Sairastaminen on perseestä. Kaikkein vittumaisin vaihe on se, kun on olo on ollut jo menossa parempaan päin, mutta sitten homma päätyykin kulkemaan takapakkia. Tai sitten sitä jää kituuttamaan siihen "pikkaisen parempi" -olotilaan luoja ties kuinka pitkäksi aikaa. Ja sitten vaan vituttaa, ihan kuin ei olisi jo muutenkin nihkeät oltavat.
Mutta sitten takaisin vielä tuohon kielten opiskeluun. Tajusin eilen, mikä mulle on aina kaikkein hankalinta kielten opiskelussa; se saatanan ulkoa opettelu. Minut on niin aivopesty kannattamaan tietynlaista oppimismallia, että jo yläasteella mun kaaliin ei ole sitten millään uponnut, että esim. saksassa ne sijamuotoon taivuttamiset vaan yksinkertaisesti täytyy opetella ulkoa. Ulkoa oppimista ja mekaanista muistista latelemista dissataan niin antaumuksella muun opiskelun yhteydessä, että kai sellaisen metodin yhtäkkinen omaksuminen sitten vaan vieroksuttaa. Ja onhan se ihan vitun ärsyttävääkin
Mutta yritin nyt kuitenkin selättää vanhan viholliseni ja ryhdyin hokemaan sitä saatanan rimpsua. Muistin sen eilen ennen nukkumaanmenoa, muistan sen edelleen. Hyvä minä. Nyt kun vielä jaksaisi hokea sitä seuraavankin litanian opettelun jälkeen. Tää vaan tuntuu jotenkin luonnottomalta, tai vähintäänkin oman luonteeni vastaiselta. Muon vaistonvarainen reaktio sanalitanian ulkoa opettelemiseen on sellaista teiniuhon kaltaista "en halua en suostu toi on tyhmää äääää ette voi pakottaa!" pääni sisäistä kiukuttelua. Ja yleensä en sitten olekaan opetellut...
Ja Fio, kiitos tuosta latinankielisestä HP:stä vinkkaamisesta! Avokin mukaan mulle on suhteellisen helppoa ja mukavaa ostaa lahjoja, jos kaupoissa pyörimiseen vaan on riittävän paljon aikaa, mutta vinkkasin kuitenkin, että tuo kirja voisi olla lahjatoivelistalla jouluksi. Sitä ennen ei koko opuksesta varmaan juurikaan iloa olisi.