Voi elämän kevät! Kärvähdin eilen rannalla, vieläpä tosi rändömeistä paikoista. Perusolkapäät joo, mutta myös vasen tissi, pakarat, varpaat, kaksi laikkua naamalla ja kyljet hieman kainaloiden alta. Ei ilmeisesti edes SPF 80 PA+++ suojaa, jollei sitä levitä tarpeeksi usein. Eilen olin kuin rapu, tänään punoitus on onneksi huomattavasti hillitympi. Kaveri oli hämmentynyt, kun alta ei paljastunutkaan bronssista ihoa. Yritin selittää, että jos alkuperäinen väri on luokkaa talkkia puuterina, korjauslakkaa peitepuikkona, ei siitä hevillä saa ruskettunutta. Olen edelleen hyyyyvin kalpea suomalaisillakin standardeilla, mutta nyt on kenties nähtävissä joku pigmentti iholla jos oikein silmiä siristää.
Tämä on elämäni ensimmäinen työpaikka jonka sain ihan törkeästi suhteilla. Voisi ehkä joku sanoa, että nepotismia on ilmassa... mutta siitä viis. Työni teen varmasti parhaan taitoni mukaan, vaikka ensimmäiset päivät ovat olleet rankkoja. Siinä kun juoksee jalat altaan 12 tuntia putkeen, niin tietää tehneensä töitä. Mutta toisaalta, palkkakin on sen mukainen.
Mä oon saanu kanssa valtaosan työpaikoista jotenkin suhteilla - jos ei muuten niin silleen, että joku tuttu on vinkannut, että hei tuonne aukee kohta paikka. Tän kesän duuni oli tähänastisista paras joka asian suhteen ja ihan pelkästään omilla meriiteillä (!) ansaittu. Oli aika huikeaa ajatella, että pärjäsin paremmin kuin joku muu ja että mut todellakin haluttiin tähän virkaan (ilmotin heti haastattelussa alkuun, että HK:n lähdön takia en voisi olla viimeistä kuukautta töissä). Yritän lähettää niille nyt niin paljon postikortteja, että haluavat mut ensi kesäksikin
