Ficin nimi: Yksi saapumaton puhelu
Kirjoittaja: Nukkemestari
Fandom: Disney: Aku Ankka
Tyylilaji: Raapaleita
Ikäraja: K16
Paritus: Roope Ankka/Kroisos Pennonen
Varoitukset: Saattaa tuhota lapsuutesi. Sisältää pieniä osia.
A/N: Jossujb (fini) ehdotti tätä kirjoitettavaksi ja no, kirjoitin kun ideakin oli hänellä valmiina. Kiitos Jossu<3 Oot innostanut mua paljoon pahaan.
Muistoon asti kirjoitettu pää pehmenneenä ilmastoimattomassa hotellihuoneessa no, viime kesän (2010) ”ihanissa” helteissä. Bbuttiksen kaa mietittiim minne sarjikset tungetaan FiFissä, ja todettiin että täällä ainakin on tyhjää tilaa...
Yksi saapumaton puhelu
Voiton tuulahdus
Roope Ankan poskisulat olivat vielä säästäväisen lyhyiden unten jälkeisessä pörhössä, mutta silmät sen sijaan kirkkaat. Hän tiesi saavansa soiton pian. Puhelu tuli joka aamu. Täsmällisen tarkasti, olihan Kroisos Pennonen monen liiketoimen johdossa ja tottunut siten täsmällisyyteen.
”Mutta eihän hän tosin yhtä täsmällinen ole kuin minä eikä taatustikkaan yhtä monen liiketoimen johdossa”, hymähti hän itsekseen ja suki poskihaituvansa kuntoon terästäen sanastoaan hipaisulla yönutun taskussa olevan onnea tuovan ensilantin hipaisulla. Vilkaistuaan taskunauristaan hän huomasi olevansa liian aikaisessa: hänen rakkain kilpailijansa ei vielä soittaisi riidelläkseen päivää polttavasta aiheesta – tai vain huvikseen, mikä hyvin todennäköistä.
”Pitäisikö ottaa uusi teepussi?” Ankka vastasi mielessään kyllä, kutsui hovimestariaan ja tajusi olevansa mitä mainioimmalla tuulella. Juuso kiidätti vanhentuneen korpun, kupin kuumaa vettä ja jo viikon ajan aamuteessä lillutetun teepussin. Roope pyysi tuomaan uutta teetä ja kunnollisen kolmiovoileivän… hänen omistamastaan Marketista tietenkin, ja lupasi uskolliselle hovimestarilleen lopun aamua vapaaksi, mikäli tämä toimisi ripeästi. Juuson ilme oli niin epäuskoinen, että hänen teki oikeastaan mieli perua koko juttu. Niin hän olisi tehnytkin, mikäli ei olisi ollut erittäin itsevarmalla tuulella. Tänään oli hänen päivänsä, hän aisti sen ilmassa, hän tunsi sen ensilanttinsa värielelevässä kyljessä. Hän pystyi huomaavaan sen ennusmerkit myös valkeissa sulissaan.
”Varo vaan, Pennonen”, hän ajatteli raukeana. ”Tänään minä rökitän sinut.”
Mykkä puhelin
Roope Ankka tuijotti puhelinta. Ei Pennonen ollut koskaan näin myöhässä. Hyvä tuuli muuttui ärtymykseksi.
Aikoiko se kurja turjake livistää juuri tänään?
Puhelimen punaiset kyljet vakuuttivat viattomuuttaan.
Pitäisikö hänen alentua soittamaan sille nousukkaalle? Ei, sehän maksaakin! Niin Roope vältteli päänsä sisällä. Lopulta hän tarttui luuriin. Ei vastausta.
Roope raahusti ympyrää ja kuuli Juuson päässään muistuttavan, että hänen tulisi siirtyä epätoivon railoon, sillä lattia kärsi kulutuksesta. Roope ei välittänyt. Kulukoon lattiaan toinenkin epätoivottomuuden ympyrä. Tai ei sittenkään, lattian korjaus maksaa.
Roope puki nuttunsa ja silkkipyttynsä, siirsi ensilanttinsa pyjamansa takkinsa rintataskuun ja puki nilkkaimensa. Murahtaen ärtyneen huomenen sihteerilleen hän lähti vaappumaan Pennosen asunnolle.
Kilpakosija
Katu hohti kuumuutta ja nilkkaimiin takertuva asvaltti sai Roopen hermostumaan entistä pahemmin. Miksi Pennonen ei ollut soittanut hänelle?
Vastaus tuli kirjaimellisesti kulman takaa, kun hikinen lehtipoika sylki päivän otsikon suoraan Roopen nokalle:
”Kroisos Pennosella uusi ’suosikki’ kilpailija! – Repden Mustakulta ja Pennonen painivat julkisesti!”
Lehtipoika huusi vielä ulos lisäotsikon:
”Syökö vanha visukinttu vielä komean hattunsa?”
Tähän Roope tiesi vastauksen, Hän melkein halusi ottaa silinterinsä ja alkaa mussuttamaan sitä, mutta luontainen pihiys esti refleksinomaisen reaktion. Pennonen oli siis hommannut uuden, kenties nuoremman kilpailijan itselleen ja ominut tämän niin kuin oli kerran ominut Roopenkin…
Roope ei oikeastaan halunnut muistella niiden päivien muistoja, mutta…
Muisto
Se oli ollut vihaa ensisilmäyksellä. Roope vihasi tuota omaisuudellaan mahtailevaa ja paremmuuttaan korostavaa keltanokkaa sulkasuortuviaan myöten ja tunne oli molemminpuoleinen.
”Tulokas”, Roope oli ajatellut heti, vaikka Kroisos Pennonen olikin sittemmin osoittautunut kovaksi vastukseksi monella saralla. Erityisesti sillä saralla.
Ei erityisen usein, mutta joskus he olivat ajautuneet sänkyyn – tai mihin milloinkin – kamppailemaan hurmeen vallassa kumpi on pomo pedissä. Se ei ollut milloinkaan millään tavoin hellää pariskunta seksiä – päinvastoin kamppailu herruudesta päättyi vasta kun toinen väsyi tai laukesi, jolloin toinen sai tyytyväisyyttä uhkuen tulla itse.
Aikaisemmin voittaja tässä lemmensodassa oli ollut Roope, mutta yhä useammin viimeisen pistoolin oli laukaissut Pennonen. Roope tunsi itsensä vanhentuneeksi.
Ikkuna
Roope ei täysin tiennyt miten oli päätynyt Pennosen palatsin ikkunalle. Olisi luullut vartioinnin olevan vähän tehokkaampaa talossa, jossa useampikin arvoesine odotti noutajaansa.
Siellä hän nyt oli. Ja hetkeksi kalvenneen höyhenpeitteensä alla tunsi nyt kihisevää kiukkua.
Pennonen ja Mustakulta taistelemassa herruudesta. Pennonen ja Mustakulta kukkivien lakanoiden keskellä. Pennonen ja Mustakulta hekuman huipulla.
Hetken oli hiljaista. Sisällä hengitettiin raskaasti, koko rakennus huokui sitä. Sitten kuului raivokkaita huutoja. Roope sujahti juuri ja juuri ajoissa piiloon pensaikon taakse, kun Mustakulta pamautti oven auki ja poistui korjaillen yhä vaatteitaan. Vaikka ei hän olisi Roopea huomannut muutenkaan, niin kuumana hänen sappinesteensä kävi. Roope livahti aukinaisesta ovesta.
Sota
Roope oli nähnyt kuinka Pennonen oli tehnyt ne samat temput kuin Roopen kanssa. Käyttänyt kenties samoja lauseita, joilla saisi kaadettua Mustakullan. Samoja kosketuksia. Samaa intohimoista vihaa.
Mutta kun Roope astui sisään, näytti Kroisos Pennonen pitkästyneeltä. Haukotteli. Katseen sameus oli kuitenkin kuin pois pyyhitty toisen ankan astuessa sisään.
”Kas, Roope Ankka…”
”Pennonen”, Roope sanoi vaarallisen sihisevällä äänellä.
”Mustakulta on sinuakin pitkästyttävämpi”, vastasi Pennonen kalseasti, mutta silmissään elävä liekki.
”Ei pidä vaihtaa uuteen kun vanhaa voi käyttää”, Roope ampui takaisin.
”Niin, mutta uudet yksilöt ovat yleensä suurempia ja vähemmän raihnaisia…”
Roope mulkaisi toista miljardööriä ja mutisi ”Minä sinulle raihnaiset näytän.”
Roope hyökkäsi Kroisoksen kaulaan seuraamuksista välittämättä. Antaumuksellinen käsirysy päättyikin kun Roope istui Kroisoksen vatsan päällä molempien hengittäessä raskaasti. Pitkä, salamoiva katse kävi heidän välillään ja sai kummankin ruumiin tärisemään taistelutahtoa. Vielä lyhyt painiottelu, jossa kumpikin oli välillä päällä, kun jo toinen työntyi päälle. Voittaja oli tällä kertaa Roope, joka Pennosta säästelemättä työntyi väkivaltaisesti hänen sisäänsä ja alkoi riemukkaan tanssin. Pennonen irvisteli ja rimpuili, mutta suivaantunut Roope Ankka piti tämän paikallaan.
”Senkin saita sorsa!” Sihahti Pennonen ollessaan tuloissaan.
”Tulokas!” Raakkui Roope tyytyväisenä ja laukesi.
***
Roope ei jäänyt. Eihän hän ollut rakastaja, joka voisi uinua seksin jälkeen. Hän nousi ja lähti. Hymyili. Erävoitto.
