Ärgh. Argh. Rgh.
Miespuolinen henkilö elämässäni (joka lentää ulos siitä sangen nopeaan) valittaa mulle kuinka haluis pelata tennistä, muttei oo ketään kenen kanssa pelata. Kenttäkin löytyisi. Valitusta kestää useamman illan, niin että päädyn kyselemään kaveripiiristäni vapaaehtoisia ja aloittelijakerhomme on pian innoissaan ideasta. Saan kerättyä joukkueet, mailat ja pallot. Kysyn mieheltä, että nyt olis kuule tennistä tarjolla, miten ois. Sovitaan päivä, jopa kellonaika.
Kysyn jotain asiaan liittyvää tekstarilla, vastaukseen menee tuntikausia. Sitten alkaa pitkä ja hidas tekstiviestivaihto (kunnei kuulemma voi puhua), jonka koodikielillä kirjoitetuista viesteistä ei ota kukaan selvää. Oikeesti, koko päivä meni tohon! Mun luolamieslogiikkani ei kestä mitään hämäriä, epäselviä vastauksia. Kysymykseen, että "pelataanko me tänään?" tulee vastaukseksi jotain hyvin epämääräistä, josta on tulkittavissa, että ei pelata. Miksei voi sanoa heti ja suoraan, että tänään ei käy, jos tulee joku este! Oli työ ja tuska löytää sopiva päivä ensinnäkin ja nyt joudun selitteleen muille.
Jos vielä kerrankin kuulen valitusta tenniksestä syötän sille sellasen saatanan pallon.