Nimi: Päättäjäiset
Kirjoittaja: Pahatar
Oikolukija: Suhina
Valmistunut: Elokuussa 2004
Tyylilaji: Slash, romantiikka, huumori
Pari: Sirius / Remus
Ikärajasuositus: K-12
Yhteenveto: Kelmien viimeinen kouluvuosi on päättymässä. James on löytänyt elämänsä rakkauden, mutta hän on huolissaan parhaista ystävistään. Päättäjäistanssiaiset tulevat kuitenkin yllättämään Jamesin ja hänen lisäkseen koko koulun.
Lukijalle: Laitoin tämän ficin tänne
zilahin ehdotuksesta. Tämä on vanha kuin mikä ja niin fluffyinen, että se hävetti jo aikanaan ja vielä enemmän nykyään...
Toivottavasti tämä kuitenkin ilahduttaa, jos joku vielä haluaa lukea tämän.
PÄÄTTÄJÄISETOSA 1Kesäkuun lopun aurinko paistoi kuumasti Tylypahkan koulun maille, saaden punertavat tiilimuurit ja niitä ympäröivät vihreät nurmikentät kylpemään vaaleankeltaisessa hohteessa. Taas oli yksi kouluvuosi lopuillaan ja jälleen yksi sukupolvi valmistuvia velhoja ja noitia jättämässä vanhan linnan, joka oli ollut heidän kotinsa seitsemän vuoden ajan. Monet niistä oppilaista, jotka olivat lähdössä pois - kuka minnekin suuntaan – tunsivat vääjäämättömästi haikeutta sisällään. He tiesivät menettävänsä koko sen yhteisön, joka oli ollut monelle heidän nuoruusvuosiensa henki ja elämä. Sen vuoksi seitsemäsluokkalaisten joukossa vallitseva tunnelma oli ulkonaisesta äänekkyydestään huolimatta jossain määrin surullinen, eivätkä edes illan lähestyvät päättäjäistanssiaiset viimeisille vuosikurssilaisille voineet keventää sitä kokonaan.
Surullisuudesta ei kuitenkaan ollut häivääkään niissä kahdessa nuoressa miehessä, jotka raahasivat painavan näköisiä juomakoreja ja herkuilla täytettyjä säkkejä kohti velhokoulua. Silmälasipäinen, hauskannäköinen poika, jonka tummat, kiharat hiukset olivat niille tyypillisessä sotkussa, puhui ja viittilöi innokkaasti minkä kantamuksiltaan kykeni. Toinen poika, joka oli hieman pitempi näistä kahdesta ja jonka pikimustat hiukset laskeutuivat leveille hartioille, nyökkäili hymyillen lämpimästi ystävänsä loppumattomalle puhetulvalle, tosin välillä hänen silmissään välähti ilkikurinen ilme, joka jäi kuitenkin ensiksi mainitulta huomaamatta. Jälkimmäisen voimakkaat kasvonpiirteet, hohtavan harmaat silmät, virheetön iho ja pitkä urheilijan vartalo tekivät hänen ulkoisesta olemuksestaan vastustamattoman näköisen, ainakin mikäli Tylypahkan naispuolista oppilaskuntaa oli uskominen. Koulun käytävillä kiersi huhu, jonka mukaan jopa sairaalasiiven ankara hoitaja, matami Pomfrey, olisi joskus huokaissut professori Versolle: ’Tuo Mustan vanhempi poika on sellainen ilmestys, että sen kun saisi elävänä pulloon…’ Tosin hoitaja oli jutun mukaan lisännyt synkän näköisenä sen olevan toivottavaa jo siksikin, ettei hän alinomaa joutuisi lohduttelemaan onnettomia noitaoppilaita, jotka olivat menettäneet elämänhalunsa ja masentuneet syvästi. Nämä kun olivat joutuneet pettymään romanttisissa kuvitelmissaan kyseisen herran suhteen.
”…niin, ja sitten me menemme naimisiin, kunhan minä olen saanut aurorikoulutukseni päätökseen”, James Potter selitti ties kuinka monetta kertaa, mikä sai Sirius Mustan huokaisemaan hiljaa ja kohottamaan katseensa ylöspäin alistuneen näköisenä. Hänen silmänsä kuitenkin tuikkivat lämpimästi hänen katsoessaan jälleen ystäväänsä.
”Ja hankitte kuusi lasta?” Sirius lisäsi avuliaasti, ennen kuin toinen ehti jatkaa pitemmälle.
”Mistä sinä arvasit? Juuri niin minun piti sanoa seuraavaksi”, James sanoi hämmästyneellä äänellä.
”Pelkkää sattumaa, Sarvihaara. Mielessäni kävi vain, että en millään haluaisi murskata tulevaisuudensuunnitelmiasi, mutta oletko täysin vakuuttunut, että Lily tulee olemaan siitä yhtä mieltä sinun kanssasi? Kai hänelläkin on jotain sanomista asiaan”, Sirius totesi huvittuneen näköisenä heidän astuessaan Tylypahkan pääovista sisään. James pysähtyi hetkeksi keskelle aulaa ja katsoi ystäväänsä kulmiaan rypistäen, aloittaen sitten opettavaiseen sävyyn:
”Antura, en oletakaan että tuollainen vannoutunut poikamies ymmärtäisi näitä asioita. Juttu nyt vain sattuu olemaan niin, että minä ja Lily olemme yhtä mieltä kaikesta, kuten myös tästä. Ei siinä ole mitään keskustelemista: hänen halunsa on minun haluni ja toisinpäin. Mutta mikäli asiaa nyt jouduttaisiin pohtimaan, niin tilannehan on kuitenkin se, että
minä olen perheen pää…”
”JAMES POTTER!” kuului raivostunut ääni heidän takaansa, mikä sai Jamesin keskeyttämään puheensa äkisti. Molemmat kääntyivät ympäri ja näkivät punatukkaisen nuoren naisen harppovan kiivaasti heitä kohti. Tämän tavallisesti lempeillä kasvoilla oli nyt vihainen ilme ja suuttumuksesta aiheutuneet punaiset läikät paloivat tytön poskilla.
”Sinä olet kyllä kaiken huippu! Enää muutama tunti päättäjäisjuhlien alkuun ja valmistelut ovat pahasti kesken. Minä olisin tarvinnut kipeästi apuasi, kuten hyvin tiedät, kun kerran juhlien järjestäminen jäi meidän vastuullemme. Olen koko aamun etsinyt sinua joka paikasta ja ollut jo levoton, kun ei sinua näkynyt missään. Mutta herra johtajapojan ainoa huolenaihe näyttääkin olevan se, ettei juhlien jatkoilta lopu tarjoilu kesken - tanssiaisista viis!” Lily Evans huusi kaikuvasti osoittaen Jamesin ja Siriuksen kantamuksia. Sirius vilkaisi huvittuneena ystäväänsä, jonka koko olemus näytti kutistuneen kasaan ja tämän aikaisempi uho oli kuin pois pyyhkäisty.
”Mutta Lily, minun oli pakko, kun Sirius pyysi minua auttamaan…” James yritti väittää heikosti vastaan, mutta Lily keskeytti hänet armottomasti.
”Älä yritäkään syyttää Siriusta omasta laiminlyönnistäsi! Jos Peter ei olisi tullut apuun, en tiedä miten olisin selvinnyt”, Lily jatkoi päättäväisellä äänellä osoittaen ikäisekseen pienikokoista, pyöreähköä poikaa, joka kiinnitti parhaillaan taikomalla neljän eri tuvan värisiä koristeita Suuren salin seinille.
”Lily on oikeassa, sinua tarvitaan enemmän tuolla. Minä saan nämä kyllä yksinkin yläkertaan”, Sirius sanoi hymyillen tytölle ja vapautti Jamesin kuormastaan kätevästi yhdellä taikasauvan heilautuksella. Hän lähti kulkemaan portaita ylöspäin leijuttaen tavaroita edellään, eikä voinut olla nauramatta itsekseen nähdessään Lilyn tarttuvan päättäväisesti Jamesia käsipuolesta ja taluttavan tämän nyt jo melko lammasmaisen olemuksen Suureen saliin.
”Sinä saatat olla perheen pää, mutta Lily kääntää sitä päätä mielensä mukaan”, Sirius mutisi hiljaa huvittunut ilme kasvoillaan kulkiessaan kohti rohkelikkotornia.
Paria tuntia myöhemmin heidän käytyään läpi iltajuhlien ohjelman ja tarjoilun, koristeltuaan salin ja pöydät, laadittuaan nimikortit ja viimeisteltyään istumajärjestyksen Lily alkoi vähitellen olla tyytyväinen ja soi Jamesille pienen lepohetken, jonka tämä käytti hyväkseen rojahtamalla tuoliin tuntien olonsa lopen uupuneeksi. Lily istui myöskin alas Jamesin viereen ja katseli poikaystäväänsä hyväksyvästi. Hän mietti huvittuneena itsekseen, ettei Jamesissa mitään suurempaa vikaa ollut, tämä kaipasi ainoastaan hieman ohjausta aina silloin tällöin.
”Mikseivät kotitontut voi koristella salia?” James purnasi tyytymättömän näköisenä.
”Kotitontuilla on kädet täynnä työtä, kun ne joutuvat valmistamaan kaksi ateriaa tänään: toisen päättäjäisjuhlaan ja toisen viimeisen lukuvuoden tanssiaisiin. Ei niillä ole aikaa tällaiseen.”
”Nyt Sirius ajattelee varmaan, ettei minulla ole lainkaan omaa tahtoa”, James murisi hiljaa, mutta hänen huonotuulisuutensa hävisi Lilyn hymyillessä hänelle lämpimästi ja hän kumartui hetken mielijohteesta tytön puoleen vetäen tämän lähelleen. Heidän suudellessaan toisiaan pehmeästi ja molemminpuolisella halukkuudella James unohti aikaisemman harminsa, eikä osannut ajatella mitään muuta kuin sitä, miten onnelliseksi Lily oli tehnyt hänet kuluneen vuoden aikana. Heillä kahdella oli yhteinen tulevaisuus ja sen vuoksi James ei ollut lainkaan pahoillaan koulun päättymisestä. Hän oli lopulta voittanut ainoan rakkautensa omakseen ja se riitti hänelle.
Heidän viimein irrottautuessa toisistaan Lily katsoi häntä miettivän näköisenä.
”Siriuksesta puheen ollen, miten hän on suhtautunut siihen, että me seurustelemme?” Lily kysyi.
”Hienosti, tietenkin. Kuinkas muuten?” James vastasi katsoen tyttöä hämmästyneenä.
”Niin, mutta aikaisemmin te kaksi olitte aina yhdessä, kun taas nykyään sinä vietät paljon aikaasi minun kanssani. Olen ajatellut usein, että hän mahtaa tuntea olonsa paljon yksinäisemmäksi kuin ennen – varsinkin kun on katkaissut kaikki välinsä perheeseensä”, Lily jatkoi.
”Se on totta, mutta ei hän tunnu olevan siitä enää pahoillaan – tai ylipäätään mistään. Itse asiassa Sirius on koko vuoden ollut paremmalla tuulella kuin koskaan aikaisemmin. Hän ja Remus ovat nykyään parhaita ystäviä ja viettävät tätä nykyä täysikuutkin enimmäkseen kahdestaan. Niin, ja Kuutamo on saanut Siriuksenkin opiskelemaan, ajattele!” James nauroi ääneen. Lily hymyili hänelle, mutta rypisti sitten otsaansa.
”Eikö heillä kummallakaan ole tyttöystävää?”
”Ei… ei tunnu olevan. Aika jännää oikeastaan. Nyt kun tulit maininneeksi siitä, niin en muista Siriuksen olleen yhdenkään tytön kanssa treffeillä moneen kuukauteen, vaikka aikaisemmin hänellä oli joka viikko menoa”, James sanoi vakavoituen.
”Halukkaita riittäisi kyllä molemmille. Yksi ystäväni Puuskupuhista on ollut ihastunut Remukseen viidenneltä luokalta lähtien ja Siriuksen huomiosta suorastaan taistellaan, niin kuin hyvin tiedät”, Lily sanoi huvittuneen näköisenä. James kohautti olkapäitään.
”Tuntuvat viihtyvän paremmin keskenään. Sitä paitsi Remuksen ei ole helppo solmia vakavampaa suhdetta keneenkään siitä yhdestä syystä, ja Sirius taas ei näytä olevan halukas sitoutumaan”, James sanoi virnistäen, mutta Lily katsoi häntä huolestuneen näköisenä ja pudisti päätään.
”Voisit jutella heille asiasta. Molemmat ovat olleet täysi-ikäisiä velhoja jo toista vuotta, eikä kummallakaan ole ketään tyttöä edes näköpiirissään, mikä on minusta jotenkin outoa. Sitä paitsi ihmisen ei ole hyvä olla yksin.”
Vähitellen he saivat tanssiaisten valmistelut päätökseen ja lähtivät Suuresta salista kohti rohkelikkotornia, koska Lilyllä oli kiire laittautua iltaa varten. James huomasi miettivänsä heidän aikaisempaa keskusteluaan ja joutui toteamaan itsekseen, että hänen kahden kelmitoverinsa käytöksessä oli tosiaankin jotain epätavallista. Nyt kun asiaa ajatteli, niin hän ja Sirius olivat olleet parhaat ystävät vuosikausia ja toinen olisi hyvinkin voinut loukkaantua jäädessään tietyssä mielessä yksin hänen omistaessaan pääosan huomiostaan Lilylle. Mutta sen sijaan Sirius tuntui olevan vilpittömän onnellinen hänen puolestaan ja jopa kannusti häntä viettämään enemmän aikaa tyttöystävänsä kanssa. James oli tähän asti kuitannut sen sillä, että Sirius nyt vain sattui olemaan niin avarakatseinen ja hyvä tyyppi ja oli ollut iloinen, kun hänen kaksi parasta ystäväänsä viihtyivät niin hienosti yhdessä ilman häntäkin. Mutta mitä enemmän hän ajatteli asiaa, sitä aiheellisemmalta Lilyn huomio alkoi tuntua. Sirius oli ollut koko kuudennen kouluvuoden enimmäkseen levoton ja pahalla päällä ja vaihtanut tyttöystäviään kuin paitaa. James oli arvellut sen johtuvan toisen pojan kotoa karkaamisesta, joka oli koskenut Siriukseen enemmän kuin mitä tämä oli halunnut myöntää kenellekään. Viimeisen vuoden aikana Sirius oli kuitenkin näyttänyt löytäneen uudelleen mielentyyneytensä ja hyvän tuulensa, vaikka ei edes seurustellut yhdenkään tytön kanssa ja tuntui nauttivan suunnattomasti vapaudestaan yhdessä Remuksen kanssa. Se tuntui jollakin tavoin luonnottomalta, sillä James tiesi omasta kokemuksestaan, etteivät pelkät ystävät riittäisi pitemmän päälle tekemään kenestäkään onnellista. Hän päätti itsekseen, että ottaisi asian puheeksi molempien kanssa.
Hyvästeltyään Lilyn James kiipesi portaat ylös seitsemäsluokkalaisten poikien makuusaliin, jossa Sirius ja Remus istuivat jälkimmäisen sängyllä jutellen keskenään. Jamesin saapuessa molemmat kohottivat katseensa häneen.
”Jaaha, perheen päähän se siinä. Joko kaikki on valmista tanssiaisia varten?” Sirius sanoi virnistäen leveästi ja vilkaisten samalla Remusta, joka hymyili nyt jo hänkin. James tunsi niskaansa kuumottavan ajatellessaan, mitä hänen ystävänsä olivat mahtaneet puhua hänestä keskenään aikaisemmin ja päätti vaihtaa aihetta mahdollisimman nopeasti.
”Valmista on. Muuten Antura, et ole vielä kertonut, kenen kanssa menet tanssiaisiin?” James kysyi puolihuolimattomaan sävyyn, yrittäen salata kiinnostuksensa kyseiseen asiaan. Kuluneiden viikkojen ajan hän oli tehnyt parhaansa saadakseen selville molempien ystäviensä tanssiparit, mutta oli saanut osakseen vain hyväntahtoista naurua ja epämääräisiä vastauksia. Sirius oli hetken hiljaa ja tuijotti äänettömänä Remusta, joka nyökkäsi tuskin havaittavasti. Mustahiuksinen poika käänsi katseensa takaisin Jamesiin ja näytti vetävän syvään henkeä, ennen kuin lopulta alkoi puhua.
”Itse asiassa siitä meidän pitikin jutella sinun kanssasi. Asia on niin, että… minä ja Kuutamo… me menemme sinne yhdessä. Kahdestaan.”
James tuijotti poikia ääneti. Äskeinen vaivautunut hiljaisuus ja hänen ystäviensä vaihtamat katseet eivät olleet jääneet häneltä huomaamatta, mutta ne pyyhkiytyivät pois hänen mielestään Siriuksen paljastuksen myötä. Hän huokaisi syvään ja istahti sängylle poikia vastapäätä.
”Te ette voi olla tosissanne! Mikä teitä kahta oikein vaivaa? Seitsemän kouluvuotta takana, päättäjäistanssiaiset edessä ja kumpikaan teistä ei viitsi vaivautua edes sen vertaa, että hankkisi naisseuralaisen itselleen yhdeksi illaksi! Minä en tajua tätä. Remus, sinähän tiedät Helenin, sen Lilyn ystävän? Hän on toivonut monta viikkoa, että sinä pyytäisit häntä juhliin ja on ollut valtavan pettynyt, kun niin ei ole tapahtunut. Mitä vikaa hänessä on?” James sanoi tuskastuneena.
”Ei mitään, mutta hän ei yksinkertaisesti ole minua varten”, Remus sanoi vakavan näköisenä.
”Ei ole sinua varten! No Siriusko sitten on?” James jatkoi haastavaan sävyyn. Remuksen silmät laajenivat ja tämä avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta James oli jo suunnannut huomionsa toiseen ystäväänsä, joka oli kuunnellut hänen vuodatustaan ääneti pienen hymyn kareillessa suupielissään.
”Ja entä sinä? Koko koulun noitaoppilaat kaikista tuvista haluaisivat mennä sinne sinun kanssasi. Sinun tarvitsisi vain valita joukosta se kaunein ja viehättävin, mutta kun ei! Se on hienoa, että te kaksi viihdytte niin hyvin yhdessä, mutta kai te nyt voisitte luopua toistenne seurasta edes yhden illan ajaksi?” James sanoi epätoivoisen näköisenä.
”Sarvihaara, sinulla on epäilemättä hyvä tarkoitus meidän suhteemme, mutta se on turhaa. Minä ja Remus menemme sinne yhdessä, se on päätetty”, Sirius vastasi hyväntuulisesti hymyillen vieressään istuvalle ruskeahiuksiselle pojalle, joka vastasi hymyyn. James tunsi samassa itsensä oudon ulkopuoliseksi katsellessaan näitä kahta ja totesi itsekseen joutuvansa tunnustamaan tappionsa. Hän vaistosi yritystensä takoa edes hiven järkeä ilmeisen paksupäisten ystäviensä kalloihin valuvan täysin hukkaan.
”Ei tässä nyt ole kysymyksessä pelkät tanssiaiset vaan koko tulevaisuus, mutta te ette tunnu uhraavan sille yhtäkään ajatusta”, James sanoi pudistellen päätään.
”Päinvastoin. Me olemme ajatelleet sitä paljonkin viime aikoina”, Remus sanoi päättäväisellä äänellä ja Sirius nyökkäsi vakuudeksi.
”No siihen tulevaisuuteen ei näytä kuuluvan naisia!” James tokaisi ja hämmästyi yhä enemmän molempien nuorten miesten purskahtaessa nauruun.
”Eipä niin. Kerrankin sinä osut suoraan asian ytimeen”, Sirius sanoi hilpeään sävyyn, vilkaisi Remusta, joka hihitti hänen vieressään vatsaansa pidellen ja alkoi nauraa uudelleen.
James tuijotti molempia poikia harmistuneena, mutta ei lopulta voinut olla hymyilemättä nähdessään parhaat ystävänsä niin iloisina, vaikkakaan hän ei voinut ymmärtää heidän riemunsa syytä. Hän alkoi riisua vaatteitaan ja vaihtoi päälleen aamutakin aikomuksenaan mennä kylpyyn ennen juhlakaapuun pukeutumistaan. Remuksen sanat tulevaisuudesta olivat kuitenkin herättäneet hänen uteliaisuutensa ja hetken päästä James rikkoi hiljaisuuden.
”Mitä sinä aiot tehdä koulun jälkeen, Kuutamo?”
”En ole varma. Mieluiten haluaisin opettaa, mutta saa nyt nähdä”, Remus vastasi hiljaa ja James näki varjon häivähtävän toisen kasvoilla, mikä sai hänen sisällään olevan myötätunnon heräämään. Hän tiesi, ettei Remuksen olisi helppoa saada mistään töitä, sillä velhomaailmassa suhtauduttiin epäluuloisesti ja pelokkaasti ihmissusiin, eikä monikaan haluaisi palkata sellaista.
”Remus muuttaa joka tapauksessa minun luokseni asumaan”, Sirius sanoi katsoen toista poikaa lämpimästi.
”Sillä tavalla! Haluatko sinä tosiaan asua yhdessä
tuon kanssa? Seitsemän vuoden kokemuksen jälkeen?” James parahti saaden Siriuksen mulkoilemaan häntä loukkaantuneen näköisenä. Remus kuitenkin nauroi ja tämän aikaisempi hyväntuulisuus näytti palanneen takaisin.
”Haluan, ehdottomasti”, tämä vakuutti hymyillen. James katsoi molempia alistuneen näköisenä.
”Ei kai tässä mikään auta. Te näytätte miettineen kaiken valmiiksi ja aiotte pitää kiinni huolettomasta poikamieselämästänne ilman naisia. Mutta voin kokemuksesta sanoa – älkääkä nyt naurako! – että ainoastaan rakkaus tekee ihmisen täysin onnelliseksi. Niin se vain on”, James sanoi vakavan näköisenä ja poistui makuusalista mennäkseen kylpyhuoneeseen.
Heidän jäätyään kahden Sirius kääntyi Remuksen puoleen ja kietoi käsivartensa tämän ympärille vetäen toisen lähelleen.
”Siinä suhteessa James on aivan oikeassa. Tiesitkö sen?” Sirius sanoi hiljaa. Remus katsoi mustahiuksista poikaa rakkaus silmissään ja nojautui eteenpäin. He suutelivat toisiaan hellästi ja lämpimästi, ja jos joku olisi nähnyt heidät sillä hetkellä, ei näiden kahden ystävän suhteen todellisesta laadusta olisi ollut enää pienintäkään epäilystä. Sirius hyväili Remuksen selkää nauttien suunnattomasti tuntiessaan rakastettunsa huulet omillaan ja ajatteli jälleen kerran, miten uskomattoman hyvä tuuri hänellä oli ollut ja miten onnellinen hän oli. Maailman onnellisin ihminen. Koko kuudennen lukuvuoden hän oli tuntenut olonsa synkäksi ja toivottomaksi jätettyään perheensä lopullisesti ja oli yrittänyt hukuttaa suruaan satunnaisiin seurustelusuhteisiin. Vasta keväällä hän oli vähitellen alkanut oivaltaa, että hänen todellinen onnensa oli aivan lähellä, hänen vieressään, oli ollut jo vuosien ajan. Hän ja Remus olivat viettäneet suurimman osan kesästä yhdessä Siriuksen uudessa asunnossa ja viikkojen kuluessa hän oli lopulta saanut kerättyä niin paljon rohkeutta, että oli uskaltautunut kertomaan toiselle pojalle tunteistaan. Sirius ajatteli puristaessaan Remuksen lähemmäksi itseään, ettei kuolinpäiväänsäkään mennessä tulisi unohtamaan sitä hetkeä. Remuksen kasvot olivat kalvenneet ja tämä oli tuijottanut häntä ikuisuudelta tuntuneen ajan sanattomana, kunnes toisen kullanruskeissa silmissä näkyi lämmin pilkahdus ja tämä oli ottanut häntä kädestä kiinni hymyillen hänelle ujosti. Sillä hetkellä Sirius oli tuntenut padon murtuvan sisällään ja hän oli vetänyt Remuksen syliinsä kuiskaillen rakkauden sanoja toisen korvaan tuntien kyyneleiden valuvan poskiaan pitkin. Kyyneleiden, jotka Remus oli suudellut pois yksi kerrallaan… ei, hän ei unohtaisi sitä koskaan. Se oli ollut uuden elämän alku – heille molemmille.
Heidän oli ollut vaikeaa salata suhteensa muilta, mutta se oli silti onnistunut. Luultavasti kuitenkin lähinnä siksi, ettei kukaan tullut edes ajatelleeksi heidän olevan enemmän kuin ystäviä. Tilannetta oli myös helpottanut James ja Lilyn seurustelu, joka oli antanut heille ulkopuolisten silmin katsottuna hyvän syyn olla kahdestaan. Sirius oli kerta toisensa jälkeen todennut huvittuneena itsekseen, että epäilemättä Jameskin oli löytänyt elämänsä rakkauden, sillä ellei tämä olisi ollut aivan täysin Lilyn lumoissa, olisi tämän pakostikin täytynyt tajuta asioiden todellinen tila. Tosin Jamesia ei yleensäkään rasittanut kovin terävä huomiokyky, mutta kun he asuivat sentään samassa makuusalissa, olisi tämän luullut huomaavan parhaiden ystäviensä olevan nykyään pari. He olivat kylläkin varoneet antamasta kenellekään epäilyksen aihetta, mutta kumpikaan ei voinut sille mitään, että heidän oli vaikeaa edes saada silmiään irti toisistaan. Kuukausien kuluessa hän ja Remus olivat keksineet kaikenlaisia keinoja päästä vähäksi aikaa pois muiden katseiden alta ja he olivat viettäneet satunnaisesti öitään yhdessä Rääkyvässä röttelössä muulloinkin kuin täysikuun aikana. Siriuksesta tuntui, että ilman näitä varastettuja hetkiä, jolloin hän saattoi olla kerrankin oma itsensä ja kohdella Remusta rakastettunaan eikä vain ystävänään, hän ei olisi jaksanut viimeistä kouluvuotta. Nyt se oli kuitenkin ohi. Huomenna he lähtisivät viimeistä kertaa pois Tylypahkasta kohti yhteistä tulevaisuuttaan, mitä se sitten toisikaan tullessaan.
”Joku voi tulla”, Remus mutisi hiljaa Siriuksen huulia vasten.
”Tulkoon. Enää sillä ei ole mitään väliä”, hän vastasi päättäväiseen sävyyn, mutta vetäytyi hieman kauemmaksi pitäen kuitenkin edelleen kiinni poikaystävästään.
”Ei sinänsä, mutta se pilaisi tämäniltaisen yllätyksen”, Remus sanoi hymyillen lämpimästi. Sirius vastasi tämän hymyyn ja kosketti Remuksen poskea hyväilevästi.
”Hermostuttaako sinua?” hän kysyi hiljaa katsoen toista tutkivasti.
”Vähän… no hyvä, ehkä vähän enemmänkin. Oikeastaan aika paljon enemmän”, Remus sanoi virnistäen, mutta Sirius näki levottoman ilmeen välähtävän toisen silmissä.
”Meidän ei ole pakko tehdä tätä, jos et halua…” Sirius aloitti lempeällä äänellä, mutta Remus keskeytti hänet.
”Ei, kyllä minä haluan. Olen kurkkuani myöten täynnä tätä teeskentelyä, enkä jaksa sitä enää hetkeäkään. Tämä on ainoa oikea tapa. Olisin vain halunnut kertoa Jamesille ja Peterille ensin.”
”Niin minäkin. Yritin kertoa äsken, mutta siitä ei tullut mitään, kuten huomasit. James ei tunnu tätä nykyä oivaltavan asioita, ellei niitä sitten lyödä hänen päähänsä. Ja kenties sittenkin on parempi näin, en tosiaan tiedä miten James tulee reagoimaan tähän. Sitä paitsi täytyy sanoa, että haluan nähdä Sarvihaaran ilmeen tänä iltana”, Sirius sanoi huvittuneen näköisenä.
”Ja muutamien muiden”, Remus lisäsi katsoen Siriusta merkitsevästi, mikä sai molemmat pojat nauramaan ääneen.