Hobitti oli kyllä ristiriitainen kokemus.
Toisaalta se oli todella hienosti tehty ja maisemat olivat upeat, mutta toisaalta kirjan ulkopuolista juonta oli ainakin puolet koko leffasta. Ja Lindir oli ruskea? Mitä ihmettä, minulle hän on aina ollut blondi... pakko tarkistaa. Leffa todella potkii lukemaan kirjan taas, neuvostokin kun kokoontui ja Radagastia pyöri kaikkialla. Pakko tarkistaa! Örkeistä en pahemmin pitänyt, minusta niitä oli inhimillistetty liikaa - kirjoissa annetaan kuva karkeasta hierarkiasta ja voima ratkaisee -politiikasta, mutta silti örkkipoppoot tekivät varsin tiivistä yhteistyötä ja keskustelivat ärsyttävän paljon, tunteikkailtakin vaikuttivat.
Halloweenina Hesassa oli Night Visions -kauhuleffatapahtuma, jossa kävin itsekin katsomassa kaksi leffaa: Thale ja Berberian soundstudio. Thale on aivan mahtava! Pienestä budjetista huolimatta homma oli saatu toimimaan ja naispääosan vierailu esityksen jälkeen kruunasi koko hoidon.
Thale perustuu norjalaiseen mytologiaan, hulgereihin, jotka ovat kauniita, alastomia, vesiputouksissa eleleviä naisia. He tappavat jokaisen, joka katsoessaan heistä seksuaalisesti pitää (tämän kertoi näyttelijätär, leffasta ei kunnolla selvinnyt). Thale itse on tiedemiehen metsästä pelastama tai adoptoima hulger, jonka tiedemies on kasvattanut aikuiseksi ja estänyt muita hulgereita pelastamasta tätä. Elokuva kertoo hulgereiden yrityksistä pelastaa lajitoverinsa ja tiedemiehen yrityksistä estää se. Suurin konflikti lienee, että ihmisistä ainoastaan tiedemies tietää hulgereista ja kaikki muut ovatkin varsin pihalla ja yrittävät vain pelastaa kauniin, mykän naisen. Mutta voi ah, varsinkin loppukohtaus on niin herkän kaunis! Sitä en viitsi spoilata, mutta jos kellään ikinä tulee tilaisuus Thale nähdä, suosittelen erittäin lämpimästi. Odottelen itse jo ensi vuoden Night Visionsia, josko siellä näytettäisiin tuo uudelleen
Berberian soundstudio onkin sitten täysin erilainen. Siinä on selvää Seitsemää veljestä -tyyliä: tuskastuttavan tylsä katsoa, meinasin nukahtaa teatteriin (tosin näytös alkoi puolilta öin), ja sitä tuntuu täytyvän katsoa erittäin paljon pintaa syvemmälle. Minulle jäi hyvin epäselväksi, mistä koko leffa itseasiassa kertoi, mutta se lienee osa ideaa. Huonona puolena elokuvan pääpuhekieli on englanti, mutta koska tapahtumapaikka on Italia, on siellä myös pitkiä dialogeja italiaksi. Nuo kohdat on tekstitetty englanniksi, tietysti, mutta usean kerran piti yhtäaikaa lukea päähenkilön saamaa englanninkielistä kirjettä (kirjoitettu kaunolla ja epäselvästi, mutta silti sen lukeminen oli tärkeää juonelle) ja seurata italian kielistä dialogia, jonka tekstitykset olivat kirjeen kanssa päällekäin. Ehkä joku italialainen tuohon kykenisi, mutta en ehtinyt kertaakaan lukea edes puolia kummastakaan ja tuollaisten kohtausten jälkeen meni aina hyvä tovi päästä jälleen kärryille menoon. Tästä ärsyttävyydestä huolimatta voisin katsoa leffan uudestaan. Ehkä mieluiten siten, että ohjaaja tai käsikirjoittaja olisi paikalla ja katsottaisiin vaikka aina vartti ja sen jälkeen painettaisiin pausea ja hän kertoisi, mitä nyt oikeastaan tapahtuikaan.
Hyvin piinaava elokuva, edes netistä ei löydy kunnollisia juoniselostuksia. Tai sitten pitää vain hyväksyä, että siinä ei ole juonta ja idea on hämmentää ihmisiä ja luoda kauhu tuomalla uniin rikkinäisiä vesimeloneja ja skottilampaita, joita leffassa vilisi.