Ketään munkaan kaveria ei koskaan kiinnosta samat asiat kuin mua tai jos kiinnostaa, ne on kiinnostuneet niistä asioista jotenkin eri tavalla tai vaikkapa RPF:ssä eri henkilöistä ja eri parituksista, mutta jotenkin mä en myöskään oikeastaan jaa kenenkään kanssa sitä mikä mua kulloinkin kiinnostaa, koska mä jo oletan ettei ketään kiinnosta eikä mua kiinnosta alkaa edes jakamaan. Esimerkiksi kun lukee hyvän kirjan niin olisi siitä ensin ihan hemmetin paljon halua höpöttää jonkun kanssa, mutta kun tietää jo valmiiksi ettei ketään kiinnostaa tai että kukaan ei ole lukenut, niin ei sitä ala höpöttää kenellekään ja sitten se jo unohtuu ja voi siirtyä taas eteenpäin seuraavan asian pariin. Tai voi hihitellä itsekseen tai kehitellä vaikka mitä. Toisten ihmisten kanssa jakaminen vaan pilaa koko jutun yleensä, kun huomaa että on joukossakin ihan yksin ajatustensa kanssa. Se on vielä yksinäisempää kuin olla oikeasti yksin. HP:ssäkin oli lopulta aika ärsyttävää ja masentavaa todeta, että konsensus oli aina ihan jotain muuta kuin mitä itse ajatteli niin hahmojen kuin kaiken muunkin suhteen. Ehkä tämä itsellä pitäminen on luonnollinen jatke siitä havainnosta, ettei kukaan kuitenkaan jaa samalla tavalla niin miksi ylipäätään jakaa kenenkään kanssa omia yksityisiä ajatuksiaan tai jotain mikä on itseä koskettanut.
Ei se kuitenkaan kosketa ketään muuta samalla tavalla ja sitten vaan tulee surkea olo. Parempi puhua ihmisten kanssa vaan linjalla hyvää päivää ja kirvesvartta tai antaa muiden puhua omista ajatuksistaan ja ihkutuksistaan ja pitää omat ihkutuksensa vaan ihan itsellään ja varjella, ettei kukaan ymmärtämätön tuhoa niitä, koska lopultakin asioiden voima on enemmän omassa päässä kuin sosiaalisessa tekemisisessä. Ainakin siis sen myötä, kun on oppinut etteivät ihmiset kumminkaan jaa juuri sitä kokemusta, joka itselle vahvimmin päähän jää. Eri asia niillä ihmisillä, jotka löytää kaltaisiaan ihmisiä ja pystyy jakamaan keskenään juuri sen olennaisen. Silloinhan se innostaa. Itselle se on sen verran harvinaista, että olen päätynyt vaikenemaan sisäisistä ihkutuksistani ja muista fiktiivisyyteen liittyvistä tunnetiloista niin pitkälle kuin mahdollista ja puhua niistä ääneen vain tosi yleisellä tasolla.
//LOL ilmankos sitä on yksinäinen tuntu, kun ei edes voi puhua kenenkään kanssa olennaisuuksista ja small talk taas on ihan suolenmutkasta, mutta kyllä sekin riittää aika pitkälle, että muut puhuu ja innostuu ja itse on kuin perseeseen ammuttu karhu.
Mutta toisaalta nykyisin sitä ei enimmäkseen jaksa edes innostua puolittain toisten innostuksesta, joten kai se sitten kostautuu, että kun ei jaa omia innostuksiaan ei jaksa osallistua enää myöskään toisten innostuksiin. Kaikesta kommunikaatiosta on tullut vähän niin kuin pelkkää pakkopullaa, josta puuttuu kaikki intohimo ja innostus
.