Nimi: Uuden edessä
Kirjoittaja: Pahatar
Oikolukija: Liz, jolle suuri kiitos jälleen kerran kaikesta!
Ikäraja: K-16
Tyylilaji: Slash, romantiikka, draama
Paritus: James/Sirius, James/Lily
Vastuuvapaus: J. K. Rowling ja Bloomsbury omistavat tässä tarinassa esiintyvät hahmot. Minä vain lainaan näitä, enkä tosiaankaan tee tällä rahaa.
Yhteenveto: Viimeisenä kouluvuotena James on lopultakin saanut Lilyn suostumaan treffeille. Näiden lähestyessä Jamesin iloa varjostaa kuitenkin huoli ja ahdistus siitä, ettei ole koskaan vielä suudellut ketään. Tämän vuoksi James ehdottaa Siriukselle, että hän voisi harjoitella suutelemista tämän kanssa.
Lukijalle: Jokin aika sitten Satine totesi kommentissaan, että jos Jamesin ja Siriuksen pitäisi mennä tanssiaisiin, nämä varmaan harjoittelisivat tanssimista ensin keskenään. Jäin sitten miettimään, että mitähän muuta James ja Sirius voisivat harjoitella yhdessä, ja siitä tuli ajatus tähän tarinaan.
UUDEN EDESSÄ
James Potter makasi sängyssään saamatta unta. Se oli hänelle jotain uutta ja ennen kuulumatonta, sillä yleensä James nukahti helposti, suunnilleen sillä samalla hetkellä kun painoi päänsä tyynyyn. Nyt kuitenkin hänen mielessään oli yhä suurempi huoli, joka oli vain kasvanut parin viimeisen päivän aikana, ja se ahdisti häntä yhä enemmän. Ja esti nukahtamisen.
Päällisin puolin kaikki oli hyvin. Ja paremminkin, oikeastaan täydellisesti. Hän oli ollut ihastunut Lily Evansiin kauemmin kuin saattoi muistaa, varmaan kolmannelta luokalta asti. Mutta tämä ei ollut halunnut pitkään aikaan olla missään tekemisissä hänen kanssaan, mikä oli ollut Jamesin salainen tai ehkä paremminkin puolijulkinen huolenaihe. Oikeastaan se ainoa, joka hänellä oli koskaan elämässään ollut, mutta sen vuoksi sitäkin merkittävämpi. Ja nyt, viimeisenä kouluvuotena, monen vuoden yrittämisen jälkeen Lily oli lopulta suostunut lähtemään hänen kanssaan treffeille Tylyahoon. James oli ollut onnensa huipulla siitä lähtien, mutta vähitellen hänen mieleensä oli hiipinyt huoli ja hermostuneisuus, joka vain paheni koko ajan. Nyt oli torstai-ilta, ja treffeihin oli enää vajaat kaksi päivää.
James ei ollut halunnut puhua ongelmastaan aluksi mitään kenellekään. Eikä olisi halunnut, tai paremminkin kehdannut vieläkään, mutta nyt hänestä tuntui, ettei vain voinut pitää tätä enää sisällään. Oli vain yksi ihminen, jolle hän voisi uskoutua. Ja ehkä se sama ihminen pystyisi jotenkin auttamaan häntä. James otti taikasauvansa käteen, veti sänkynsä vuodeverhot auki ja hiipi mahdollisimman hiljaa pari metriä toisen sängyn luokse.
”Sirius? Nukutko jo?” James kuiskasi.
”Melkein”, kuului väsynyt ääni hiljaa verhojen takaa.
Lupaa kysymättä James veti verhot auki, sulki ne jälleen takanaan ja kömpi sänkyyn Siriuksen viereen. Tämä siirtyi tottuneesti kauemmaksi niin, että he mahtuivat molemmat vierekkäin sängylle.
"Vaimennous… Valois…" James mutisi osoittaen taikasauvallaan ensin vuodeverhoja ja kääntyi sitten Siriukseen päin. Tämä oli kyljellään ja katsoi Jamesia taikasauvan valossa silmät unisina ja tukka pörrössä. Siitä huolimatta Sirius onnistui näyttämään paremmalta kuin mitä olisi voinut edes uskoa mahdolliseksi, James ajatteli tuntien samaan aikaan ihailua ja kateutta sisällään.
”No, mikä nyt on niin tärkeää, ettei se voinut odottaa aamuun?” Sirius sanoi haukotellen, mutta katsoi Jamesia hyväntuulinen pilke silmissään.
”Se, että… siis… no kun…” James mutisi tuntien samassa itsensä kertakaikkisen noloksi. Pystyisikö hän sittenkään puhumaan tästä edes Siriukselle? He olivat olleet vuosikaudet parhaita ystäviä, mutta entä jos Sirius nauraisi silti hänelle? Miten tämä voisi olla nauramatta? Hän itsekin nauraisi itselleen, jos ei olisi tässä tilanteessa.
”Niin?”
”Tuota… ei sittenkään mitään. Hyvää yötä”, James sanoi ja liikahti noustakseen. Sirius otti kuitenkin kädellään kiinni hänen käsivarrestaan ja katsoi häntä odottavan näköisenä. James jähmettyi paikoilleen ja he tuijottivat hetken aikaa toisiinsa sanomatta mitään.
”Voi saatana”, James ähkäisi ja kävi uudelleen kyljelleen Siriukseen päin.
”Mikä on?” Sirius kysyi äänellä, jossa oli häivähdys huolta mukana.
”No ne treffit. Ensi lauantaina”, James onnistui sanomaan.
”Tiedetään. Et ole paljon muusta viime päivinä puhunutkaan. Mitä niistä?”
”Se, että minä munaan ne, ihan varmasti. Ja teen itsestäni täysin hölmön”, James sanoi katsoen Siriusta. Hän odotti tämän sanovan ai vielä hölmömmän kuin yleensä? Tai ainakin ajattelevan niin. Sirius kuitenkin katseli häntä odottamattoman lempeästi.
”Etkä tee”, Sirius sanoi lopulta hymyillen hänelle hieman.
”Niin, mutta kun… minulla ei ole kokemusta sellaisesta. En ole käynyt treffeillä koskaan ennen. Ikinä”, James sanoi hiljaa tuntien kasvojensa punottavan.
”Niin, et kai. Et ole koskaan halunnut ketään muuta kuin Evansin”, Sirius sanoi miettivän näköisenä. James katsoi Siriusta ahdistuneena, ja tämä näytti ymmärtävän, miltä hänestä tuntui.
”Älä murehdi sitä, James. Kerta se on ensimmäinenkin. Ja näettehän te hänen kanssaan jatkuvasti muutenkin johtajaoppilaiden velvollisuuksien merkeissä. Mikä sinua noissa treffeissä hermostuttaa niin pahasti?”
”Se, että jos pitää suudella”, James tokaisi tuskastuneena.
Siriukselta pääsi omituinen äännähdys, josta James ei ollut varma, oliko tämä kertakaikkisen tyrmistynyt, vai yrittikö Sirius pidätellä naurua. Luultavasti molempia.
”Etkö sitten halua suudella Evansia?” Sirius sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen hämmästyneellä äänellä.
”Joo, tietty… mutta kun en osaa. En ole ikinä suudellut ketään”, James sanoi onnettomana. Hän tunsi ihonsa kuumottavan entistä enemmän ja ajatteli, että Sirius nauroi hänelle aivan varmasti mielessään, vaikka tämän pokka pitikin ulospäin. Siriuksella nyt ei tällaisia ongelmia ollut, ei luultavasti koskaan, eikä ainakaan nykyään. Sirius oli käynyt treffeillä jo 14-vuotiaasta lähtien ja useamman kanssa kuin mitä hän pystyi edes laskemaan. Ensin näyttävästi tyttöjen ja sitten vaivihkaa poikien kanssa, niin kuin oli hänelle joskus kuudennella luokalla kertonut. Ja oli tehnyt varmaan paljon muutakin, vaikka ei suostunut kertomaan siitä. Kaikesta huolimatta James tunsi olonsa helpottuneeksi, kun oli lopultakin saanut sanottua Siriukselle, mikä hänen mieltään painoi.
”Ei treffeillä ole mikään pakko suudella. Varsinkaan ensimmäisillä”, Sirius sanoi katsoen Jamesia kiinteästi.
”Niin, mutta entä jos tuleekin sellainen tilanne, että pitäisi? Eikä minulla ole mitään hajua, mitä tehdä, että se menee hyvin… tai sujuisi edes jotenkin. Ajattelin, että osaisitko sinä auttaa?”
Sirius naurahti hiljaa, mutta se ei kuulostanut pilkalliselta.
”Ei suutelemista voi neuvoa, sitä pitää yrittää itse. Eikä se ole vaikeaa. Jotenkin siinä vaistomaisesti tietää, mitä pitää tehdä, kun vain antaa mennä.”
”Hyvähän sinun on sanoa. Kun olisikin tullut kokeiltua aiemmin, edes yhden kerran”, James sanoi ahdistuneena.
”No, onhan sinulla huominen aikaa löytää joku, jonka kanssa harjoitella ennen lauantain treffejä”, Sirius sanoi huvittuneella äänellä.
James tuijotti Siriusta vähän aikaa, kunnes alkoi hymyillä tälle.
”Sirius, sinä olet nero. Niin tietenkin. Siinähän se ratkaisu on.”
”Se oli kylläkin vitsi”, Sirius sanoi yllättyneen näköisenä.
”Ei kun loistava ajatus. Voisitko sinä harjoitella minun kanssani?” James kysyi innostuneena.
”Mitä?”
”Niin. Kun… tai siis ajattelin… Sinä kuitenkin osaat… ihan varmasti… ja voisit opettaa minullekin. Tai siis voisitko… haluaisitko auttaa?” James onnistui sanomaan. Hän tunsi itsensä yhtäkkiä kiusaantuneeksi Siriuksen tuijottaessa häntä tyrmistyneen näköisenä.
”Siis… että me suutelisimme? Toisiamme?” Sirius sanoi hitaasti.
”Joo. Siis… ihan vain sen verran, että saisin vähän kiinni koko jutusta.”
Sirius oli hetken hiljaa ja katsoi Jamesia oudon näköisenä.
”Kaikista sinun älyttömistä ideoistasi tämä on…” Sirius sanoi jättäen lauseensa kesken ja levitti kätensä sen näköisenä kuin ei löytäisi oikeaa sanaa kuvatakseen sitä, kuinka älyttömänä piti tätä.
”On ne tähän asti sinulle kelvanneet”, James sanoi virnistäen hieman, vaikka tunsikin itsensä jossain määrin vaivaantuneeksi. Hän ja Sirius olivat jo vuosikausia tehneet kaiken, tai ainakin melkein kaiken yhdessä, eikä tämä nyt hänen mielestään poikennut niin paljon muista jutuista. Sirius oli ilmeisesti kuitenkin eri mieltä, vaikka hän ei ymmärtänyt miksi.
”Joo. Tähän asti”, Sirius sanoi tuijottaen Jamesia hellittämättä silmissään ilme, jota Jamesin oli vaikea tulkita. Hän pohti levottomana, johtuiko se siitä, että pelkkä ajatus hänen suutelemisestaan inhotti Siriusta? Siitä huolimatta, että tämä oli kiinnostunut juuri miehistä. Jostain syystä se tuntui Jamesista pahalta. Todella pahalta.
”Ei tietenkään tarvitse… jos se tuntuu vastenmieliseltä. Unohda koko juttu”, James sanoi nopeasti. Yhtäkkiä hänestä tuntui, että hänen oli pakko päästä pois Siriuksen luota. Hän nousi sängyllä istumaan tarkoituksenaan lähteä omaan vuoteeseensa, mutta jälleen Sirius otti kiinni hänen käsivarrestaan.
”Odota.”
James katsoi Siriusta tuntien olonsa epävarmaksi, mutta kävi jälleen pitkäkseen vuoteelle tämän viereen. Sirius katsoi Jamesia hetken hiljaa, ennen kuin alkoi puhua:
”Sinä et voisi ikinä olla minulle vastenmielinen, vaikka yrittäisit. Et missään tilanteessa. Ei se siitä ole kiinni. Mutta kun… voi helvetti, James!” Sirius puuskahti.
James ei tiennyt, mitä sanoa, joten hän oli hiljaa ja katsoi Siriusta, joka näytti siltä kuin tekisi kaikkensa yrittääkseen hillitä itseään. Hetken päästä Sirius jatkoi rauhallisemmalla äänellä.
”Sinä olet minun paras ystäväni, ja haluan, että olet jatkossakin. Enkä tahdo, että mikään pilaa sitä. Koskaan.”
”En minäkään. Mutta eihän tämä nyt siihen vaikuta. Jos sinä opetat minua suutelemaan, mitä tekemistä sillä on meidän väliemme kanssa?” James tokaisi hämmästyneenä. Hän ajatteli, että luuli tunteneensa Siriuksen läpikotaisin, mutta sillä hetkellä hänen oli vaikea seurata tämän ajatuksenjuoksua.
”Mitä tosiaankin?” Sirius mutisi katsoen Jamesia sama outo ilme silmissään kuin hetki sitten. Hetken kuluttua tämä alkoi kuitenkin hymyillä hänelle, ja James hymyili helpottuneena takaisin.
”Okei. Voidaan yrittää, jos se on niin tärkeää sinulle.”
”On se. Ihan loistavaa. Kiitos, Antura. Tuota… kokeillaanko saman tien?”
”Ei tässä! Siis kun… minua väsyttää aika lailla. Mennään huomenna tuntien jälkeen vaikka Rääkyvään röttelöön. Sinne kenenkään ei luulisi eksyvän.”
”Sovittu. Huomenna sitten. Öitä”, James sanoi ilahtuneena.
Hän nousi pois Siriuksen vierestä, eikä tämä sillä kertaa enää yrittänyt estää häntä. James kömpi omaan sänkyynsä tuntien olonsa suunnattoman tyytyväiseksi, kun hänen ei enää tarvinnut murehtia lauantaita. Jos joku niin Sirius osaisi suudella, hän oli siitä jostain syystä täysin varma. Ja pystyisi taatusti opettamaan häntäkin. James vaipui miellyttävään uneen viimeisenä tietoisena ajatuksenaan se, että oli uskomattoman hienoa, kun hänellä oli sellainen ystävä kuin Sirius.
***
Seuraavana iltapäivänä he seisoivat vastakkain yhdessä Rääkyvän röttelön yläkerran huoneista. Sirius oli lukinnut huolellisesti loitsuilla sekä ulko-oven että salakäytävään johtavan oven. James katsoi Siriusta odottavana ja vähän jännittyneenäkin. Lähinnä hän oli kuitenkin suunnattoman hyvillään. Hänen kokemattomuutensa näissä asioissa oli ollut hänelle jo pitkään arka paikka, vaikka kukaan ei ollut siitä hänelle vinoillutkaan. Ja vaikka hän tiesikin sen johtuvan vain siitä, ettei ollut halunnut edes harkita seurustelevansa kenenkään toisen kuin Lilyn kanssa. Pelkkä ajatus jostain muusta tytöstä tuntui hänestä vastenmieliseltä. Lily sen sijaan oli kiinnittänyt hänen huomionsa heti koulun alussa, eikä hän ollut koskaan ajatellut ketään muuta kuin tätä. Ja huomisiltana hän olisi viimeinkin treffeillä tämän kanssa. Eikä sitä tarvinnut enää jännittää, koska Sirius oli luvannut auttaa tässä asiassa.
Sirius näytti epätavallisen vakavalta seisoessaan siinä hänen edessään, ja jostain syystä Jamesin mielessä kävi, mahtoiko Sirius olla hermostunut? Se oli jo ajatuksena naurettava, sillä eihän Siriuksella tuntunut yleensä olevan hermoja ollenkaan. Silti tämä katsoi Jamesia yhtä kummallisesti kuin eilisiltana, eikä James ymmärtänyt edelleenkään, miksi näin oli. Hän oli varma, että Sirius oli ollut rehellinen sanoessaan, ettei hän ollut tälle vastenmielinen, ja sen kuuleminen oli lämmittänyt hänen mieltään suuresti. Siriuksen ilme oli kuitenkin tutkimattoman näköinen, ja James tajusi, että olisi antanut paljon, jos olisi saanut tietää, mitä tämä sillä hetkellä ajatteli.
”Aloitetaanko?” Sirius kysyi.
”Aloitetaan vaan”, James sanoi hymyillen ja tajusi, että hänellä itselläänkin tuntui kaikesta huolimatta olevan vähän perhosia vatsassa.
”Sitä ennen yksi juttu. Jos tämä tuntuu yhtään huonolta, sanot sen heti ja lopetetaan. Lupaatko?” Sirius sanoi katsoen Jamesia tiukasti.
”Lupaan tietysti, jos haluat”, James vakuutti ja veti syvään henkeä yrittäen rauhoittaa mielensä.
Sirius astui pari askelta eteenpäin niin, että he seisoivat lähes kiinni toisissaan.
”No niin. Nyt kuvittele, että minä olen Evans, ja suutele minua.”
Mahdoton tehtävä, James ajatteli. Jo senkin vuoksi, että Sirius oli ainakin parikymmentä senttiä Lilyä pidempi ja aika lailla harteikkaampi. Sitä paitsi Sirius oli Sirius, eikä hän halunnutkaan tämän olevan kukaan muu. James ryhdistäytyi, yritti työntää kaikki ajatukset pois mielestään, nojautui eteenpäin ja painoi nopean suukon Siriuksen suulle. Se oli ohitse ennen kuin hän oli edes kunnolla tajunnut sitä. James tuijotti Siriusta ja näki, että tätä tuntui hymyilyttävän kovasti, vaikka Sirius yrittikin selvästi pysyä vakavana.
”Ihan hyvä, mutta aika pikainen. Tee se uudelleen, ja vähän pidempään tällä kertaa.”
”Hyvä on”, James mutisi.
Hän nojautui jälleen eteenpäin ja painoi huulensa nyt vähän voimakkaammin Siriuksen huulia vasten, antoi niiden olla siinä hetken ja vetäytyi sitten takaisin. Tällä kertaa asiasta ei ollut epäilystäkään. Siriuksen silmät tuikkivat ehdottoman huvittuneina, vaikka tämä sai edelleen pidettyä ilmeensä peruslukemilla.
”Huulia pitää liikuttaa. Ja samalla vähän niin kuin imeä toisen huulia itseensä päin”, Sirius sanoi äänellä, jossa oli selvästi hilpeä sävy.
James tunsi itsensä epätoivoiseksi. Oliko hän todella niin surkea tässä, ettei edes Sirius pystyisi auttamaan häntä?
”Voisitko sinä tehdä sen tällä kertaa?” James sanoi huokaisten.
Sirius katsoi häntä vähän aikaa ja nyökkäsi sitten. Samassa James tajusi Siriuksen nojautuvan eteenpäin ja painavan huulensa hänen huuliaan vasten. Sitten Sirius alkoi suudella häntä, ja James tunsi silmiensä sulkeutuvan vaistomaisesti. Se, mitä Sirius teki ja miten tämä kosketti häntä oli jotain sanoin kuvaamatonta. Mutta hyvää… ihan käsittämättömän hyvää. James tajusi vastaavansa vaistomaisesti Siriuksen liikkeisiin ja yritti myötäillä niitä parhaansa mukaan. Sitten Sirius vetäytyi kauemmaksi, ja Jamesin ensimmäinen ajatus oli pettymys siitä, että se oli ohitse. He tuijottivat toisiaan. Sirius katsoi häntä taas se sama outo ilme silmissään ja näytti hengittävän tavallista kiivaammin, ja James tunsi kasvojensa kuumottavan. Oli kuin hetki olisi kestänyt pienen ikuisuuden. Vähitellen Jamesista alkoi tuntua, että heidän välisensä hiljaisuus tihentyi painostavasta sietämättömäksi, ja että hänen olisi pakko katkaista se jotenkin. Lähinnä sen takia hän sanoi ensimmäisen asian, joka hänen mieleensä tuli.
”Voiko… tai pitäisikö käyttää kieltä… kun suutelee?”
Siriuksen ilme muuttui hänen sanojensa myötä, ja tämä näytti taas enemmän omalta tutulta itseltään, vaikka harmaat silmät olivatkin edelleen tavallista vakavammat.
”Voi, mutta se on aika… vihjailevaa. Vähän sama, kun sanoisi toiselle, että mennäänkö sänkyyn? Varsinkaan tytöt eivät välttämättä oikein tykkää… ainakaan ensimmäisillä treffeillä. Sitä paitsi…”
”Mitä?”
”Siinä alkaa seisoa helposti. Eli jos et halua…”
”Joo… selvä…” James vastasi nopeasti. Hän oli hetken hiljaa, ja jatkoi sitten:
”Voinko minä nyt yrittää suudella sinua?”
”Sen kun vaan”, Sirius sanoi hymyillen hänelle hieman.
James ei odottanut toista kehotusta, vaan nojautui eteenpäin ja painoi huulensa kevyesti Siriuksen huulia vasten sulkien silmänsä. Hän muisteli, miten Sirius oli hetki sitten koskettanut häntä, ja hän yritti toimia samalla tavalla. Tuntiessaan Siriuksen vastaavan siihen James tajusi, että teki ilmeisesti jotain ihan oikein tällä kertaa. Se tuntui yhtä ihanalta kuin äskenkin… ei, vielä paljon paremmalta. Pyörryttävältä ja huumaavalta. Heidän huultensa kosketus ja hyväily toisiaan vasten sai Jamesin unohtamaan kaiken muun, ja James tajusi kietovansa toisen kätensä Siriuksen niskan taakse ja toisen tämän vartalon ympärille. Jossain mielensä taka-alalla hän tiesi tekevänsä sen siksi, että halusi tuntea Siriuksen muutenkin kuin huulillaan. Eikä Sirius vastustellut, vaan painautui lähemmäksi ja suuteli häntä yhtä halukkaasti kuin hänkin tätä. James ajatteli hämärästi, ettei kaivannut sillä hetkellä mitään muuta kuin että tämä uskomaton tunne jatkuisi.
”James… James!” Sirius sanoi käheästi hänen huuliaan vasten.
James hätkähti hereille äskeisestä olotilastaan. Hän tajusi, että Sirius oli lopettanut suutelemisen, vaikka tämän huulet olivat edelleen hänen omillaan. James irrottautui hitaasti Siriuksesta ja perääntyi hieman. Hänen sisällään myrskysi, ja kaikki tuntui sekavalta ja epätodelliselta, eikä hän ollut ihan varma, mitä äsken oli tapahtunut. Hän tiesi kuitenkin, että se oli ylivoimaisesti parasta, mitä hän oli koskaan saanut kokea.
”Eiköhän se riitä. Osaat jo hyvin”, Sirius sanoi tuijottaen häntä. Tämän silmät näyttivät hehkuvan, ja posket punottivat, mikä oli Siriukselle hyvin harvinaista. James arveli näyttävänsä samalta, mikä olisi missä tahansa muussa tilanteessa harmittanut häntä kovasti, mutta nyt hän ei olisi voinut välittää siitä vähempää. Hän saattoi vain tuijottaa Siriusta, kunnes tunsi pystyvänsä jälleen puhumaan.
”Niin kai… varmaankin…” James sanoi. Hänestä tuntui, että hänen oli vaikeaa saada silmiään irti Siriuksesta. Tämä hymyili hänelle hieman, mutta se näytti jotenkin pakotetulta.
”Lähdetäänkö takaisin? Päivällinen on ihan kohta”, Sirius sanoi hiljaa.
James nyökkäsi. Hänestä tuntui, että hän olisi halunnut sanoa Siriukselle niin paljon. Tai ehkä vielä mieluummin olla sanomatta mitään, mutta suudella tätä uudelleen ja uudelleen. Eikä sillä ollut enää mitään tekemistä minkäänlaisen harjoittelun kanssa. Sen sijaan hän seurasi Siriusta pois Rääkyvästä röttelöstä. He kävelivät yhdessä takaisin Tylypahkaan enimmäkseen hiljaisuuden vallitessa, vaihtaen välillä jonkin yhdentekevän sanan keskenään. Sirius näytti vähän alakuloiselta, mutta enää James ei halunnut ajatella mistä se johtui. Hän tiesi, ettei uskaltanut. Eikä halunnut miettiä sen paremmin omia ajatuksiaan ja tunteitaan.
***
Lauantai tuli ja meni. Sunnuntaina Jamesista tuntui, että hän ei enää voinut paeta itseään ja koko tilannetta, vaan sen sijaan hänen oli nyt pakko ajatella ja ihan kunnolla, huvitti tai ei. Niinpä hän meni lounaan jälkeen Tähtitorniin ja istui siellä yksin koko loppupäivän pohtien kaikkea, mitä oli tapahtunut. James mietti Lilyä ja edellisillan treffejä tämän kanssa. Sekä sitä, miten omituiselta tuntui saada se, mitä hän oli aina halunnut, tai paremminkin luullut haluavansa, vain huomatakseen ettei sillä ollutkaan merkitystä. Ennen kaikkea hän kuitenkin ajatteli Siriusta ja viime perjantaita. Illan hämärtyessä James tunsi ymmärtävänsä tapahtuneen ja päässeensä jälleen tasapainoon itsensä kanssa, ja se tuntui kaikesta huolimatta hyvältä.
He olivat käyneet nukkumaan, ja James odotti jonkin aikaa, kunnes arveli Remuksen ja Peterin olevan unessa. Sitten hän otti taikasauvan, nousi hiljaa sängystä ja hiipi Siriuksen sängyn luokse.
”Sirius? Nukutko sinä?”
”En kai sitten”, kuului hiljaa verhojen takaa.
James avasi verhot, kömpi Siriuksen viereen ja veti verhot kiinni toistaen samat loitsut kuin kolme päivää aikaisemmin. Hän kääntyi katsomaan Siriusta, joka vastasi katseeseen vakavan näköisenä. James oli ajatellut kuluneen päivän aikana lukemattomia kertoja, mitä sanoisi Siriukselle, mutta jostain syystä alkuun pääseminen tuntui ylivoimaiselta. Sirius kuitenkin ratkaisi asian hänen puolestaan.
”Mitä sinä olet hommannut koko päivän? Luulin ensin, että olet Evansin kanssa, mutta sitten hän tulikin kyselemään meiltä, onko sinua näkynyt. Eikä meillä ollut sinusta mitään havaintoa.”
”Olisithan sinä voinut katsoa kartasta, missä minä olen”, James sanoi huvittuneena.
”Niin katsoinkin, vaikka en sanonut sitä Evansille tai muillekaan. Näin, että olit tuntikausia yksin Tähtitornissa.”
”Joo, niin olin. Tuntui, että oli paljon ajateltavaa.”
He katsoivat hetken toisiaan hiljaa, ja James odotti, että Sirius kysyisi häneltä lisää, mutta tämä ei kysynyt. Ilmeisesti Sirius arvasi jo muutenkin, ainakin osittain. Tai sitten ei halunnutkaan tietää. Oli miten oli, James oli päättänyt, että puhuisi asiat Siriuksen kanssa selviksi, ainakin omalta osaltaan. Ja loppu riippuisi sitten Siriuksesta.
”No, miten ne treffit menivät?” Sirius kysyi kevyeen sävyyn, mutta tämä tuntui tarkkailevan Jamesia tiiviisti.
”Kyllä ne hyvin menivät. Noin niin kuin teknisesti”, James sanoi hymyillen Siriukselle hieman.
”Miten niin teknisesti?”
”No, että ne menivät ulkoisesti niin kuin treffien varmaan pitääkin mennä. Mutta…”
”Niin?”
”Ne eivät tuntuneet oikein miltään. Tai eivät ainakaan siltä, miltä pitäisi. Mikään niissä ei tuntunut”, James sanoi hiljaa katsoen Siriusta kiinteästi. Sirius vastasi katseeseen, ja Jamesista tuntui kuin Siriuksen silmät olisivat olleet tavallista tummemmat.
”Yrititkö suudella?”
”Joo. Ja se oikeastaan vain vahvisti sen kaiken, koska sekään ei tuntunut miltään. Tai tuntui lähinnä omituiselta, ihan kuin olisi suudellut siskoaan. Se oli ihan erilaista… kuin sinun kanssasi.”
Heidän välilleen laskeutui hiljaisuus, mutta tällä kertaa se ei tuntunut Jamesin mielestä vaivaantuneelta, vaan paremminkin jännittävältä. Ehkä se johtui siitä, miten Sirius katsoi häntä. Tämä ei näyttänyt enää oudolta, vaan Siriuksen silmissä oli lämmin ilme, ja tämä alkoi hymyillä hänelle tavalla, joka sai aikaan mukavan tunteen Jamesin sisälle. Sirius nojautui hieman eteenpäin, ja James teki samoin, kunnes heidän kasvonsa olivat lähes vastakkain.
”Mistä sinä sen tiedät? Eihän sinulla ole siskoa”, Sirius sanoi pehmeästi.
”Ei niin. Eikä veljeä, vaikka olen aina ajatellut, että sinä olet kuin veli minulle. Vasta pari päivää sitten… ja lopullisesti tänään tajusin, ettei se olekaan niin.”
”Vaan miten?”
”Jotain enemmän… ja parempaa… ja paljon suurempaa”, James kuiskasi.
Sirius oli hetken hiljaa ja nyökkäsi sitten.
”Hassua, kun minusta tuntuu ihan samalta”, Sirius sanoi matalalla äänellä ja liikahti eteenpäin niin, että heidän huulensa koskettivat toisiaan.
James tajusi heidän suutelevan toisiaan ja tunsi mielihyvän virtaavan lävitseen. Sillä hetkellä James tiesi varmuudella, että kaikki hänen elämässään oli taas kohdallaan. Enää ei ollut epävarmuutta eikä sekavuutta, vaan vahva tietoisuus siitä, että juuri näin piti ollakin. Oli kuin hän olisi ollut osa Siriusta ja Sirius osa häntä, nyt vielä enemmän kuin aikaisemmin. Sirius oli kaikki, mitä hän halusi ja tarvitsi. Ja päätellen siitä, mitä Sirius oli äsken sanonut ja miten tämä kosketti häntä, James vaistosi että Sirius tunsi samoin.
Jonkin ajan kuluttua he vetäytyivät suudelmasta ja jäivät katsomaan toisiaan. James tajusi upottaneensa sormensa Siriuksen hiuksiin, ja tunsi tämän kietoneen kätensä hänen ympärilleen. Hän tuijotti Siriusta ja silitti sormillaan tämän tummaa tukkaa.
”Etkö tosiaan enää halua Evansia?” Sirius kysyi.
”En halua. Tiedän, että se kuulostaa oudolta, kun olen niin pitkään yrittänyt saada häntä treffeille. Viime päivinä olen kuitenkin tajunnut, että se vain jotenkin… jäi päälle. Sinä olet ainoa, jonka minä haluan. Luultavasti jo pitkän aikaa, vaikka ymmärsin sen kunnolla vasta tänään. Tai oikeastaan perjantaista lähtien, kun opetit minua suutelemaan. Vaikka et olisi alun perin tahtonutkaan.”
”Minkähän takia? Osaatko yhtään arvata?”
”Joo, ehkä nyt jo osaankin. Olisiko vaikka sen takia, että sinä tajusit tämän ennen minua?” James sanoi katsoen Siriusta lämpimästi.
”Juuri siksi. Oli jo tarpeeksi vaikeaa katsella pitkän aikaa vierestä, kun sinä näit vain Evansin. Kun ehdotit tuota harjoittelua, ajattelin, että en pysty siihen… koskettamaan sinua sillä tavalla… En ainakaan niin, ettet saisi selville, miltä se minusta tuntuu”, Sirius sanoi hiljaa.
James nyökkäsi Siriukselle. Hänestä tuntui, että hän ei pystynyt juuri sillä hetkellä kovin hyvin kertomaan sanoilla, miltä hänestä tuntui, mutta toivoi että Sirius näkisi siitä huolimatta, että hän ymmärsi. Vasta nyt James oivalsi, millaista Siriuksella oli ollut pitkän aikaa hänen takiaan. Tuntui pahalta, että hän oli aiheuttanut niin paljon surua juuri sille ihmiselle, jota ei olisi ikinä halunnut loukata. Eikä varsinkaan tällä tavalla.
”Olen pahoillani siitä… ihan todella. Onneksi sitten kuitenkin suostuit”, James sanoi lopulta koskettaen hyväilevästi Siriuksen kasvoja.
”Ei ollut vaihtoehtoja. Ihan niin kuin pystyisin ikinä kieltämään sinulta mitään. Ja olihan se oikein mukavaa. Opit sitten nopeasti, kun alkuun päästiin”, Sirius sanoi silmät tuikkien.
James nauroi hiljaa ja suuteli Siriusta, kunnes jäi katsomaan tätä merkitsevän näköisenä.
”Niinkö? Vaikka se sinun opetuksesi jäikin vähän kesken.”
”Miten niin?”
”No niiden kielisuudelmien osalta. Vaikka niitähän ei sinun mukaasi pitänyt harrastaa ensimmäisillä treffeillä. Eikä meillä ole ollut vielä yksiäkään.”
James näki ilokseen, kuinka Siriuksen silmät näyttivät välähtävän hänen sanojensa myötä.
”Sovitaanko, että viime perjantai kävisi ensimmäisistä treffeistä, ja nämä ovat nyt toiset?” Sirius sanoi katsoen häntä kiinteästi.
”Sovitaan vaan”, James hengähti tyytyväisenä.
Samassa James tunsi Siriuksen huulet omillaan ja tajusi tämän kielen koskettavan ensin hänen huuliaan ja etenevän siitä pidemmälle. James vastasi samalla tavalla, ja heidän kieltensä osuessa yhteen oli kuin hänen lävitseen olisi kulkenut lämmin virtaus. Se tuntui niin hyvältä, kostealta… ja kiihottavalta. James ajatteli, että jo tavallinen suudelma oli tuntunut niin nautinnolliselta, ja tämä sitten… ei, hänellä ei ollut tälle sanoja. Hän piti lujemmin kiinni Siriuksesta samalla, kun suudelma jatkui ja ajatteli ohikiitävän hetken ajan, että Siriuksen täytyi pakostikin olla tietoinen siitä, miten hänen vartalonsa reagoi tähän, mitä he tekivät. Mutta samalla Jamesista tuntui, ettei se haitannut, vaan ihan päinvastoin. James liikahti niin, että hänen lantionsa painui kiinni Siriukseen, ja tuntiessaan Siriuksen yhtä lailla kovana hän äännähti mielihyvästä. Heidän kielensä hyväilivät edelleen toisiaan, ja James alkoi liikuttaa itseään hitaasti Siriusta vasten, mikä sai aikaan voihkaisun Siriukselta.
”James… sinä saat minut sekaisin. Ja ainakin tulemaan, jos jatkat noin”, Sirius kuiskasi.
James jäi katsomaan Siriuksen kasvoja, jotka olivat hänelle sanomattoman rakkaat. Ja niin kovin tutut, mutta nyt hän näki ne ensimmäistä kertaa ihan uudella tavalla. Siriuksen silmät näyttivät loistavan nautinnosta niiden tuijottaessa häntä, ja Jamesista tuntui, ettei hän kyllästyisi ikinä niiden näkemiseen tällaisina.
”Saisinko tosiaan? Kokeillaanko?”
Sirius nyökkäsi vastaukseksi, ja James vei kätensä tämän alushousujen sisään, ja otti Siriuksesta kiinni. Hän alkoi hyväillä tätä hitaasti, ja Siriuksen kasvoille levisi ilme, joka kertoi Jamesille sanoja selvemmin, miltä tästä tuntui.
”Minäkin haluan… koskettaa sinua…” Sirius kuiskasi katkonaisesti, ja hetken päästä James tunsi Siriuksen sormet ympärillään.
Sen jälkeen James ei pystynyt ajattelemaan enää juuri muuta kuin sitä, miten uskomattomalta se tuntui, mitä Sirius hänelle teki, samalla kun hän keskittyi tuottamaan tälle nautintoa. Se oli niin paljon enemmän ja parempaa kuin yksin, ja kaikki siinä oli niin hyvää ja luontevaa. Tuntui myös niin ihanalta tietää varmuudella, että he molemmat halusivat tätä… halusivat toisiaan… ja nauttivat toisistaan. James tajusi, että vaikka ei ollut koskaan ennen tehnyt tällaista kenenkään kanssa, jotenkin hän tiesi vaistomaisesti, miten piti toimia. Hänen mielessään kävi, että sen täytyi johtua Siriuksesta. Siriuksen kanssa kaikki oli helppoa ja vaivatonta, niin nyt kuin aina ennenkin, eikä mitään tarvinnut harjoitella etukäteen, toisin kuin Lilyn kanssa. James ymmärsi nyt, että jo pelkästään sen perusteella hänen olisi pitänyt oivaltaa muutamia asioita jo aikaisemmin. Mutta enää sillä ei ollut väliä.
Aivan liian nopeasti Jamesin sisällä oleva nautinto ja kuumuus alkoivat kasvaa, ja hän tajusi hyväilevänsä Siriusta päättäväisemmin, mikä sai Siriuksen valittamaan mielihyvästä. He jäivät tuijottamaan toisiaan, ja Jamesista tuntui kuin hän olisi uponnut Siriuksen silmiin, jotka kertoivat niistä samoista tunteista, joita hän itse tunsi. James tajusi hengittävänsä kiivaammin nähdessään Siriuksen silmien sulkeutuvan ja tämän vartalon jännittyvän paikoilleen. Se vei hänet itsensä rajan yli, ja James piti Siriuksesta lujasti kiinni värähdellessään nautinnosta tätä vasten.
Jälkeenpäin he lepäsivät pitkän aikaa sängyllä hiljaa sylikkäin. James silitti Siriuksen hiuksia, ja tämä hymyili hänelle raukean näköisenä.
”Jäätkö yöksi?” Sirius kysyi lopulta rikkoen hiljaisuuden.
”Jos vain sopii.”
”Hyvinhän sinä siihen sovit. Ihan täydellisesti”, Sirius kuiskasi ja suuteli Jamesia vetäen tämän samalla lähemmäksi itseään.
James painautui tiiviimmin Siriusta vasten ja sulki silmänsä tuntien itsensä suunnattoman onnelliseksi. Hän ajatteli, että haluaisi jäädä tästä lähtien joka yö Siriuksen luokse. Eikä lähtisi koskaan pois.
