Wilho tosiaan on lasten paras ystävä ja erittäin lapsirakas mies.
32. Paskaa, paskempaa, paskintaNykyajan television ohjelmatarjonta on saatanasta. Eukko tosin on eri mieltä, mutta loppupeleissä minä olen tajunnut totuuden.
Mietitäänpä nyt näitä kaikkia ohjelmia, joita töllössä nykyään pyörii. Ensimmäisenä esimerkkinä toimikoon tämä kaikki hurmannut Vain Elämää, jossa kasa hittimaakareita teljetään jonnekin veisaamaan toistensa veisuja ja itkemään siinä sivussa. Minusta tuntuu, että pääosassa ei kuitenkaan loppupeleissä ole se itse musiikki, vaan se, että julkkikset herkistelevät ja vollottavat kameran edessä minkä kerkeävät. Jumalauta, etten muuta sano. Mahtaisi Irwinkin kääntyä haudassaan, jos tietäisi, että hänen esittämänsä kappaleen nimi on lätätty lainaan ohjelmalle, jossa muusikot (tai "muusikot") kisaavat siitä, kuka tuottaa jaksojen aikana eniten kyynelnestettä litroissa.
Toiseksi voisin mainita kaikenlaiset saippuasarjat, joita väännetään vuodesta toiseen eivätkä ne ikinä lopu, vaikka olisivatkin täyttä paskaa. Ja kun aina niissä on sitä samaa materiaalia. Tärkeintähän näissä saippuasarjoissa on, että kaikki vehtaavat kaikkien kanssa. Joka nurkan ja suhteen takana piilee salasuhde. Rapun kurvikkain eukko pelehtii naapurin talkkarin kanssa eikä talkkarin vaimo tiedä mitään, kunnes äijä jää kiinni. Talkkarin vaimoke tietenkin suuttuu, mutta lopulta paljastuukin, että tämä vaimoihminenkin on syntiä tehnyt ja joskus antanut talkkarimiehensä parhaan ystävän puikkaista itseään. Sitten onkin herra Talkkarin vuoro vetää saatanalliset palkokasvit sieraimiinsa.
Lisäksi lapset kehittyvät saippuaohjelmissa yhdessä yössä ikäkaudesta toiseen, yleensä tietenkin luonnottomin harppauksin. Saippuasarjojen maailmassa ei tunneta ainakaan termiä taapero. Kakarat siirtyvät vauvaiästä suoraan ekaluokkalaisuuteen ilman sitä ikävaihetta, jolloin kontataan polvet ja kämmenet ruville ja karjutaan pää punaisena kaupan lattialla. Ekaluokkalaisuuden jälkeen hypätään teini-ikään, jolloin hormonit hyrräävät kaikkein kiivaimmin. Siinä sitten kokeillaan kaikkea, otetaan vähän viinaa kotibileissä ja ehkä koetaan jonkinnäköinen teinisuhdekin, johon tulee hämminkiä, kun kaupunkiin saapuu samaa ikäluokkaa oleva vaihto-opiskelija, joka pistää kaikki teiniparin välillä ihan sekaisin.
Siinä muuten missä lapset ikääntyvät hujauksessa, aikuiset eivät vanhene sitten millään. Saippuamaailmassa on ilmeisesti ihan luonnollista, että lapset vanhenevat, mutta aikuiset on jäädytetty tiettyyn ikäkauteen. Ja se mitä vanhemmuusasiaan tulee, niin jossakin vaiheessa tulee tilanne, jossa joku tyyppi ei olekaan omana skidinään pitämänsä ihmisen isä, vaan isäukko onkin se naapurin juoppo.
Niin, ja jos saippuasarjasta lähtee joku heppu pellolle, niin se joko heittää veivinsä tai muuttaa jonnekin toiselle puolelle maapalloa. Ja kaikki, jotka heittävät veivinsä, eivät kuitenkaan heitä veiviään, vaan palaavat haudan takaa mukaan kuvioihin myöhemmin ja sekoittavat ihan kaiken.
Ja tietenkin saippuasarjoihin pitää aina änkeä sellainen hurja, yllättävä käänne, jossa on yleensä jonkinlainen kytkös vaikka rikollisuuteen tai johonkin muuhun syntiseen. Tai sitten ryhmä päähenkilöitä heitetään jonnekin keskelle Siperiaa, karvalakkien luvattuun maahan eikä heille anneta mukaan edes vodkapulloa lämmikkeeksi. No, saavatpahan matkamuistoja kerrakseen.
Sitten on vielä tämä kolmas tapaus, tyhjäpäisyyden ja turhuuden lähes äärimmäinen muoto televisiosaastan historiassa, nimittäin Big Brother. Joukko tyhmiä idiootteja, jotka haluavat julkisuuteen keinolla millä hyvänsä (jotta heidät voikin sitten unohtaa melkein heti ohjelman jälkeen), lukitaan jonnekin taloon, jossa on helvetisti idioottimaisia sääntöjä. Lisäksi kamerat kuvaavat jatkuvalla syötöllä näitä pölvästejä ja ihmiset katsovat näiden heebojen edesottamuksia telsusta ja netistä. Ja tietenkin kerran viikossa joku heitetään yleisöäänestyksen kautta ulos (oikeastihan äänestäjillä ei ole häätöihin minkäänlaista sananvaltaa) ja viimeisenä taloon jäävä saa fyrkkaa tyhjästä. Ja jotkut hullut vielä soittelevat niihin perkeleen äänestysnumeroihin ja hajoavat sitten saatanallisiin puhelinlaskuihin ja itkevät, kun Eira-Magdalena häädettiin, vaikka Lars-Jörgen olisi saanut tippua.
Mainokset ovat myös saatanasta. Enkä nyt puhu vain televisiomainoksista, vaan sama koskee myös radiomainoksia. Ei minua kiinnosta kuunnella samoja mainoksia miljoonaa kertaa päivässä, kyllä se sanoma tulee jo kerrasta selväksi! Miksi niitä mainoksia pitää ulostaa jatkuvalla syötöllä ja ylipitkinä?
Wilho
