Nimi: Lakatut varpaankynnet
Kirjoittaja: tinna
Ikäraja: S
Genre: fluffy
Fandom: Twilight
Paritus: Alice/Jasper
A/N: Kuuntelin pitkästä aikaa (äidin) vanhaa Dingon kokoelma-albumia ja erityisesti biisiä Lakatut varpaankynnet. Tuli vain aivan kamala himo kirjoittaa jotain otsikkona kyseisen biisin nimi. Sanoituksethan eivät mätsää tähän ficciin yhtään, mutta oikeastaan se olikin tuo nimi, joka inspiroi enemmän (:
---
Lakatut varpaankynnet
”Mitä pidät uusista varpaankynsistäni?”
”Miten ne poikkeavat vanhoista?”
”Eri sävy, Jasper, eri sävy! Etkö sinä erota?”
Jasper pudisti avuttomana päätään ja kietoi oikean kätensä Alicen hartian ympäri, ettei tämä pääsisi putoamaan nahkasohvan reunan ylitse. Alice tuhahti ja risti kätensä puuskaan rinnan ympärille. Miehet. Uusi punainen kynsilakka oli peräti kaksi sävyastetta tummempi kuin edellinen eikä Jasper siltikään huomannut värin vaihtuneen.
”Yksi varpaistasi ei muuten liiku ollenkaan.”
”Liikkuuhan. Jokainen ruumiinosani toimii moitteettomasti. Mistä sinä tuollaista olet saanut päähäsi?”
”Eihän liiku. Kokeile vaikka.”
Alice tuijotti keskittyneesti varpaitaan. Päänsä sisällä hän suoritti lähtölaskennan ja antoi lähtökäskyn. Kaikki kymmenen varvasta taipuivat tottelevaisesti ylös alas hänen mielensä mukaan, mutta yksi itsepäinen ruumiin uloke ei suostunut hievahtamaan milliäkään. Alice mulkaisi kyseistä varvasta, oikean jalan pikkuvarvasta, pahasti ja yritti pelkällä katseensa voimalla saada sen liittymään tanssivien varpaiden riveihin. Mutta ei. Se vain niskuroi yhä. Alice huokaisi ja lakkasi liikuttelemasta muitakin varpaitaan.
”Olit oikeassa. Se ei tosiaan liiku samalla tavalla kuin muut. Tai siis, ei se liiku ollenkaan”, Alice totesi huuliaan mutristaen, nostamatta katsettaan punaiseksi lakatuista varpaankynsistään. Hänen niskansa tukeutui Jasperin vahvaa käsivartta vasten ja kylki oli tämän kyljessä kiinni, joten hän tunsi paremmin kuin hyvin sydämen valittunsa hykerrellessä naurusta. Jos joku muu olisi uskaltautunut nauramaan Alicelle, hän olisi takuulla antanut tämän kuulla kunniansa, mutta Jasperin kyky vaikuttaa myös hänen mielentilaansa sai hänet pitämään kostonhimoiset aikeensa vain ajatuksen tasolla.
”Miten voi olla mahdollista, että yksi varvas ei suostu toimimaan, vaikka yhdeksän muuta pelaavat kuin unelma?” vampyyrineito antoi katseensa riistäytyä varpaistaan ja painoi päänsä mukavammin Jasperin kainaloon. Jasper käänsi päätään, niin että saattoi katsoa Alicea silmiin. Miten Alicea ärsyttikään tuo huvittunut pilke hänen silmäkulmissaan.
”Etkö tosiaan muista?” Jasperin vasen kulma kohosi hivenen oikeaa ylemmäs. Alice pudisti kevyesti päätään ja veti suunsa suppuun kuin lapsi, jolta oli juuri viety se kuuluisa tikkari. Jasperin huvittuneisuus levisi suupielille asti, nykimisen muodossa.
”Silloin kolme vuotta sitten, kun kiukuspäissäsi potkaisit alasinta?” Jasperin kulma pysyi yhä koholla. Alicen otsalle kertyi muutama miettimisestä kielivä ryppy. Iho palautui sileäksi hetkessä muistikuvan noustessa mieleen. Alice hymähti, huvittuneena hänkin, ja muisteli, miten oli Jasperin kanssa riideltyään osoittanut mieltään potkaisemalla alasinta. Esine oli kuitenkin ollut niin kova, että oli murtanut jopa hänen kivikovat varpaansa - tai oikeastaan kaksi niistä; oikean jalan pikkuvarvas ja sen vierustoveri. Carlisle oli tietysti vilkaissut varpaita ja todennut niiden parantuvan ennalleen. Niin Alice oli uskonut tapahtuneenkin, kunnes Jasper oli hetki sitten asiasta huomauttanut.
”Kyllä. Nyt muistan. Sekin oli muistaakseni sinun syytäsi”, Alice virnisti ja painotti erityisesti tavua kin. Jasper nipisti häntä nenästä ja painoi sen jälkeen hellän suudelman rakkaimpansa hiusten peittämälle ohimolle. ”Saattoi ollakin.”
Alicen huulien raosta karkasi keijukaismaisen heleä naurahdus.
”Onneksi sinulta ei halvautunut mitään silloin, kun Edward heitti sinua pesäpallolla nivusiin. Olisi voinut tulla paljon vakavampaa vahinkoa kuin minun toimintakyvyttömästä varpaastani”, Alice tyrskähti, mutta hillitsi halunsa revetä nauramaan. Hän muisti varsin hyvin mielitiettynsä tuskaisen ilmeen tämän saatua Edwardin tulisen latauksen suoraan kaikkein arimpaan paikkaansa. Jasperin kulmat, tällä kertaa siis molemmat, kohosivat hiusrajaa hipomaan.
”No mutta, neiti Cullen! Onko sitä ruvettu riettaiksi heti näin aamutuimaan?”
”Seura tekee kaltaisekseen, herra Hale. Etenkin teidän seuranne. Kuten hyvin tiedätte, teillä on taipumus saada ihmiset tuntemaan haluamallanne tavalla. Ehkä olette vain itse kovin rietas mies.”
Jasper oli aikeissa väittää vastaan, mutta vaikutti sitten tajuavan jotain ja tyytyikin vain kohauttamaan harteitaan ja loihtimaan kasvoilleen mahdollisimman välinpitämättömän ilmeen. Hän tuumi ääneen toisen olevan todennäköisesti oikeassa ja sai Alicen taas nauramaan.
”Minä rakastan sinua, Jasper.”
”Minäkin sinua, Alice - ja sinun lakattuja varpaankynsiäsi.”
