Nimi: Jouluahven
Ikäraja: K-7
Vastuuvapaus: Hahmot Rowlingin
Kirjoittajalta: Tämä on jatkoa Juhannuslahna-ficilleni, jonka tunteminen ei liene välttämätöntä, mutta selittää tätä ehkä vähän, vaikkei näissä kummassakaan juuri järkeä ole.
Mun kirjoittaminen on kaiken kaikkiaan todella tahmaista, eikä tämäkään ole sitä mitä haluaisin, mutta menköön nyt. Tämä vitsi on nyt sitten kyllä loppuunkaluttu.
JOULUAHVEN
Pieni epäluuloisuus vaivasi Harryä hänen odotellessaan Siriusta tapaamispaikalla, joka sijaitsi melko lailla keskellä ei mitään. Kun Harry oli saanut kummisedältään kutsun viettää pari joulun aluspäivää mökillä Suomessa ja kertonut siitä Ronille ja Hermionelle, oli jälkimmäinen ollut vuorenvarma, että kyseessä oli ansa, eikä Harryn pitäisi missään nimessä noudattaa kutsua. Vaikka muutama luotettu kiltalainen oli sekä varmistanut kutsun aitouden, että turvannut Harryn matkan, oli tämä jonkin verran levoton seistessään kapean metsätien päässä. Kun Sirius sitten ilmestyi paikalle touhukkaana ja iloisena ja rutisti Harryä sydämellisesti, tämän mieli keveni.
Epäilykset kuitenkin palasivat heidän kulkiessaan kuusivoittoista sekametsää halkovaa tietä. Sirius vaikutti oudon hermostuneelta, hän kyseli ensin kaikkien tuttujen kuulumiset kuuntelematta kunnolla vastauksia ja vaipui sitten täysin omiin mietteisiinsä. Tien haarautuessa pihapoluksi, jonka päässä häämötti rakennus, Sirius pysähtyi ja kääntyi puhumaan Harrylle.
”Kuulehan Harry. Se, mitä sinä pian näet, saattaa yllättää ja järkyttääkin sinua. Toivon kuitenkin, että suhtaudut tähän avoimin mielin ja ennakkoluulottomasti.”
Ron oli ehdottanut, että Sirius oli kenties löytänyt itselleen naisen, jonka tämä halusi esitellä, ja Harryn mieleen tuli, voisiko niin tosiaan olla. Hän aikoi murjaista aiheesta vitsin, mutta Sirius näytti niin vakavalta, että hän sanoikin vain: ”Okei.”
Polun päässä näkynyt rakennus osoittautui tumman sammalen väriseksi mökiksi, jonka nurkalla kasvoi komea vanha mänty. Rannan tuntumassa, kahden koivun välissä oli talviteloille nostettu keltainen lasikuituvene.
Harry astui Siriuksen perässä sisään ja huomasi ensin pienen sievän joulukuusen ja sitten Severus Kalkaroksen. Hän veti nopeasti taikasauvansa esiin ja oli aikeissa huutaa Siriukselle, kun hän jo näki tämän ilmestyvän Kalkaroksen viereen ja suukottavan tätä. Harryn sauva hervahti alas ja suu jäi auki. Sirius oli kääntynyt jälleen Harryn puoleen ja hänen ilmeensä oli jotenkin koulupoikamainen, yhtä aikaa ujo ja uhmakas. Kalkaros näytti varautuneelta, mutta hän piteli kättään Siriuksen lanteella.
Hetken tuvassa vallitsi hiirenhiljaisuus, jonka Harry lopulta katkaisi.
”Onko tämä piilokamera?”
Sirius rypisti huolestuneen näköisenä otsaansa. ”Ai mikä? Ei, kyllä tämä on erittäin tarkasti suojattu kaikenlaiselta pimeältä taikuudelta…”
”Ei kun se on yksi jästijuttu vaan”, sanoi Harry.
”Viihteellinen televisio-ohjelma, jonka ideana on saattaa ihmisiä noloihin tilanteisiin”, Kalkaros avasi myös suunsa.
Sirius näytti kiinnostuneelta. ”Kuulostaa hyvältä, tulee ihan mieleen vanhat kunnon kelmit! Niitä aikoja on välillä ikävä.”
Kalkaros katsoi Siriusta kohottaen hieman kulmiaan. ”Niin. Nolaamisen ja nöyryyttämisen lisäksihän te saatoitte ihmisiä myös hengenvaaraan.”
Harry odotti Siriuksen puolustautuvan ja käsittämättömän tilanteen muuttuvan normaaliksi, mutta tämä katsahtikin Kalkarosta säyseän näköisenä ja sanoi nopeasti: ”Niin, aivan, parempi ettei nyt muistella menneitä.”
Harry mietti kuumeisesti, pitäisikö hänen kenties nauraa, pelätä turvallisuutensa puolesta vai ehkä aloittaa keskustelu, kun Sirius rykäisi ja sanoi sitten aavistus juhlallisuutta äänessään: ”Severus, tässä on kummipoikani Harry”, hän viittasi kädellään Harryyn ja jatkoi: ”Harry, elämänkumppanini Severus.”
Molemmat katsoivat Siriusta hetken vaiti ja sitten Harry sanoi: ”Sirius hei, me tunnetaan.” Hän käänsi tukea saadakseen katseensa Kalkarokseen, joka virkkoi: ”Eittämättä olemme tavanneet.”
Siriuksen kasvot punehtuivat. ”Kyllähän minä sen tiedän! Mutta ajattelin, että aloitettaisiin ikään kuin puhtaalta pöydältä, kun tässä on ollut kaikenlaisia ristiriitoja ja hankausta, ja toivon ettei mitään pahaa verta jäisi välillemme, kun…” Siriuksen poskien puna syveni, ”kun toivottavasti tulevaisuudessa voimme elää perheenä.”
Hän kohtasi jälleen kahden silmäparin tuijotuksen.
”Elää perheenä?” sanoi Harry.
”Sellaisesta ei ole ollut puhetta”, Kalkaros sanoi.
”No mutta nyt on”, sanoi Sirius ja loi Kalkarokseen niin lämpimän katseen, että Harrylle tuli epämukava olo.
”Kuule Sirius, jos sinä aiot nyt järjestää romanttisen kosinnan tai jotain, niin jospa minä tästä siksi aikaa poistun ja…” Harry otti askeleen oven suuntaan, mutta Kalkaros, jonka silmissä oli käväissyt lievästi pakokauhuinen ilme, keskeytti hänet.
”Ei, kyllä sinun täytyy olla paikalla. Sirius tahtoo sinut varmasti sulhaspojakseen ja teidän pitää suunnitella yhteensopivat asut ja kukat.”
Harry nauroi ja vaikeni sitten hämmästyneenä siitä, kenen vitsille oli nauranut. Myös Kalkaros näytti yllättyneeltä kohdatessaan Harryn katseen. Siriuksen kasvot sen sijaan olivat synkistyneet ja hänen äänensä oli selvästi loukkaantunut, kun hän sanoi:
”Minä yritin tehdä tästä meille kaikille mukavaa ja helppoa, mutta jos te haluatte vain pilkata minua, niin menen lämmittämään saunaa ja voitte jatkaa miten tykkäätte.”
Sirius kääntyi lähteäkseen, mutta Kalkaros tarttui tätä käsivarresta ja veti takaisin viereensä, ja Harry sanoi samaan aikaan: ”Sori Sirius.”
Sitten Kalkaros ojensi Harrylle kätensä ja sanoi: ”Hei Harry.” Harry vastasi kädenpuristukseen. ”Hei…” hän mietti hetken ja aloitti: ”prof-”, mutta Sirius keskeytti hänet aurinkoisesti hymyillen: ”Severus tietenkin! Näin perheen kesken.”
”Niin”, sanoi Kalkaros kurtistaen hieman kulmiaan. Hän näytti siltä kuin olisi halunnut sanoa jotain muuta, mutta vilkaistuaan Siriusta hän sanoikin uudelleen: ”Niin.”
Sirius hymyili edelleen leveästi. ”Harry, tuletko kanssani lämmittämään saunaa? Severus valmistelee sillä aikaa lounaan.”
***
Saunassa oli yli yhdeksänkymmentä astetta ja Sirius oli varannut löylyämpärin itselleen. Harrystä alkoi tuntua, että olisi vilvoittelun aika, mutta Sirius heitti lisää löylyä.
”Sanokaa vain, jos tämä on liikaa.”
”Ei yhtään”, sanoi Harry aavistuksen valheellisesti.
”Oikein hyvä”, Severus sanoi ja kaatoi kuupallisen kylmää vettä päähänsä.
Harryn ihoa poltteli ja henkeä alkoi vähän ahdistaa. Viime löylyn pikkuhiljaa laskeutuessa hän aikoi nousta, mutta Sirius tarttui jälleen löylykauhaan.
”Vielä vähän”, tämä sanoi ja viskasi kiukaalle täyden kauhallisen. ”Kipakat löylyt tänään, voitte kyllä jo lähteä, jos ottaa koville.”
Severus irvisti ja sanoi: ”Ei tämä vielä mitään.”
”Ihan sopiva”, sanoi Harry hieroen korviaan.
Sirius heitti vielä yhden, edellistä pienemmän kauhallisen löylyä ja ähkäisi kun kuumuus jälleen saavutti lauteilla istujat. Hän vilkaisi molempia seuralaisiaan, näytti miettivän hetken ja nousi sitten ylös.
”Perkele!” hän puuskahti laskeutuessaan lauteilta ja kiirehtiessään ovelle. ”Pakko päästä ulos.” Harry ja Severus seurasivat lähes yhtä jalkaa.
Pienen matkat päähän laiturista oli tehty avanto, johon Sirius meni ensimmäisenä. Harry ja Severus vilkaisivat toisiaan levottomina, mutta Sirius kastautui nopeasti ja sanoi noustessaan: ”Pieni pulahdus riittää.” Toiset tekivät helpottuneina samoin ja saunominen sujui sen jälkeen rauhallisissa tunnelmissa.
***
Kun Harry illemmalla palasi pihalta, jonne hän Siriuksen pyynnöstä oli sytyttänyt vielä pari lyhtyä, hänen paikalleen pöytään oli katettu lautanen, jolla lepäsi kaksi vaaleaa kalafilettä. Siriuksen ja Severuksen edessä tarjottavaa ei ollut, mutta molemmat istuivat pöydän ääressä jotenkin jännittyneen näköisinä.
”Lahna”, Sirius sanoi Harryn istuuduttua. ”Itse pyytämämme ja paistamamme, omalla reseptillä maustettu.”
”Ettekö te syö?” Harry kysyi.
Sirius näytti vähän nololta ja Severus sanoi: ”Ei ole ollut kalaonnea, tuo on ainoa joka saatiin.”
”Vaikka meillä on ollut koko ajan verkot ja aamulla oltiin monta tuntia pilkillä, mutta tuli sentään tuo”, Sirius jatkoi. ”Mutta se on melko pieni, joten ajateltiin antaa se kokonaan sinulle.”
”Tuota, kiitti”, Harry sanoi.
”Meillä on makkaraa grillissä tulossa, että ei hätää”, Sirius sanoi nauraen. Hän vilkaisi Harrya ja kalaa tämän lautasella ja jatkoi nopeasti: ”Niistä riittää kyllä sinullekin, jos et saa mahaasi tuosta täyteen.”
Annos tuoksui hyvältä, ja Harry oli aikeissa maistaa, mutta häntä hermostutti tunne, että miehet tarkkailivat häntä. Kun hän käänsi katseensa lautasesta heihin, alkoi Sirius oikoa kaapunsa helmaa ja Severus tarkasteli vasenta peukalonkynttään, mutta Harry näki heidän vaihtavan vaivihkaisen katseen.
”No mitä? Oletteko te huolissanne, että minulla ei ole pöytätapoja? Tietenkin on, katsokaa vaikka.”
Harry tarttui veitseen teräpäästä ja työnsi toisen pään suuhunsa.
”Harry, tämä on tärkeä asia!” Siriuksen äänessä oli kireyttä.
”Ai. Tämänkö avulla minä kukistan Voldemortin?” Harry viittasi kalapaloihin lautasellaan.
Severuksen suupieltä nyki ja Siriuskin naurahti ennen kuin sanoi: ”Tärkeä henkilökohtaisella tasolla. Syö nyt, ennen kuin se jäähtyy.”
Harry alkoi tyytyväisenä syödä maukasta lahnaa. Hän oli päässyt toisen fileen loppuun, kun hän jälleen aisti miesten katseet, ja pian Sirius sanoikin: ”No?”
”Mitä?”
”Mitä pidät? Ole aivan rehellinen.” Sirius ei yrittänytkään peittää jännittyneisyyttä äänessään.
Harryä miesten käytös kummastutti siinä määrin, että hän ei enää vitsaillut, vaan vastasi totuudenmukaisesti: ”Hyvää. Oikein hyvää.”
Hymy levisi Siriuksen kasvoille ja hän vaihtoi tyytyväisen katseen Severuksen kanssa, joka myös näytti erityisen iloiselta.
”Olen aina tykännyt kalasta, Petunia-täti teki sitä joskus, ja sain ison annoksen, kun Dudleylle ei kelvannut. Eipä sitä sen jälkeen enää ollutkaan”, Harry sanoi. ”Tämä on kyllä vielä paljon parempaa.”
Sirius oli suorastaan riemastunut. ”Todella hienoa, aivan erinomaista.” Hän odotti, että Harry sai syötyä loppuun, ja alkoi sitten puhua.
”Harry, lahnalla on meille kahdelle ihan erityinen merkitys. Voisi symbolisesti sanoa, että se saattoi meidät yhteen.”
”Minun muistaakseni se tapahtui aivan konkreettisesti, eikä vain symbolisesti”, Severus puuttui puheeseen pieni hymy huulillaan.
”Niin.” Sirius vaipui hetkeksi haaveelliseen hiljaisuuteen. ”Se oli ihanaa, muistan sen kuin eilisen. Se oli paksu ja mehukas… ja kuuma. Ja täyttävä.” Siriuksen hengitys oli käynyt raskaammaksi ja hänen silmänsä olivat puoliummessa. Huomatessaan Harryn katseen hän hätkähti ja kurottautui kiireesti kaatamaan itselleen lasillisen vettä.
”Kummisetäsi vain muistelee meidän ensimmäistä yhteistä lahnaamme”, Severus sanoi leppoisasti.
Harry virnisti. ”Joo, tietty.”
”Minä taidankin mennä valmistelemaan jälkiruoan”, punakasvoinen Sirius sanoi ja liikahti, mutta Severus ehti nousta ensin.
”Minä menen, keskustele sinä kummipoikasi kanssa.”
Ohi mennessään Severus laski kätensä Siriuksen olalle ja kuljetti pitkät sormensa hivelemään tämän kaulaa, ennen kuin poistui hymyillen keittiönurkkaukseen. Sirius vetäisi vettä väärään kurkkuun. Aikansa pärskittyään hän sai sanottua edelleen virnistelevälle Harrylle: ”Mitenkäs huispaus on sujunut?”
***
Seuraavana päivänä Harry halusi kokeilla pilkkimistä, ja Siriuksen ja Severuksen suureksi yllätykseksi hän palasi mukanaan ämpärillinen kookkaita ahvenia. Hän lähti joulunviettoon Kotikoloon innoissaan siitä, että saisi tarjota saalistaan koko Weasleyn perheelle, mutta eritoten Ginnylle.
Sirius ja Severus asettuivat glögimukillisten kera takkatulen ääreen.
”Sehän meni hyvin, vai mitä?” Sirius sanoi.
”Mmm. Harry on oikeastaan varsin siedettävä.”
”Mitähän hän kertoo tästä käynnistä muille.”
”Varmaankin, että hän saunoi, söi ja kalasti. Ja kuunteli kummisetänsä mehukkaita kalajuttuja.” Severus loi Siriukseen ilkikurisen katseen, joka sai tämän punastumaan ja vaihtamaan puheenaihetta.
”Tämä mökki on itse asiassa melko tilava ja sijainti on suojainen. Sopisi vaikka killan kokoontumisiin.”
”Toivottavasti et ehdota tuota tosissasi.”
”No ehkä on parempi pitää tämä yksityisenä. Tosin muutamia ystäviä voitaisiin kutsua. Remus ja Tonks, ehkä Minerva. Hagrid varmaan viihtyisi täällä hyvin!”
”Voisihan tuota harkita. Minä kyllä kuvittelin, että tahdoit olla nimenomaan kahden.” Severuksen ääni pehmeni ja hän nojautui vähän lähemmäs Siriusta.
Sirius laski kätensä Severuksen reidelle ja kumartui kuiskaamaan tämän korvaan: ”Todellakin tahdoin.”
***
Kotikolon pöytä notkui ruokaa ja puheensorina täytti ilman.
”Sen mökin täytyy olla tosi huippu paikka, kun Sirius ei halunnut sieltä ollenkaan muualle joulunviettoon”, sanoi Fred.
”Joo, hän viihtyy siellä hyvin”, Harry sanoi.
”Kalkaros ei aio myöskään osallistua loma-ajan kokouksiin”, sanoi Tonks ja Harry käänsi yllättyneenä katseensa häneen.
”Harmi, että juuri nyt, Sirius olisi ollut iloinen, kun ei olisi tarvinnut katsella sen naamaa”, sanoi Ginny.
Harry kätki hymynsä ja sanoi: ”Joo, täytyy kertoa hänelle, hän on varmaan pettynyt.”
Juttu keskeytyi, kun Molly kantoi pöytään suuren vadillisen paistettuja ahvenia. ”No niin, tässä nyt aterian kruunu, jonka Harry on itse meille pyytänyt!”
Harry hehkui ylpeydestä, kun hänen saalistaan asiaankuuluvasti ihasteltiin, maisteltiin ja ihasteltiin jälleen. Häneltä meni hetki huomata, että Ginny ei ollut tarttunut ahveniin, vaan tämän lautasella oli enää pari perunanpalaa ja vähän herneitä. Molly oli havainnut saman ja sanoi vähän moittivasti: ”No Ginny, otahan sinäkin Harryn kalastamaa herkkua.”
Ginny pudisti äidilleen päätään ja kääntyi sitten Harry puoleen. ”Sori Harry, mutta minä en tykkää kalasta. Hieno saalis kumminkin.”
Harryn juhlamieli tuntui kaikkoavan silmänräpäyksessä, eikä ruokakaan enää maistunut.
Ron sen sijaan oli jo saanut ensimmäisen ahvenensa syötyä ja kurkotti ottamaan toista. ”Minä en tajua häntä”, hän sanoi Ginnyyn viitaten. ”Olen vienyt häntä Saukkolammelle ongelle ja paistanut saalista nuotiolla, mutta hän ei vain ole päässyt kalan makuun.”
Ronin käsi pysähtyi kesken liikkeen ja hän kääntyi katsomaan Harryä kumma ilme kasvoillaan. ”Harry! Mikset ole koskaan kertonut, että sinä kalastat?”
Harry tunsi punastuvansa. ”Minä en tiennyt. Ennen kuin nyt.”
Leveä hymy nousi Ronin kasvoille. ”No hyvä että nyt tiedät. Onhan meillä aikaa vaikka kuinka, mennään vaikka heti pääsiäislomalla kaksin onkiretkelle!”
Harry katsoi pitkään Ronin sinisiin silmiin ja lämpöinen tunne levisi hänen rinnassaan. ”Joo, mennään!”
LOPPU
