ja hänen kätensä kuulemma oli…
- Cormac on komea poika, ja jo hänen näkemisensäkin kiihottaa minua.
- No, makunsa kullakin, tuumasi Ginny olkiaan kohauttaen, eikä huomioinut yökkääviä ääniä, joita Hermione tuntui pitävän lauseensa päätettyään. - Et vain näytä kovin onnelliselta. Aivan kuin jokin huolettaisi sinua. Lupaa, että kerrot totuuden… Ethän myöntynyt pelkästään siksi, että Ron on nykyään niin liimautunut Lav-Laviin?
- En tietenkään, nyyhkäisi Hermione. - Tarvitsin välttämättä poikakaverin itselleni. Itsetuntoni ei ole muuten kohdallaan.

Ginny hymyili ymmärtäen ja taputti ystävänsä pörröistä tukkaa.
- Minustakin on niin rohkaisevaa, että Dean on aina lähellä kun tarvitsen. Mutta McLaggen tuntuu piittaavan vain itsestään.
- Hän huomioi minua kyllä kaiken aikaa, vakuutti Hermione. Järkyttävää kyllä, se oli liiankin totta, vaikkei siinä mielessä kuin Ginnysta ehkä kuulosti.
- Miksi sitten näytät niin itkuiselta? toinen yhäkin ihmetteli.
- En minä itke, nyyhkytti Hermione vasten tyynyään.

- Jokamaunrakeet piristävät sinua, Ginny yritti vielä, makeisrasiaa tarjoten. Hermione huomasi pinnalla monta vihreää raetta, jotka miltei varmuudella olivat maultaan makeaa päärynää, jota hän rakasti.
- En halua niitä, ja sitä paitsi ne lihottavat, hän mumisi ja ojensi jo kättään.
- Eivätkä lihota, huudahti Ginny vetäen laatikon takaisin itselleen. – Minähän syön niitä kaiken aikaa!
- Sen näkee myös sinun vartalostasi, Hermione vakuutti.
- Väitätkö että olen läskistynyt? kauhistui Ginny ja painoi käden litteälle huispaajan vatsalleen.
- Olet hirveän pullea nykyään. Ei urheilusi sitä paranna.
- Hermione! Miten kehtaat? Sinä olet sentään paras ystäväni.
- Olen vain esittänyt, että pääsisin lähemmäs Ronia.
- En kuuntele sinua enempää! Ginny tiuskaisi ja säntäsi tiehensä. Hermione kuuli hänen nyyhkyttävän ja nieli omia kyyneliään. Elämästä oli yhtäkkiä tullut sietämättömän hirveää. Hänen oli välttämättä saatava selville, mikä häntä vaivasi.

Hermione huomasi Ginnyn kaataneen jokamaunrakeita peitolle syöksyessään hänen luotaan.
Huokaisten hän pisti vihreän makeisen suuhunsa ja aikoi imeä sen makeutta lohduttaakseen itseään. Ennen ensimmäistäkään nielaisua hän huomasi erehtyneensä ja sylki karamellin kämmenelleen. Se maistui ilman epäilystäkään pollomuhkun mädälle.


***
« Viimeksi muokattu: 07-08-2012, 01:27:26 kirjoittanut Celeporn »

Poissa Fiorella

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 1078
  • Hyvän tuulen kotisatama

* * *


Hermione ei onnekseen tiennyt, että hänestä keskusteltiin käytävien lisäksi myös opettajainhuoneella. Tylypahkan professorit moittivat ankarasti neiti Grangerin outoa käytöstä, joka herätti yhtäläistä kummastusta jokaisessa.

- Tyttö ei ole yhtä ahkera kuin ennen, eikä yhtä avoin ja välitön, arvioi Filius Lipetit kulmiaan rypistäen. Suuri kurpitsapiiraan pala sai hänet kuitenkin hymyilemään autuaasti.
- Jokin vaikuttaa painavan hänen mieltään, myönsi jästitiedon opettajana toimiva professori Burbage. – Hermione on ollut hiljainen viime tunneilla, vaikka yleensä hän osallistuu innokkaasti.
- Lisäksi hän tuntui riitaantuneen kaikkien ystäviensä kanssa, ilmoitti kouluterveydenhoitaja Poppy Pomfrey. – Monikin on käynyt kysymässä minulta loppuunpalamisen oireita viime aikoina. Luulen, että hän rasittaa itseään liikaa.
- S.U.P.E.R -vuosi on koetteleva kaikille kuudesluokkalaisille, totesi rehtori Dumbledore yleispätevästi ja hieroi kipeää kättään hajamielisesti teekupin lämpöä vasten.
- Antaisit minun laittaa siihen hauteen, vaati matami Pomfrey, mutta mies vain huitaisi terveellä kädellään torjuvasti ilmaan.
- Se toipuu kyllä itsestään sen minkä on tarvis.
- Keitän kipua lievittävää uutetta, ilmoitti Kalkaros lyhyesti ja pudisti tylysti päätään professori Sinistralle, joka piti tapanaan tyrkyttää sokeria hänen teehensä. Nainen kaatoi tarjoamansa lusikallisen omaan kuppiinsa olkiaan kohauttaen.

Vaikka Kalkaros vaikuttikin poissaolevalta opettajatoveriensa silmissä, mies kuunteli aktiivisesti toisten pohdiskeluja Grangerin tytöstä. Kuhnusarvio esitti parhaillaan pelkäävänsä että hänen mielenterveytensä oli alkanut heittää.
- Hänestä on tullut aivan mahdoton. Nenäkäs, epäkohtelias ja loukkaava, provosoitui edelleen marttyyrin tuskiaan vaalien poteva haamuprofessori Binns.
- Hänen koulutyönsä on kärsinyt mahdottomalla tavalla. Olen varma, että arvosanat laskevat pian, ellei hän korjaa tilannettaan, professori Vektorikin tuhahti. – Minerva, minusta teit väärin, kun kannustit häntä valitsemaan niin monta ainetta, että se vaikuttaa hänen jaksamiseensa. Parempi olisi hallita hyvin ne muutamat, joihin haluaa panostaa.
- Hänen sanattomat muodonmuutoksensa ovat onnistuneet aivan hyvin, puolusti professori McGarmiwa ärtyisästi. Lusikka kilisi kuppia vasten miltei raivokkaasti, kun hän sekoitti lämmintä juomaansa.
- Myös yrttitiedossa hän on ollut hiljainen mutta toimittanut tehtävänsä moitteettomasti, pullea pikku professori Verso lisäsi. – Ja taimet muuten lähtivät itämään erittäin hyvin, minun täytyi korjata ainoastaan muutaman oppilaan jälkiä…

Eipä pikkuneiti kaikkitietäjä ollut avannut suutaan myöskään edellisillä pimeyden voimilta suojautumisen tunneilla, havahtui Kalkaros huomaamaan, kiinnostuen aiheesta entisestään. Hän muisti vain kiittäneensä siitä onneaan, sillä oppitunti oli ollut muutoin varsin levoton.

- Jopa nuoriherra Potter kävi pyytämässä neuvoani ystävänsä suhteen, rehvasteli Kuhnusarvio ja tarjosi anteliaasti toisen palan kurpitsapiirakkaa Lipetitille, joka ei itse ylettänyt tarjoiluvadille saakka. - Luonnollisesti olin otettu tästä luottamuksen osoituksesta, vaikkakaan en pystynyt antamaan kuin muutamia yleisluontoisia neuvoja… Neiti Granger kuitenkin vakuutti minulle voivansa paremmin sen jälkeen. Varmastikin saamme pian nähdä hänet jälleen ennallaan…

Kalkaros hieroi korvallistaan mietteissään. Tyttö oli ollut edellisen viikon tunnilla aivan normaali. Milloin muutos oli tapahtunut, ja minkä seurausta se mahtoi olla?

- Ehkä kristallipalloni osaisi kertoa meille hänen salaisuutensa? ehdotti Sibylla Punurmio väräjävällä äänellä. Mystisen kuulas maitotee läikkyi hänen syliinsä, kun hän huiskaisi kättään teatraalisella liikkeellä sanojaan tehostaakseen.
- Sibylla, saamme varmasti asian selville myös tieteellisemmin, väheksyi matami Prilli ja siristi silmiään uhkaavasti. – Kirjat paljastavat kaikki salaisuudet.
- Ihme, ettet ehdota entisen rehtorimme keinoa asioiden ratkomiseen, loukkaantui Punurmio. – Onhan täällä juotettu lapsille totuuslientä aiemminkin! Minä puolestani olisin voinut tulkita kaiken saman tien, en vain halunnut antaa sille väheksyvälle noita-akalle tilaisuutta hyötyä kustannuksellani.

Huivejaan näyttävästi ravistelevan noidan osoittelevasti heittämä paheksuva katse meni Kalkarokselta täysin ohitse, mutta jokin tämän kirpeistä sanoista herätti oivalluksen kipinän hänen mielensä taustalla. Kenties Professori Kuhnusarvion pitämällä liemien tunnilla oli jotain tekemistä vallitsevan asiaintilan kanssa?

Jos oli, hänpä ottaisi siitä selvän. Rehtorilla oli liian kanssa muita asioita hoidettavinaan, ja oli surullisen ilmeistä, että opettajakunta keskittyi hanakasti ilkeään juoruiluun käytännön toiminnan sijaan.

Siinä oli se jokin, joka erotti hänet heistä kaikista. Ja sitä paitsi, päätyi Kalkaros toteamaan nielaistessaan viimeisenkin sakan kuppinsa pohjalta, kouluarki olikin ollut pitkän aikaa hirvittävän yksitoikkoista.


* * *


Vaikka alkoi olla jo ilta, kyllikseen itkenyt Hermione kompuroi ylös sängyltään ja päätti hakea tietoa kirjastosta. Koulukirjansa hän oli jo selannut läpi moneen otteeseen, mutta niissä ei mainittu mitään tämän tapaistakaan. Hän halusi entistä epätoivoisemmin selvittää kummallisen tilansa, korjata sen ja palata normaaliin elämään. Itse asiassa oli ihme, ettei hän ollut tullut käyneeksi kirjastolla niin moneen päivään; se jo yksin oli osoitus siitä, että hänen elämänsä oli raiteiltaan. 

Matami Prilli kuitenkin hermostui häneen ensi kättelyssä. Mitä kirjaa Hermione sitten osoittikin, kirjastonhoitajan ojennettua sen hän kielsi välittömästi pyytäneensä sitä nimenomaista teosta, ja kun Prilli palautti kirjan paikalleen, hän osoitti pian samaa uudelleen. Neljäntoista yrityksen jälkeen matamin kasvot olivat yhtä kireää kurttua ja hän antoi tytölle tiukat lähtöpassit. Niinpä Hermione oli saanut käsiinsä vain muutaman lähinnä yleislääketiedettä käsittelevän tiiliskiven julkiselta osastolta, josta oppilaat saivat ottaa kirjoja omin käsin, eikä niistä paljastunut mitään uutta tietoa, josta olisi ollut minkäänlaista lohtua.

Hermione nojasi päätään polviinsa tähytessään näkymää ulos pimeään makuusalin leveältä ikkunalaudalta. Oleskeluhuoneesta kantautui torniin hilpeää rupattelua ja naurua, mutta häntä ei huvittanut liittyä seuraan. Se olisi saanut aikaan vain vaivautuneen hiljaisuuden.

Hermione alkoi olla epätoivon riivaama; hän oli vastoinkäymisistään huolimattakin onnistunut käymään läpi hillittömän kirjapinon, eikä siitä huolimatta ollut päässyt tilastaan selville. Hänen omat keinonsa vaikuttaa asioihin alkoivat käydä todella vähiin. Viimeistä oljenkorttaan hän oli pantannut aina tänne saakka, mutta nyt ei ollut vaihtoehtoja; siihen oli tartuttava, niin nöyryyttävä kuin se olikin. Hermione huokaisi vasten polvisukkiaan. 

Jäljellä oli enää Kalkaros.


* * *


Severus Kalkaros hankkiutui tarkoituksellisesti kuudesluokkalaisten rohkelikkojen tielle oppilaiden tungeksiessa vapauteen aamupäivän välitunnin alkaessa. Hermione sävähti nähdessään miehen synkkine kaapuineen häälyvän käytävällä kuin jotain etsien, mutta pujotteli rohkeasti oppilastoveriensa ohitse hänen eteensä. Illan toiveikkaat ajatukset opettajan mahdollisuuksista auttaa häntä kapenivat merkittävästi, kun hän katseli arkaillen tätä marssimassa ankaran näköisenä vastaansa. Yllättäen, mies pysähtyi hänen kohdalleen ja kallisti hieman päätään miltei mairean näköisenä.

- Kas vain, neiti Granger. Teidät juuri halusinkin kohdata.
- Mutta minä en teitä, professori Kalkaros, Hermionelta pääsi.
- Sepä mielenkiintoista. Severus kohotti toista kulmaansa. – Seuraa minua tyrmääni, niin keskustelemme hieman.

Hermione epäröi hetken, muttei nähnyt mitään syytä estellä. Oli parempikin koettaa kysyä Kalkaroksen mielipidettä suojassa toisten katseilta. Vaikka Ron roikkui nykyään ahkerasti Lavenderin kimpussa, hän tuntui silti ehtivän kytätä Hermionen tekemisiä, missä sitten ikinä olikin. 

Ennen pitkää hän huomasikin kiiruhtavansa miehen hulmuavan viitanhelman takana, kipittäen välillä juoksuaskelin pysyäkseen perässä. Kalkaros avasi vankan oven tyrmäänsä pitkän kierreportaikon päässä pohjimmaisessa kellarikerroksessa ja viittasi vieraansa peremmälle. Hermione istahti yksinkertaiselle puiselle tuolille, jota kohti mies nyökkäsi. Itse tämä asettui pöytänsä taakse ja katseli häntä hetken aikaa oudosti arvioiden. Hermione muisti Harryn vähäeleiset, suorastaan häpeillen kerrotut paljastukset Kalkaroksen ajatuksenlukutaidoista, ja se sai hänet yhtä aikaa niin toiveikkaaksi kuin myös ahdistuneeseen tilaan. Hän avasi jo suunsa sanoakseen jotain, mutta mies ehätti hänen edelleen.

- Ensiksi, tyttö hyvä, esitän sinulle pari kysymystä. Vastauksesi kertovat paljon tilasta, johon epäilen sinun joutuneen.
- En usko olevassani minkäänlaisessa tilassa, josta te osaisitte minua neuvoa, professori, arveli Hermione, koettaen puhua kohteliaasti.
- Sattumoisin minulla on hallussani tietoa, jota harva muu on kohdannut. Johtuen, kuten älykkäänä tyttönä tiedätkin, poliittisista suhteistani, olen tavannut kaikenlaista mikä jää useimmilta velhoilta huomaamatta. Varmistan asian päättelyni pohjalta.
- Joka on aina yhtä epäluotettavaa, lipsautti Hermione huomaamattaan.
- Tämähän käykin mielenkiintoiseksi, myhäili Severus varmistuen teoriastaan hetki hetkeltä. - Mutta aloitamme varmuudeksi asioista, joihin ei voi vastata monimielisesti. Onko nimesi Hermione Granger?
- Ei ole, tyttö tokaisi.
- Entä haaveiletko tulevasi kerran kutsutuksi toisella nimellä - kuten vaikkapa Potter vai Weasley?
- Noista kahdesta täydellä varmuudella Potter, vastasi Hermione epäröimättä, hienoisesti punastuen.
- Ahaa. Ettei peräti McLaggen? Olen kuullut huhuja, mutta jättäkäämme ne omaan arvoonsa… Sitten siirrymmekin vaativampaan osioon.

Miehen silmissä pilkahti jotain hyvin kylmää ja tummaa, jonka varjo välittyi hänen ääneensä seuraavan kysymyksen aikana.
- No, neiti Granger – ainakin toistaiseksi – oletkohan kenties koskaan tullut käyneeksi omin päin liemitarvikevarastollani?
- En milloinkaan, sopersi Hermione, toivoen kerrankin jonkun uskovan hänen valheellisen väitteensä. Kalkaros ei kuitenkaan näyttänyt vihaiselta vaan ennemminkin omahyväiseltä kuullessaan hänen sanansa.
- Tiesin sen, sinä pikku varas, vaikka annoitkin ystäväsi jäädä sijastasi epäilyksenalaiseksi.

Kalkaros hymyili ovelasti jatkaessaan kuulusteluaan, joka kävi hänelle sitä mieluisammaksi kun se kääntyi kiusalliseksi tytölle.
- No sitten… Hiiviskelet toki koululla sopimattomiin aikoihin, senhän olemme ennenkin todenneet, mutta lieneekö rientoihisi sisältynyt luvattomia retkiä poikien makuusaliin yöaikaan?
- Aina.

Granger näytti hetken ärsytettyä McGarmiwaakin äkäisemmältä, ja se sai Kalkaroksen virnistelemään entisestään.
- Kas, moraalisi sentään on kohdallaan edes paikoin. Sehän on lohdullista kuultavaa, voin todeta näin hyvinvointiasi valvovana opettajanasi.
Hermione vain pyöräytti silmiään ja tuhahti paljonpuhuvasti, hilliten itsensä vastaamasta tähän mitään.
- Siitä pääsemmekin entistä mielenkiintoisempiin aiheisiin, painosti Severus nauttien tilanteesta täysin siemauksin. - Kerrohan, mitä mieltä syvällä sisimmässäsi olet minusta, niin jaan tietoni harvinaisista taikaliemistä kanssasi, pikkuneiti Granger.

Hermione puristi huulensa tiukasti yhteen ja kalpeni kasvoiltaan yhtä nopeasti kuin oli hetkeä aiemmin punastunut.
- Vastaa toki kysymykseeni, muutoin istumme tässä tyhjän panttina vielä illallakin, kannusti Kalkaros nauttien joka hetkestä. – Muistutan, että rehellisyys kannattaa.
- Ihmettelen sanomatonta yksinkertaisuuttanne, professori, tyttö sopersi posket jälleen hehkuen. Hänen teki hirveästi mieli kätkeä kasvonsa käsiensä piiloon, mutta se olisi ollut osoitus jostakin, jota hän ei halunnut jakaa uteliaille mielille. Hän esitti niin tyyntä kuin kykeni, mutta yritys ei mennyt läpi. 
- Todellako? mies varmisti, ilkikurinen pilke silmissään. – Kas, kas, kas. Aina oppii uutta. Sitäköhän juuri mietit mielessäsi niinä hetkinä pimeyden voimilta suojautumisen luokassa, kun katselet minua niin tarkkaavaisesti Longbottomin olan takaa... Niin, samalla kun pureskelet hyvän sulkakynäsi päätä piloille. Ne maksavat, kuulehan.

Hermione kiristeli hampaitaan ja vastasi, kun ei voinut vaietakaan. Mutta hän piti katseensa tiukasti lattian kivilaatoissa.
- Kukapa tyttö ei joskus elättelisi fantasioita opettajistaan? Minulla sellainen ei ole milloinkaan käynyt mielessä!
- Ei varmastikaan, hekotteli Severus. - Näenhän sen kasvoiltasikin. Ja ellen tietäisi sinun olevan lumouksen alaisena, tulkitsisin sanasi sarkasmin yritykseksi. Nykytilassasi et kuitenkaan pysty olemaan ivallinen, vaan puhut pelkkää täsmällistä asiaa, eikö totta?
- En missään nimessä.

Hermione lehahti entistä punaisemmaksi, mikä sai paransi miehen päivää entisestään. Hän jatkoi kuulusteluaan entistä huvittuneempana, mutta takaa kuulsi aidosti utelias kiinnostus. 
- Saanko kysyä, valtasiko tämä tila sinut jollakin oppitunnilla? Tarkoitan, muullakin kuin niillä, joilla opetan luokkaanne suojautumaan pimeyden voimilta. Niiden tuottamaa tilaasihan jo kuvailitkin…
- Ei taatusti, innostui Hermione. Vaikka Kalkaros osasikin olla sietämättömän inhottava, hän lähestyi selvästi ratkaisua.
- Kenties Professori Kuhnusarvion taiten luotsaamalla liemien tunnilla? arvuutti Severus kuin muina miehinä.
- Ei ainakaan silloin.
- Ahaa. Käsittääkseni hänellä oli kunnianhimoisena aikeenaan opettaa teille totuusseerumin valmistusta. Siihen ei kuka hyvänsä pysty. Tiedän Horatiuksen olleen ylpeä aikaansaannoksestaan, mutta kenties hän ei saanut itse aikaan uutta annosta… Ehkäpä hän halusi teidän täydentävän varastojaan, entinen liemimestari pohdiskeli ääneen.
- Laiskanpuoleinen mies, tuo Horatius. Ja veritaserumin valmistaminen on työlästä puuhaa.
- Minun liemestäni ei tullut täydellistä, professori Kalkaros.
- Sitä epäilinkin. Mitä ilmeisemmin täydellisessä totuusliemessäsi oli jokin pienoinen puute. 
- Se ei näyttänyt siltä kuin piti, kiihtyi Hermione. – En noudattanut ohjeita aivan tarkoin!
- Rauhoitu, tyttö hyvä, tyynnytteli Kalkaros häntä, mutta ilmeisen turhaan.
- Olen aivan rauhallinen!

Kiihtynyt Hermione ponnahti seisaalleen ja kohotti kätensä kuin hyökkäykseen käyden. 
- Siltähän tämä vaikuttaa, Severus tuumi, hieroen leukaansa sormillaan. Hän nojaili valheellisen rennosti tuolinsa selkänojaan ja katseli tyttöä kuin aikoisi porautua tämän ajatuksiin. Hermione ei kuitenkaan tuntenut mitään, ja kaipasi kuulla vastauksia härnäävän vihjailun sijaan.
- Vaihtakaa puheenaihetta ja olkaa vielä salaperäisempi!
- Kas, ja minä kun juuri ajattelin kertoa sinulle mistä tässä kaikessa on kysymys. Istahda toki välillä, jos haluat kuulla teoriani. Kenties se helpottaa hermostustasi, ja rauhoitu ihmeessä. Saan vielä pääkipua katsellessani tuota jatkuvaa vääntelehdintääsi.

Mies hieroi hitain painalluksin ohimoaan luisilla sormillaan, mutta Hermione oli varma sen olevan silkkaa teatteria. Hän istuutui kuitenkin tottelevaisesti takaisin tuolille ja tyytyi puristamaan käsiään vaiti sylissään. Kalkaros sen sijaan nousi jaloilleen ja katsoi tyttöön yläviistosta, omaksuen luontevasti totutun roolinsa. Hermione muistutti itseään, ettei missään tapauksessa viittaisi vahingossa.
- Tässä koulussa on monta oivallista opettajaa, mutta itseäni kehumattakin voin olettaa olevani ainoa, joka tuntee totuusseerumin salatun puolen. Liemesi oli onnistunut, tyttöseni. Ja niin oli jonkun toisenkin, oletan. Hän suuntasi katseensa tiukasti Hermioneen. - Vastaa nyt rehellisesti; yhdistitkö liemeesi mitään muuta kuin täsmälliset ainesosat?
- Kyllä, ihan mitä sattuu.

Kalkaros vaikutti ajattelevan hyvin keskittyneesti, vaikka jatkoikin puhumistaan.
- Kävikö tunnilla kenties jokin muu sattumus? hän ehdotti. - Ehkäpä joku luokkatasosi tomppeleista onnistui jälleen tyrimään tehtävissään?
- Terry hallitsee kaiken mihin ryhtyy, huokaisi Hermione. – Hänen keitoksessaan mikään ei mennyt pieleen; luokka oli parhaimmassa järjestyksessä Terryn jäljiltä.
- Jotenkin saatoin melkein arvata tämän, totesi Kalkaros tyytyväisenä ja alkoi kiertää mattoa vaipuen jälleen hetkeksi mietteisiinsä. Sitten hän seisahtui, katsahti tyttöön ja virnisti pahaenteisesti.
- Poika siis onnistui toheloinnistaan huolimatta valmistamaan täydellistä totuusseerumia. Ja jollakin tapaa sitä päätyi sinun liemesi sekaan.
- Eikä päätynyt.
- Niin arvelinkin. Kuunnelkaahan tarkoin, neiti Granger, niin saatte yksityisen oppitunnin taikalienten vähemmän tunnetuista erityisominaisuuksista.

Hermione kallisti aavistuksen päätään kuten aina keskittyessään, ja puristi käsiään yhteen melkein yhtä lujaa kuin huuliaankin. Hän luotti siihen, että Kalkaros tietäisi ratkaisun; niin ärsyttävän ilkeä kuin mies olikin, tyttö kadehti hänen aivojaan. Edes rehtori itse ei ollut tajunnut hänen olevan taikaliemen vaikutuksen alainen, mutta Kalkaros oli nähnyt sen hänestä heti! Hän varoi keskeyttämästä miestä tämän puhuessa puoliääneen kuin kerraten tietojaan itsekseen.

- Veritaserum on liemi, jolla on useampi ominaisuus kuin moni aavistaakaan. Väärinkäytösten välttämiseksi – esimerkiksi vakoojan jäädessä vastustajan käsiin – on olemassa mahdollisuus kiertää tietojen vuotaminen. Pisarakin totuuslientä eri valmistuserästä lisättynä toiseen tuottaa käänteisen vaikutuksen. Näin ollen kuulusteltava vastaa kysyttäessä totuuden vastaisesti. Voisimme käyttää uudisliuoksesta nimitystä valetaserum. Se onkin mutkikas ja erityisen tehokas pikku liemi; kuten uskon sinun jo tulleen huomanneeksi, sitä ei pysty kiertämään käyttämällä mitään vippaskonsteja kuten kirjoittaen viestimistä, elehdintää tai tahallisen käänteistä puhetta.

Severus tehosti esitystään pienellä tauolla, joka sai Hermionen vääntelehtimään kärsimättömänä tuolillaan.
- Ei kiinnosta kuulla enempää, hän keskeytti. - Haluan pysyä sen vaikutuksen alaisena, pidän tästä tilasta.
- Usko pois, minäkin nautin sitä katsellessani. Mutta kuinka ollakaan, niin viehkeää kuin valehtelu täydellisimmillään onkin, sen kumoamiseen löytyy kuin löytyykin keinonsa.

Hermione tunsi uudelleen miehen tiiviin katseen lukkiutuvan silmiinsä vähäisen silmänräpäyksen ajaksi.
- Sattumoisin tiedän parannuskeinon ongelmaanne, neiti Granger. Mutta se ei taida kiinnostaa teitä, pahoin pelkään.
- Mikään teidän suustanne lähtevä ei kiinnostakaan.
- Tätä juuri tarkoitin… Kalkaroksen kulma nousi taas tavalla, jonka tyttö arvasi merkitsevän, että jokin tuotti hänelle salaista mielihyvää. - Se nimittäin lähtee kuin lähteekin minun suustani. Kun koskettaa vanhempaa totuuslientä sen valmistajan huulilta, aiemman liemen vaikutus kumoutuu.

Hermionen silmät laajenivat kauhistuksesta. Severus virnisti pilkallisesti.
- Sitä vähän arvelinkin, hän naurahti.

Hermione pomppasi tuoliltaan ja pakeni huoneesta kuin takaa ajettuna. Hän kuuli pitkälle ylempiin portaisiin saakka miehen nauravan kuin jokin huvittaisi häntä äärettömän paljon.


***


Ei se voinut mitenkään olla ainoa ratkaisu, yritti Hermione järkeillä päästyään taas makuusalinsa yksinäiseen turvaan. Päättelyynsä keskittyneenä hän ei edes huomannut ajatella pinnaavansa parhaillaan numerologian tunneiltaan. Harva loitsu edellytti toisen henkilön koskettamista missään muodossa, Hermione vakuutti itselleen. Toisaalta, vanha liemimestari tunsi eittämättä taikoja, joista edes hänenkaltaisensa aktiivisetkaan opiskelijat eivät voineet tietää mitään.

Hermione päätti edetä tutkimalla lientään tarkemmin; ehkä se paljastaisi jotain uutta. Se tosin vaati, että hänen oli pihistettävä näytteensä kaapista, jonne Kuhnusarvio oli ne varastoinut. Totuusliemi – edes omin käsin valmistettu sellainen – ei kuulunut koulun sääntöjen mukaan oppilaille sallittaviin aineisiin.

Toisten puurtaessa luokissaan Hermione hiipi käytävillä kohti liemien luokkaa, jossa ihmeen kaupalla ei juuri silloin ollut tunteja millään luokalla. Hän livahti sisään sydän hakaten jännitystä, ja katseli liemikaapin hyllyyn lajiteltuja nimettyjä ja tiiviisti korkitettuja näytepulloja. Kuhnusarvio tuskin huomaisi hänen pikku lainaansa, ja ainahan sen voisi palauttaa, hän puolusteli tekoaan. Eihän hän sentään aikonut ottaa sitä käyttöön, tutkia ainoastaan.

Pahaksi onneksi mies yllätti hänet rysän päältä.
- Neiti Granger, mitä oikein teette yksityisellä varastollani?
- En aikonut koskea mihinkään, professori! Tulin vain ihailemaan teidän kädenjälkeänne, tyttö huudahti.
- Ah, siinäpä ihailulle aihetta onkin, myönnän auliisti taitoni. Mutta siinä kaapissa säilytän oppilasharjoitteitani, joten kenties haluat nähdä joitakin juomia, joita olen itse kehitellyt.
- Se olisi ihmeellistä, huokaisi Hermione, ja työnsi pikaisesti nappaamansa näytepullon viittansa taskuun miehen käännettyä leveän selkänsä häneen päin. – Olette suosikkiopettajani, kautta aikojen.
- Ihanko totta? mies ilahtui ja taputti muhkeaa vatsakumpuaan. – Siinä tapauksessa haluankin näyttää sinulle erään aivan erityisen taikajuoman… 
 
Kuhnusarvion seurassa oli tärväytynyt pieni ikuisuus, mutta sentään liemi oli turvallisesti hänen kädessään, pohti Hermione. Ehkä totuusliemet saisi eriteltyä aineesta kahteen astiaan ja kehitettyä sen jälkeen jonkinlaisen vastavaikutusaineen. Hän huokaisi syvään. Ylimääräinen kemistintehtävä kaikkien kouluaineiden ja läksyjen päälle lyhentäisi huomattavasti hänen vapaa-aikaansa, mutta ainakin hän oli askelen lähempänä totuutta. 

Yläkerran käytävällä häntä vastaan käveli Remus Lupin. Mies kuului osaltaan koulun turvallisuusjoukkoihin, tiesi Hermione, ja hän epäili tämän näyttäytyneen hänelle vain siksi, että oli tuttu ja huolissaan juoruista, joita oli hänestä kuullut.

- Hermione, hei, mies tervehti ystävällisesti. - Mitä sinulle kuuluu?
- Ihan mukavaa, kiitos, huokaisi Hermione.
- Hauska kuulla, pelkäsin jo että olet vakavasti masentunut tai jotain… Harry puhui kanssani aamulla. Mutta jos vain tarvitset mihinkään apuani…

Koska Lupin oli aina yhtä luotettava ja uskollinen ystävä, Hermione epäröi vain sekunnin, kun jo ojensi näytepulloaan miehelle. Hän ei uskaltanut sanoa mitään, koska tiesi vesittävänsä hyvän aikeensa jo parilla sanalla. Korostaen elettään kasvojenilmeellään hän toivoi miehen ylittävän ymmärryksen rajat ja pystyvän auttamaan häntä.
- Mitä, vettäkö sinulla siinä on? ihmetteli Lupin.
- Niin.
- Halusitko näyttää sitä minulle jostain erityisestä syystä? Remuksen otsalle kohosi pino kummastuksen ryppyjä.
- En, vastasi Hermione ja sulki silmänsä kirvelevästä pettymyksestä.
- Tarjoatko sitä minulle? arvuutti hänen entinen opettajansa edelleen. - No, tuleehan tässä kierrellessä melkoinen jano.

Tajuamatta lainkaan kauhistuksen ilmettä joka tuntui jähmettyneen Hermionen kasvoille, Lupin kiitti, otti näytepullon käteensä ja hörppäsi sen tyhjäksi yhdellä pitkällä huikalla.
- Sinulla siis ei ollut minulle mitään kerrottavaa? hän varmisti vielä nähtyään tytön tuijottavan häntä tutkivin, suurin silmin. Mies tunsi itsensä epäluuloiseksi niiden ilmeen johdosta.
- Ei, myönsi Hermione apeana. Enää, hän lisäsi mielessään.

Lupin vaikutti kuulostelevan aistejaan, mutta tyyntyi sitten ja ojensi pullon takaisin nyökäten kiitokseksi.
- Tunnetko olosi… erilaiseksi? pinnisteli Hermione.
- Aivan kummaksi, totesi Remus ystävällisesti, selvästikin huomaamatta lainkaan puhuvansa pahasti ristiin. – Tänään on todella kiireetön päivä, hän pahoitteli, ja jatkoi matkaansa taputtaen tyttöä olalle kuin onnea toivottaen.

Kauhun vallassa Hermione suuntasi juoksuaskelin takaisin tyrmille, johon vasta samana aamuna oli itselleen vakaasti vannonut palaamasta koskaan uudelleen.


* * *


Mies oli jo ehtinyt pohtia hetken aikaa, oliko hänen ehdotuksensa ollut sittenkin liikaa, mutta aivan kuten hän oli arvannut, tyttö tuli kuin tulikin takaisin. Illan kajo sumensi hiljalleen varjoja linnan takana, ja oppilaat vaeltelivat kylläisin vatsoin käytävillä kohti tupiensa makuusaleja. Kalkaros purkitti parhaillaan kasvihuoneilta toimitettuja myöhäissyksyn etanoita erilaisiin taikaliemiin, kun kuuli kiihkeitä askelia rappusistaan.

- Professori Kalkaros, halusin välttämättä tulla luoksenne, Hermione huudahti jo ovelta.
- Sehän on selvää, tuumasi Severus tarkastellen tyttöä uteliaana. - Mitä olet saanut aikaan, kun olet noin hädissäsi?
- Remus Lupin – hän on aivan entisellään!
- Eli onnistuit tartuttamaan tilasi häneen?

Liemimestari näytti siltä kuin olisi juuri saanut tiedon velholottovoitosta, mutta hänen äänensä säilytti hillityn sävynsä.
- Sepäs vasta mielenkiintoista. Kuinka se tapahtui?
- Hän noudatti neuvoani eikä maistanut valeseerumia, Hermione kertoi, huojentuneena siitä, että tiesi edes yhden ihmisen ymmärtävän hänen sanojensa taakse. 
- Mikäpä sen hilpeämpää kuin itsepäinen mies. Suo anteeksi, tyttöseni, mutta minun täytyy lähettää pöllö matkaan. Kiireellinen viesti, näet. Saat suudella minua heti sen jälkeen, lupasi Severus.
- En tullut tänne sinua suutelemaan!
- Siltähän tämä vaikuttaa, hekotti mies jälleen. - Istahda hetkiseksi ja kokoa hengenvoimasi.

Kalkaros riipusti pitkällä harmaalla sulalla pergamenttiin lyhyen viestin, kääräisi sen rullalle ja sitaisi kiinni luisevan tornipöllön jalkaan. Lintu lehahti huoneen katonrajassa olevalle matalalle ikkunalle ja katosi näkyvistä. Sitten mies kääntyi hitaasti kohti Hermionea, ylettömän tyytyväinen ilme kasvoillaan.
- Nyt on sopiva aika sinun toimittaa asiasi.
- Odotan sitä innolla. Hermionen ilme kertoi sanoja enemmän. Hän värisi pelosta ja inhosta, mutta lähestyi miestä kuitenkin. Kunpa tämä vain ei olisi ollut niin itseriittoisen näköinen!

Lähetessään Kalkarosta Hermione haistoi aikuisen miehen väkevän tuoksun, niin erilaisen kuin Harryn ja Ronin pojanhiki pelin jälkeen halattaessa, tai edes Cormac McLaggenin epämieluisan lähentely-yrityksen aikana aistimansa ominaishajun. Tämä oli vahva ja kesytön leyhähdys miehisyyttä, ja se paitsi pelotti, myös oudosti kiihotti tyttöä samanaikaisesti.

Kalkaros otti viittansa taskusta pienen pullon, kiersi korkin auki kiusallisen hitaasti, kostutti pisaralla huuliaan ja hieroi niitä hetken toisiaan vasten, luoden sitten odottavan katseen tyttöön samalla kun sulki pullon uudelleen. Hermione tuijotti hetken hänen kapeita huuliaan, jotka näyttivät yllättäen vähemmän kireiltä kuin tavallisesti. Jos hän tyrmästä poistuttuaan paljastaisi Harrylle ja Ronille, ettei ollut suudellut Kalkarosta, mitähän he mahtaisivatkaan ajatella?

Hermione ei tiennyt, mikä lopulta antoi hänelle itsevarmuutta ottaa viimeiset pari askelta. Mies oli läheltä katsoen uhkaavampi, pidempi kuin hän oli kuvitellut. Hermione joutui varvistamaan yltääkseen Kalkaroksen huuliin; tämä ei tehnyt hänelle edes sitä myönnytystä, että olisi kumartunut vastaanottamaan hänen suukkoaan. Tyttö jäi epäröimään aivan hänen huuliaan vasten. Severus pystyi aistimaan hänen jännittyneen vapinansa, vaikkei koskettanut häntä lainkaan; se sai ilman värähtelemään heidän välillään.

- Sanotaan, että tunne vahvistaa vaikutusta. Tee siis, kuten parhaaksi näet, ohjeisti Kalkaros tunteettoman viileästi. Jos Hermione olisi uskaltanut katsoa ylöspäin, hän olisi yllättynyt nähdessään, että mustissa silmissä kuitenkin tuikki pirteä mielihyvä.

Hermione nielaisi palan kurkustaan ja kurotti painamaan vavahtelevat huulensa vasten opettajansa kasvoja. Loppujen lopuksi, ei se niin kauheaa ollut kuin tämä karmea olotila, jossa hän onnistui tahtomattaan vain loukkaamaan kaikkia läheisiään. 

Miehen suussa maistui illalliseksi tarjottu palapaisti ja valkosipuli, mutta ei se lopultakaan ollut niin kovin vastenmielinen kokemus, varsinkaan kun McLaggen oli vielä tuoreena muistissa. Hermione päätti pelata varman päälle ja syvensi suukkoa. Severus vetäytyi aavistuksen verran, ei vastannut kuin hillitysti hänen äkilliseen ahneuteensa. Mies pidätteli itseään suudellessaan, havainnoi Hermione. Hän mietti, eikö Kalkaros lainkaan pitänyt hänestä. Jospa tämä vain uhrautui pelastaakseen hänet, ajatteli tyttö epätoivoisena, ja vetäytyi eroon kestämättä enempää opettajansa läheisyyttä.

Severus nuolaisi huuliaan yhden ainoan kerran, näyttäen siltä kuin olisi juuri saanut tietoonsa hullunkurisen salaisuuden. Seuraavassa hetkessä hän kuitenkin kokosi itsensä, katsahtaen tyttöön kysyvästi.

- No, miltä sinusta vaikuttaa? Vaikuttiko liemi vointiisi?
- Tuntuu hyvälle, Hermione totesi kummastuneena, tajusi sanansa ja helahti punaiseksi nolostuksesta tajutessaan, että ne kertoivat pitkästä aikaa totuuden.
- Sepä miellyttävää kuultavaa, liemimestari totesi maireasti. – Saa minua tulla suutelemaan toistekin, kunhan et ota sitä tavaksesi.
- Hetkinen, tyttö aprikoi otsaansa rypistäen. – Veritaserum ei ole poispyyhittävä liemi, eikä sen vaikutus lähde kuin kulumalla ajan kanssa. Kuinka sitten valetaserum voisi…

Severus kohotti toista kulmaansa puhtaasti huvittunut ilme kalpeilla kasvoillaan.
- Nythän sinä kuulostatkin jo aivan omalta itseltäsi.
- Se tarkoittaa, että parannuskeino oli huijausta! syytti tyttö järkyttyneenä. – Ja minä… Voi kauheata!
- Olen ystävällinen mies, vaikka sitä ei minusta jostain syystä halutakaan uskoa, puolustautui Kalkaros pilkallisen tyynesti. - Ajattelin vain täyttää ahkerimpana kunnostautuneen oppilaani salaisen mielihalun.
- Ihan varmasti.
Hermione näytti raivostuvan suunniltaan ajatellessaankin koko tilannetta. Mies virnusi peittelemättömän mielissään seuratessaan tytön kasvoilla vaihtuvia ilmeitä tämän tajutessa, kuinka hän ei oikeastaan voinut syyttää opettajaansa muusta kuin väärän hoitotavan mainitsemisesta. Kaiken muun hän oli tehnyt ihan omasta toimestaan.

- Olette – olette sietämättömän ihastuttava!

Hermione läppäsi käden suulleen ja katsoi järkyttyneenä opettajaansa. Kalkaros vastasi hänen ääneen lausumattomaan kysymykseensä levollisen arkisesti.
- Noita lipsahduksia tulee vielä päivän pari, mutta ne harvenevat kaiken aikaa. Kun varot kieltäsi vielä huomisen, olet jälleen ennallasi. Valetaserumin vaikutus kumoutuu itsestään melko tarkalleen viikossa. 
- Harhaanjohditte minua törkeällä tavalla!
- Tavanomaisen älykkyytesi huomioiden, Severus myhäili, - en hetkeäkään uskonut, että olisit langennut moiseen palturiin, ellet olisi käyttänyt sitä tekosyynä johonkin muuhun…
- Pitäkää fantasianne, professori, tuhahti Hermione suuttuneena.
- Sääli nähdä, että olet jo entiselläsi.

Vastauksena oli vain saranoiden kirskahdus oven kiskoutuessa auki ja tytön kengänkantojen hurjistunut laukka portaissa yläkertaan. Severus naureskeli itsekseen kääntyessään takaisin työpöytänsä ääreen. Ei kestäisi kauaa ennen kuin seuraava vieras saapuisi, ja silloin ei paranisi olla purnukoita pöydällä; ne saattaisivat hyvinkin kokea kovan kohtalon. Hän nosteli limaiset otukset purkeissaan takaisin seinähyllyille ja siirsi korkitetut, jäähtyneet lieminäytepullot pöytänsä laatikon suojiin. Paitsi yhden, sen jolla oli juuri kostuttanut huuliaan. Se, että tämä kierrekorkkinen pikku puteli sisälsi pelkkää kirkasta vettä, ei ollut oleellista. Severus istahti mukavasti tuoliinsa ja pyöritteli sitä tyytyväisenä pitkissä sormissaan.

Pikkuneiti kaikkitietävän härnääminen oli ollut viihdyttävää, muttei vetänyt lainkaan vertoja sille, joka vielä oli edessä.


* * *


Täyttä tuntiakaan ei ollut kulunut, kun kierreportaikosta kantautui taas askelia.
- Käy toki sisään, Kalkaros kutsui pehmeästi, ennen kuin vieras ehti koputtaa oveen. Hän vastaanotti tulijan rennosti hymyillen.
- Hyvää iltaa, Remus ystäväni. Onko päivä ollut sinulle mieleinen?
- Mitä parhain. Mies tuntui haluavan purra kieleensä, mutta tyytyi puristamaan käsiään nyrkkiin.

Lupin näytti ahdistuksen turhauttamalta, päätteli liemimestari entistään hyväntuulisempana, ja paljasti armollisesti vastauksen kysymykseen, jota toinen ei kyennyt esittämään.
- Kuten aina, et tänäänkään ollut kyllin valppaana, aloitti Severus nautinnollisesti, kiertäen pöytänsä eteen päästäkseen kasvokkain Lupinin kanssa. – Niinpä sait osasi neiti Grangerin huono-onnisesta kokeilusta vaativampien lienten parissa. Kuinka monesti olenkaan sanonut Kuhnusarviolle, ettei oppilaille saa antaa kunnianhimoisempia tavoitteita kuin opettajan oma osaaminen antaa myöten.

Hän loksautti kieltään paheksuvaan äänteeseen ja jatkoi yksinpuheluaan, sillä Remus piti suunsa yhä sinnikkäästi suljettuna.
- Sinun jos kenen luulisi tietävän, ettei tuntematonta taikalientä mennä ryypiskelemään ilman huolellista analyysiä. Ansaitsit kohtalosi pelkästä huolimattomuudesta.

Ihmissuden ilme näytti siltä, että hän oli kerrankin samaa mieltä Kalkaroksen kanssa. Hän pusersi silmänsä yhteen niin lujasti, että se nostatti vahvat rypyt hänen kasvoilleen. Mutta avatessaan ne, Lupin oli yhtä itsepintaisen hiljainen.
- Satuitko muuten kohtaamaan ketään matkallasi tänne aiemmin iltapäivällä? kysäisi Severus viattomasti, kuin ohimennen. – Kuten vaikkapa viehättävää neiti Tonksia?
- Sinä… Remus kohotti nyrkkiään, mutta päättikin viime hetkessä hillitä itsensä.

Nyt päästiin tilanteeseen, jota Kalkaros oli odottanutkin tulevaksi. Mitä myötätuntoisin tekohymy kasvoillaan hän kohotti kätensä kuin tarjoten puoltavaa näkökantaa.
- Harkitsepa vielä hetkinen. Syytätkö minua siitä, että halusin huomaavaisesti auttaa vanhaa ystävää, joka ei pääse selville omista tunteistaan?
- Tiesin sinun vehkeilleen tämän kaiken! ärisi Lupin, niin että kuulostikin melkein sudelta. Severusta se ei hirvittänyt lainkaan, eikä hän myöskään peitellyt mielihyvää äänessään.
- Nautit siis yllätyksestä. Mainiota. Joko hääpäivä on sovittuna? Voisin tulla liitonsolmijan ominaisuudessa taputtamaan käsiäni eturiviin.
- Emme ole menossa naimisiin lähiaikoina, Remus huokaisi ja painoi käden otsalleen tavalla, joka ilmaisi hänen epätoivonsa äänenpainoakin varmemmin.
- Onnittelut ovat siis paikallaan, ihasteli Severus. - Tyttöhän koukutti sinut yhdeltä istumalta. Ihailen hänen taitoaan – vai joko teillä on, kuten sanonta kuuluu, pullat uunissa?

Remus ei pitänyt hänen vinosta hymystään lainkaan. Huulet pidätetystä raivosta vapisten hän miltei sylki vastauksen suustaan. 
- Tapoihini tunnetusti kuuluu hyväksikäyttää tyttöjä, jotka eivät ymmärrä omaa parastaan…
- Ah, kuinka ritarillista ja jaloa. En olisi sinulta muuta osannutkaan odottaa. Nautin puolestasi, kun kaikesta epäitsekkyydestäsi huolimatta löysit nuoren rakkauden riemun osaksesi, lausui Severus näytellen osaansa mestarillisella laupeudella. Yllyttäminen tepsi aina.
- En vaihtaisi tätä päivää mihinkään maailmassa, huusi Lupin kasvot kiukusta punehtuen.
- Etkö todella? Sääli, sillä minulla olisi ollut tässä vastamyrkkyä valmiina.

Kalkaros heilutteli pientä pulloa sormiensa välissä ja hykerteli itsekseen seuratessaan, kuinka Lupinin tarkat pupillit jahtasivat sen sisällä heilahtelevaa vedenpintaa.

- Vai haluaisit sinä saada tämän haltuusi? Ai et? No, ei sitten. Severus kohotti pullon lamppua vasten ja katseli sen kiiltelyä valonsäteissä. - Morsiamesi mahtaakin jo odotella sinua huoneessasi… Vanhana ystävänä paljastan sinulle, että aineen vaikutus kestää täyden viikon tästä päivästä lukien. Taidat päästä siihen mennessä jo rengastettujen leiriin…
- Severus, minä todella, todella rakastan sinua tästä hyvästä.
- Tiedän, vastasi puhuteltu sadistisella lempeydellä. Jo Lupinin äänensävy yksistään olisi ollut useiden kultakaljuunoiden arvoinen. - Usko pois, tiedän tunteesi täydelleen.

Mies virnuili peittelemättömän avoimesti nähdessään Remuksen epätoivoisen ilmeen. Tämän silmissä leimahti, kun hän syöksähti lähemmäs, riisti pienen lasipullon entisen koulutoverinsa ja opettajakollegansa käsistä ja ryntäsi portaikkoon vaivautumatta edes sulkemaan ovea takanaan. Rajusti sivuun tyrkätty Severus nojautui tukea hakien pöytätasoon takanaan ja hekotteli hiljaa itsekseen. Aivan kuten hän oli suunnitellutkin.


* * *


Hermione huokaisi helpotuksesta käpertyessään katosvuoteensa uumeniin. Hän oli ehtinyt sopia välinsä toisten tyttöjen kanssa, eikä kukaan enää kyräillyt häntä julmasti, paitsi Ginny, joka tuntui epäilevän salaa, että makeiskeskustelussa oli sittenkin piillyt totuuden siemen.

Aamulla hän katkaisisi kehnon tilapäissuhteensa Cormacin kanssa – kiitos ja ylistys, ettei poika ollut ehtinyt vielä oivaltaa houkutella häntä lähempään suhteeseen, hänen pitäjänkourissaan oli kylliksi sietämistä – ja alkaisi Ginny apunaan lepytellä Harrya. Ronin kanssa hänellä oli vielä kana kynimättä; viihtyköön tämä Lavenderin syleilyssä, hän ei olisi huomaavinaan. Itse asiassa, Ronin ei ollut lainkaan tarpeen kuulla hänen ja Cormacin suhteen päättymisestä. Vielä.

Hän puristi hymyillen kainaloonsa Taikaliemien valmistusta edistyneille. Valetaserumin ominaisuuksia se ei ehkä tuntenut, mutta ainakin sen sivulla 412 kerrottiin unhoitusliemestä, jonka avulla koko tämä karmaiseva episodi hämärtyisi hänen mielestään haaleaksi unikuvaksi. Mutta sitä ennen hän kävisi haaveissaan läpi vielä viimeisen kerran kokemuksensa Kalkaroksen tyrmän hämärässä, joskin hieman sadunomaisemmaksi väritettynä. Siitä kun ei päässyt mihinkään, että professori oli kuin olikin satunnainen vieras hänen salaisissa päiväunissaan. 


* * *


- Lähetit minulle pöllöpostia, Remus.
- Niin, se oli minun kirjoittamani, myönsi mies kalveten.
- Rakas, se sai minut syöksymään lennossa luoksesi. Ihanko todella et halua enää odottaa?
- En tietenkään, Nymfadora. Miksi odottaisimme?
- Voi Remus, rakastan sinua niin paljon! Mutta ethän vain tee tätä pelkästään minun mielikseni? Sano, sano vielä kerran ihan vakavasti mitä haluat suhteeltamme. Kyllä minä ymmärrän.
- Haluan viedä sinut vihille heti. En pysty odottamaan enää hetkeäkään!
- Voi, Remus! henkäisi Tonks ihaillen miehen katseesta kuultavaa kiihkeyttä. - Oliko tuo samalla kutsu huoneeseesi…
- Dumbledore ei pahastu, vaikka toisinkin vieraita valvontakammioon.
- Sinä siis kerroit hänelle meistä! Kuinka ihanaa! Sitten minunkin täytyy saada paljastaa suhteemme jollekulle, vaikkapa Mollylle! Hän on ollut niin kannustava minua kohtaan...
- Kerro vaikka koko maailmalle, rakas. Haluan, että kaikki saavat tietää!
- Susihukkaseni… mumisi Tonks onnen lamauttamana. Harmaa väri hänen hiuksistaan liukeni hentoisen pinkin kautta liekinpunaiseksi, kun hän heittäytyi koko riemukkaan olemuksensa voimalla suutelemaan avuttomasti vastustelevaa Lupinia, jonka kasvoilta sitä vastoin kaikki väri näytti kaikonneen. 


Pimennetyn tyrmänsä makuukamarissa Kalkaros hymyili koko leukansa leveydeltä kääntäessään kylkeä ja vetäessään peiton paremmin ylleen. Yhtä miellyttävää päivää hän ei muistanut kokeneensa ikiaikoihin, kiitos neiti Grangerin valheseerumin. Vaikkakin, hän myönsi itselleen virnistäen pimeään, mestarillisena lukilitiksen taitajana koko liemi oli hänelle tyystin tarpeeton.

Palauttaen mieleensä Lupinin päästä poimimansa yksityiskohtaisen siinä missä varsin yksityisluontoisenkin muiston hän huokaisi syvään tyytyväisyydestä, kiitti omaa kekseliäistä mieltään ja rentoutui keskittyen seuraamaan sivusta linnan eteläisen tornihuoneen iltapäivän mittaan todistamia varsin aktiivisia tapahtumia. Sillä hetkellä liemimestari ei olisi osannut sanoa, kumman miehistä olisi kuulunut olla kiitollisempi toisilleen; varmaa oli, että kumpainenkin tulisi nukahtamaan pitkästä aikaa hymy huulillaan.

Erotuksena oli vain se, että Severuksen hymy jatkuisi vielä aamullakin, kun hän kuvittelisi mielessään Lupinin ilmeen tämän tajutessa karvaasti, että puhe vastamyrkystä oli ollut puhdasta valhetta.



LOPPU


* * *

Poissa toyhto

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 105
    • LJ
:D Idea on ihana ja toteutus on ihana ja toimii! Naurahtelin monta kertaa ääneen, kun vaikka periaatteessa ficin idea oli selvillä ja sikäli juttujen ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä, Hermione sanoi vaan niin vääriä asioita ja kuitenkin ne olivat aina niin oivaltavia ja yllättäviä ja oi voi :D Tämmöistä huumoria lisää!
Imagine what you would do if you knew you couldn't fail.

ficci-arkisto | avatar

Poissa Noarel

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 4
    • lj
Hauska idea ja toteutuskin oli hyvä! :D Alkoi vaan säälittämään Hermione, kun se raukka joutui yhä ikävimpiin tilanteisiin... Ja tuo Remuksen keskustelu Tonksin kanssa oli huvittava. Severus oli myös hauska hahmo tässä. ;D Miun piti vielä sanoa jotain tästä... Ai niin, oli hyvä kun olit saanut tämän sopimaan niin hyvin Puoliverisen Prinssin tapahtumiin. Tykkäsin. (:
living is easy with eyes closed

Poissa Fiorella

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 1078
  • Hyvän tuulen kotisatama
Kiitokset, toyhto ja Noarel! :D Ja anteeksi ärsyttävän myöhäinen vastaus. Ihana kuulla että tämä minun huumorini miellyttää.