Huhhuh. Loppusuoralla ollaan Vakolan kanssa. Tähän mennessä on tullut 266 lukua ulos, joten neljä olisi vielä jäljellä. Yhdestä seuraavasta on raakaversio olemassa, kolmesta viimeisestä luvusta on runko/suunnitelma. Tähän asti olen pitäytynyt siis siinä suunnitelmassa, että 270. luku on viimeinen.
Ihan kummallinen fiilis tällä hetkellä.
Oon jotenkin innoissani, että ikuisuusprojekti valmistuu, ja samalla jotenkin jännittää kummallisesti. Mahdollinen tyhjyys vähän mietityttää paikoitellen, mutta yritän olla liikaa miettimättä sitä. Ehkä fiilistelen vaan tätä valmistumista nyt ennemmin.
Mä olen sitä mieltä, että sun pitää etukäteen jo psyykata itseäsi siitä, että mitä teet seuraavaksi, kun muuten tyhjyys on liian suuri. En tiedä pystyikö jotain noin kauan ja pitkään jatkunut itse pysäyttämään, mutta arvostan sitäkin, jos oikeasti pistät johonkin kohtaan pisteen. Mut mun mielestä Vakola kyllä jää elämään eikä sitä tiedä, vaikka joskus vielä palaat sen maailmaan, vaikka nyt siltä tuntuukin, että se saa loppua. Sulle pitäisi tarjota skuppaa tuosta hyvästä! Arvostettavaa saattaa projektit loppuun.
Se nimenomaan on aina ollut vähän se, että mihin kohtaan laittaa tarinalle sen pisteen. Jatkuminen on tullut aina vähän niin kuin itsestään, kun kaikki käänteet vaan johtaa kaikkeen uuteen. Mutta jotenkin se kuitenkin loksahti yllättävänkin helposti. Ja se, että jos/kun saa sellaisen sopivan lopun tarinalle, ettei jää tyyliin mitään cliffhangeria sinne loppuun, niin se on mulle tärkeää. Toki sinne varmaan joitain asioita jää vähän auki ja ns. lillumaan, koska Vakola on niin iso ja laaja järkäle ja hahmojakin on niin paljon.
Liz on täysin oikeassa! Kun minä sain valmiiksi erään ficcisarjani, sen jälkeen tuli tyhjyys ja vuosia kestänyt kirjoitusblokki. Vasta nyt, kolme vuotta myöhemmin alkaa pikkuhiljaa taas kirjoittaminen onnistua. Tsemppiä! ❤️ Mun kyllä tulloo ikävä etenkin Alpoa ja Eeroa, mutta todellakin nostan hattua että saat valmiiksi noin hurjan kirjoitusurakan.
Zilah
Mun mielestä on aina ollut tosi hauskaa se, että miten Alpo ja Erkki iskivät niin lujaa.
Ei sillä, niistä on ollut jotenkin tosi hauska kirjoittaa jo ihan senkin takia, kun ne on niin erilaisia persoonia ja silti ne menee jotenkin niin yhteen.
Onhan tuo ihan valtava urakka ollutkin, että taatusti tulee tyhjä tunne, jos se jossain vaiheessa kokonaan loppuu. Mutta sinunhan se on, niin aina voit siihen palata, kirjoittaa vaikka spin-offia tai jatkaa jos siltä tuntuu.
Mä en tosiaan sulje pois mitään vaihtoehtoja. En nyt ehkä mitään kakkosjatkista rupea tekemään (tai mitään Vakolan suuruusluokkaista ylipäätään), mutta aina on tosiaan mahis tehdä vaikka jotain spin offia tai jotain shotteja eri hahmoista tai mitä nyt ikinä keksiikään. Mä vähän luulen, että mä en koskaan pääse tai lähde Vakolan maailmasta kokonaan irti tai pois. Ja en kyllä haluakaan. Kyllä se jää tuonne jonnekin sieluun möyrimään.
Ehkä tuon tarinan valmistuttua luen sen soittolistan kanssa ihan kokonaan läpi (lol) sillain ihan lukijana enkä kirjoittajan ja tarinan jatkamisen vinkkelistä.