Kirjoittaja Aihe: Kaunis, kauniimpi, kaunein, K-16 (Houkutus)  (Luettu 14380 kertaa)

Lizlego

  • Vieras
Kaunis, kauniimpi, kaunein, K-16 (Houkutus)
« : 25-05-2009, 03:14:14 »
Title: Kaunis, kauniimpi, kaunein
Author: Miehän se
Genre: Aika fluffy, romanssi, huumori, kaiken iloinen sekamelska
Paritukset: Alice/Rosalie, Alice/Bella, Edward/Jasper
Rating: K-16
Warnings : Seksiä lopulta ja aika äkkiäkin.
Disclaimer: Stephenie Meyer omistaa kaiken, muttei minua ja aivojani. Luojan kiitos!
Summary: Cullenit ja Halet ja niin edespäin muuttavat samaan aikaan Forksiin, kun Bellakin tulee sinne ja Alice onkin se, joka tekee tuttavuutta eniten.
Author's notes: humphin haaste. Lol. Mä tajusin, etten laittanut tätä vielä tänne. Voi kääk! Fanon-parituksia toivottiin ja minä toteutan mielelläni toiveita.  :D Nimessä ei ole mittään järkeä. Toivottavasti tästä nyt tulee edes jotain. Houkutuksen kanssa olen vierailla vesillä ja sen kanssa on muutenkin vähän eri ote kuin vaikkapa Pottereiden.



Alicen POV


1. Yksi teoria vampyyreista


Ensimmäinen päivä Forksissa oli valkenemassa, kun istuimme Rosen kanssa peilipöydän ääressä meikkaamassa yhteisessä makuuhuoneessamme. Rose oli taas huonolla tuulella, koska olimme muuttaneet jonnekin, minne hän ei olisi halunnut. Ongelma Rosen kanssa oli se, ettei hän halunnut koskaan minnekään. Minkä tahansa paikan valitsimmekaan, se ei kelvannut hänelle. Ei se ollut vakavaa. Hän nyt vain sattui olemaan sellainen. Minun ihananainen Roseni oli vaikea tyttö tyydytettäväksi. Hymyilin ajatuksilleni. Se ei ollut hyvä idea. Rose huomasi sen peilinsä takaakin. Hän tuntui aina vaistoavan, kun ajattelin häntä.

"Mitä virnuilet, Alice?" hän kysyi jurosti. Miten kukaan niin kaunis saattoikaan olla niin juro? Se oli vähän samaa kuin Edwardin kanssa. Minun oli pitänytkin kysyä Carlislelta, mitä mieltä hän olisi teoriasta, jonka mukaan mitä kauniimpi vampyyri, sitä pahempi luonne.

"Kysy ihmeessä häneltä, Alice!" Edwardin ääni kuului naapurihuoneesta, jossa hän oli pelaamassa tietokonepelejä Jasperin kanssa. Hän nauroi. "Haluaisin nimittäin kovasti tietää, miten hän suhtautuu siihen, että käytännössä sanot häntä maailman rumimmaksi vampyyriksi. Tahdon tietää, että onko hänessä vihdoin edes hitunen turhamaisuutta, jota voisi käyttää häntä vastaan."

"Voi hitto!" ähkäisin. Olisihan minun pitänyt tietää, että teoriassani oli jokin aukko, jota en ollut tullut ajatelleeksi, mutta yritin silti nähdä itseni kysymässä Carlislelta heti, kun hän saapuisi töistä kotiin.

"Voisiko vampyyrin ulkonäkö heijastaa jotakin hänen persoonallisuudestaan? minä kysyisin suoraa päätä. Carlisle rypistäisi otsaansa miettivästi.

"Mitä tarkoitat?"

"Voisiko vampyyri olla sitä kauniimpi, mitä kauheampi luonne hänellä on?" minä tarkentaisin kysymystäni, ja hänen otsansa rypistyisi yhä enemmän. Tällä kertaa hän näyttäisi suorastaan huolestuneelta. Ja samalla uteliaalta.

"Mistä olet tuollaisen teorian saanut päähäsi?" hän kysyisi seuraavaksi. Siinä kohtaa minä välttäisin näyttämästä turhan syylliseltä ja hymyilisin mahdollisimman viattomasti. Carlislelle ei kannattanut aina kertoa totuutta. Jos sanoisin, että teoriani oli peräisin Rosalien vaikeasta luonteesta, Carlislen ilmeessä olisi taatusti hienoinen ripaus paheksuntaa eikä hän edes harkitsisi teoriaani vakavasti.

"En mistään. Kunhan vain leikin ajatuksella", minä vastaisin hilpeästi, mutta hänen ilmeensä pysyisi miettivänä ja huolestuneena, kun hän mittailisi minua katseellaan.

"Et kai sentään pidä itseäsi rumana, Alice?" hän kysyisi lopulta.


Se keskustelu menisi siis niin hyvin... Edward nauroi naapurihuoneessa heleästi ja sanoi jotain Jasperille. En kuunnellut häntä, sillä Rosalie mulkoili minua paheksuvasti arvatessaan, että olin tehnyt jotenkin hänestä pilaa. Hänen ilmeensä muuttui pahaenteiseksi.

"Varo vaaraa, Alice!" Aina avulias Edward neuvoi yhä huvittuneena. Hän kuuli Rosalien ajatukset suunnilleen samalla hetkellä, kun minä näin tulevaisuudessani saavani iskun Rosalien peilistä suoraan päähän. Siitä lähtisi aivan hirvittävä kumahdus, joka pelästyttäisi paikalle Esmen, joka antaisi meille ripityksen.

"Pitäisikö minun yrittää rauhoittaa häntä?" Jasper kysyi, mutta se vain pahensi asiaa. Ehkä hän tekikin sen juuri siksi, kiusankappale. Väistin juuri ajoissa Rosalien lyönnin. Hänen peilinsä viuhahti korkeintaan sentin tuhannesosan vasemman korvani ohi.

"Epäreilua!" Rose puhisi mulkoillen yhä minua ihanien kulmiensa alta syyttävästi. Siitä tuli minulle kauhean syyllinen olo.

"Anteeksi", minä vastasin ja räpytin silmiäni niin pahoittelevan näköisesti kuin osasin. Ja olinhan minä pahoillani ihan oikeasti. Selän takana juoruaminen oli lapsellista. Sitä paitsi olin ajatellut hänestä rumasti. Olisin hänelle hyvityksen velkaa. Se tarkottaisi paljon ostoksia, paljon suudelmia ja paljon kaikkea.  "Vaikka olenkin kauhea, rakastan sinua silti."

Tällä kertaa mielessäni ehti vain lyhyesti välähtää kuva kiihkeästä suudelmasta, kun Rosalie kaappasi minut syleilyynsä, lennätti sängylleen ja suuteli huuliani. Paras puoli Rosessani oli, että hän usein toimi nopeasti päätöstensä jälkeen. Hänen onnistui usein melkein yllättää minut.

*****

 


Jasperin POV


2. Haaste

“Otatko haasteen vastaan?” kysyin ajatuksissani Edwardilta. Alice, Rosalie ja Emmett olivat jo lähteneet ajamaan koulua kohti, mutta minä ja Edward olimme viivytelleet. Ensimmäisenä aamuna ei olisi sopinut myöhästyä uudesta koulusta, mutta me emme osanneet välittää tarpeeksi. Forks oli uinuva pikku kaupunki. Lukio oli kidutusta, pelkkää ajanhukkaa, mutta aika ei meiltä koskaan loppuisi. En tiennyt, oliko se kirous vai ei, ehkä ei. Ei ainakaan aina.

Edward ei vastannut heti sanallisesti kysymykseeni, mutta tunsin selvästi, mitä hän ajatteli. Paras puoli hänessä oli, että hän ymmärsi sanomattakin. Hänelle ei tarvinnut selittää. Huonoin puoli hänessä taas oli, että hän saattoi nopeastikin vaipua synkkyyteen. Hänestä ei oikein koskaan tiennyt sillä saralla, mutta olin vuosien mittaan oppinut ymmärtämään, miten hänen aivoituksensa toimivat. Alicen ja sen jälkeen Culleneiden kohtaaminen oli parasta, mitä minulle oli tapahtunut. Siitäkin huolimatta, että lukio oli kidutusta.

”Otan haasteen vastaan ja lupaan olla vaipumatta synkkyyteen, jos sinäkään et vaivu”, Edward sanoi lopulta virnistäen, vaikka olin jo tuntenut, mikä hänen vastauksensa olisi ja sanat olivat tarpeettomia. Kai hän piti omasta äänestään niin paljon… Tottumuksesta hän näytteli loukkaantunutta ajatusteni johdosta, vaikka tiesi, että teeskentely ei minuun uppoaisi. Vakava naama tai ei, minä tunsin hänen huvittuneisuutensa selvästi.

”Anna palaa!” sanoin noustessani hänen autonsa kyytiin, eikä häntä tarvinnut kahta kertaa käskeä. Hän mulkaisi minua paheksuvasti, mutta sillä kertaa en suostunut muuttamaan ajatusteni suuntaa vain hänen tahtonsa mukaan. Minä virnistin. Totuus oli se, että minä olin kumminkin meistä se, jolla oli armeijakokemusta, vaikkakin yli vuosisadan takaa. Edward-paran oli vain elettävä sen kanssa. Hän hymähti, käänsi avainta Volvonsa virtalukossa ja painoi kaasua. Volvo ampaisi yhtä kiltisti matkaan kuin omat ratsuni aikoinaan. Varsinkin Arrow…

”Suloista, Jasper”, Edward naurahti, mutta tunsin, että hän tarkoitti mitä sanoi. Suloista tosiaan. Edward oli romantikko. Sen kuuli parhaiten hänen musiikistaan, mutta hän yritti parhaansa kätkeäkseen sen. Romantiikka oli pois muodista, ja hänen puhetyylinsä oli pahemmin ajastaan jäljessä kuin minun.

”Laskin leikkiä”, sanoin kumartuessani CD-soittimen puoleen. Levyjä sekunnin selattuani tungin sisään levyllisen nykyaikaista tanssimusiikkia, jota Rosalie halusi välttämättä toisinaan kuunnella. Se oli itse asiassa kidutusta korvilleni, mutta Edward piti siitä vielä vähemmän kuin minä, joten se oli sen arvoista. Tämänhän piti olla haaste.

”Nautinnollinen sellainen”, Edward huomautti terävästi, mutta musiikista huolimatta hän oli hyvällä tuulella ja nautti olostaan. Hän ohjasi autoa yhdellä kädellä ja piti toisen kätensä reidellään. Sammutin soittimen alkutekijöihinsä. Tämä olisi helpointa tehdä ilman taustahälyä. Suljin silmäni ja keskityin haasteeseen. Tämä oli itse asiassa ollut Emmettin idea eikä se ollut mikään ihme. Emmettin päässä ei tuntunut välillä mikään muu pyörivänkään kuin seksi. Seksi. Naiset. Metsästys. Ja nopeat autot.

”Ja täsmälleen tuossa järjestyksessä”, Edward mutisi tuskin kuuluvasti. En kommentoinut sitä vaan lähetin hänelle annoksen seksuaalista mielihyvää ja kuvittelin meidät alastomiksi. Mielikuvassani hän istui tuolilla pianonsa ääressä soittamassa ja minä seisoin hänen takanaan häiriötekijänä ja murisin hiljaa. Jostain syystä hän piti siitä, kun häiritsin hänen soittoaan, tai yritin häiritä. Hän kykeni virheettömyyteen jopa silloin, kun käteni hyväilivät hänen rintaansa ja vatsaansa ja huuleni hänen hartioitaan ja kaulaansa. Mutta hänen sietokyvyllään oli yleensä rajansa.

Hän piti mielikuvastani myös nyt, mutta hänen katseensa oli kiinnittynyt tiehen, vaikkei sen olisi tarvinnut. Hänen kanssaan olin oppinut uusia puoli intiimiydestä. Tunsin kuinka hänen mielialansa muuttui kiihkeämmäksi ja annoin hänelle sen vuoksi vielä lisää kiihkoa. Se oli kuin kaksiteräinen miekka. Samalla kun annoin hänelle lisää, hänen tunteensa vaikuttivat minuun niin, että omat haluni kasvoivat. Ajatuksistani tuli vaikeammin hallittavia. Mielikuvissani käteni liukuivat yhä alemmas hänen vartalollaan, ja hän taivutti päätään sivulle, että saatoin suudella häntä suoraan suulle. Kuvittelin meidät suutelemaan kiihkeästi, ja itseni murisemaan jokaisen pienen tarpeettoman hengähdystauon välissä. Minä olin vaativa, mutta hän ei alistunut. Hän näykki huultani kerta kerralta kovemmin ja minä tiukensin otettani hänen vartalostaan, painoin itseäni voimakkaammin häntä vasten ja tunsin kiihottuvani.

Ja koko ajan hänen sormensa liukuivat pianon koskettimilla ja hänen jalkansa painoivat pedaaleita täydellisellä täsmällisyydellä kuin hänen kaikki keskittymisensä olisi ollut soittamisessa.

”Haluan sinut, Edward.”, ajattelin ja tunsin, kuinka hänen himonsa kasvoi entisestään sanojeni myötä, mutta Volvo kiiti tiellä tasaista kovaa vauhtia eteenpäin ja hänen vapaa kätensä lepäsi yhä hänen reidellään. Nyt se oli sentään puristunut nyrkkiin ja hänen ilmeensä oli tiukentunut. Hän ei ollut yksin vaikeutensa kanssa. Minulla oli vaikeuksia pysyä aloillani ja pitää käteni kurissa. Tämä oli haaste. En saanut fyysisesti koskea häneen enkä itseeni eikä hän saanut koskea minuun tai itseensä. Lisäksi oli pelissä hänen arvokkaan autonsa fyysinen hyvinvointi.

Hänen tuoksunsa täytti sieraimeni ja mietin, että lakkaisinko hengittämästä, mutta se voitaisiin tulkita heikkoudeksi enkä minä ollut valmis antamaan vielä periksi. Verenhimonsa sammuttamisessa hän oli yhä minua valovuosia edellä, mutta muiden himojen hillitsemisessä olin tasaveroinen.

”Imartelet itseäsi”, hän sanoi hiljaa. Hänen asentonsa pingottui, mutta kun hän vilkaisi minua, hänen huulillaan käväisi virnistys. Silmiin katsominen oli molemminpuolinen erehdys. Tällä kertaa suustani karkasi oikeasti murahdus, ja Edward sihisi hampaat yhteen puristettuina kuin olisi kärsinyt suuresta tuskasta.

Mielikuvani paheni tahtomattanikin. Hän soitti yhä uusinta sävellystään, jolle hän ei ollut vielä antanut nimeä, kun käteni siirtyivät hänen alavatsansa kautta hänen… ydinalueilleen ja sormeni soittivat sitä kappaleen rytmissä. Se olisi ollut vitsikästä, ellei se olisi ollut niin kiihottavaa. Vaikka vampyyrien ruumiinrakenne takaa joka osan kovuuden, hänen kovuutensa oli silti suorastaan uskomaton. Soiton tahti kiihtyi kohti huipentumaa, kunnes hän aivan yhtäkkiä lakkasi soittamasta, menetti hermonsa ja potkaisi jaloillaan taaksepäin. Hän oli lähellä täyttymystään ja minä olin lähellä omaani, sillä imin hänen tunteensa sisälleni. Me lensimme seinään ja se päästi valittavan narahduksen, muttei antanut periksi. Edward oli nyt kaikella tukahdutetulla ja kiusatulla halullaan kimpussani ja…

Mielikuvani katkesi siihen, että Edward jarrutti rajusti ja pudisti päätään. Hän ohjasi auton pientareelle. Himo huokui hänestä hallitsemattomina ja voimakkaina aaltoina ja hän kirjaimellisesti söi minua silmillään. Onneksi minä en ollut enää ihminen.

”Sinä hävisit, Jasper”, Edward henkäisi, mutta hänen huulensa kääntyivät äkkiä pahaenteiseen vinoon hymyyn. Hänen kiihkoonsa sekoittui ripaus voitonriemua, kun minä tajusin missä minun käteni oli ja mitä se parhaillaan teki.

****
« Viimeksi muokattu: 05-08-2012, 01:11:35 kirjoittanut Lizlego »

Poissa Storithiana

  • Brittiteenlitkijä
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 60
    • Give me a sign, I wanna believe
Vs: Kaunis, kauniimpi, kaunein, K-15 (Houkutus)
« Vastaus #1 : 25-05-2009, 16:24:34 »
Heti kun huomasin, että olit laittanut tämän tänne, niin pakkohan tämä oli lukea. Ja kyllä kannatti. Mä hihittelin täällä jo suurinpiirtein ääneen, kun mä olen niin hiton väsynyt kun piti tuolla kuumuudessa polkea paperitehtaalle, paahtua ja tylsistyä siellä ja sitten polkea takaisin. Ja en mä kauheasti siitä sepostuksesta tajunnut, kaikki mikä liittyy jotenkin oppiaineeseen kemia, jää yleensä vähän hämäräksi mulle :D

Tuo on muuten Rosalien kohdalla aika totta tuo kauneus-luonne-tsydeemi. Se naikkonen on niin hiton ärsyttävä. "Et kai sentään pidä itseäsi rumana, Alice?" hän kysyisi lopulta. Eheheh. Kaiken logiikanhan mukaan Alicen pitäisi olla ruma, kun se on niin kiltti, kun Rosalie kerran on niin kamala ja kaunis.

Aika hot tuo Eddien ja Jazzin haaste. Tai no, Jasper vaan, mä olen päässyt jo yli siitä käsittämättömästä Edwardinkuolausvaiheesta. Nämä nähtävästi ei, ugh.

Musta ei nyt taida irrota mitään muuta kuin puolioffia, joten kiitos ja kumarrus, mahtava fic oli.
My heart is yours to fill or burst,
to break or bury,
or wear as jewellery,
which ever you prefer


ex-humph

Lizlego

  • Vieras
Vs: Kaunis, kauniimpi, kaunein, K-15 (Houkutus)
« Vastaus #2 : 26-05-2009, 17:40:07 »
Puolioffi on hauskaa ja paljon kiinnostavampaa kuin ficistä puhuminen. Jessus sentään! No olihan niitä Potter-fanejakin, jotka räjäyttivät huushollinsa ta polttivat sen vai miten se meni, kun yrittivät keittää noidankattilassaan lientä. Tuo on vähän samaa sarjaa.  :D Eivät enää erota tosielämää fiktiosta. Edward Cullenia ei olemassakaan, ja jotenkin epäilen, etteivät Pattinsonia välttämättä niin viehätä tyttöjen veriset kaulat. :D Kieltämättä reaktioni olisi aika tavalla sama kuin Pattinsonilla: tytöt, aika mennä hoitoon.  ;D Tosin se muotoili sen poliittisesti korrektimmin vain niin, että häneen voi tehdä vaikutuksen muutoinkin. Itse asiassa aika vaarallinen asia sanottavaksi... jotkut voivat vielä innostua keksimään jotain muuta.  :D

Pitäisiköhän huolestua, koska tunnen kummaa kiintymystä Edwardin hopeista Volvoa kohtaan?  :D Uusikuusta jäi yksi pervo idea mieleen, kun Bella näki Carlislen auton kotinsa pihassa ja kuvaili, kuinka hän tuntee sen auton. Hän muisti hyvin sen sisätilojen tuoksun. Mitähän siellä autossa tulikaan tehtyä ja kenen kanssa....?
« Viimeksi muokattu: 26-05-2009, 17:48:27 kirjoittanut Lizlego »

Poissa HannahM

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 4
Vs: Kaunis, kauniimpi, kaunein, K-15 (Houkutus)
« Vastaus #3 : 10-06-2009, 21:30:54 »
Mä en ole ihan varma tykkäänkö mä näistä sun Twificistä vai en? :D Aika petollista. Samalla kun joku osa mun mielestä huutaa taustalla, että tää on kauheaa häväistystä, niin toinen puoli nauttii ja nauraa räkättää täällä ihan kympillä.

Tuo kiintymys Volvoon löytyy muuten täältäkin. Tosin mulla nyt on paha tapa kiintyä kaikkiin autoihin. Mutta juu, siinä elokuvassa se Volvo on ihan ruma. Näyttää joltain japanilaisversiolta.

Krhm, niin siis ficciin. :D Juu-u hauska oli. Haluatko rakentavaa? Voiko tästä edes antaa mitään rakentavaa? No pakko sanoa sen verran, että jotenkin luontevammalta tuntui tuo Jasperin POV kuin Alicen POV.

Tämä oli tälläinen ihanan kamala. :'D

Ps, tuskin maltan odottaa, että saat aikaiseksi kirjoitettua tuosta mielikuvasta Bella Carlislen autossa. Teet näistä Twificeistä ihan oman taiteenlajin. Tuskin kukaan pystyy parodioimaan näitä näin puolueettomasti.
Aamu saapuu kun on unet vain unta tietenkin

Poissa Storithiana

  • Brittiteenlitkijä
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 60
    • Give me a sign, I wanna believe
Vs: Kaunis, kauniimpi, kaunein, K-15 (Houkutus)
« Vastaus #4 : 18-06-2009, 15:06:08 »
Ja hei, mun täytyy kiittää sua Liz, koska tästä ficistä mä sain tavallaan inspiksen yhteen twi-ficciin. Mä oon vaan ihan jumissa sen kanssa, kun se paritus on mulle niin mahdoton, mä en tiedä miten mä saisin ne kaksi yhteen. :D
My heart is yours to fill or burst,
to break or bury,
or wear as jewellery,
which ever you prefer


ex-humph

Lizlego

  • Vieras
Vs: Kaunis, kauniimpi, kaunein, K-15 (Houkutus)
« Vastaus #5 : 18-06-2009, 17:23:01 »
Hei, thanks! Mä kirjoitin tähän jo seuraavan luvunkin, mutta nyt musta tuntuu, että tahdon painaa sen kohdalla deletointia ja tehdä sen toisin. En osaa päättää. Aaargh!

HannahM, mulla on ristiriitainen suhtautuminen Twilightiin. Siinä toimii tietyt jutut ja mä pidän niistä, mutta silti joku vetää puoleensa siihen, että siitä on kiva tehdä pilaa. En siis tiedä itsekään onko nämä häväistystä vai kunnianosoitusta. Ei voi olla pelkkää häväistystä, koska mä en jaksaisi kiinnostua mistään mikä ei antaisi mulle jotain.  ;D

humph, mitä mitä, kerro lisää! Mikä paritus. Ehkä mä voin auttaa keksimään syitä.  ::)

Poissa Storithiana

  • Brittiteenlitkijä
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 60
    • Give me a sign, I wanna believe
Vs: Kaunis, kauniimpi, kaunein, K-15 (Houkutus)
« Vastaus #6 : 18-06-2009, 19:41:11 »
Carlisle/Bellaa. Aluksi siinä Bella on taas joutunut johonkin onnettomuuteen ja Carlisle hoitaa häntä. Bella punastelee siinä ja nolostuu kun Carlisle 'hiplaa' häntä, kun Bella on yhtenä yönä nähnyt unta Carlislesta Edwardin sijaan. Ekalla hoitokerralla siinä ei vielä käy mitään, se on vähän alustelua. Sitten parin viikon päästä Bella teloo ittensä taas ja vähän pahemmin. (C ja B on talossa kahestaan, Jasper sekoaa, Alice ja Esme lähti sen mukaan, Ed & muut metsästämässä) Mutta sitten mä en tiedä että mitä sitten, sillä musta Carlisle ei voi ihan noin vaan käydä Bellaan käsiksi, mutta sitten mä en taas tiedä että mitä siinä välissä sitten tapahtuisi.

Heh, tossahan melkein oli ficin alku tiivistettynä :D No mutta, kunhan mä saan ne jotenkin hommiin, niin sitten mulla on sen loppuficin tapahtumat tiedossa.

Nämä sun twi-ficit ovat niin parhaita. Mä olen varmaan tämän sanonut jo, mutta tässä fandomissa musta kaikki otetaan liian vakavasti ja roikutaan liian tiukasti niissä canon-parituksissa, niin on hyvä kun joku tekee kunnon parodiaa :D Ja tekee sen kunnollakin vielä.
My heart is yours to fill or burst,
to break or bury,
or wear as jewellery,
which ever you prefer


ex-humph

Lizlego

  • Vieras
Vs: Kaunis, kauniimpi, kaunein, K-15 (Houkutus)
« Vastaus #7 : 18-06-2009, 20:29:57 »
Totta, Carlisle ei voi käydä Bellaan ihan noin vain käsiksi. Sillä täytyy olla vahvempi vaikutin, koska kyseessä on kuitenkin tyyppi, jolla on hyvä itsehillintä. Toisaalta en tiedä mitään sen itsehillinnästä sillä toisella tapaa.  ;D Sitä ei kerrota. Ehkä jos Bellan veri houkuttelee Edwardia, niin jokin muu osa Bellasta houkuttelee sitten Carlislea.  ;D Onko tuon tarkoitus olla pitempi ja moniosainen ficci ja mihin genreen se kuuluu? Tällaisia vakioratkaisuja olisi varmaan se, että jotkin muut asiat painavat raskaasti Carlislen mieltä tai että jokin muu juttu (kemiallinen ainesosa kenties?) häiritsisi sen aisteja ja saisi sen toimimaan poikkeuksellisesti.

Mä olen ehtinyt jo aika paljon hämmästelemään sitä, miten vähän Twi-fanit kirjoittaa parodioita.  ;D Paljon matskua, mistä hämmentää, ja kun kirjat itsessään mun mielestä on aika humoristisia romantiikan ohella, niin olen hämmästynyt vakavuudesta.  :D

Poissa Storithiana

  • Brittiteenlitkijä
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 60
    • Give me a sign, I wanna believe
Vs: Kaunis, kauniimpi, kaunein, K-15 (Houkutus)
« Vastaus #8 : 19-06-2009, 14:17:29 »
One-shot siitä olisi tulossa, mulla on nimittäin se loppu suunniteltuna. Plus että mulla on taas ihan liikaa moniosaisia kesken. Ja aivan, Carlislen itsehillintä ei ole pettänyt veren takia, mutta sehän ei ole (ainakaan tietääkseni) ollut mitenkään seksuaalisesti tekemisissä ihmisten kanssa :D Joten jos se ilmapiiri ja Bellan läheisyys vaikuttaa siihen jotenkin - kun se on uutta Carlislelle ja se ei ole tottunut siihen niin kuin veren hajuun - ja sen takia se menttää kontrollin. Eihän sekään ihan täydellinen voi olla. Hmm, joo, jotain tollaista mä taidan kehitellä.

Mä en ole tainnut aikaisemmin lukea yhtään muita parodioita twilightista, kuin nämä sun, enkä oikein mitään huumorin puolelle menevää. Eli sitä on todellakin ihan liian vähän.

Mä muuten löysin yksi päivä yhden biisin, josta tulee mieleen ihan Carlisle. The Beatlesin Doctor Robert. Ne sanat ovat niin sopivat, esim. Day or night he'll be there any time at all, Doctor Robert, Carlisle on vampyyri ja on hereillä yötä päivää. :D Ja kun Beatles on vielä niin helkutin hyvä bändi...
My heart is yours to fill or burst,
to break or bury,
or wear as jewellery,
which ever you prefer


ex-humph

Lizlego

  • Vieras
Vs: Kaunis, kauniimpi, kaunein, K-15 (Houkutus)
« Vastaus #9 : 19-06-2009, 16:15:23 »
Mä olen ajatellut, että jos sen itsehillintä juuri siinä mielessä on pettänyt kolmasti eli juuri silloin, kun se ei voinut antaa Edwardin, Esmen tai Rosalien kuolla.  ;D Bella olisi ensimmäinen ei lähellä kuolemaa oleva, joka antaa hänelle kiksit.  ;D Öh... menee taas nämä ajatukset liikaa parodian puolelle.  :D

Lizlego

  • Vieras
Vs: Kaunis, kauniimpi, kaunein, K-15 (Houkutus)
« Vastaus #10 : 25-06-2009, 00:49:15 »
Bellan POV

3. Vihaa ja rakkautta


Uusi koti, uusi koulu ja uusi auto. Olin kiitollinen Charlielle vaivannäöstä ja rakastin autoani todella ensisilmäyksestä lähtien, mutta en halunnut, että Charlie kokisi, että hänen tarvitsisi millään tavalla ostaa rakkauttani. Rakastin häntä jo muutenkin. Ja olin itse valinnut muuttaa tänne. Hän oli hupsu, kun tunsi liiaksi olevansa minulle velkaa avioeronsa ja äidin takia, vaikka se oli juuri toisinpäin. Hän oli joutunut kestämään erossa enemmän kuin kukaan toinen, sillä hän oli jäänyt yksin ja jotenkin se näkyi hänestä. Minulla oli sentään aina ollut äitini, vaikkei hänestä turvaa ollut. Päinvastoin, minä olin hänen turvansa. Minä olin järki hänen järjettömyydessään.

Kun astuin ovesta ulos ensimmäisen uudessa kodissani nukkumani yön jälkeen, tunsin olevani jälleen valmis koulun haasteisiin. Ilma oli pilvinen, mutta niin se tuntui olevan aina täällä tai niin muistelin. Positiivista oli se, ettei satanut vettä. Käynnistin auton. Sen moottori ulvoi kuin viimeistä päivää, mutta minä pidin siitä. Se sai auton tuntumaan kuin elävältä olennolta. Ehkä minun pitäisi antaa sille nimikin. Pohdin sitä vakavissani ehkä noin minuutin ajan, mutta mielessäni ei piipahtanut yhtäkään käyttökelpoista nimeä.

Lähdin ajamaan kohti koulua miettien samalla millaista siellä olisi ja tapaisinko ketään vanhaa tuttua. Luultavasti en. Olin viettänyt täällä niin vähän aikaa koko elämäni aikana, että kaupunki oli jäänyt minulle vieraaksi ja etäiseksi. Mahtaisinko ikinä päästä sen elämään takaisin sisälle?

Charlie oli pari päivää sitten kertonut minulle yhden helpottavan uutisen. En olisi tänään ainoa uusi oppilas koulussa. Forksiin ei ollut saapunut ainoastaan paikallisen sheriffin tytär vaan myös uusi lääkäri perheineen. Charlie näytti suhtautuvan tulokkaisiin epäluuloisesti. Joko työnsä puolesta tai pelkästä omasta uteliaisuudesta hän oli ottanut hieman selvää tästä perheestä. Kyseessä oli hänen mukaansa seitsemänhenkinen perhe, jonka lapset olivat lukioiässä, vaikka vanhemmatkaan eivät olleet vielä edes puolivälissä kolmatta kymmentä. Charliesta oli outoa, että niin nuori pariskunta adoptoi viisi lähes aikuista lasta. Hän epäili jotain laitonta toimintaa, mutta ei suostunut sanomaan mitä. Tuskin kukaan kuvittelisi perustavansa Forksiin esimerkiksi bordellia. Toisaalta Charlie myönsi vastahakoisesti, että pariskunta oli kaikesta päätellen varsin varakas ja rikkailla oli kuulemma usein outoja tapoja. Charlie ei tiennyt tarkemmin – hän ei tuntenut montakaan rikasta ihmistä – mutta hän pitäisi uutta lääkäriä ja tämän perhettä silmällä.

Parkkeerasin autoni koulun etäisimpään nurkkaukseen. Olin tullut ajoissa eikä paikalla ollut kuin kolme autoa. Minun piti ehtiä selvittämään lukujärjestykseni ennen oppituntien alkua ja vielä löytää oikea luokka ensimmäiselle tunnille. Koulupäivän ensimmäinen todellinen haaste oli löytää kanslia ilman opastekylttejä. Näin pienessä koulussa ei ilmeisesti uskottu, että kukaan voisi eksyä. Minä olisin sen ensimmäinen. Tyypillistä tuuriani. Huokaisin, mutta ensimmäinen tehtävä ei vielä ollutkaan mahdoton. Selviydyin siitä kävelemällä sisään päärakennuksen pääovesta ja onnittelin itseäni, kun en edes kaatunut rähmälleni aulaan, vaikka kompastuinkin sen maton reunaan. Kanslia oli heti käytävällä vasemmalla liian lähellä edes minulle hukattavaksi. Ehkä sittenkin selviytyisin tästä kunnialla.

Kansliassa nainen pienen tiskin takana hymyili minulle sympaattisesti ja kävi kanssani kärsivällisesti lukujärjestystä läpi. Hän jopa antoi minulle kartan ja osoitti minulle, missä mikäkin tunti pidettäisiin. Aloin tuntea itseni tervetulleeksi. Oli silti liian aikaista toivoa, että päivä sujuisi loistavasti tai hyvin. Pahat ennusmerkit alkoivat pian leijua ilmassa. Kun olin poistumasta kansliasta, olin kävellä päin kaunista, pienikokoista ja kalpeaa tyttöä, jolla oli tummat lyhyet hiukset ja kasvoillaan iloinen ilme. Minun onnekseni hän väisti viime hetkellä. Hänen liikkeensä olivat kissamaisen sulavat ja nopeat, ja tunsin sitä kohtaa mitättömän hetken ajan inhottavaa kateutta, jonka pyyhkäisin heti pois mielestäni. Hän kohotti katseensa minuun ja hänen huulillaan oli kaunis hymy, joka katosi kuitenkin hetkessä. Hän hätkähti, ja minulla oli ikävä tunne, että minussa oli jotain pahasti vialla. En voinut kuitenkaan kääntää katsettani pois hänestä.

”Oho!” hän henkäisi silmät suurina kuin olisi hämmästynyt jostakin, mutta jo seuraavassa sekunnissa hänen kasvonsa olivat jo taas yhtä auringonpaistetta. Hän ojensi minulle kätensä, ja lyhyen hetken sitä tuijotettuani tartuin siihen. Se oli tavattoman kylmä ja omituisen kova, eikä kumpikaan tuntunut sopivan yhteen hänen lämpimän kauneutensa kanssa. ”Olen Alice Cullen.”

”Bella. Bella Swan”, takertelin sanoissani ja tunsin punastuvani kuin olisin tavannut suuren idolini. Hänen äänensä oli kirkas kuin enkelillä. Hänen kasvoissaan olivat kauniit, mutta hänen silmänsä vasta saivatkin minut täysin valtaansa. Hänellä oli pitkät silmäripset. Edes mustat silmänaluset eivät näyttäneet kauneusvirheiltä hänen kasvoillaan. Jollain kummalla tavalla hän oli itse täydellisyys.

”Hauska tutustua, Bella.” Hän hymyili iloisesti. ”Oletko sinäkin uusi täällä?” hän kysyi heleällä äänellään, mutta en ehtinyt vastata ennen kuin kansliaan saapui muita ihmisiä. Olin ajoittanut oman käyntini sopivasti ennen aamun ruuhka-aikaa. Vaaleahiuksinen kaunotar tarttui Alicea käsivarresta mulkoillen samalla paheksuvasti minua ja hänen perässään saapui isokokoinen poika, joka heitti minuun uteliaan silmäyksen.

”Alice…”, tyttö sihahti. Hän oli jopa viehättävämpi kuin Alice, vaikka sekunti sitten en olisi voinut uskoa sellaista edes mahdolliseksi. En kuullut, mitä hän sanoi, mutta Alice Cullen ei näyttänyt välittävän siitä. Alicen silmät olivat yhä kiinnittyneet minuun ja hän vilkutti minulle.

”Nähdään myöhemmin, Bella!” hän sanoi kuuluvalla äänellä. Minä vastasin epävarmalla hymyllä, heilautin kättäni ja melkein juoksin ulos. Hänessä oli jotain todella hypnoottista ja valloittavaa. Ulkona pohdin, mitä hän olikaan sanonut. Hän oli sanonut olevansa uusi täällä. Joko täällä oli useampiakin uusia oppilaita tai sitten hän oli yksi Charlien mainitseman lääkärin lapsista.

Oikean luokan löytäminen ensimmäistä tuntia varten oli odotettua vaikeampaa. Aivoni tuntuivat yhtäkkiä olevan aivan takalukossa. Mietin vain Alice Cullenia ja hänen hypnoottisia silmiään. Olin pikaisesti käynyt vessassa vilkaisemassa, ettei minussa ollut mitään vialla, mutta en ollut löytänyt mitään, mikä olisi selittänyt Alicen hämmästyneen ilmeen. Vaikka yleensä viihdyin ihan hyvin seurassakin, olin iloinen, että viereeni äidinkielentunnilla ei näyttänyt tunkevan kukaan. Iloni jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Aivan viime hetkellä ennen tunnin alkamista luokkaan ryntäsi poika, joka oli poikkeuksellisen komea ja jolla oli kuparinpunaiset hiukset. Hän esitteli itsensä kohteliaasti opettajalle ja pahoitteli myöhästymistään. Hänen nimensä oli Edward Cullen. Hänen äänensä oli samettinen ja vähintään yhtä viehättävä kuin Alicen, mutta kun hän kääntyi minua kohden, hänen kasvoillaan ei ollut valloittavaa hymyä niin kuin Alicella oli ollut. Hänen kasvoillaan oli miettivä ilme, mutta hänen huomatessaan minut suoraan eturivissä, hän jähmettyi ja hänen ilmeensä muuttui.

Nielaisin kuuluvasti. Sellaista ilmettä en olisi osannut odottaa kenenkään minulle täysin tuntemattoman kasvoilla. Edward Cullen ilmaisi minulle selvästi, että hän vihasi minua ensisilmäykseltä, mutta siitä huolimatta hän istuutui viereeni. Huokaisin itsekseni. Tiesin, että ensimmäisestä koulupäivästäni tulisi pitkä ja tuskallinen.



*** 

Rosalien POV

4. Murhanhimoisuutta ilmassa

Vihasin Forksin lukiota ensimmäisestä hetkestä lähtien. Pärjäsin hyvin koulussa, mutta kaikki ne typerät ihmiset ja heidän verensä… olisin pärjännyt ilman niitäkin. Ja minä kadehdin heitä, sillä he sentään päättivät joskus koulunsa eivätkä palanneet sinne uudestaan ja uudestaan kuin olisivat olleet tuomitut teinihelvettiin.

Ainoa hyvä puoli siinä oli se, että oppilaat todellakin tuijottivat minua. Kun kävelin pitkin koulun käytäviä, he eivät voineet kääntää katsettaan minusta enkä minä tarvinnut Edwardin ärsyttäviä taitoja tietääkseni, että olin heidän mielestään kaunein tyttö koko koulussa. Kauniimpi kuin Alice, vaikka luultavasti, jos he olisivat tunteneet meidät paremmin, he olisivat pitäneet hänestä enemmän kuin minusta – kaunein tai ei. Niin tekivät kaikki tuntemani vampyyritkin. Alice. Ärsyttävä ja vastustamaton Alice. Häneltä oli kestänyt pari sekuntia tehdä jo tuttavuutta jonkun kanssa. Tyttö, jonka hän oli valinnut tuttavuudenkohteekseen, ei kyllä ollut kummoinen, mutta Alicella onkin kai aina ollut hieman outo maku kaiken suhteen. Kaiken muun paitsi ei minun tai autojen suhteen. 

Vaikka vihasin ihmisiä ja vampyyreita, Alice oli hyvää seksiseuraa ja Emmett piristävä muuten vain.

Pari tuntia koulupäivästä oli madellut ja olin jo tehnyt usealle ihmiselle tiettäväksi, että minua ei kannattanut lähestyä. Pari innokasta nuorukaista maantiedon tunnilla oli osoittanut innokkuutta tietää osoitteeni ja puhelinnumeroni. Heidän kasvoistaan päätellen he varmasti pitivät itseään komeina ja ehkä he olisivat minustakin olleet ihan potentiaalisia, jos olisin ollut ihminen ja jos olisin välittänyt takapajulan asukeista tuon taivaallista. Olin hymyillyt heille niin kohteliaan jäätävästi kuin olin osannut ja antanut heille numeroni tietäen, ettei kumpikaan uskaltaisi ikinä soittaa. He tiesivät mikä oli heille hyväksi ja mikä ei.

Lopulta oli tullut ruoka-aika. Ruoka-aika! Joskus viihdytin itseäni ajatuksella, että toisin joku kerta omat eväät mukanani kouluun. Sillä saisi vielä tehokkaammin päitä käännettyä, kun mätkäyttäisi kokonaisen karhun pöytään kaikesta oppilaiden ja opettajien kiljunnasta puhumattakaan. Olisin ehkä voinut tehdäkin sen, ellei Edward olisi osannut lukea ajatuksiani. Edward oli moraalinvartija siinä missä Carlislekin. Toisaalta minäkään en halunnut tappaa syyttömiä enkä halunnut Volturien hyökkäävän kimppuuni, vaikka Emmett ehkä olisi jopa ilahtunut heidän vierailustaan. Emmett olisi ilahtunut mistä tahansa mahdollisuudesta taistella.

”Älä synkistele, Rose”, hän kuiskasi korvaani, kun tulimme yhdessä ruokalaan. Hän oli samalla vuosikurssilla kanssani ja se oli helpotus. Leveä virnistys kuului hänen äänestään hänen jatkaessaan: ”Mieti positiivisia mielikuvia. Mieti, kuinka paljon verta näistä kaikista kurkuista roiskuisi, jos ne avaisi.”

”Älä ehdota tuota Jasperille”, minä vastasin mulkaisten häntä, mutta mielikuva auttoi. Emmett tiesi, miten minua pystyi piristämään. Auttoi tietää, että halutessani voisin hetkessä teurastaa kaikki ne raivostuttavat naamat ja pikku pojat, jotka tuijottivat minua silmät pullottaen. Mutta sen sijaan annoin heille armoa. Joku vislasi. He olivat niin nuoria ja niin viattomia. Ja vuosien jälkeen… tai ehkä aiemminkin, he menisivät naimisiin, panisivat naista nitisevässä haisevassa sängyssään ja antaisivat tytölle sen, jota minä en koskaan saisi. Se oli niin väärin.     

”Se vasta olisi kiinnostava vedonlyönti”, Emmett kommentoi silmät kiiluen, mutta edes hän ei olisi niin hölmö, että ehdottaisi sitä oikeasti. Se loukkaisi Jasperia ja saattaisi meidät kaikki vaaraan. Mitä ihmisiin tuli, Jasper oli heikoin lenkkimme ja hän tiesi sen itsekin.

Otin tarjottimelleni tarpeettoman annoksen ruokaa ja mietin mitä tuhlausta se oli. Olisimme aivan hyvin voineet viettää lounasaikamme muualla kuin ruokalassa istuen, mutta se oli jonkun muun idea näyttää siltä kuin näykkisimme ruokaamme. Valitsin meille pöydän reunasta läheltä huoneen nurkkaa. Se ei ollut liian nurkassa, että olisimme näyttäneet liian hämäräperäisiltä, mutta ei suoraan kulkuväylälläkään. Alice ja Jasper saapuivat pöytäämme ensimmäisinä ja aivan heidän perässään Edward, joka näytti myrkyn nielleeltä.

Alice istuutui viereeni ketterästi, mutta muistaen kuitenkin säilyttää ihmismäisen hitauden liikkeissään. Jasper istuutui hänen toiselle puolelleen ja Edward Jasperin viereen. Edward mulkoili Alicea murhaavasti. Jos katse voisi tappaa… no, me olimme kuolemattomia...

”Et voi tehdä sitä, Alice”, Edward sihahti lopulta, kun tuijottaminen ei vaikuttanut mitenkään Alicen hilpeään mielentilaan. Joskus oli hämmästyttävää ajatella, että Edward yhä luuli, että se voisi vaikuttaa. Hän murahti hiljaa minulle ja ajatuksilleni.

”Voinhan! Ja se toimii! En tapa häntä. Olen nähnyt sen kaiken. Eikö olekin jännittävää?” Alice vastasi ruokaansa innokkaasti sorkkien. Perunamuhennos pyöri hänen haarukassaan taidokkaasti ja lätsähti kaaressa takaisin lautaselle. Jasper tuijotti vuorotellen häntä ja Edwardia. Miltähän mahtoi tuntua olla yhtä aikaa sekä hyvin hilpeä että hyvin vihainen? Ei ihme, että Jasper yleensä vältti seuraa.

”Et voi ottaa sellaista riskiä!” Edward jatkoi painostustaan.

”Ei ole mitään riskiä. Sinähän näit…”

”Ikävä keskeyttää, mutta tämä keskustelu on aika tylsä”, Emmett keskeytti pukien sanoiksi sen, mitä olin juuri itse miettinyt. Edward avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta sulki sen sitten yhtäkkiä. Hänen silmänsä siristyivät vihaisesti. Ihan mielenkiinnosta seurasin hänen katseensa suuntaa. Hän tuijotti keskittyneesti sitä samaa tyttöä, joka oli kompuroinut Alicea päin kansliassa. Sitä, jonka kanssa Alice oli iloisesti tehnyt tuttavuutta ja jolle tämä nytkin heilautti kättään hilpeästi hymyillen. Tyttöä, joka oli esitellyt itsensä Bellaksi. Nimi ei sopinut hänelle. Hän ei ollut kaunis.

”Mitä nyt, Edward?” Jasper kysyi levottomana. Edward näytti siltä kuin olisi voinut ponkaista pystyyn ja hyökätä saman tien tytön kimppuun. Emmettin verinäyttämö saattaisi sittenkin toteutua ja kun oli kyse tytöstä, johon Alice oli iskenyt silmänsä, minä saattaisin jopa pitää sen toteutumisesta. 

”En pysty kuulemaan hänen ajatuksiaan”, Edward mumisi kuin olisi tarkoittanut sanat vain itselleen ja unohtanut meidän läsnäolomme. Minä vilkaisin epäilevästi Alicea, mutta Alice vain kohautti olkapäitään. Häntä moinen pikku tieto ei hetkauttanut, vaikka Edward yleensä kuuli kaikkien ajatukset tuosta noin vain.

”Ehkä hänellä vain ei ole sellaisia”, minä ehdotin ja Emmett höräytti naurun. Käänsin katseeni Bellaan. Ehkä hänellä ei ollut aivoja, mutta hänellä oli kuitenkin jalat. Ja hän oli tulossa tännepäin hymyillen oikein iloisesti vastauksena Alicen hymyyn.

”Alice!” minä varoitin.

”Ei mitään hätää, Rose. Näen, että meistä kaikista tulee vielä oikein hyviä ystäviä”, hän vastasi aurinkoisesti. Jasper huokaisi alistuneesti, mutta Emmett vaikutti nyt oikein innostuneelta.

Minä tein hiljaisen päätöksen. Jos Edward ei tappaisi Bellaa, minä tekisin sen.
« Viimeksi muokattu: 25-06-2009, 00:56:24 kirjoittanut Lizlego »

Poissa zilah

  • Sydänten kapteeni
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 2554
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Vs: Kaunis, kauniimpi, kaunein, K-15 (Houkutus)
« Vastaus #11 : 25-06-2009, 03:59:35 »
Hehhee! Mahtava jatko!  ;D

Minä en voi muuta kuin ihailla, miten sinä otat hahmoista sen oleellisimman ja kirjoitat koko jutun uudestaan, niin että lukija alkaa miettiä että näinhän sen olisi alun perinkin pitänyt olla. Muistan yhä ne pitkät HP-ficcisi jotka olivat niin AU:ta kuin olla voi, ja silti häiritsevän todentuntuisia. Näyttää siltä, että jatkat samaa vauhtia Twilightin parissa.

Erityisesti Rosalien ajatukset olivat todella mielenkiintoisia tässä. Hän onkin jäänyt vähän turhan varjoon kirjassa. Ja täytyy myöntää, että repesin täysin kun hän suunnitteli tuovansa omat eväät kouluun... ;D

Kiitosta tästä.



zilah

Lizlego

  • Vieras
Vs: Kaunis, kauniimpi, kaunein, K-15 (Houkutus)
« Vastaus #12 : 04-07-2009, 18:50:02 »
Kiitos, zilah. Olen iloinen, jos jotain todentuntua on joskus jossakin säilynyt. Muuten olen hämmentynyt palautteestasi ja siitä, jos ne vanhat HP-ficit tekivät joskus sellaisen vaikutuksen.  :o


A/N: Kääk! Angstipalleroni Edward on nyt kyllä vähän liian söpö mun makuun, mutta en mahda mitääni.  ;D

Edwardin POV


5. Bella, Bella

En ollut ikinä kokenut mitään sellaista. Mikään ei ollut koskaan vaikuttanut minuun yhtä voimakkaasti kuin Bella ja hänen tuoksunsa. Olin kärsinyt läpi tunnin istumalla hänen vieressään, koska en ollut kyennyt vastustamaan kiusausta, ja nyt Alice kutsui hänet luoksemme. Mitä Bellassa oli sellaista, joka sai meidät molemmat sekaisin?

Verenhimo oli vähällä saada minusta vallan, mutta Alice ei nähnyt sitä, sillä hänen ajatuksensa ja mielenkiintonsa olivat täysin Bellan suloisuudessa. Hänen mielikuvansa... ajatuksensa olivat varsin paljastavia enkä tiennyt näkikö hän tulevaisuutta vai haaveiliko vain. Ne sekoittuivat toisiinsa. Hänelle se oli rakkautta tai ainakin seksuaalista halua ensisilmäyksellä eikä hänen päässään yhtäkkiä ollut tilaa millekään muille huomioille. Minulle se oli kärsimystä, ja silti… katsoin Bellaa kuin minut olisi huumattu enkä saanut silmiäni irti hänestä. Hänen verensä oli yhtäkkiä kaikki, mitä minä halusin. Mitä minä tarvitsin.

”Edward…?” Jasper näytti hämmästyneeltä ja säikähtäneeltä eikä ihme. Hän tunsi himoni vahvuuden ja se pelotti häntä. Hän pelkäsi paitsi minun puolestani myös itsensä puolesta, sillä minun himoni olivat hänen kykynsä kautta osittain myös hänen himojaan. Ja hänellä oli yhä eniten vaikeuksia niiden tukahduttamisessa. Tosin en usko, että hän oli vähään aikaan kokenut yhtä voimakasta halua verenjuontiin kuin minä nyt.

Bella tuli luoksemme hieman arastellen kantaen käsissään tarjotinta. Alice veti tuolin esiin häntä varten kehottaen häntä istuutumaan seuraamme. Hän ei välittänyt siitä, että sai osakseen kaikkien muiden paitsi Emmettin mulkaisut. Bella laski tarjottimensa varovasti pöydälle.

”Hei taas, Bella!” Alice sanoi reippaalla, iloisella äänellä. ”Mitäs pidät koulusta?” hän kysyi nojautuen Bellaa kohti.

”Hän tuoksuu niin hyvältä…”, hän ajatteli.

”Tuo tyttö taitaa olla vähän jälkeenjäänyt. Miksi Alice on niin kiinnostunut hänestä?” Rosalie pohti huulet mutrussa.

”Tästä voi vielä tulla hauskaa, jos Rose äityy mustasukkaiseksi”, Emmett mietti innoissaan.

 ”Meidän pitäisi lähteä”, Jasper hermoili.


Olin samaa mieltä Jasperin kanssa. Minun ja hänen pitäisi lähteä, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. Bellan tuoksu oli liian vahvana nenässäni ja minun oli vaikea liikkua ja vielä vaikeampi hengittää. Halusin hänen verensä, vaikka olin juuri ennen koulua alkua metsästänyt.

”Koulu vaikuttaa ihan kivalta”, hän vastasi istuutuessaan ujosti pöydän päähän. Hän katsoi vuorotellen meihin kaikkiin ja havaitsi kai meidän vihamielisyytemme, koska tuijotti lopulta tarjotintaan kuin olisi nolostunut. En voinut lukea yhtäkään hänen ajatustaan. Se oli ärsyttävää, mutta samalla kiinnostavaa. Hänen verensä ei ainakaan lakannut sen myötä houkuttelemasta. Hän oli niin lähellä. Minun ei olisi tarvinnut kuin…

Jasperin käsi kosketti pöydän alla vaivihkaa reittäni ja tunsin, kuinka pakkomielteiset ajatukseni ja haluni hetkeksi rauhoittuivat. Olin hänelle kiitollinen siitä. Hän oli hyvin huolissaan minusta ja hänellä oli kaikki syyt siihen. Vaikka hän oli rauhoittanut minua, tarvitsin siitä huolimatta kaiken tahdonvoimani noustakseni tuoliltani ylös ja kääntääkseni katseeni pois Bellasta.

”Meidän täytyy nyt lähteä”, mutisin enkä jäänyt odottamaan muiden vastauksia. Jos olisin jäänyt vielä hetkeksikään tai jos olisin kääntynyt katsomaan tai haistamaan Bellaa, olisin juonut hänen verensä ennen kuin he olisivat ehtineet estää. Siitä olen varma. Alice oli hämmentynyt – hän ei vieläkään nähnyt mitään vaaraa ja sen kai olisi pitänyt vakuuttaa minut, että vaaraa ei ollut. Rosalie ja Emmett olivat pettyneitä.

Ihmisnopeuden säilyttäminen oli vaikeampaa kuin koskaan ja ovelle käveleminen kesti sananmukaisesti ikuisuuden. Raikas ilma selvitti hieman päätäni, lievensi huumausta ja pakkomielteistä Bellan veren ajattelua.

”Se oli lähellä”, Jasper ajatteli. Halusin puristaa hänen kättään, mutta tällaisella pikku paikkakunnalla se olisi ollut harhaliike julkisella paikalla. Tulisimme joka tapauksessa kiinnittämään huomiota ja meistä tulisi joka tapauksessa juorujen aiheita. Se oli jo heti alkanut. Kuulin sen oppilaiden mielistä selkeinä. Me olimme heidän silmissään kauniita, mutta he aistivat, että meissä oli jotain vikaa. Meissä oli tosiaan jotain vikaa. Me himoitsimme verta. Me olimme kuolemattomia. Ja me olimme homoja. Jokainen kirkossa käyvä kunnon forksilainen pitäisi sitä takuuvarmana paholaisen työnä ja piirtäisi ristinmerkin suojatakseen itsensä, eivätkä he minusta olisi siinä väärässä. Sitten he tulisivat joukolla ovemme taakse heinähankojen ja soihtujen kanssa valmiina lynkkaamaan meidät niin kuin kauhuelokuvissa.

”Se oli liian lähellä”, kuiskasin Jasperille voipuneena ja itseäni inhoten, kun suuntasimme kulkumme autoani kohden. ”En voi jäädä tänne. Se ei ole nyt turvallista.” 

”Ehkä meidän pitäisi muuttaa heti pois.”

”Vastahan me tulimme. En halua, että kaikki joutuvat kärsimään minun takiani”, vastasin ajatellen, että Carlisle olisi pettynyt. Vaikka hän saisi töitä muualtakin, hän oli mieltynyt Forksin sairaalaan ja halunnut sinne. Tuntuisi pahalta ja väärältä, että hän joutuisi luopumaan siitä heti saman tien. En halunnut tehdä sitä. Koska ongelma oli minun, minun piti se myös hoitaa. ”Aja sinä.”

Jasper nappasi avaimet kädestäni, ja me nousimme autoon. Kun koulunpiha ja Forksin asutuin alue jäi taaksemme, hän piti kiinni kädestäni lohduttaakseen minua. Hän tunsi itsesyytökseni, mutta hänen ajatuksissaan ei ollut juuri tyytyväisyyttä siitä, että joku toinenkin kuin hän oli välillä heikko. Hän oli liian huolestunut minusta. Hän välitti niin paljon. Ehkä se tulisi myöhemmin. Hän oli toisinaan kateellinen minulle ja inhosin sitä. Ehkä tästä koituisi siis jotain hyvääkin ja ehkä tämä antoi painoa sille tosiasialle, että houkutus sai pauloihinsa kenet tahansa. 

Me emme puhuneet paljoa matkan aikana. Hän yritti olla ajattelematta paljoa ja vain lohdutti minua läsnäolollaan ja kyvyllään. Hän tiesi vanhastaan, että halusin olla hetken yksin ajatusteni kanssa. Niin yksin kuin ikinä olin. Satunnaiset äänet kuuluivat aina taustakohinana pääni sisällä. Verenhimo tasoittui jäytäväksi pakotukseksi, mutta Bellan kasvot ja hänen verensä tuoksu eivät suostuneet siirtymään taka-alalle. Jano ei hellittänyt. Minun täytyisi välittömästi metsästää eikä sekään välttämättä pitäisi minua poissa. Voisin jäljittää Bellan tuoksun ja löytää hänet helposti sen perusteella. Ajatus houkutti liikaa.

Carlisle odotti meitä kotitalomme portailla. Hänen ajatuksensa olivat täynnä huolta.

”Mitä nyt?”

”Ongelmia verentuoksun kanssa”, vastasin lyhyesti ja kerroin sitten kaiken, mitä olin ajatellut ja tuntenut Bellan kohdattuani. Carlislen kasvoilla oleva ilme kuvasti pelkkää myötätuntoa, mutta hänen mielensä oli enimmäkseen rationaalinen ja kylmänrauhallinen. Hän pohti muuttamista, harkitsi hyviä selityksiä muutolle, ajatteli oliko kouluympäristö sittenkään meille niin turvallinen kuin hän oli alkanut luulla ja mietti minne voisimme seuraavaksi mennä. Jasper seisoi hiljaisena vieressäni ja piti kättään olkapäälläni. Hänen huolensa olivat hieman hellittäneet ja hän oli valmis seuraamaan minun päätöstäni.

”En tahdo, että tämän vuoksi tehdään mitään äkillisiä päätöksiä”, sanoin ennen kuin Carlisle ehti itse päätyä mihinkään tulokseen. ”Minä ja Jasper lähdemme muutamaksi päiväksi metsästämään ja katsotaan sitten vaikuttaako sen tytön veri minuun vielä yhtä paljon.”

Carlisle tyytyi siihen. En ollut kovin toiveikas, ja Jasper tunsi sen, mutta hän tuki päätöstäni yhtä kaikki. Tällä kertaa hän huolehtisi minusta ja katsoisi perääni eikä toisinpäin.

****

Poissa Chuuko

  • superhessu
  • Viestejä: 609
    • Toinen tähti oikealta suoraan aamunkoittoon
Vs: Kaunis, kauniimpi, kaunein, K-15 (Houkutus)
« Vastaus #13 : 04-07-2009, 21:45:37 »
Kommentoin jo noita aiempia osia tuonne Twigin puolelle, ja jatkan nyt sitten tänne näistä jälkimmäisistä osista.

Sekä Rosalien että Edwardin pov:t olivat sulavia jatkoja edellisille osille. Paketti pysyy yhtenäisenä ja siirtyy sulavasti osasta ja näkökulmasta toiseen. Lukuunottamatta edelleen sitä Alicen omaa, mutta voin uskoa, että ensimmäinen osa on kuitenkin aika hankala saada toimimaan.
Eikä se Edwars nyt niiiiiin söpö ollut. Vähän vain pliisut reaktiot, lähes odotin hänen hajottavan jonkin luokan tjtn.  :D

Lainaus
Meissä oli tosiaan jotain vikaa. Me himoitsimme verta. Me olimme kuolemattomia. Ja me olimme homoja.
Eihän tälle kohdalle voinut kuin nauraa. Täysin samanarvoisia rikkeitä! Ehkä tämä on jokin muinaismuisto jostakin Edwardin "nuoruudesta"? 
Ja kyllä tässä tosiaan on jotain tuollaisa zilahin mainitsemaa henkilöiden sisimpien säilyvyyttä ja tarinan uudestaankirjoittamista.

Kiitos tällä kertaa, ja uskallanko tiedystella että kenen näkökulmasta seuraavaksi saamme lukea?  ::)
Häntä pystyyn vaikka hakaneuloilla.

Poissa Storithiana

  • Brittiteenlitkijä
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 60
    • Give me a sign, I wanna believe
Vs: Kaunis, kauniimpi, kaunein, K-15 (Houkutus)
« Vastaus #14 : 05-07-2009, 18:04:51 »
Oho. Täytyy kai pyytää anteeksi, kun mä en ole muistanut kommentoida tuota edellistä lukua. Mutta mutta, ihanaa, vihdoin Alice/Bellaa. Sitä paritusta olen näistä varmaan eniten odottanut.

Tuo Chuukon lainaama kohta nauratti minuakin, Edward on vähän vanhanaikainen, heh. Tuo Jasperin huolestuminen oli suloista, awwittelisin sitä varmasti enemmänkin, ellen olisi niin allerginen siirapille. Hassua, mä luen mieluummin angstia ja en niin paljon fluffya, mutta kirjoittaessa se on aika lailla toisinpäin. Aika söpöilyä mun ficeistä taitaa tulla, vaikka mä kuinka angstia yrittäisinkin :D

Jooh, ja mä olen tällä hetkellä niin hurahtanut Carlisleen, että mä erityisesti tykkäsin tosta lopusta. Jepjep, ja kiitos taas tästä, taidan tästä mennä penkomaan lisää ficcejä Carlislesta, kun musta ei oikein (taaskaan) sen kummempaa kommenttia irtoa :D Mulla on huono keskittymiskyky tai jotain.
My heart is yours to fill or burst,
to break or bury,
or wear as jewellery,
which ever you prefer


ex-humph