Otsikko: Työhaastattelu
Fandom: Twilight (ja Raamattu?)
Tyylilaji: Draamahöperöinti? Emmäätiijä
Ikäraja: K-16
Paritus: Aro/paavit
Varoitus: Jos kristinuskolla ei mielestäsi saa leikkiä, ei tätä kannata lukea! Pyydän jo etukäteen anteeksi, jos ahdistutte.
Lukijalle: Tämä on yhden sortin yllätysmuna. Kai se voi olla yllätys, että paavillakin seisoo?
Työhaastattelu
Aro istui ikkunasyvennyksessä ja katseli sisäpihalle. Paavin palatsi oli erikoinen paikka. Aro oli viettänyt siellä menneinä vuosisatoina monta hilpeää hetkeä: olihan hän ollut paikalla jo silloin, kun ensimmäinen paavi yritti sopeutua elämäänsä tämän kummallisen kultin johdossa.
Aro oli ollut paikalla silloinkin, kun Jeesus keräsi opetuslapsia ja ratsasteli aasilla ympäri pikkukyliä. Volturit saivat hauskan idean ja se muutti koko maailmanhistorian kulun. Kyllähän Jeesuksesta tulikin sitten kuolematon – mutta ei ihan sillä tavalla, kuin kirjoituksissa sanotaan. Kolmantena päivänä hauta oli tyhjä ja puutarhuri imetty tyhjiin, mutta eivät naiset Jeesusta siellä tavanneet. Tai jos olisivat tavanneet, eivät olisi taatusti jääneet henkiin kertomaan asiasta. Arohan siellä oli, uteliaana. Ihmiset olivat jo silloin niin jännittäviä.
Tietysti kultin tämä osa pidettiin tiukasti sisäpiirin tietona. Jeesus keräsi armeijaansa hiljaa, vuosisatojen saatossa vain kaikkein uskollisimmat saivat itselleen kuolemattomuuden lahjan. Jehovantodistajien arviot taivasten valtakunnan asukasmäärästä pitivät suunnilleen kutinsa. Se oli totisesti maanpäällinen paratiisi! Ja Jeesuksen toisen tulemisen aika oli jo melko lähellä – kohta hänen joukkonsa ei enää tarvitsisi piilotella varjoissa, vaan valittujen veljeskunta saattaisi avoimesti astua päivänvaloon ja ottaa ohjat käsiinsä.
Taas oli valittu uusi paavi, sopivan erehtymätön ja nähtävästi jo vanha papparainen. Aro oli tavannut hänet aiemmin, se kuului hänen tehtäviinsä, mutta ei ollut kunnolla päässyt vielä koettelemaan häntä. Jos paavi osoittautuisi tarpeeksi lupaavaksi tulokkaaksi, hänelle ehkä tarjottaisiin kuolemattomuuden sakramenttia. Ehkä. Mutta sen näkisi kohta.
Aron kohtaamista paaveista Johannes Anglicus oli erikoisin: hän paljastui jo ensihipaisulla Johannaksi. Ja sotkikin sitten asiansa synnyttämällä väärässä paikassa ja etenkin väärään aikaan. Suurin osa oli pelkkiä horisevia ukkoja, joista ei suurempaa iloa Arolle ollut. Sormuksen suutelu ja ohimenevä hipaisu riitti paljastamaan olennaisen. Ja tahtikin oli rauhoittunut keskiajan vilkkaimmista vuosista, jolloin piti vähän väliä olla kopeloimassa ties minkälaisia vastapaaveja. Tällaiset haastatteluhetket alkoivat olla jo harvinaista herkkua Arolle.
Ehkä tahtia pitäisi kiihdyttää, suositella taas kardinaaleille murhatouhuja kierron nopeuttamiseksi? Äh, siistimpi tapa olisi puraista itse ja vihellellä sitten kummastuneena, kun ruumis löytyisi kankeana aamulla – saisi siinä sitten vasaran kanssa heilua.
Uusin paavi romisutti ovenkahvaa ja Aro ryhdistäytyi.
- Teidän pyhyytenne, on tullut aika perehdyttää teidät uskon syvempiin mysteereihin.
Aro suuteli kunnioittavasti paavin sormusta ja jokin hänen sisällään valkeni. Tässä oli lupaava kokelas?
Paavi ryhdistäytyi. Hän oli tavannut tuon miehen jo aiemmin, nähnyt hänestä untakin. Toivonut, että hän olisi hänen lähin kardinaalinsa, jonka kanssa voisi vetäytyä pitkien työpäivien jälkeen yömyssylle ja rentoutua pitkälle yöhön. Kaikkien hännystelijöiden keskellä Aro tuntui ainoalta täysjärkiseltä, vertaiselta. Tai, olihan Marcus, mutta Arossa oli sitä jotain.
- Niin? Aro?
- Minulla on tarjous, josta itse Jeesuskaan ei kieltäytynyt. Mutta sitä ennen, perinteisiin kuuluu nöyrryttää liha ikiaikaisen voiman edessä. Kaapu pois ja polvilleen.
Paavia ei tarvinnut kahta kertaa käskeä. Kaavun alla ei ollut mitään, ei edes jouhipaitaa, ja hänen ryppyinen kalunsa oli jo innostumassa. Olikohan paavin elämä aina tällaista? Hauskempaa kuin kardinaalina, ehdottomasti!
- Kuuluuko tähän ruoskintaa?
- Ei. Tai saattaapa kuuluakin. Eihän erehtymättömän ehdotuksista kannata kieltäytyä.
Naapurihuoneessa kardinaalit kuuntelivat jyskytystä ja kaksiäänistä kikatusta.
- Mitenhän pitkään tuo pysyy hengissä tuolla menolla?
Marcus oikoi kaapuaan.
- Ei pitkään. Ei tosiaankaan pitkään.
