Mä ignoraan kaikki, koska en vaan tiedä mitä sanoa teihin juttuihinne, toivottavasti toi vastaus riitti viimesimpien viestien kirjoittajille
Mulla menee oikeasti hermot mun siskopuoleen toisinaan. Me ei olla mitään biologista sukua, mutta meidän kinastelu on kyllä kuin oikeilla sisaruksilla. Kun heti, jos vastaan yhteenkin sen kertomaan asiaan sellaisella äänensävyllä, joka ei ole täynnä ylipirteää hihkumista, niin mä olen jotenkin vihainen, masentunut tai epäaktiivinen. Enkä mä saa olla koskaan ilman sitä, sen pitää tehdä kaikki aina mun kanssa. Nyt pikkuhiljaa se on alkanut hyväksyä sen, että istun koneella silloin tällöin. Mutta iltaisin mä en vieläkään mielellää sais tekstaa, koska se on siitä ärsyttävää jos vaan tekstaan (laitan kolme viestiä..) Ja jos mä oon menossa tekemään jotain kavereiden kanssa ilman sitä, mä olen paha ihminen, vaikka hän saa kyllä mennä ja rellestää kamujen kanssa ilman mua. Ja kaverin rippijuhlissa mä olin törkeä, kun jätin hänet yksin pöytään istumaan, vaikka pyysin sitä mukaan, mutta se vaan jäi haukkumaan mun kamuja. On se nyt tässä toisinaan ollut suhteellisen ihana ja mukava, mutta jotenkin mä olen kyllästynyt sen juttuihin, sen ainaiseen valittamiseen siitä kuinka mä olen sitä ja tätä jos haluan tehdä eri juttuja kuin se. Ja aamulla se kuitenki jättää lappuja joissa toivottaa hyvää huomenta ja muuta. Okei, enmä sano itse olevani täydellinen, en mä jaksa vetää koko päivää hymy pyllyssä iloiten kaikesta, ja kyllähän mäkin joskus valitan, mutta teen sen ilman, että kontrolloin sillä sen toisen tekemisiä. Musta vaan tuntuu että tää koko homma on joku helkkarin parisuhde, ja vielä sellainen, jossa en ite haluais olla osana.