Jes!

[culliina]

Meillä on ollut kissoja muutama, mutta allergioiden takia ne joutuivat muuttamaan maalle mummulaan... Itse en onneksi allerginen ole ja otan maatiaisen heti tilaisuuden tullen, ajattelin hakea sen naapurikunnasta sellasesta eläinten huostaanottopaikasta. Sinne pelastetaan terveitä kissoja ja koiria ja annetaan eteenpäin hyvään kotiin. Ja siellä paikanpäällä niistä oikeasti huolehditaan, on hyviä kokemuksia paikasta. Meiän maatiaiset oli sieltä ja samoin isäni entiset saksanpaimenkoirat ja kissat. Eniten mä pelkään kissaa sieltä hakiessani näkeväni siiamilaisen - rakastan niitä! Mutta kyllä, jalostettu rotukissa, mitä todennäköisemmin jotain tautia tai ruokavammaa kantava... ehkä suloinen maatiaispentu kuitenkin. (tai aikuinen, ei niissäkään mitään vikaa ole ja pääsee kasvatuksessa helpommalla)

[Lizlego]

Mä olen kyllä niin henkeen ja vereen kaikkien eläimien rodunjalostusta vastaan, jos ei se perustu muuhun kuin ulkonäköseikkoihin tai jos se vaarantaa koiran terveyden ja pilaa sen elämänlaadun. Ihminen leikkimässä jumalaa... no, monella taitaa olla motiivina se vanha kunnon raha.

[malla]

Mulla on kolme maatiaiskissaa, joista yhdellä on idiopaattinen kystiitti (virtsakivien kanssa ongelmia, laukeaa stressistä, väärästä ruokavaliosta, elämänmuutoksista - mistä tahansa), yhdellä ilmeisesti astma ja yksi on muuten vain hieman hidas eläin. Määrä korvaa laadun ---- ei ku! Rotukissoista Maine Coon olisi aika upea, mutta kyllä mä noissa tavallisissa karvakasoissa taidan silti pysytellä.

Ollaan puhuttu koiran hankinnasta muutaman vuoden, ja musta oli hassua, että vaimoke oli alkuun sitä mieltä, että ilman muuta sen täytyy olla rotukoira. Nyt ollaan päästy siihen pisteeseen, että se voi olla myös sekarotuinen, jos tiedetään varmuudella sen taustoja/juuria. (Koiran hankkiminen on vaan meillä sellainen ikuisuusprojekti - mun mielestä koiran täytyy olla koiran kokoinen, ja vaimokkeen perheessä on ollut mäyräkoiraa ja chihua, joten...)

[Lizlego]

Tarkoittaako koirankokoinen oikeasti mitä, koska onhan ne pienetkin koirat koiria? Mulle tuli mieleen joku sellainen hirviömitoissa oleva koira. Mä voisin itselleni ottaa jonkun kohtuullisen pienen koiran, koska se ei ehkä vaatisi niin pitkiä lenkkejä, että multa loppuisi kunto.

[malla]

Tarkoittaako koirankokoinen oikeasti mitä, koska onhan ne pienetkin koirat koiria? Mulle tuli mieleen joku sellainen hirviömitoissa oleva koira. Mä voisin itselleni ottaa jonkun kohtuullisen pienen koiran, koska se ei ehkä vaatisi niin pitkiä lenkkejä, että multa loppuisi kunto.

En mä mitään hirviömittaista koiraa tarkoittanut. Lähinnä sitä, että mulla on jo tosiaan kissoja, ja olisi kiva jos se koira erottuisi niistä selkeästi. Meillä oli kotona saksanpaimenkoiran ja Suomenpystykorvan sekoitus, jonka säkäkorkeus oli n. 50cm, ja se oli aika näppäränkokoinen vuhve.

[Lizlego]

Millainen koira tulee saksanpaimenkoiran ja pystykorvan sekoituksesta? Siis luonteeltaan. Kuulostaa jotenkin yhdistelmänä hieman pelottavalta, mutta mulla onkin ennakkoluuloja. Tädilläni oli joskus vuonna nakki saksanpaimenkoiran ja jonkun luppakorvan sekoitus ja se oli kyllä niin suloinen.

[malla]

Ihan mieletön paketti kaikkea! Noora oli ulkonäöltään koira, jolla oli saksanpaimenkoiran väritys, mutta kippurahäntä ja pystykorvat. Noora oli älytön haukkuja, kaikelle liikkuvalle ja liikkumattomallekin piti haukkua - josta syystä se sopi vallan mainiosti kerrostaloon. Noora oli todella lempeä ja säyseä aina, mutta toisinaan turhan itsepäinen. Vietit sillä oli melko vahvat; ties montako kertaa liu'uin penskana fleksin jatkona kun se äkkäsi rusakon tai jonkun muun jännän elikon pusikosta. Se oli ehkä vähän epäluuloinen uusien koirien suhteen, mutta haistelun jälkeen sitä ei voinut enää vähempää kiinnostaa uusi tuttavuus - silloin piti jo kytätä seuraavaa vastaantulevaa koiraa. Noora oli myös älyttömän fiksu, ja sillä oli hauska teettää kaikenlaisia temppuja ja harjoituksia.

Ihan uskomaton koira se oli, niin tasapainoinen ja lämmin. Ainoastaan se haukkuherkkyys oli jotain niin tuskallista, että huh. Sitruunapannat alkoivat tulla turhan tyyriiksi kun ne säiliöt haukuttiin tyhjiksi heti kättelyssä.

Loistava yhdistelmä siis! Toimi hyvin lapsiperheessä.

[zilah]

Musta kaikkein parhaan kokoinen koira on mun rakas newfoundlandilainen, joka on ihan mahtava hauva! Se painaa 70 ja risat, ja ulkonäöltään sellainen suloinen karhu. <3



zilah

[Celeporn]

Musta parhaan kokoinen koira on sellainen, jonka voi ottaa syliin... eli ihan kaikenkokoiset 
Meidän molemmat koirat on pieniä, isompi on about sheltin kokoluokkaa, mutta vähän haaveillaan seuraavaksi isosta koirasta. Ja mä läähätän irlanninsusikoirien perään... Todennäköisesti kyllä pysytään tällä nykyisellä "Havaijin Husky" -linjalla, on mietitty myös rescue-koiria, ja ainakin nykyisessä elämäntilanteessa noi pienet koirat on todella pop ruokakustannuksiensa vuoksi.

Tässä onkin nyt hyvä tunnustaa, että olen ihan koiramaanikko, mä käyttäydyn koirien suhteen kuin pieni lapsi. Kaupungilla liikkuessa tai autolla ajaessa ilahdun nähdessäni koiran, saatan jopa kommentoida tyyliin "kato, koira". Joskus epähuomiossa myös moikkailen vieraita koiria, eli siis ohi kulkiessani sanon joskus koirille "moi", jos ne kattoo muhun. Muutamat taluttajat ovat hieman hämmentyneet, luulleet varmaan että moikkaan niitä  Avokillani on ollut monta kertaa hauskaa tän kustannuksella.

[Fiorella]

Minä tykkään niin kovasti koirista... Ihana lukea koira-asioista myös. Minusta "koiran kokoinen koira" on sellainen keskikokoinen, noin puolimetrinen korkeudeltaan. Itselläni ei ole ollut tilaisuutta pitää koiraa varmaan viimeiseen viiteentoista vuoteen, mutta haaveissa on ollut koko ajan. Jos voisin, niin ottaisin kaksi koiraa, shetlanninlammaskoiran ja ranskanbulldoggin. Jossain vaiheessa elämää ostankin.

Sekarotuisten koirien kanssa on se vaara, että on totuttu ajattelemaan että seropi on terve siinä missä jalostettu rotukoira kantaa rotusairauksia. Kuitenkin usein sekarotuisella saattaa olla yhtä lailla niitä taustalla olevien rotujen "vikoja", niitä vain ei välttämättä tutkita ja todeta ennen kuin käytännössä. Kaipa se on niin, että mitä vähemmän jalostettu rotu, sitä vähemmän sairauksiakin, noin yleisesti ottaen? Ja aika usein sekarotuiset (etenkin maaseudulla) ovat vähintään puolittain jotakin metsästysrotua joilla ehkä on vähemmän noita sairauksia muutenkin, jos on jalostettu enemmän käyttölinjaa kuin ulkonäköä?

Celeporn, minussa taitaa olla vähän samaa vikaa. Jos kaupan seinustalla istuu koira odottelemassa niin tulee helposti tervehdittyä sitä ohikulkiessa. En tykkää siitä että vieraat ihmiset menevät omin luvin koskemaan muiden koiriin tuollaisissa tilanteissa (moni tekee niin), joten itse en mene koskemaan koiraan tai tunge liian lähelle, mutta sanon ainakin hei.

Opiskeluaikaan mietin kerran, että liekö minussa jotain vialla, kun katsottiin luokan tyttöjen kanssa ohikulkijaa ikkunasta ja kaikki huokasivat "ihana!". Tajusin vasta jälkikäteen että kaikki muut tarkoittivat sitä söpöä koiraa taluttanutta nuorukaista... 

[zilah]

...pienet koirat on todella pop ruokakustannuksiensa vuoksi.

Tiedätkö, että suuri koira syö suhteessa vähemmän painoonsa verrattuna kuin pieni? Huomasin sen ihan konkreettisesti silloin, kun rakas nöffipoikani oli luonani kylässä ja laitoin sille (+70kg) sekä collielleni (n. 19kg) ruokaa. Collieni nimittäin söi enemmän! En totisesti ymmärrä miten se voikin olla niin laiha, kun katsoo sen esityksiä ruokapöydässä...<3 Onhan se tietysti kasvava koira ja vielä paranemassa, mutta siltikin. 


zilah

[Nappeli]

Tässä onkin nyt hyvä tunnustaa, että olen ihan koiramaanikko, mä käyttäydyn koirien suhteen kuin pieni lapsi. Kaupungilla liikkuessa tai autolla ajaessa ilahdun nähdessäni koiran, saatan jopa kommentoida tyyliin "kato, koira". Joskus epähuomiossa myös moikkailen vieraita koiria, eli siis ohi kulkiessani sanon joskus koirille "moi", jos ne kattoo muhun. Muutamat taluttajat ovat hieman hämmentyneet, luulleet varmaan että moikkaan niitä  Avokillani on ollut monta kertaa hauskaa tän kustannuksella.

LOL, tästä tulee väistämättä mieleen kun kuljin nykyisen koirani kanssa pari vuotta tokossa ja opin tuntemaan siellä vain koirat. Se vain kirkastui mulle eräänä päivänä, että jos ne ihmiset olisi tulleet mua vaikka kaupassa vastaan, en olisi mitenkään tuntenut niitä ilman koiraansa. Ne oli vain Remun nuori pari, tai Leevin äkäinen emäntä, tai Iidan emäntä ja tyttö. 

[peccantis]

Jestas.

En olisi ikinä uskonut, jos joku olisi sanonut mulle, että vuosien päästä koittaa päivä, jolloin saan päivän parhaimman ilon ohivilahtavasta itsemurha-ajatuksesta.

Avataas vähän. Mulla oli tänään koulussa todella huono hetki, yksityiskohtia Masennusarkistossa. Siinä kyyneliä takaisin pakottaessani tuli spontaani ohikiitävä ajatus "en jaksa tällaista elämää, tapan itseni" ja vittu miten pelottava, mulla oli tollaisia vilahduksia viimeksi melkein 10 vuotta sitten kun olin ihan psykoosissa.

Mutta nyt pari tuntia tuon jälkeen tajusin erään asian.

Itsemurha-ajatukset ei voi satuttaa mua. Kerran yritin, mutta pääsin vasta valmisteluvaiheeseen kun itsesuojelu potkaisi jarrut lattiaan ja pakotti mut soittamaan itselleni apua.

Sain lääkäriajan kuun viimeiselle viikolle, mikä on varsin myöhään kun ottaa huomioon että alkaa jo veriteot vilkkua päässä mutta minkäs teet, en ole enää "nuori".

Jos tulee paha tilanne sitä ennen, voin aikoa itsemurhan aikomista. Vedän absinttikännit ja löyhytän paikat täyteen valkosalviaa spontaanimman (=sekavamman) käytöksen avuksi ja alan vedellä naruista. Omatunto jossain arestikellarin takimmaisessa kalterikopissa vinee, että hyi, hätänumeroon saa soittaa vain jos on oikea hätä mutta haista kaunis kukkanen omatunto, henkinen hätä ON oikeaa hätää. Sitä paitsi yhteiskunnan etu auttaa yksilöä ennen kuin se ehtii rikkoa itseään. En mä ihan huvikseni ala teatteria leikkimään.

Tää tunne on mun toinen henkinen koti.

Tuli vähän synkkä "jes" mutta minkäs voi tää oli päivän paras asia. Viikon.

[Pahatar]

Opiskeluaikaan mietin kerran, että liekö minussa jotain vialla, kun katsottiin luokan tyttöjen kanssa ohikulkijaa ikkunasta ja kaikki huokasivat "ihana!". Tajusin vasta jälkikäteen että kaikki muut tarkoittivat sitä söpöä koiraa taluttanutta nuorukaista... 

Tosi hyvä!

Tästä tulee mieleen se, kun joskus jossain naistenlehdessä jaettiin vinkkejä, miten toimia, jos on ihastunut johonkuhun, mutta ihastuksen kohde ei tunnu huomaavan asiaa millään. Yksi suositeltava keino oli se, että jos ihastuksella on koira, niin kannattaa hankkia itsellekin samanrotuinen hännänheiluttaja. Tällöin voi sitten kuulemma koirien kohdatessa lähteä luontevasti tekemään tuttavuutta siihen ihastukseenkin... Onhan tuo tietysti tavallaan ihan hauska vinkki, mutta tuntuu kamalalta, jos joku hankkisi koiran ilman mitään kiinnostusta siihen koiraan itseensä. :'( Ehkä tarkoitus oli vain tehdä vetävä artikkeli, eikä sitä ollut tarkoitettu otettavaksi ihan vakavasti, toivottavasti ainakin.

[Lizlego]

Toimii muillakin asioilla kuin koirilla. Esimerkiksi kannattaa kiinnostua tai alkaa harrastaa jotain samaa asiaa kuin se ihastuksenkohde, jos on sattunut saamaan selville mitä se harrastaa. Jos ei muuta niin siitä saa kätevän jutun juuren tai mahdollisesti syyn päätyä vahingossa juttusille. Tosin itselle ei ole niinkään käynyt noin vaan yleensä en kumminkaan mene sanomaan yhtään mitään.