Ficin nimi: Anarkistinen teehetki
Kirjoittaja: Nukkemestari
Fandom: Pokka pitää
Tyylilaji: ”No aika fluffyä tää o” , oneshot
Ikäraja: S
Paritus: Richard/Elizabeth
A/N: Katseltiin Pokka pitäätä kaverin kanssa ja sitten tuli mieleen et voisin kirjoittaa tästä, ja pakko sanoa että olen aika tyytyväinen tähän kevyeen söpööön höttöilyyn.
A/N2: Tuli puhe FiFistä niin ajattelin että voisi pari uutta ficciä heittää tänne täytteeksi :3 Tää on kirjoitettu 22.03.2013
Anarkistinen teehetki
Richard hyräili tyytyväisenä ja lapioi uudelle ruusupensaalle sopivaa kuoppaa. Puutarhassa työskentely keskellä auringonpaistetta, Hyacinthin vaatimuksesta ylipukeutuneena oli rankkaa. Toisaalta se antoi hänelle hetken vapaudessa, ilman vaimonsa toinen toistaan omituisempia vaatimuksia. Oven avaus hänen selän takanaan rikkoi rauhan.
”Richard! Onko sinun pakko huohottaa noin raskaasti?” Richard kuuli vaimonsa äänen oviaukosta. Hän pakotti kasvonsa peruslukemille, ennen kuin kääntyi.
”Kuinka?” Richard sanoi ja kääntyi.
”Sinun pitäisi hengittää sisääsi luonnon raittiutta, ei pilata sitä vulgaareilla ääntelyilläsi, kultaseni”, Hyacinth sanoi ja vilkuili naapuriin. Hän mitä ilmeisimmin toivoi näkevänsä naapurinsa Elizabethin veljen, Emmettin.
”Mutta Hyacinth, minulla on kuuma!”
”Richard, oletko sinä huonolla tuulella? Sinä tiedät kuinka tarkka olen rahvaanomaiselta näyttämisen kanssa.”
”Tiedän. Liian.”
”Mitä sanoit, kulta?”
”En mitään, Hyacinth, en mitään.”
”Hyvä. Lopeta tuo hengitys. Ja lopeta kailottaminen, se on niin alaluokkaista”, Hyacinth huusi ja asteli takaisin sisään.
”Sinä se tässä kailotat”, Richard mutisija huokasi vilkaistuaan ensin, että hänen vaimonsa oli varmasti kuulomatkan ulkopuolella.
Puutarhakaan ei tuntunut niin piristävältä Hyacithin pyörähtäessä siellä kuin mikäkin hurrikaani. Richard kuuli oven avauksen ja oli jo henkisesti valmis kohtaamaa vaimonsa uudelleen, kun tajusi äänen tulevan eri suunnalta. Oven avaus oli sitä paitsi liian varovainen ollakseen Hyacinthin ohjesääntöjen mukainen. Vaikka mistä sitä hänestä tiesi.
Richard käänsi päänsä ja näki Elizabethin astuneen varovasti ulkoilmaan.
”Reitti selvä, hän on sisätiloissa”, Richard sanoi. Elizabethin ilme kirkastui.
”Sehän on mukavaa”, hän sanoi. ”Anteeksi, tuo oli vähän epäkohteliasta vaimoasi kohtaan.”
”Ei se mitään, ajattelisin aivan samaa jos asuisin naapurissa”, Richard sanoi ja asteli heidät erottavan matalan aidan luo.
”En ymmärrä miten sinä jaksat”, Elizabeth sanoi ja hymyili hiukan hämmentyneellä tapaansa. ”Olen kyllä kysynyt sitä aiemminkin.”
”Toisinaan tuntuu etten minäkään ymmärrä. Se on vain tottumista.”
”Sinä jaksat aina olemaan niin positiivinen Richard”, Elizabeth sanoi hymyillen ja samassa se eräs lause putkahti Richardin päähän. Hän sanoi sen erityisemmin miettimättä:
”En aina. Lähinnä kun sinä olet lähellä.”
Elizabeth avasi suunsa kuin sanoakseen jotain, mutta sulki sen ja hymyili. Tämän pienen ajatuskatkon jälkeen hän sanoi: ”minä olen miettinyt jo tässä jonkin aikaa…”
”Mitä?” Richard sanoi malttamattomana. Hänen sydämensä hakkasi.
Elizabeth nosti hiukan alas painuneen katseensa ja katsoi Richardia syvemmälle silmiin kuin kukaan oli koskaan katsonut.
”Haluaisitko tulla teelle luokseni?”
Richard hymyili ja sanoi: ”mielelläni.”
Hän tarkasteli heidän välissään olevaa aitaa, jota hänen vaimonsa ei ylittäisi vaikka lauma villitiikereitä olisi hänen kannoillaan. Tosin tiikerit taitaisivat jäädä kakkoseksi hänen vaimolleen.
”Hyacinth tulee valittamaan tästä.”
”Mistä hän ei valittaisi?” Elizabeth vastasi ja ojensi varovasti toista kättään. Richard tarttui siihen, nosti jalkansa anarkistisen korkealle ja ylitti aidan.
He katsoivat hetken toisiaan, alkoivat nauraa ja katosivat sitten Elizabethin taloon hermostuneen hihityksen saattelemina.