Otsikko: Erällä
Paritus: Sisu/Leevi
Tyylilaji: seksiä ja rouheaa romantiikka
Ikäraja: K-16
Erällä
Lunta oli tullut vasta nilkkoihin asti, muuten Sisu ei olisi suostunut kyllä lähtemäänkään mihinkään korpeen Leevin kaveriksi. Siis jos lunta olisi ehtinyt tulla jo enemmän. Oikeastaan oli ihan mukava joulukuun keli, semmoinen witer wonderland, niin kuin amerikkalaiset sitä hehkuttivat. Puut olivat lumessa ja pakkasta ehkä viitisen astetta.
“Se on tästä semmonen kilsa tuonne suuntaan”, Leevi selosti samalla kun käänsi CRV:tään tien sivuun.
Peräkontista nostettiin ahkioon säkki riistan rehua, sekä nuolukivi ja heidän reppunsa. Sisu ei oikein tiennyt nuolukiven hyödyistä, mutta kuulemma hirvieläimet tykkäsivät siitä. Kai siitä sitten jotain hyötyäkin oli. Sisu ei sillä tavalla ollut eräihmisiä, mutta kyllä hän ihan mielellään metsässä käveli, jos tuli sopiva tilaisuus, eikä tarvinnut missään extremeolosuhteissa ryynätä.
“Lumikenkiä ei kyllä tarvita”, Leevi tuumi ja Sisu oli samaa mieltä. Haitolla ne vain olisivat. “Siinä on kota aika lähellä. Kai me makkarat paistetaan?” Leevi jatkoi toiveikkaan näköisenä.
“Joo, paistetaan”, Sisu myöntyi.
Riistanruokintapaikalle oli melko helppo kulku. Kai se oli tarkoituksella sellaiseen paikkaan rakennettukin, ettei tarvinnut säkkien ja muiden vermeiden kanssa puurtaa ryteikköjen läpi. Ensin oli vanhaa kuusikkoa, jonka alla ei juuri aluskasvillisuutta ollutkaan, sitten korkeampaa mäntykangasta. Mukavia lumisia maisemia ja mukava oli katsella edessään myös Leevin menoa. Kivat pakarat tällä oli.
Eläinten jäljet rikkoivat ajoittain vasta sataneen lumen pintaa ja Sisu yritti mielessään arvailla, mikä eläin siitä oli kulkenut. Ketun hän tunnisti melko varmasti ja jäniksen tietenkin.
“Kato, kato”, Leevi sanoi ja pysähtyi yhtäkkiä niin, että Sisu oli törmätä tämän vetämään ahkioon. “Tästä on menny saukko.”
Sisu katseli jälkiä ja tosiaan, siitä saattoi erottaa jonkinlaiset räpylätassut ja häntä oli viistänyt lunta käpälänjälkien välissä.
“Onko tässä lähellä jottai vesistöjä?” Sisu kysyi. Hänelle ei äkikseltään tullut mieleen ainakaan mitään isompaa.
“On tuossa jottai ojjaa ja lampea muutaman kilometrin sätteellä”, Leevi vastasi. “Varmaan joku nuorempi kaveri uutta revviiriä ettimässä”, tämä jatkoi.
Riistan ruokintapaikalle oli tuotu iso heinäpaali, jonka muovi oli yhdeltä sivulta aukaistu. Siellä oli myös jonkinlainen ruokinta-automaatti, josta Sisulle tuli mieleen iso lintulauta. Yhdessä he tyhjensivät rehusäkin automaattiin, tarkistivat, että kaikki toimi moitteettomasti ja sitoivat lopuksi nuolukiven läheiseen puuhun.
“Nyt on elukoilla taas evästä”, Leevi tuumi. “Mekin voitais mennä sitte sinne kodalle.”
“Sää et vissiin oo mettämiehiä?” Leevi kysyi kun he lähtivät taas eteenpäin.
“En mää”, Sisu myönsi. “ Ei se tuo elukoitten tappaminen oo mun juttu, vaikka kyllä mää niitä syön silti.” Se tuntui Sisusta joskus kaksinaismoralistiselta. Antoi toisten tehdä likaiset työt ja nautti itse vain antimista ja ehkä mielessään vielä paheksui niitä likaisen työn tekijöitä
“Joo, ei sen tappamisen pitäis olla kenekään juttu”, Leevi myönsi, “mutta hyvvää ja eettistä lihhaa se tuo riista on.”
“On se”, Sisu myönteli.
“On meijänki porukasta joskus joku lopettanu koko ampumishommat. Vanhempia miehiä. Sanovat, että alakaa olla liian raskasta, mutta oikiasti niillä tullee hellämielisyys”, Leevi jutteli. “Yks Pena rakensi tuhon ruokintapaikan tuntumaan kyttäyskojun. Valokuvas se sieltä monta vuotta ennen ku kunto meni huonoksi. Vaihto pyssyn kameraan. Sai se kommeita kuvia.”
“Sää vielä jatkat?” Sisu kysyi.
“Joo, ei se mukavaa oo ottaa elukalta henki, mutta jos mää syön lihhaa, niin tiijän ainaki mistä se on tullu.”
“Joo, mielummin määkin syön semmosta, mistä tietää”, Sisu sanoi.
“Ei se hellämielisyys oo huono piirre ihmisessä. Enemmän mää oon huolissaan niistä, joita ei hengen ottaminen harmita ollenkaa”, Leevi sanoi, “niinku nämä Putinit ja muut.”
“Joo”, Sisu myönsi synkistyen, “sanovat, että sota tullee Eurooppaan. Tai onhan se jo tavallaan täällä, mutta että ei se Putin lopeta. Mehän tässä ollaan seuraavaksi tulilinjalla.”
“Ookko nää käyny armeijan?” Leevi kysyi.
“Joo, puoli vuotta Sodankylässä”, Sisu vastasi, “jääkäri.”
“Jaa, samassa paikassa määkin, alikessu”, Leevi sanoi.
“Et RUKkiin lähteny?” Sisu kysyi.
“En mää, vaikka kyllä ne yritti, että menisin, mutta ei mua niin kiinnostanu. Se AUKkikin tuli vähä vahingossa.”
He kävelivät hetken hiljaa mietteissään. Olihan se perseestä jos tuo maailman tilanne ei alkaisi ratketa. Tuntui, että joka puolella vaan sotaa lietsottiin.
Kota ilmestyi näkyviin pienen mäennyppylän takaa.
“Tämä me rakennettiin tähän jottain kymmenen vuotta sitte. Määkin olin jo mukana, vaikka melko nassikka olinki”, Leevi naurahti ja avasi kodan oven. “On yritetty tehä tästä tämmönen viihtyisä, että tänne kehtaa tuua muitaki. Jotku viettää täällä jouluaki porukalla.”
Kodassa oli keskellä siisti kotakeittiö ritilöineen ja koukkuineen ja leveät, nukkumiseen sopivat penkit kiersivät seinustoilla. Penkeillä oli muhkeasti lampaan- ja porontaljoja.
Sisu istuutui penkille kodan perälle ja Leevi alkoi kasata klapeja nuotioon.
“Olispa ihmiset enempi niin ku nuo luonnon elukat”, Leevi pohti sytyttäessään tulta. “Ne syö ku niillä on nälkä ja paskantaa ku paskattaa ja nai ku naitattaa. Mitä me ihimiset sillä voitetaan, että tehhään kaikesta niin pirun vaikiaa? Sojitaan ja hävitettään.”
“Ei siinä kyllä järkiä oo”, Sisu myönsi, “mutta on musta parempi, ettei ihimiset ennää paskanna kadulle niin ku joskus keskiajalla.”
Leevi nauroi.
“Joo, on kai sillä sivistyksellä hyvätki puolensa. Juokko nää kahavia?” Tämä kysyi.
“Joo”, Sisu vastasi.
Leevi kaivoi repustaan vesipullon ja huuhtaisi pannua ennen kuin kaatoi siihen uudet vedet ja ripusti pannun sitten koukkuun nuotion ylle. Tuli paloi jo iloisesti.
“Säähän pellaat jottai lautapelejä?” Sisu kysyi. He olivat sivunneet aihetta kun olivat tavanneet ensimmäisen kerran Johannan syntyäreillä.
“Joo, joskus on tullu pelattua”, Leevi myönsi.
“Kiinostaisko sua kun ollaan pistämässä pystyyn semmosta D&D-porukkaa? Kokeillaan saaha joku viijen hengen porukka kasaan. Verkkopelinä mentäis, että ei haittaa missä sitä sattuu asumaan”, Sisu selitti.
“Kyllä mää voisin”, Leevi vastasi ja kohensi tulta. “Onko teillä deeämmä jo valmiina?”
“Ei oo vielä lyöty lukkoon”, Sisu vastasi, “kellää ei oo oikein kokemusta. Kiinnostaisko sua?”
“Mää oon joskus ollu deeämmänä ja se oli ihan hauskaa hommaa”, Leevi myönsi.
Vesi alkoi kiehua, joten Leevi otti pannun koukusta ja nakkasi sekaan muutaman lusikallisen kahvinporoja.
“Meillä ois miitinki ens lauantaina”, Sisu sanoi. “Pääsisitkö sää tulemaan?”
“Joo, eipä mulla siinä sen kummempaa taija olla”, Leevi myöntyi.
“Mun luona kokkoonnuttaan”, Sisu sanoi ja kerättyään muutaman sekunnin rohkeutta lisäsi: “ja jos sää haluat voit jäähä yömyssylle sen jälkeen.”
Leevi ei sanonut heti mitään, mutta virnuili vähän kaataessaan heille kahvia.
“Kuulostaa hyvältä”, tämä kuitenkin vastasi hetken kuluttua.
Sisun vatsassa muljahti. Ehkä Leevi sittenkin oli kiinnostunut, vaikka ei Sisusta tälle eräkaveriksi oikein ollut. Mutta jos tälle riitti tämmöinen retkeily ja muu kevyt luonnossa kulkeminen, niin kyllä hän mielellään semmoista harrasti. Ja vaikka sitä valokuvaustakin.
Hän taisi olla aika ihastunut, kun mietti jo tämmöisiä. Hän ei vain ollut yhtään varma, mitä Leevi hänestä ajatteli. Oli tämä hänet tänne kaverikseen pyytänyt, joten ehkä oltiin ihan positiivisen puolella.
He joivat kahvejaan ja Sisu pani merkille, että Leevi katseli häntä melko tiiviisti kuksansa yli. Sisun teki mieli kiemurrella katseen alla, mutta hän yritti olla mahdollisimman coolisti, eikä näyttää kovin hölmöltä.
“Pantaisko?” Leevi kysyi niin yhtäkkiä, että Sisulla oli purskahtaa kahvit suusta.
“Täälläkö?” Sisu sai kysyttyä nielaistuaan ja yskäistyään.
“Tässä on pehmeä peti. Ei tuu painumia polviin, eikä selekä kipiäksi”, Leevi sanoi ja taputti vieressään olevaa taljapinoa.
“Entä jos joku tullee?” Sisu kysyi ja äkillinen jännitys, halu ja pieni pakokauhu pitivät outoa karhunpainia hänen sisuksissaan.
“Ei tuu”, Leevi sanoi, “laitoin hirviporukalle viestiä, että mulla on treffit täällä tännään ja jos joku meinaa tulla nii se on omalla vastuulla sitte.”
Sisua nauratti. Olisi siinä ukoilla ihmettelemistä.
“Joo, kai me sitte pannaan”, Sisu myöntyi.
“Tuu tänne”, Leevi sanoi ja taputti viereensä.
Sisu siirtyi istumaan siihen tämän viereen ja sydän hakkasi hulluna ja kämmenet meinasivat hikoilla. Olihan hän toivonut, että tästä jotain kehittyisi ja nyt halutti ihan vietävästi, mutta koko juttu oli niin uusi vielä ja jotenkin hän toivoi, että tästä tulisi jotain enemmänkin. Leevi oli mukava ja komeakin vielä.
He suutelivat ja Sisu huomasi heti, että Leevi oli ainakin siinä ihan pirun taitava. Sisulla otti eteen entistä kovemmin, kun tämä löysi hänen suustaan hermoratoja suoraan alakertaan. Tämän käsi laskeutui hänen reidelleen ja Sisu kiersi omat kätensä tämän lanteille.
“Tykkäätkö sää ottaa, vai antaa?” Leevi kysyi hänen huuliaan vasten.
“Kaikki käy”, Sisu vastasi.
“Hyvä homma, mulle kans”, Leevi sanoi, “mutta nyt mulla tekis mieli panna sua. Sää oot jotenkin niin pantava. Oon ajatellu sun panemista sieltä Jossulta asti. Runkannu monta kertaa päivässä.”
“Siksi sää pyysit mut tänne”, Sisu totesi. Tuntui aika kuumalta olla noin haluttu.
“Joo, kyllä se oli mielessä. Mää haluan naida sua tuossa taljoilla. Mutta halusin mää ihan jutellakkin.”
“Hyvä kuulla”, Sisu myönsi, hän tosiaan toivoi jotain enemmän kuin pikaista panoa, vaikka olihan Leevi panostanut tähänkin melkoisesti. Oikeastaan oli aika romanttista, että tämä oli tuonut hänet tänne erämaahan, omaan valtakuntaansa nuotion ääreen ja taljoille. Helpommallakin olisi päässyt. Ei Sisu mitään pinnallisia lepertelyjä kaivannutkaan. Jos mies osasi teoillaan osoittaa tunteensa, niin enemmän se oli kuin tuhat sanaa. Piti vain osata katsoa.
Sisu tosiaan upposi taljoihin asettuessaan riisuutumisen jälkeen alastomana siihen vatsalleen. Leevi kömpi päälle ja suuteli hänen niskaansa ja viileä ilma, nuotion hehku ja iho vasten ihoa sai Sisun värisemään halusta.
Leevillä oli kondomit ja liukuvoiteet mukana, totta kai, olihan tämä suunnitellut koko jutun, ja tämä valmisteli Sisua hyvin ja huolellisesti ennen kuin työntyi sisään. Sisu oli kontillaan taljojen päällä, mutta jalat meinasivat antaa periksi, joten hän liukui enemmän vatsalleen.
“Helvetin hyvää”, Leevi sanoi hänen korvaansa muutaman työnnön jälkeen ja niin se oli Sisunkin mielestä. He sopivat ihan pirun hyvin yhteen. Ainakaan Sisu ei muistanut, että kenenkään toisen kanssa olisi kaikki mukavat paikat tulleet yhtä hyvin hierotuiksi.
Loppuhuipennus oli massiivinen.
“Aika kiva”, Sisu sanoi leveä hymy kasvoillaan, kun he makasivat selällään vierekkäin penkillä, kylki tiukasti kyljessä ja tuijottivat kattoon.
“Oliko tuo kohteliaisuus, vai kritiikkiä?” Leevi kysyi nauraen.
“Kohteliaisuus”, Sisu myönsi, “on hienot puitteet ja hyvä hoito.” Hän kääntyi katsomaan Leeviä, joka hymyili ja piirteli sormella kuvioita hänen vatsaansa. Se kutitti, mutta ei se haitannut.
“Hyvä, jos tykkäsit. Mulla oli vähän toiveissa, että tykkäisit sitte toistekin”, tämä sanoi.
Sisun vatsassa muljahti jännästi. “Joo, kyllä mää tykkäisin.”
He pukivat päälleen toisiaan vilkuillen. Keskustelu oli muuttunut iloisen kiusoittelevaksi, katseet lämpimiksi, niin että Sisusta tuntui, että hänen korvansa kuumottivat koko ajan. He paistoivat makkarat hiilloksella ja söivät raukeassa hiljaisuudessa.
“Kohta alkaa hämärtää”, Leevi tuumasi, kun he joivat jäähtynyttä kahvia palanpainikkeeksi. “Täytyy lähtä pian takaspäin.”
“Harmi”, Sisu sanoi, “täällä oli mukavaa.”
“Voijaan tulla uuestaan”, Leevi sanoi hymyillen hassusti ja Sisu näki tämän ilmeestä, mitä tällä oli mielessä ja nauroi.
“Joo, mielellään”, Sisu vastasi.
Leevi nappasi Sisua ranteesta ja veti tämän itseään vasten ja suuteli huolellisesti ja pitkään.
“Jos ei olis pimiä tulossa, niin naitais heti uuestaan”, tämä sanoi ja upotti sormensa Sisun hiuksiin. “Vittu, mää haluan sua nyt koko ajan.”
“Mää haluan sua kans”, Sisu myönsi.
He pakkasivat tavaransa ja lähtivät takaisin autoa kohti ja jos paluumatka olikin vähän hankala housuihin väkisin pyrkivän paineen takia, se oli sen väärtiä.
“Tuu mun luo yöksi?” Leevi pyysi, kun he pakkautuivat autoon. Alkoi olla jo melko hämärää, vaikka kello oli vasta kolme iltapäivällä. “Tai ees illaksi?”
“Joo”, Sisu vastasi sydän pamppaillen.
Kun he lähtivät ajamaan, Sisu laski kätensä Leevin reidelle ja kuljetti sormiaan ehkä vähän liiankin lähelle kriittisiä paikkoja tieturvallisuus huomioon ottaen.
“Jeesus…” Leevi huokaisi ja vilkaisi häntä hymyillen.
Sisu hymyili myös. Jotenkin tuntui, että he olivat jonkin alussa. Halutti taas, mutta tuntui myös sellaiselta jännän pehmeältä. Sydän hyppeli rinnassa ja toisen hymy teki mielenkiintoisia asioita. Jännittikin jonkun verran, mutta silti tuntui jotenkin kotoisalta ja vähän ehkä myös jouluiselta, kuin olisi ollut isoja mahdollisuuksia ilmassa.
