Juhannuksen jumalatar (Harry/Luna, ajatusvirtaa, S)

[Beelsebutt]

Sillä Luna oli kuin aurinko, joka lämmitti, korvensi, helli ja jota Harry saattoi palvoa.


Nimi: Juhannuksen jumalatar
Kirjoittaja: Beelsebutt
Oikolukija: Jolandina
Päähenkilöt: Harry/Luna
Lajityyppi: ajatusvirtaa, (näennäistä) palvontaa, Harryn pov
Sanamäärä: < 500
Haasteet: FF100 (13. Keltainen)
Ikäraja: S (sallittu kaikille)


Idea paukahti päähäni, seuraavaksi raadio soitti Olavi Uusivirran & Anna Järvisen "Nuori ja kaunis" -biisin. Enkä enää saa näitä kahta erotettua! Päässäni lähti pyörimään jo autolla ajaessa (silloin näköjään ideat syntyvät ) tietynlainen ajatusvirta, jossa olisi taustalla jotain tummempaa, jos niin haluaa asian nähdä. On ollut muutenkin mielessä kirjoittaa jotain Lunasta, jotain keltaista, joten siitä syntyi tämä ficci. Otsikko on vähän meh, mutta auringonpalvonta ja juhannuskokot, siitäpä se sitten syntyi

Kiitos betalle <3

Julkaistaan ficci näin Suurena Päivänä Suurenmoisen Synttärisankarin kunniaksi! \o/

Hox! En omista Pottereita, J.K. Rowling omistaa, joten kaikki kunnia The Ladylle. En saa tästä rahaa, elekää haastako oikeuteen!




Juhannuksen jumalatar

Usein Harrylta kysyttiin, mitä hän näki Lunassa. Suoraan, noin vain kesken keskustelun. Toisinaan jopa Hermione kyseenalaisti suhteen järkevyyden — ei suoraan sanoilla vaan ilmeillä. Pienillä vähättelevillä eleillä.

Harry ei ollut kuullakseen eikä nähdäkseen tai ei ainakaan välittänyt, koska unohti kiistelyn Lunan seuraavan hymyn koittaessa, jo ennenkin. Sillä Luna oli kuin aurinko, joka lämmitti, korvensi, helli ja jota Harry saattoi palvoa. Toisin kuin aurinkoon, Lunaan pystyi katsomaan suoraan — ja sen Harry tekikin. Usein ja alati.

"Tunnen silmäsi selässäni", Luna sanoi leijuttaessaan astioita kaappiin.

"Ja pakaroillasi ja reisilläsi ja säärilläsi. Unohdin polvet!" Harry vastasi ja leyhäytti Lunan kesämekon helmaa ylemmäs.

Ja Luna nauroi estoitta, antaumuksella, kuin ei koskaan ennen ja siltikin samalla tavoin kuin aina, lapsesta saakka. Siinä olikin Lunan olemus kiteytettynä: samalla tavoin kuin lapsesta saakka. Hän ei nöyrtynyt ajalle eikä iälle, vaan eli jokaisen päivänsä kuin viimeisen. Hän ei horjunut mielipiteissään, mutta otti vastaan uutta tietoa, muokkasi sen omaan tietämykseensä niin sujuvasti, ettei saumoja erottanut.

"Plagioija", tuhahti kerran Hermione. Luna heilautti hellehattuaan ja kertoi vakavin ilmein, kuinka kaikki on kaikessa ja kaikilla, miten tietoa voisi omistaa kun ei maailmaakaan? Eikä asiasta enää puhuttu.

"Tule tänne", Harry aneli maatessaan vuoteella halkeilevin huulin. "Mettä, Luna, mettä."

Lunan huulet kiiltelivät kauniina ja kosteina. "Kuten haluat." Ja hän antoi Harryn juoda huuliltaan nektaria, ambrosiaa, huumaavaa kuumaa kultaa, keltaista kuin hunaja ja makeaa kuin mansikka. Harry humaltui jälleen kerran, uudestaan ja aina, eikä koskaan tahtonutkaan selvitä. Sillä ei ollut seuraavaa päivää ilman Lunaa, joten ei ollut seuraavaa päivää ilman mettä. Ja mitä ei ollut, sitä ei tarvinnut murehtia.

Kesämekon helma sujahti kepeästi Lunan pään ylitse ja laskeutui hivenen polvien alle. "Lepää sinä vielä, leivon meille uutisleivän. Limpit ovat kai jo palanneet joelle, käydään katsomassa illemmalla. Ne säikkyvät suoraa aurinkoa."

Ja Harry jäi lepäämään ja katsomaan Lunan selkää, pakaroita, reisiä, sääriä. Hän ihaili omaa aurinkoaan eikä miettinyt, mitä oli tehnyt aiemmin. Sillä ei ollut eilistä, joten ei menneisyyttäkään. Ei ilman kultaista Lunaa. Ja mitä ei ollut, sitä ei tarvinnut murehtia.

[Lizlego]

Hermione oli tässä sellainen, että sitä olisi tehnyt mieli vähän verbaalisesti läväyttää ennen kuin aloin epäillä, että Luna oikeasti huumasi Harryn, eikä Harry siis luontaisesti ollutkaan Lunan lumoissa. Se selittäisi koko tekstinkin paremmin. Luna käytti jotain lumousjuomaa pitääkseen Harryn otteessaan ja siksi Harry vaan ihasteli ja palvoi Lunaa ja Lunan sääriä ja reisiä. Melko synkkää, jos sillä tavalla ajattelee, mutta alkoi silti naurattaa. Ei voi mitään. 

[Paquette]

Mää en nyt oikein tiedä mitä tästä pitäisi ajatella. Tää on sen tyyppinen teksti jota lukiessa tuntuu, että rivien väleistä pitäisi tajuta asioita, mutta koska olen tyhmä, en tajua. En kyllä haluaisi uskoa, että Luna olisi huumannut Harryn, ei oikein vaikuta luonteenomaiselta hänelle. Luulisi että tuommoinen palvonta kävisi jo vähän tylsäksikin. Tai sitten ei, mulla ei ole kokemusta. Toisaalta tän voisi nähdä niinkin, että Harry pakenee Lunan lapsenomaiseen lumoukseen jotain omia ongelmiaan ja Lunan "vika" on vain tämän mahdollistaminen. Hermionen rooli jäi myös mietityttämään; onko hän tässä vain edustamassa yleistä skeptistä mielipidettä, vai onko hän kiinteämmin osa kuviota? (mitä kuviota??) Mitä Luna on plagioinut? Liikaa kysymyksiä.

Tai ehkä minä sittenkin jätän huomiotta nämä rivienvälit ja tummemmat taustat ja ajattelen, että Harry on ihan onnellisesti rakastunut ja Hermione on muuten vaan vähän kärtty. No nyt mun pitää mennä saunaan, kiitos tästä joka tapauksessa!

[Beelsebutt]

Voltsu, hahaa, epäilys! Naurattaminen on oikein jees joo mä myönnän, että käytän Hermionea tosi paljon paheksujana mut onhan tää nyt liian hyvä tilaisuus hukattavaksi, johan ne kirjoissakin ottaa yhteen tuon tuostakin. Ja poikkeuksetta voittajana selviää: Luna

Paquette, tahtoisin ajatella, että tässä ficissä on monta tasoa ja monta tulkintaa. Yksi tulkinta voisi olla tuommoinen synkempi, toinen taasen hempeämpi, kolmaskin voisi löytyä jos oikein tihrustaa. Mä nään asian itse niin, että Harryn palvonta on ainakin osittain todellisuuspakoa eli ei halua kohdata ongelmiaan, koska on vaan niin paljon helpompaa keskittyä Lunaan. Tai ehkä pikemminkin Harry ei halua/jaksa palata takaisin normielämään, koska se on niin vaikeaa ja Luna on helppo. Heh, Luna on helppo no joo, tiät mitä tarkoitan


Mutta joo, oli tulkinta mikä hyvänsä, hienoa jos ficci jaksoi viihdyttää. Kiitos kommenteistanne <33