55km takana, nahka pois kolmesta kohtaa jalkoja, savuisia ja tasaisen (mudasta)ruskeita vaatteita, koko lauantain kestänyt sade, mahtavaa seuraa, toivoton kylmyys, epätoivo ("Tää tie ei lopu ikinä!... Ei perhana, nyt se loppu, ei kai me tonne puskaa mennä?!"), alle puolesta välistä kotiin karannut petturiystävä (jätti sitte meiät sinne ja vei ruokia mukanaan...), en-enää-ikinä-kävele-kuin-jääkaapille -fiilis ja Birgitanpolku maastotutkimuksineen takana! Nyt on kyllä mahtava fiilis, vaikka jalkoja särkee vielä näin kahdenkin tunnin jälkeen
Pitäisi varmaan venytellä, tai en huomen pysty liikkumaan ollenkaan. Vaikka tien päällä siellä oloaan kirosikin tuhottoman matkan takia, lähtisin kyl takas vaik heti - kunhan ei tarvi kävellä kui korkeintaa jääkaapille asti