Nimi: Mustat silmänaluset, kivistävä päänahka
Kirjoittaja: Arte
Beta: -
Paritus: Hermione/Pansy, tulkinnanvarainen Hermione/Astoria
Ikäraja: K-12
Tyyli: draama, suhteet, parisuhdearki
Varoitukset: lievästi kuvailtu väkivalta
Yhteenveto: ks. A/N
A/N Winga heitti joskus kesällä irkissä raamit antavan haasteen:
[18:04] <@Winga> TEHTÄVÄ: Kirjoita mulle katkeransuloista Hermansya, jossa Pansy loppujen lopuks jättää Hermionen ja Hermione päätyy Astorian kanssa yhteen! En anna tälle aikarajaa, kysyn aina välillä vaan, että ootko alottanu! – Hermione saa olla myös jättäjänä!
Tekstin vähän epätavallinen tyyli (ainakin minulle) vei mukanan eli tästä oli vaikeaa saada kauhean katkeransuloista, mutta kyllä sitä siellä ehkä vähän on! Jännä asetelma ja toteutustapa miellyttää minua.
Mustat silmänaluset, kivistävä päänahka
Kuusi vuotta yhdessä, mutta seitsemäs alkoi yhtäkkiä tuottaa tuskaa. Oli kärhämiä, ei-toivottuja sanoja, teräviä katseita ja piikikkäitä liikkeitä. Seksi muuttui voimataisteluksi ja Hermione löysi kerta kerran perään mustelmia polvitaipeistaan, käsivarsistaan ja rinnoistaan. Hän leikkautti hiuksensa olkapäille, koska kyllästyi selvittämään niitä joka aamu entistä pahemmasta takkupesäkkeestä. Pansy oli ottanut tavakseen tarrautua hänen hiuksiinsa kiinni aina kun siihen vain liikeni mahdollisuus. Hermione inhosi sitä.
Onneksi taikalainvartijaosastolla riitti töitä ja Astoria Malfoy työparina tuntui järkevältä, normaalilta. Nainen oli pieni ja hiljainen, antoi Hermionen päällepäsmäröidä eikä koskaan sanonut vastaan. Hoiti tunnollisena paperityöt ja oli mitä loistavin kirjuri – ei koskaan sanonut sanaakaan tapaukseen liittyen, kirjasi vain kaiken huolellisesti muistiin. Hermione mietti usein, että nainen toimi varmasti mallikelpoisesti Draco Malfoyn käsivarren koristuksena. Laineikas ruskea tukka, joka ei aivan saavuttanut olkapäitä, kapea vartalo ja ilmeettömät kasvot. Tai no, kasvojen ilmeettömyydestä voitiin toki olla montaa mieltä. Seurapiiritapaamisissa ne olivat varmasti ilmeettömät, mutta Hermionen seurassa ne hymyilivät usein ja kutsuivat lähelleen. Ja se tuntui mukavalta, ystävälliseltä, halutulta.
Astoria kuunteli mielellään. Ja Hermionella oli tarve puhua, koska Pansy ei enää nykyään jaksanut. He asuivat Lontoon ulkopuolella pienessä omakotitalossa jästiyhteisössä (Pansy oli aina halveksunut naapurustoaan) ja Hermionesta tuntui usein, että hän toimi eräänlaisena sääntöpoliisina myös kotonaan huolehtiessaan, ettei kumppani unohtunut tekemään taikoja keskellä takapihaa tai päästänyt pöllöjä liihottelemaan ulkona keskellä kirkasta päivää. Hän oli töissä vuorokauden ympäri eikä paikalla tuntunut olevan mitään merkitystä asian suhteen.
”Käydäänkö joskus kahvilla?” Astoria kysyi kerran työpäivän päätteeksi, ja Hermionesta tuntui helpottavalta vastata myöntävästi. Pieni hetki pois arjesta, muuta ajateltavaa kuin työ ja toimimaton parisuhde. Hän antoi itselleen luvan rentoutua eikä ilmoittanut Pansylle, ettei tulisi suoraan töistä kotiin. He istuivat pienessä kahvilassa ministeriön lähellä, jästien keskellä, jotta kukaan tuttu ei häiritsisi heitä. Juttua riitti, ensin lukuisista työasioista ja sitten vähän muustakin. Maailman menosta, ajasta Voldemortin kukistumisen jälkeen, iloisista Tylypahkan vuosista, jolloin koulustressi oli ollut mitätöntä sen päivän ajatuksiin verrattuna.
Kun Hermione palasi kotiin, oli pimeä. Hän hymyili avatessaan ulko-oven ja asettaessaan takin naulaan. Hän järjesti kaikki kengät siistiin riviin ja katseli tyytyväisenä järjestyksessä lepäävää eteistä. Tuntui mukavalta tulla kotiin, kun ensimmäinen vastaanotto oli rauhallinen. Hän poikkesi keittiöön ja rypisti kulmiaan tiskikasoille sekä keittiötasolle lämpenemään jätetyille ruokatarvikkeille. Avopuolison kutsuminen ei tuottanut tulosta, talo oli hiljainen ja pimeä. Tulipesässä kyti muutama vihreä liekinjämä.
Pansy oli alkanut juoda. Tuliviskipulloja ei koskaan löytynyt kotoa, mutta Pansy tuli usein myöhään kotiin ja kiskoi Hermionea hiuksista. Toisinaan yksin ollessaan Hermione lukitsi makuuhuoneen oven saadakseen nukkua edes joskus läpi yön (tosin ajatukset risteilivät päässä, loivat painajaisia ja liikuttivat häntä levottomasti). Töissä esimies kysyi hieman huolestuneella äänensävyllä, tarvitsisiko hän hieman lomaa, sillä mustat silmänaluset näyttivät uupuneilta.
Astorian kanssa kahvittelusta tuli enemmänkin tapa kuin satunnainen päähänpisto. Silloin Hermione pystyi hymyilemään ja unohtamaan hetkeksi sekasortoisen kotinsa ja päänahkan punaiseksi vetävän avopuolisonsa. He istuivat pitkiä iltoja pienissä kuppiloissa, joivat kahvia, välillä teetä, ja nauttivat sekä suolaisista herkuista että toistensa seurasta.
Astoria uskaltautui kysymään Hermionen väsyneestä olemuksesta. Silloin Hermione sulki silmänsä, muttei pystynyt pidättelemään polttavia kyyneleitä. Hän nojasi Astorian heiveröiseen mutta lohduttavaan olkapäähän ja antoi naisen silittää hellästi hiuksiaan. Hän kaipasi rakastavaa kosketusta, välittämistä, tunteiden osoituksia, joita hän ei enää koskaan saanut rakastetultaan. Hän pyyhki silmäkulmiaan ja nyyhkytti Astorialle pahaa oloaan: Pansyn väkivaltaa ja juomista, tämän asennetta ympäröivään yhteiskuntaan ja jästejä haittaavaa käytöstä. Astoria sipaisi hänen poskeaan ja painoi huulensa hetkeksi hänen otsalleen, puristi hänen kättään lujasti omaansa ja kuiskasi: ”Minä olen tässä, minulle voit kertoa. En tee sinulle mitään pahaa.”
Hermione jätti menemättä kotiin. Hän ei jaksanut enää riidellä eikä huutaa, ei halunnut enää yhtään mustelmaa tai naarmua lisää. Hän yöpyi muutaman yön Malfoyn kartanossa Astorian vieraana, sillä tiluksien isäntä oli työkiireiden viemänä matkustamassa pitkin Eurooppaa. Hän nukkui ensimmäisen yön rauhallisesti ylimmän kerroksen vierashuoneessa, jonka sänkyyn kotitontut olivat (hänen vastusteluistaan huolimatta) tuoneet lämmittäviä kuumavesipulloja sekä jättäneet yöpöydälle pienen napostelutarjottimen. Hän katsoi niiden lepattavia korvia surullisin silmin ja ajatteli, ettei Pansy ollut koskaan tosissaan ymmärtänyt hänen haluaan auttaa noita orjan asemaan alistettuja olentoja.
Töihin oli mukavampi mennä, kun ajatuksia oli vuodatettu hieman ulos ja paranneltu niitä myötätunnolla. He illastivat illalla ylempien kerrosten oleskelutilassa, kotitontut tarjoilivat heille mureaa paahtopaistia tummalla tonttuviinillä ja jälkiruoaksi kermaista vanukasta. Hermione hymyili Astorialle ja kiitti tätä ystävällisyydestä. Astoria kietoi kätensä hänen niskaansa ja nukkui seuraavan yön hänen kyljessään kiinni.
”Missä sinä olet ollut?” Pansy huusi, kun Hermione palasi kotiin. Hermione puri hampaansa yhteen ja pyysi naista pakkaamaan tavaransa ja lähtemään. Asunto oli hänen (vanhemmilta peritty, kun nämä olivat muuttaneet maalle viettämään eläkepäiviään). Se hiljensi Pansyn, joka ei äimistykseltään saanut sanaa suustaan. Sitten alkoi tavaroiden paiskominen ja kiljuminen, Hermione veti taikasauvan suojakseen ja suri.
Pansy lähti lopulta ovet paukkuen ja vihaisesti huutaen. Hermione sai muutaman päivän päästä kuulla, että tämä majoittui juoppoystävättärensä luokse ja kippasi viskiä kurkkuunsa niin, että naisen ääni käheni päivä päivältä enemmän. Mutta Hermione sai nukkua yönsä rauhassa ja tehdä töitä vain työaikanaan. Talo oli kuitenkin yksinäinen ja hiljainen ilman seuraa, mutta hän sytytti takkaan pehmeän valkean ja asetti polvelleen paksun opuksen.
Draco Malfoy palasi kotiin, mutta aina silloin tällöin Astoria vietti yönsä Hermionen luona eikä talo tuntunut niin tyhjältä.
