Päättäjäiset, Sirius/Remus, K-12

[Pahatar]

Nimi: Päättäjäiset
Kirjoittaja: Pahatar
Oikolukija: Suhina
Valmistunut: Elokuussa 2004
Tyylilaji: Slash, romantiikka, huumori
Pari: Sirius / Remus
Ikärajasuositus: K-12

Yhteenveto: Kelmien viimeinen kouluvuosi on päättymässä. James on löytänyt elämänsä rakkauden, mutta hän on huolissaan parhaista ystävistään. Päättäjäistanssiaiset tulevat kuitenkin yllättämään Jamesin ja hänen lisäkseen koko koulun.


Lukijalle: Laitoin tämän ficin tänne zilahin ehdotuksesta. Tämä on vanha kuin mikä ja niin fluffyinen, että se hävetti jo aikanaan ja vielä enemmän nykyään... Toivottavasti tämä kuitenkin ilahduttaa, jos joku vielä haluaa lukea tämän.



PÄÄTTÄJÄISET


OSA 1

Kesäkuun lopun aurinko paistoi kuumasti Tylypahkan koulun maille, saaden punertavat tiilimuurit ja niitä ympäröivät vihreät nurmikentät kylpemään vaaleankeltaisessa hohteessa. Taas oli yksi kouluvuosi lopuillaan ja jälleen yksi sukupolvi valmistuvia velhoja ja noitia jättämässä vanhan linnan, joka oli ollut heidän kotinsa seitsemän vuoden ajan. Monet niistä oppilaista, jotka olivat lähdössä pois - kuka minnekin suuntaan – tunsivat vääjäämättömästi haikeutta sisällään. He tiesivät menettävänsä koko sen yhteisön, joka oli ollut monelle heidän nuoruusvuosiensa henki ja elämä. Sen vuoksi seitsemäsluokkalaisten joukossa vallitseva tunnelma oli ulkonaisesta äänekkyydestään huolimatta jossain määrin surullinen, eivätkä edes illan lähestyvät päättäjäistanssiaiset viimeisille vuosikurssilaisille voineet keventää sitä kokonaan.

Surullisuudesta ei kuitenkaan ollut häivääkään niissä kahdessa nuoressa miehessä, jotka raahasivat painavan näköisiä juomakoreja ja herkuilla täytettyjä säkkejä kohti velhokoulua. Silmälasipäinen, hauskannäköinen poika, jonka tummat, kiharat hiukset olivat niille tyypillisessä sotkussa, puhui ja viittilöi innokkaasti minkä kantamuksiltaan kykeni. Toinen poika, joka oli hieman pitempi näistä kahdesta ja jonka pikimustat hiukset laskeutuivat leveille hartioille, nyökkäili hymyillen lämpimästi ystävänsä loppumattomalle puhetulvalle, tosin välillä hänen silmissään välähti ilkikurinen ilme, joka jäi kuitenkin ensiksi mainitulta huomaamatta. Jälkimmäisen voimakkaat kasvonpiirteet, hohtavan harmaat silmät, virheetön iho ja pitkä urheilijan vartalo tekivät hänen ulkoisesta olemuksestaan vastustamattoman näköisen, ainakin mikäli Tylypahkan naispuolista oppilaskuntaa oli uskominen. Koulun käytävillä kiersi huhu, jonka mukaan jopa sairaalasiiven ankara hoitaja, matami Pomfrey, olisi joskus huokaissut professori Versolle: ’Tuo Mustan vanhempi poika on sellainen ilmestys, että sen kun saisi elävänä pulloon…’ Tosin hoitaja oli jutun mukaan lisännyt synkän näköisenä sen olevan toivottavaa jo siksikin, ettei hän alinomaa joutuisi lohduttelemaan onnettomia noitaoppilaita, jotka olivat menettäneet elämänhalunsa ja masentuneet syvästi. Nämä kun olivat joutuneet pettymään romanttisissa kuvitelmissaan kyseisen herran suhteen.

”…niin, ja sitten me menemme naimisiin, kunhan minä olen saanut aurorikoulutukseni päätökseen”, James Potter selitti ties kuinka monetta kertaa, mikä sai Sirius Mustan huokaisemaan hiljaa ja kohottamaan katseensa ylöspäin alistuneen näköisenä. Hänen silmänsä kuitenkin tuikkivat lämpimästi hänen katsoessaan jälleen ystäväänsä.
”Ja hankitte kuusi lasta?” Sirius lisäsi avuliaasti, ennen kuin toinen ehti jatkaa pitemmälle.
”Mistä sinä arvasit? Juuri niin minun piti sanoa seuraavaksi”, James sanoi hämmästyneellä äänellä.
”Pelkkää sattumaa, Sarvihaara. Mielessäni kävi vain, että en millään haluaisi murskata tulevaisuudensuunnitelmiasi, mutta oletko täysin vakuuttunut, että Lily tulee olemaan siitä yhtä mieltä sinun kanssasi? Kai hänelläkin on jotain sanomista asiaan”, Sirius totesi huvittuneen näköisenä heidän astuessaan Tylypahkan pääovista sisään. James pysähtyi hetkeksi keskelle aulaa ja katsoi ystäväänsä kulmiaan rypistäen, aloittaen sitten opettavaiseen sävyyn:
”Antura, en oletakaan että tuollainen vannoutunut poikamies ymmärtäisi näitä asioita. Juttu nyt vain sattuu olemaan niin, että minä ja Lily olemme yhtä mieltä kaikesta, kuten myös tästä. Ei siinä ole mitään keskustelemista: hänen halunsa on minun haluni ja toisinpäin. Mutta mikäli asiaa nyt jouduttaisiin pohtimaan, niin tilannehan on kuitenkin se, että minä olen perheen pää…”

”JAMES POTTER!” kuului raivostunut ääni heidän takaansa, mikä sai Jamesin keskeyttämään puheensa äkisti. Molemmat kääntyivät ympäri ja näkivät punatukkaisen nuoren naisen harppovan kiivaasti heitä kohti. Tämän tavallisesti lempeillä kasvoilla oli nyt vihainen ilme ja suuttumuksesta aiheutuneet punaiset läikät paloivat tytön poskilla.
”Sinä olet kyllä kaiken huippu! Enää muutama tunti päättäjäisjuhlien alkuun ja valmistelut ovat pahasti kesken. Minä olisin tarvinnut kipeästi apuasi, kuten hyvin tiedät, kun kerran juhlien järjestäminen jäi meidän vastuullemme. Olen koko aamun etsinyt sinua joka paikasta ja ollut jo levoton, kun ei sinua näkynyt missään. Mutta herra johtajapojan ainoa huolenaihe näyttääkin olevan se, ettei juhlien jatkoilta lopu tarjoilu kesken - tanssiaisista viis!” Lily Evans huusi kaikuvasti osoittaen Jamesin ja Siriuksen kantamuksia. Sirius vilkaisi huvittuneena ystäväänsä, jonka koko olemus näytti kutistuneen kasaan ja tämän aikaisempi uho oli kuin pois pyyhkäisty.
”Mutta Lily, minun oli pakko, kun Sirius pyysi minua auttamaan…” James yritti väittää heikosti vastaan, mutta Lily keskeytti hänet armottomasti.
”Älä yritäkään syyttää Siriusta omasta laiminlyönnistäsi! Jos Peter ei olisi tullut apuun, en tiedä miten olisin selvinnyt”, Lily jatkoi päättäväisellä äänellä osoittaen ikäisekseen pienikokoista, pyöreähköä poikaa, joka kiinnitti parhaillaan taikomalla neljän eri tuvan värisiä koristeita Suuren salin seinille.
”Lily on oikeassa, sinua tarvitaan enemmän tuolla. Minä saan nämä kyllä yksinkin yläkertaan”, Sirius sanoi hymyillen tytölle ja vapautti Jamesin kuormastaan kätevästi yhdellä taikasauvan heilautuksella. Hän lähti kulkemaan portaita ylöspäin leijuttaen tavaroita edellään, eikä voinut olla nauramatta itsekseen nähdessään Lilyn tarttuvan päättäväisesti Jamesia käsipuolesta ja taluttavan tämän nyt jo melko lammasmaisen olemuksen Suureen saliin.
”Sinä saatat olla perheen pää, mutta Lily kääntää sitä päätä mielensä mukaan”, Sirius mutisi hiljaa huvittunut ilme kasvoillaan kulkiessaan kohti rohkelikkotornia. 
   
Paria tuntia myöhemmin heidän käytyään läpi iltajuhlien ohjelman ja tarjoilun, koristeltuaan salin ja pöydät, laadittuaan nimikortit ja viimeisteltyään istumajärjestyksen Lily alkoi vähitellen olla tyytyväinen ja soi Jamesille pienen lepohetken, jonka tämä käytti hyväkseen rojahtamalla tuoliin tuntien olonsa lopen uupuneeksi. Lily istui myöskin alas Jamesin viereen ja katseli poikaystäväänsä hyväksyvästi. Hän mietti huvittuneena itsekseen, ettei Jamesissa mitään suurempaa vikaa ollut, tämä kaipasi ainoastaan hieman ohjausta aina silloin tällöin.
”Mikseivät kotitontut voi koristella salia?” James purnasi tyytymättömän näköisenä.
”Kotitontuilla on kädet täynnä työtä, kun ne joutuvat valmistamaan kaksi ateriaa tänään: toisen päättäjäisjuhlaan ja toisen viimeisen lukuvuoden tanssiaisiin. Ei niillä ole aikaa tällaiseen.”
”Nyt Sirius ajattelee varmaan, ettei minulla ole lainkaan omaa tahtoa”, James murisi hiljaa, mutta hänen huonotuulisuutensa hävisi Lilyn hymyillessä hänelle lämpimästi ja hän kumartui hetken mielijohteesta tytön puoleen vetäen tämän lähelleen. Heidän suudellessaan toisiaan pehmeästi ja molemminpuolisella halukkuudella James unohti aikaisemman harminsa, eikä osannut ajatella mitään muuta kuin sitä, miten onnelliseksi Lily oli tehnyt hänet kuluneen vuoden aikana. Heillä kahdella oli yhteinen tulevaisuus ja sen vuoksi James ei ollut lainkaan pahoillaan koulun päättymisestä. Hän oli lopulta voittanut ainoan rakkautensa omakseen ja se riitti hänelle.

Heidän viimein irrottautuessa toisistaan Lily katsoi häntä miettivän näköisenä.
”Siriuksesta puheen ollen, miten hän on suhtautunut siihen, että me seurustelemme?” Lily kysyi.
”Hienosti, tietenkin. Kuinkas muuten?” James vastasi katsoen tyttöä hämmästyneenä.
”Niin, mutta aikaisemmin te kaksi olitte aina yhdessä, kun taas nykyään sinä vietät paljon aikaasi minun kanssani. Olen ajatellut usein, että hän mahtaa tuntea olonsa paljon yksinäisemmäksi kuin ennen – varsinkin kun on katkaissut kaikki välinsä perheeseensä”, Lily jatkoi.
”Se on totta, mutta ei hän tunnu olevan siitä enää pahoillaan – tai ylipäätään mistään. Itse asiassa Sirius on koko vuoden ollut paremmalla tuulella kuin koskaan aikaisemmin. Hän ja Remus ovat nykyään parhaita ystäviä ja viettävät tätä nykyä täysikuutkin enimmäkseen kahdestaan. Niin, ja Kuutamo on saanut Siriuksenkin opiskelemaan, ajattele!” James nauroi ääneen. Lily hymyili hänelle, mutta rypisti sitten otsaansa.
”Eikö heillä kummallakaan ole tyttöystävää?”
”Ei… ei tunnu olevan. Aika jännää oikeastaan. Nyt kun tulit maininneeksi siitä, niin en muista Siriuksen olleen yhdenkään tytön kanssa treffeillä moneen kuukauteen, vaikka aikaisemmin hänellä oli joka viikko menoa”, James sanoi vakavoituen.
”Halukkaita riittäisi kyllä molemmille. Yksi ystäväni Puuskupuhista on ollut ihastunut Remukseen viidenneltä luokalta lähtien ja Siriuksen huomiosta suorastaan taistellaan, niin kuin hyvin tiedät”, Lily sanoi huvittuneen näköisenä. James kohautti olkapäitään.
”Tuntuvat viihtyvän paremmin keskenään. Sitä paitsi Remuksen ei ole helppo solmia vakavampaa suhdetta keneenkään siitä yhdestä syystä, ja Sirius taas ei näytä olevan halukas sitoutumaan”, James sanoi virnistäen, mutta Lily katsoi häntä huolestuneen näköisenä ja pudisti päätään.
”Voisit jutella heille asiasta. Molemmat ovat olleet täysi-ikäisiä velhoja jo toista vuotta, eikä kummallakaan ole ketään tyttöä edes näköpiirissään, mikä on minusta jotenkin outoa. Sitä paitsi ihmisen ei ole hyvä olla yksin.”

Vähitellen he saivat tanssiaisten valmistelut päätökseen ja lähtivät Suuresta salista kohti rohkelikkotornia, koska Lilyllä oli kiire laittautua iltaa varten. James huomasi miettivänsä heidän aikaisempaa keskusteluaan ja joutui toteamaan itsekseen, että hänen kahden kelmitoverinsa käytöksessä oli tosiaankin jotain epätavallista. Nyt kun asiaa ajatteli, niin hän ja Sirius olivat olleet parhaat ystävät vuosikausia ja toinen olisi hyvinkin voinut loukkaantua jäädessään tietyssä mielessä yksin hänen omistaessaan pääosan huomiostaan Lilylle. Mutta sen sijaan Sirius tuntui olevan vilpittömän onnellinen hänen puolestaan ja jopa kannusti häntä viettämään enemmän aikaa tyttöystävänsä kanssa. James oli tähän asti kuitannut sen sillä, että Sirius nyt vain sattui olemaan niin avarakatseinen ja hyvä tyyppi ja oli ollut iloinen, kun hänen kaksi parasta ystäväänsä viihtyivät niin hienosti yhdessä ilman häntäkin. Mutta mitä enemmän hän ajatteli asiaa, sitä aiheellisemmalta Lilyn huomio alkoi tuntua. Sirius oli ollut koko kuudennen kouluvuoden enimmäkseen levoton ja pahalla päällä ja vaihtanut tyttöystäviään kuin paitaa. James oli arvellut sen johtuvan toisen pojan kotoa karkaamisesta, joka oli koskenut Siriukseen enemmän kuin mitä tämä oli halunnut myöntää kenellekään. Viimeisen vuoden aikana Sirius oli kuitenkin näyttänyt löytäneen uudelleen mielentyyneytensä ja hyvän tuulensa, vaikka ei edes seurustellut yhdenkään tytön kanssa ja tuntui nauttivan suunnattomasti vapaudestaan yhdessä Remuksen kanssa. Se tuntui jollakin tavoin luonnottomalta, sillä James tiesi omasta kokemuksestaan, etteivät pelkät ystävät riittäisi pitemmän päälle tekemään kenestäkään onnellista. Hän päätti itsekseen, että ottaisi asian puheeksi molempien kanssa.

Hyvästeltyään Lilyn James kiipesi portaat ylös seitsemäsluokkalaisten poikien makuusaliin, jossa Sirius ja Remus istuivat jälkimmäisen sängyllä jutellen keskenään. Jamesin saapuessa molemmat kohottivat katseensa häneen.
”Jaaha, perheen päähän se siinä. Joko kaikki on valmista tanssiaisia varten?” Sirius sanoi virnistäen leveästi ja vilkaisten samalla Remusta, joka hymyili nyt jo hänkin. James tunsi niskaansa kuumottavan ajatellessaan, mitä hänen ystävänsä olivat mahtaneet puhua hänestä keskenään aikaisemmin ja päätti vaihtaa aihetta mahdollisimman nopeasti.
”Valmista on. Muuten Antura, et ole vielä kertonut, kenen kanssa menet tanssiaisiin?” James kysyi puolihuolimattomaan sävyyn, yrittäen salata kiinnostuksensa kyseiseen asiaan. Kuluneiden viikkojen ajan hän oli tehnyt parhaansa saadakseen selville molempien ystäviensä tanssiparit, mutta oli saanut osakseen vain hyväntahtoista naurua ja epämääräisiä vastauksia. Sirius oli hetken hiljaa ja tuijotti äänettömänä Remusta, joka nyökkäsi tuskin havaittavasti. Mustahiuksinen poika käänsi katseensa takaisin Jamesiin ja näytti vetävän syvään henkeä, ennen kuin lopulta alkoi puhua.
”Itse asiassa siitä meidän pitikin jutella sinun kanssasi. Asia on niin, että… minä ja Kuutamo… me menemme sinne yhdessä. Kahdestaan.”

James tuijotti poikia ääneti. Äskeinen vaivautunut hiljaisuus ja hänen ystäviensä vaihtamat katseet eivät olleet jääneet häneltä huomaamatta, mutta ne pyyhkiytyivät pois hänen mielestään Siriuksen paljastuksen myötä. Hän huokaisi syvään ja istahti sängylle poikia vastapäätä.
”Te ette voi olla tosissanne! Mikä teitä kahta oikein vaivaa? Seitsemän kouluvuotta takana, päättäjäistanssiaiset edessä ja kumpikaan teistä ei viitsi vaivautua edes sen vertaa, että hankkisi naisseuralaisen itselleen yhdeksi illaksi! Minä en tajua tätä. Remus, sinähän tiedät Helenin, sen Lilyn ystävän? Hän on toivonut monta viikkoa, että sinä pyytäisit häntä juhliin ja on ollut valtavan pettynyt, kun niin ei ole tapahtunut. Mitä vikaa hänessä on?” James sanoi tuskastuneena.
”Ei mitään, mutta hän ei yksinkertaisesti ole minua varten”, Remus sanoi vakavan näköisenä.
”Ei ole sinua varten! No Siriusko sitten on?” James jatkoi haastavaan sävyyn. Remuksen silmät laajenivat ja tämä avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta James oli jo suunnannut huomionsa toiseen ystäväänsä, joka oli kuunnellut hänen vuodatustaan ääneti pienen hymyn kareillessa suupielissään.

”Ja entä sinä? Koko koulun noitaoppilaat kaikista tuvista haluaisivat mennä sinne sinun kanssasi. Sinun tarvitsisi vain valita joukosta se kaunein ja viehättävin, mutta kun ei! Se on hienoa, että te kaksi viihdytte niin hyvin yhdessä, mutta kai te nyt voisitte luopua toistenne seurasta edes yhden illan ajaksi?” James sanoi epätoivoisen näköisenä.
”Sarvihaara, sinulla on epäilemättä hyvä tarkoitus meidän suhteemme, mutta se on turhaa. Minä ja Remus menemme sinne yhdessä, se on päätetty”, Sirius vastasi hyväntuulisesti hymyillen vieressään istuvalle ruskeahiuksiselle pojalle, joka vastasi hymyyn. James tunsi samassa itsensä oudon ulkopuoliseksi katsellessaan näitä kahta ja totesi itsekseen joutuvansa tunnustamaan tappionsa. Hän vaistosi yritystensä takoa edes hiven järkeä ilmeisen paksupäisten ystäviensä kalloihin valuvan täysin hukkaan.
”Ei tässä nyt ole kysymyksessä pelkät tanssiaiset vaan koko tulevaisuus, mutta te ette tunnu uhraavan sille yhtäkään ajatusta”, James sanoi pudistellen päätään.
”Päinvastoin. Me olemme ajatelleet sitä paljonkin viime aikoina”, Remus sanoi päättäväisellä äänellä ja Sirius nyökkäsi vakuudeksi.
”No siihen tulevaisuuteen ei näytä kuuluvan naisia!” James tokaisi ja hämmästyi yhä enemmän molempien nuorten miesten purskahtaessa nauruun.
”Eipä niin. Kerrankin sinä osut suoraan asian ytimeen”, Sirius sanoi hilpeään sävyyn, vilkaisi Remusta, joka hihitti hänen vieressään vatsaansa pidellen ja alkoi nauraa uudelleen.

James tuijotti molempia poikia harmistuneena, mutta ei lopulta voinut olla hymyilemättä nähdessään parhaat ystävänsä niin iloisina, vaikkakaan hän ei voinut ymmärtää heidän riemunsa syytä. Hän alkoi riisua vaatteitaan ja vaihtoi päälleen aamutakin aikomuksenaan mennä kylpyyn ennen juhlakaapuun pukeutumistaan. Remuksen sanat tulevaisuudesta olivat kuitenkin herättäneet hänen uteliaisuutensa ja hetken päästä James rikkoi hiljaisuuden.
”Mitä sinä aiot tehdä koulun jälkeen, Kuutamo?”
”En ole varma. Mieluiten haluaisin opettaa, mutta saa nyt nähdä”, Remus vastasi hiljaa ja James näki varjon häivähtävän toisen kasvoilla, mikä sai hänen sisällään olevan myötätunnon heräämään. Hän tiesi, ettei Remuksen olisi helppoa saada mistään töitä, sillä velhomaailmassa suhtauduttiin epäluuloisesti ja pelokkaasti ihmissusiin, eikä monikaan haluaisi palkata sellaista.
”Remus muuttaa joka tapauksessa minun luokseni asumaan”, Sirius sanoi katsoen toista poikaa lämpimästi.
”Sillä tavalla! Haluatko sinä tosiaan asua yhdessä tuon kanssa? Seitsemän vuoden kokemuksen jälkeen?” James parahti saaden Siriuksen mulkoilemaan häntä loukkaantuneen näköisenä. Remus kuitenkin nauroi ja tämän aikaisempi hyväntuulisuus näytti palanneen takaisin.
”Haluan, ehdottomasti”, tämä vakuutti hymyillen. James katsoi molempia alistuneen näköisenä.
”Ei kai tässä mikään auta. Te näytätte miettineen kaiken valmiiksi ja aiotte pitää kiinni huolettomasta poikamieselämästänne ilman naisia. Mutta voin kokemuksesta sanoa – älkääkä nyt naurako! – että ainoastaan rakkaus tekee ihmisen täysin onnelliseksi. Niin se vain on”, James sanoi vakavan näköisenä ja poistui makuusalista mennäkseen kylpyhuoneeseen.

Heidän jäätyään kahden Sirius kääntyi Remuksen puoleen ja kietoi käsivartensa tämän ympärille vetäen toisen lähelleen.
”Siinä suhteessa James on aivan oikeassa. Tiesitkö sen?” Sirius sanoi hiljaa. Remus katsoi mustahiuksista poikaa rakkaus silmissään ja nojautui eteenpäin. He suutelivat toisiaan hellästi ja lämpimästi, ja jos joku olisi nähnyt heidät sillä hetkellä, ei näiden kahden ystävän suhteen todellisesta laadusta olisi ollut enää pienintäkään epäilystä. Sirius hyväili Remuksen selkää nauttien suunnattomasti tuntiessaan rakastettunsa huulet omillaan ja ajatteli jälleen kerran, miten uskomattoman hyvä tuuri hänellä oli ollut ja miten onnellinen hän oli. Maailman onnellisin ihminen. Koko kuudennen lukuvuoden hän oli tuntenut olonsa synkäksi ja toivottomaksi jätettyään perheensä lopullisesti ja oli yrittänyt hukuttaa suruaan satunnaisiin seurustelusuhteisiin. Vasta keväällä hän oli vähitellen alkanut oivaltaa, että hänen todellinen onnensa oli aivan lähellä, hänen vieressään, oli ollut jo vuosien ajan. Hän ja Remus olivat viettäneet suurimman osan kesästä yhdessä Siriuksen uudessa asunnossa ja viikkojen kuluessa hän oli lopulta saanut kerättyä niin paljon rohkeutta, että oli uskaltautunut kertomaan toiselle pojalle tunteistaan. Sirius ajatteli puristaessaan Remuksen lähemmäksi itseään, ettei kuolinpäiväänsäkään mennessä tulisi unohtamaan sitä hetkeä. Remuksen kasvot olivat kalvenneet ja tämä oli tuijottanut häntä ikuisuudelta tuntuneen ajan sanattomana, kunnes toisen kullanruskeissa silmissä näkyi lämmin pilkahdus ja tämä oli ottanut häntä kädestä kiinni hymyillen hänelle ujosti. Sillä hetkellä Sirius oli tuntenut padon murtuvan sisällään ja hän oli vetänyt Remuksen syliinsä kuiskaillen rakkauden sanoja toisen korvaan tuntien kyyneleiden valuvan poskiaan pitkin. Kyyneleiden, jotka Remus oli suudellut pois yksi kerrallaan… ei, hän ei unohtaisi sitä koskaan. Se oli ollut uuden elämän alku – heille molemmille.

Heidän oli ollut vaikeaa salata suhteensa muilta, mutta se oli silti onnistunut. Luultavasti kuitenkin lähinnä siksi, ettei kukaan tullut edes ajatelleeksi heidän olevan enemmän kuin ystäviä. Tilannetta oli myös helpottanut James ja Lilyn seurustelu, joka oli antanut heille ulkopuolisten silmin katsottuna hyvän syyn olla kahdestaan. Sirius oli kerta toisensa jälkeen todennut huvittuneena itsekseen, että epäilemättä Jameskin oli löytänyt elämänsä rakkauden, sillä ellei tämä olisi ollut aivan täysin Lilyn lumoissa, olisi tämän pakostikin täytynyt tajuta asioiden todellinen tila. Tosin Jamesia ei yleensäkään rasittanut kovin terävä huomiokyky, mutta kun he asuivat sentään samassa makuusalissa, olisi tämän luullut huomaavan parhaiden ystäviensä olevan nykyään pari. He olivat kylläkin varoneet antamasta kenellekään epäilyksen aihetta, mutta kumpikaan ei voinut sille mitään, että heidän oli vaikeaa edes saada silmiään irti toisistaan. Kuukausien kuluessa hän ja Remus olivat keksineet kaikenlaisia keinoja päästä vähäksi aikaa pois muiden katseiden alta ja he olivat viettäneet satunnaisesti öitään yhdessä Rääkyvässä röttelössä muulloinkin kuin täysikuun aikana. Siriuksesta tuntui, että ilman näitä varastettuja hetkiä, jolloin hän saattoi olla kerrankin oma itsensä ja kohdella Remusta rakastettunaan eikä vain ystävänään, hän ei olisi jaksanut viimeistä kouluvuotta. Nyt se oli kuitenkin ohi. Huomenna he lähtisivät viimeistä kertaa pois Tylypahkasta kohti yhteistä tulevaisuuttaan, mitä se sitten toisikaan tullessaan. 

”Joku voi tulla”, Remus mutisi hiljaa Siriuksen huulia vasten.
”Tulkoon. Enää sillä ei ole mitään väliä”, hän vastasi päättäväiseen sävyyn, mutta vetäytyi hieman kauemmaksi pitäen kuitenkin edelleen kiinni poikaystävästään.
”Ei sinänsä, mutta se pilaisi tämäniltaisen yllätyksen”, Remus sanoi hymyillen lämpimästi. Sirius vastasi tämän hymyyn ja kosketti Remuksen poskea hyväilevästi.
”Hermostuttaako sinua?” hän kysyi hiljaa katsoen toista tutkivasti.
”Vähän… no hyvä, ehkä vähän enemmänkin. Oikeastaan aika paljon enemmän”, Remus sanoi virnistäen, mutta Sirius näki levottoman ilmeen välähtävän toisen silmissä.
”Meidän ei ole pakko tehdä tätä, jos et halua…” Sirius aloitti lempeällä äänellä, mutta Remus keskeytti hänet.
”Ei, kyllä minä haluan. Olen kurkkuani myöten täynnä tätä teeskentelyä, enkä jaksa sitä enää hetkeäkään. Tämä on ainoa oikea tapa. Olisin vain halunnut kertoa Jamesille ja Peterille ensin.”
”Niin minäkin. Yritin kertoa äsken, mutta siitä ei tullut mitään, kuten huomasit. James ei tunnu tätä nykyä oivaltavan asioita, ellei niitä sitten lyödä hänen päähänsä. Ja kenties sittenkin on parempi näin, en tosiaan tiedä miten James tulee reagoimaan tähän. Sitä paitsi täytyy sanoa, että haluan nähdä Sarvihaaran ilmeen tänä iltana”, Sirius sanoi huvittuneen näköisenä.
”Ja muutamien muiden”, Remus lisäsi katsoen Siriusta merkitsevästi, mikä sai molemmat pojat nauramaan ääneen.

[Pahatar]

OSA 2

James totesi itsekseen, ettei Suuri sali ollut koskaan näyttänyt niin loisteliaalta kuin sinä iltana hänen tanssiessaan vauhdikkaasti Lilyn kanssa ympäri lattiaa. Heidän iltapäiväinen uurastuksensa oli tosiaankin tuottanut tulosta. Punaiset, vihreät, siniset ja keltaiset liput koristivat vanhoja kiviseiniä, lattia suorastaan kimalteli ja lumottu katto kuvasti täydellisen kaunista, tähtikirkasta yötä. Tupapöydät olivat poissa ja niiden sijaan salin reunoilla oli kymmeniä pieniä pöytiä, joiden ääressä vastavalmistuneet noidat ja velhot istuivat jutellen ja nauraen keskenään. Yksi sen hetken suosituimmista velhoyhtyeistä soitti tarttuvaa musiikkia, joka oli saanut suurimman osan seitsemäsluokkalaisista uskaltautumaan lattialle joko yksin, pareittain tai ryhmässä. Juhlat olivat parhaassa vaiheessa ja kaikilla näytti olevan suunnattoman hauskaa.

Sirius ja Remus istuivat kahdestaan yhdessä pöydässä ja James vilkaisi heitä kulmiaan rypistäen, kun hän pyyhkäisi Lilyn kanssa ohitse. Hänen kelmitoverinsa huomasivat hänen ilmeensä ja molemmat vilkuttivat ja hymyilivät iloisesti hänelle ja Lilylle, ennen kuin syventyivät jälleen vakavan näköiseen keskusteluun, joka oli Jamesin huomioiden mukaan jatkunut lähes koko illan. Hän huokaisi syvään ja hymyili anteeksipyytävästi Lilylle, jonka onnellinen ilme oli hetkeksi synkistynyt hänen nähdessään Jamesin kelvottomat ystävät.
”James, kumpikaan heistä ei ole hakenut ketään tyttöä tanssimaan koko iltana!”
”Rakkaimpani, minä tiedän. Yritin kyllä puhua heille jo ennen juhlia ja pitkin iltaa, mutta tuloksetta”, James vastasi sovittelevaan sävyyn.
”Tuollainen käytös päättäjäisjuhlissa on kaiken arvostelun alapuolella!” Lily puuskahti ärtyneenä.
”Olen pahoillani heidän puolestaan, mutta ei sille mahda mitään. Aikuiset ihmiset tekevät omat päätöksensä”, James sanoi pahoittelevan näköisenä ja puristi Lilyn tiiviimmin itseään vasten. Hänen tuleva vaimonsa kohotti katseensa häneen hymyillen säteilevästi ja hetken ajan James unohti kaiken muun tuijottaessaan lumoutuneena Lilyä, joka näytti häikäisevältä vihreässä juhlakaavussaan pitkien punaisten hiusten kehystäessä soikeita kasvoja. Samassa musiikki loppui ja James johdatti Lilyn pois lattialta ystäviensä pöytään. Remus nousi kohteliaasti ylös ja tarjosi Lilylle tuolin, jonka tämä otti vastaan nyökäten hyväksyvästi, mutta katsoi molempia nuoria miehiä vakavan näköisenä.

”Kiitoksia, Remus. Vahinko, etteivät tanssiaisten muut naiset saa tilaisuutta nauttia huomaavaisuudestasi”, Lily huomautti purevaan sävyyn, mutta hymyili silti hieman pojalle, joka katsoi häntä lämpimästi. Remus oli pukeutunut kahvinväriseen juhlakaapuun, joka korosti hänen päivettynyttä ihoaan ja kullanruskeat silmät tuikkivat huvittuneina Lilyn kommentista, mutta Remus vaikeni tahdikkaasti.
”Onnitteluni, James. Tyttöystäväsi on illan kuningatar”, Sirius sanoi luoden Lilyyn hyväksyvän ja arvostavan katseen, muttei kuitenkaan täysin voinut kätkeä silmiensä kiusoittelevaa pilkettä. Lilyn silmät välähtivät tämän sanoista ja hän käänsi huomionsa Remuksesta Siriukseen, joka nojasi tuolissaan rennosti taaksepäin. Lily saattoi nähdä silmännurkastaan ainakin viiden nuoren noidan tuijottavan kaipaavasti mustahiuksista poikaa, joka oli tummansinisessä kaavussaan yhtä näyttävän näköinen kuin yleensäkin.
”Tyttöystävistä puheen ollen, olemme tässä Jamesin kanssa miettineet…” Lily aloitti päättäväisesti, mutta Sirius keskeytti hänet hymyillen.
”Lily rakas, sinä särjet sydämeni. Miten voisin edes ajatella ketään toista naista sinun lisäksesi? Niin, jos et olisi jo yhdessä parhaan ystäväni kanssa, kenties…” Sirius sanoi sulavasti ja loi kaipaavan katseen Lilyyn, joka ei harmistumisestaan huolimatta voinut olla nauramatta toisen liioitellulle äänensävylle ja eleille.
”Niinkö?” Remus sanoi kohottaen kulmiaan ja katsoen kiinteästi Siriusta, mutta hänen suupielensä nyki epäilyttävän näköisesti.
”Niinkö?” James toisti Remuksen kaikuna ja tuijotti epäluuloisesti parasta ystäväänsä, jonka komeutta hän oli aina salaa kadehtinut, tuntien äkkiä mustasukkaisuuden valtaavan mielensä. Ei niin, etteikö hän olisi varma itsestään ja Lilystä, mutta James tiesi liiankin hyvin Siriuksen olevan tyttöjen makuun. Sirius huomasi Jamesin synkistyneen olemuksen ja läimäytti tätä olkapäälle nauraen hersyvästi, eivätkä muut pöydässä istujat voineet muuta kuin yhtyä iloon.

”Ei pienintäkään syytä huoleen, Sarvihaara. Tyttöystäväsi on täysin turvassa, mitä minuun tulee.”
”Monestakin syystä”, Remus lisäsi, mikä sai Siriuksen iskemään tälle silmää ilkamoivan näköisenä. James ja Lily tuijottivat hämmentyneinä Siriuksesta Remukseen ja taas takaisin.
”Mistä te oikein puhutte?” Lily kysyi kiinnostuneeseen sävyyn, kun samassa velhoyhtyeen laulusolistin taikuudella vahvistettu ääni kaikui salin läpi.
”Arvoisat noidat ja velhot! Meillä on ilo päästää ääneen kaksi Tylypahkan velho-oppilasta, jotka esittävät teille nyt yhden jästimaailman kuuluisista hiteistä. Sirius Musta ja Remus Lupin, olkaa niin hyvät!”
”Mitä ihmettä?” James huudahti hämmentyneenä Siriuksen ja Remuksen noustessa ylös ja väläyttäessä hänelle ja Lilylle nopean hymyn, ennen kuin nämä kiiruhtivat kohti esiintymislavaa.
”Ei ohjelmassa ollut mitään tällaista! Tiesitkö sinä tästä?” Lily huudahti hämmästyneenä.
”En tiennyt, voin vaikka vannoa!” James vastasi tuijottaen silmät pyöreinä ystäviään, jotka olivat päässeet yleisön eteen. Monet oppilaista vihelsivät ja taputtivat ja toivuttuaan hämmennyksestään James alkoi myös taputtaa ja vislata äänekkäästi. Hän nousi ylös ja veti Lilyn mukanaan lähemmäksi lavaa nähdäkseen paremmin parhaat ystävänsä, jotka seisoivat heidän edessään epätavallisen jännittyneen näköisinä.   
   
Rytmikäs musiikki alkoi soida. James rypisti kulmiaan kuullessaan itselleen oudon kappaleen alkutahdit ja käänsi katseensa Lilyyn, joka tuijotti lavalle yhä hämmästyneemmän näköisenä.
”Tunnetko sinä tämän?” hän kysyi Lilyltä.
 ”Tunnen… mutta en käsitä…” Lily vastasi irrottamatta katsettaan heidän edessään seisovista hahmoista. Samassa Sirius alkoi laulaa kirkkaalla äänellä, joka kantautui salin perukoille.

Every time I look into your loving eyes
I see love that money just can’t buy...

James purskahti nauruun kuullessaan laulun alkusanat ja ajatteli huvittuneena, että juuri tällainen vitsi oli niin Anturajalan tapaista.
”En tiennytkään, että Sirius osaa laulaa noin hyvin!” hän sanoi nauraen ja kääntyi Lilyyn päin. Jamesin suureksi hämmästykseksi Lily ei nauranutkaan hänen kanssaan, vaan tuijotti edelleenkin kuin hypnotisoituna eteensä ja nyökkäili itsekseen huulet puoliavoimina, ikään kuin olisi juuri oivaltanut jotain. James vilkaisi ympärilleen ja huomasi, että vaikka monet yleisöstä nauroivat, muutamat tuijottivat järkyttyneen näköisinä hänen ystäviään. James pudisti itsekseen päätään hämmentyneenä. Hänellä oli yhä vahvempi tunne siitä, että tässä oli nyt kysymys jostain sellaisesta, jota hän ei ymmärtänyt. Hän käänsi katseensa takaisin Siriukseen, joka oli päässyt kertosäkeeseen asti.

Anything you want – You got it
Anything you need – You got it
Anything at all – You got it...

James tajusi samassa, että Sirius ei vilkaissutkaan yleisöön, vaan tuijotti kiinteästi suoraan Remuksen silmiin, aivan kuin hänen henkensä olisi riippunut siitä. Ihan kuin hän laulaisi vain Kuutamolle, James ajatteli hajamielisesti, kunnes samalla hetkellä oivallus iski hänen tajuntaansa. Sirius laulaa Kuutamolle! Hän laulaa Remukselle rakkaudesta… Sirius ja Remus…

Monenlaiset tunteet risteilivät Jamesin mielessä hänen tuijottaessaan parasta ystäväänsä ja hän näki samassa kaiken sen, jota ei ollut oivaltanut kuluneiden kuukausien aikana. Hän tunsi olonsa järkyttyneeksi ja suuttuneeksi ja yritti epätoivoisesti vakuuttaa itselleen, että tämä oli kaikesta huolimatta vain jotain outoa pilaa. Eihän ollut mitenkään mahdollista, että Sirius ja Remus, hänen parhaat ystävänsä, olisivat… niin, olisivat… ei, James ei kyennyt edes ajattelemaan sitä sanaa. Mutta hänen sisällään puhui voimistuva ääni, joka kertoi hänelle että tämä oli mitä suurimmassa määrin totta eikä pilaa. Hänen ystävänsä olivat rakastuneet toisiinsa. Olivat yhdessä. Poikapari. James tajusi huohottavansa ja yritti kaikin keinoin työntää kyseisen ajatuksen pois mielestään, mutta hän käsitti yhä selvemmin, että tämä oli ainoa selitys sille, miksi kumpikaan ei ollut aikoihin osoittanut kiinnostusta ketään tyttöä kohtaan. Ainoa mahdollinen syy siihen, että nämä kaksi viihtyivät niin hyvin kahdestaan. Ja eikö Remus ollut sanonut muuttavansa Siriuksen luokse…
”Miten minä olen ollut näin sokea?” James mutisi hiljaa, kun Sirius vaikeni ja Remus alkoi laulaa matalammalla ja käheämmällä äänellä katsoen Siriusta lämpimästi silmiin.

Every time I hold you I begin to understand
Everything about you tells me I’m your man...

Yleisö kohahti kuullessaan laulun sanat, mutta se ei näyttänyt häiritsevän tippaakaan Remusta, joka lauloi edelleen katsoen vain Siriusta. Remuksen katseesta ei voinut erehtyä – eikä myöskään Siriuksen, joka hymyili Remukselle rakastavasti sen näköisenä, ettei halunnut mitään muuta kuin kuulua nuorelle ihmissudelle. James tuijotti edelleenkin tyrmistyneenä ystäviään, jotka hän oli luullut tuntevansa paremmin kuin itsensä, mutta joista hän ei nähtävästi tiennytkään juuri mitään. Hän tajusi hämärästi, että Sirius oli ottanut Remusta kädestä kiinni. James kuuli äännähdyksen läheltään ja käänsi katseensa professori McGarmiwaan, joka oli tarttunut vierellään seisovan rehtori Dumbledoren käsivarteen kuin hukkuva oljenkorteen. Heidän tuvanjohtajansa nieleskeli järkyttyneen ja hämillisen näköisenä ja tämän hattu oli pudonnut lattialle, mutta keski-ikäinen noita ei näyttänyt huomaavan sitä lainkaan. Dumbledore sen sijaan ei näyttänyt lainkaan yllättyneeltä, vaan katseli Siriusta ja Remusta huvittuneena, ikään kuin olisi osannut odottaa jotain tämän tapaista.

Kappale alkoi lähestyä loppuaan ja Sirius ja Remus lauloivat nyt yhdessä. Heidän äänensä sointuivat kauniisti yhteen heidän päästessään viimeiseen kertosäkeeseen. Molemmat katsoivat edelleenkin toisiaan silmiin sen näköisinä, että he olivat kahden maailmassa, joka oli yksin heidän. Sekavista tunteistaan huolimatta James ei voinut olla katsomatta ystäviään ihaillen näiden rohkeutta. Hän epäili vahvasti, olisiko itse pystynyt vastaavassa tilanteessa julkistamaan asian avoimesti ja häpeilemättä koko vuosikurssille ja opettajakunnalle, kuten Sirius ja Remus olivat tehneet. Vaikkakin vasta lukuvuoden viimeisenä päivänä.

Anything you want – You got it
Anything you need – You got it
Anything at all – You got it, babe...

James värähti nähdessään Siriuksen kietovan käsivartensa Remuksen ympärille. Hän näki kuitenkin ystäviensä vaihtavan katseen, joka oli täynnä rakkautta ja luottamusta ja aisti lämpimän tunteen läikähtävän sisällään. Aivan, siitä ei ollut epäilystäkään, etteivätkö nämä kaksi tunteneet syvästi toisiaan kohtaan. Niin monta kertaa James oli ajatellut ja toivonut sydän täynnä rakkautta Lilyä kohtaan, että hänen ystävänsäkin löytäisivät onnen elämäänsä. No, se toive näytti tosiaan toteutuneen, vaikkakaan James ei kyennyt iloitsemaan siitä vilpittömästi. Ei ainakaan vielä, mutta kenties myöhemmin, kunhan hän oli ensin saanut rauhassa tottua ajatukseen. 
 
Musiikin loppuessa molemmat pojat näyttivät huokaisevan helpotuksesta saatuaan esityksensä päätökseen. Siriuksen ilmeestä saattoi päätellä, että hänen itsehillintänsä viimeiset rippeet oli käytetty, sillä hän veti Remuksen lujasti itseään vasten ja sulki silmänsä painaen päänsä rakastettunsa olkapäätä vasten. Remus piti Siriusta lähellään ja näytti silittävän tämän selkää sekä kuiskaavan jotain poikaystävänsä korvaan. Salissa vallitsi kuolemanhiljaisuus ihmisten tuijottaessa äänettöminä toisiaan syleileviä velhoja. Lopulta Sirius avasi silmänsä ja kääntyi katsomaan yleisöön irrottamatta otettaan Remuksesta. Hänen ilmeensä oli täynnä päättäväisyyttä ja uhmaa, ikään kuin Sirius olisi odottanut pilkkaavien huutojen ja mätien tomaattien sinkoilevan heitä kohti millä hetkellä hyvänsä ja valmistautunut siihen. Remuksen käsivarret olivat kietoutuneet tiukasti Siriuksen ympärille ja hänen katseensa oli rauhallinen ja odottava. James tuijotti ystäviään hiljaa muiden mukana, epävarmana siitä miten reagoisi.

Samassa hän tajusi hiljaisuuden rikkoutuneen Lilyn alkaessa taputtaa käsiään ja hymyillessä lavalla seisoville pojille silmät täynnä lämpöä. Vähitellen ihmiset alkoivat yksi kerrallaan yhtyä taputuksiin ja huolimatta sekavista tunteistaan James liittyi mukaan. Hän tajusi hämmästyksekseen, että lähes kaikki salissa olevista tytöistä tuijottivat Siriusta ja Remusta hyväksyvän näköisinä ja taputtivat innokkaasti, jopa ne jotka olivat olleet ihastuneita jompaankumpaan näistä kahdesta. James oivalsi sillä hetkellä aivan oikein, että näiden oli helpompi nähdä Sirius ja Remus yhdessä kuin jonkun toisen tytön kanssa. Mikä olikin ainoa kerta, kun James Potter ymmärsi yhtään mitään naisista.

Läheskään kaikki salissa olijat eivät kuitenkaan yhtyneet kannustamaan juuri kaapista ulos tullutta homoparia. Aplodien seasta kuului myös useita ivallisia kommentteja, muutamat kääntyivät ja poistuivat juhlasta mielenosoituksellisesti ja osa ihmisistä seisoi edelleenkin paikoillaan tuijottaen tyrmistyneenä poikia, jotka näyttivät nyt jo vapautuneemmilta nähdessään ainakin osan hyväksyvän heidät. Sirius ja Remus vetäytyivät eroon toisistaan ja kumarsivat syvään käsi kädessä kuin näyttelijät esiripun laskeuduttua, mikä sai aikaan naurunremakan yleisön joukossa. He kiipesivät alas esiintymislavalta, velhoyhtye alkoi jälleen soittaa iloista tanssimusiikkia ja vähitellen ihmiset alkoivat hajaantua pöytiin ja tanssilattialle. Tosin useimmat vilkuilivat edelleenkin kahta rohkelikkopoikaa uteliaasti ja supattivat hiljaa keskenään. James ei kyennyt irrottamaan katsettaan ystävistään, jotka kävelivät hitaasti hänen ja Lilyn luokse. Pojat pysähtyivät heidän eteensä ja hetkeen kukaan ei puhunut mitään, kunnes Sirius avasi suunsa.

”No, vieläkö aiot pyytää minut ensimmäisen lapsesi kummiksi, niin kuin lupasit aikaisemmin?” Sirius sanoi hiljaa hymyillen hieman, mutta ensimmäistä kertaa sinä iltana James saattoi nähdä torjutuksi tulemisen pelon parhaan ystävänsä silmissä. Vaikka hänen oli edelleenkin jossain määrin vaikeaa ymmärtää tätä uutta puolta Siriuksessa, jotenkin tämän sanat saivat hänen aiemmin tuntemansa epäluulot häipymään tiehensä. James tiesi sillä hetkellä varmasti, että hänen edessään seisova nuori mies oli edelleenkin sama Sirius, jonka hän oli tuntenut vuosikausia – riippumatta siitä kenen kanssa tämä halusi jakaa elämänsä. Hän tunsi olonsa liikuttuneeksi sen vuoksi, että Sirius mitä ilmeisimmin pelkäsi hänen kääntävän heille selkänsä ja halusi vakuuttaa ystävänsä siitä, ettei niin tulisi käymään. Kykenemättä kuitenkaan löytämään oikeita sanoja James toimi hetken mielijohteesta ja kaappasi molemmat pojat samanaikaisesti karhunhalaukseen.

”Antura… Kuutamo… minä… olen ylpeä teistä!” James onnistui sopertamaan rutistaessaan Siriusta ja Remusta kaikilla voimillaan ja tunsi käsivarsien kiertyvän ympärilleen molemmilta puolilta.
”Kiitos, James…” hän kuuli Siriuksen kuiskaavan käheästi korvaansa.
”Se on todella mukava kuulla”, Remus sanoi lämpimällä äänellä. Viimein he irtautuivat toisistaan, eikä James voinut olla hymyilemättä leveästi molemmille ystävilleen, jotka vastasivat hymyyn vilkuillen vuorotellen häntä ja toisiaan.
”Minun vuoroni”, Lily sanoi kirkkaalla äänellä ja halasi pitkään ja hartaasti ensin Siriusta ja sitten Remusta. Molemmat puristivat tytön vuorotellen lähelleen nauraen onnellisina.
”Niin ja vastatakseni kysymykseesi: sinä olet jo lupautunut kummisedäksi, joten älä edes kuvittele pääseväsi luistamaan siitä tämän varjolla! Se tekee Remuksesta tietenkin kummitädin”, James sanoi hilpeästi. Lily vilkaisi Jamesia kauhistuneen näköisenä, mutta tytön ilme lientyi vähitellen molempien tulevien kummien nauraessa vapautuneesti ystävänsä lohkaisulle. Heidän hieman rauhoituttuaan Remus rypisti kulmiaan muka loukkaantuneen näköisenä.
”Anteeksi nyt vain, mutta minä olen kylläkin meistä kahdesta yleensä se, joka…”
”Kiitos, tämä riittääkin, minä uskon sen!” James keskeytti hätääntyneenä toisen pojan puheen, ennen kuin tämä ehtisi paljastaa heidän suhteestaan jotain sellaista, jota hän ei välttämättä haluaisi tietää. Sirius ja Remus nauroivat yhteen ääneen nähdessään parhaan ystävänsä levottoman ilmeen.
”Ei nyt järkytetä heitä enää enempää tänä iltana, Kuutamo”, Sirius sanoi vilkaisten moittivasti rakastettuaan, mutta ei voinut olla hymyilemättä tälle lämpimästi.

”Ainoa, mikä minua harmittaa on se, että olisitte voineet kertoa tästä aikaisemmin. Olisin säästynyt paljolta vaivalta, kun minun ei olisi tarvinnut yrittää etsiä teille molemmille sopivia tyttöystäviä”, Lily sanoi moittivalla äänellä, mutta hänen vihreissä silmissään oli iloinen välke.
”Niin, tosiaan. Miksi ette kertoneet edes minulle mitään? Epäilittekö kenties, ettei minusta olisi säilyttämään salaisuutta?” James sanoi vaativaan sävyyn.
”Emme tietenkään. Mutta totta puhuen en ollut varma, mitä sanoisit. Ja sitä paitsi sinulla on ollut vähän muuta ajateltavaa, kuten tuleva vaimosi”, Sirius sanoi hymyillen.
”Sirius, haluaisin kysyä sinulta jotain – jos sopii?” Lily sanoi ujosti. Mustahiuksisen pojan nyökätessä Lily kumartui tämän puoleen ja kuiskutti jotain tämän korvaan, mikä sai Siriuksen nauramaan ääneen ja luomaan paljon puhuvan katseen Remukseen.
”Totta puhuen se tuntuu uskomattoman hyvältä ja nautinnolliselta, en olisi voinut aiemmin edes kuvitella sen olevan jotain näin ihanaa. Vaikkakin kipeällä tavalla hyvältä, mutta kuitenkin…”
”Lily, miten sinä kehtaat?” James huudahti kauhistuneena tyttöystävänsä rohkeudesta. Tämä katsoi Jamesia samanaikaisesti hämmästyneenä ja loukkaantuneena.
”Kuinka niin? Minä vain kysyin Siriukselta, että miltä hänestä tuntuu olla rakastunut! Mitä sinä oikein kuvittelit?”
”Niinkö… tuota, ei sillä ole väliä”, James sanoi nopeasti ja loi katseensa maahan tuntiessaan hehkuvan punan leviävän kasvoilleen. Tilannetta ei parantanut se, että kaikki kolme muuta nauroivat äänekkäästi nähdessään hänen hämmennyksensä.

Sinä yönä ei rohkelikkotornissa nukuttu. Tanssiaisten päättyessä juhlat jatkuivat oleskeluhuoneessa Jamesin ja Siriuksen aikaisemmin päivällä hakemien ruokien ja juomien turvin ja tuoreet rakastavaiset olivat itseoikeutetusti huomion keskipisteenä. Erityisesti nuoret noidat halusivat tietää, miten heidän suhteensa oli saanut alkunsa ja pojat joutuivat kertomaan siitä uudelleen ja uudelleen. Jossain vaiheessa juhlia ihmiset huomasivat molempien vasemmassa nimettömässä välkehtivän kultasormuksen, mikä sai aikaan uuden onnittelujen ja halausten tulvan. James oli ystäviensä vieressä ja katseli hymyillen näiden nauraessa vapautuneesti, vastatessa uteluihin ja vaihtaessa rakastuneita katseita keskenään tarvitsematta enää salata totuutta. Useiden lasillisten jälkeen Sirius ja Remus antoivat lopultakin periksi heitä ympäröivien opiskelutoverien painostukselle ja suutelivat ensimmäistä kertaa julkisesti. Kyseinen hellyydenosoitus sai aikaan hurraahuutojen ja muutamien vihellysten konsertin, joka kaikui pitkin vanhan linnan käytäviä. James pudisteli päätään nauraen, mutta hän huomasi hämmästyksekseen nauttivansa täydellä sydämellä siitä, että hänen parhaat ystävänsä olivat löytäneet toisensa. Sirius ja Remus olivat tosiaankin onnellisia yhdessä ja vain sillä oli merkitystä.


***


Joukossa oli kuitenkin eräs, joka ei osallistunut yleiseen iloon. Oleskeluhuoneen hämärässä nurkassa istui kenenkään huomaamatta poika, joka katseli ystäviensä hauskanpitoa loukkaantuneen ja kateellisen näköisenä. Hän oli tiennyt jo kuukausien ajan, että Sirius ja Remus olivat rakastavaisia. Kukaan ei ollut kertonut sitä hänelle, mutta ei kenenkään tarvinnutkaan – olihan hänellä silmät päässä, toisin kuin eräillä. Kun James oli irtautunut ensimmäisenä nelikosta alkaessaan käydä ulkona Lilyn kanssa, hän oli tuntenut olonsa suunnattoman onnettomaksi ja yksinäiseksi menetettyään parhaan ystävänsä ja ihailunsa kohteen. Hän oli kuitenkin yrittänyt lohduttautua sillä, että hänellä oli sentään vielä kaksi muuta ystävää jäljellä. Vähänpä iloa siitä oli ollut. Nämä ystävät kun olivat nähneet vain ja ainoastaan toisensa ja unohtaneet hänet kokonaan. Silloin hän oli oivaltanut, ettei vuosien ystävyys merkinnytkään enää mitään rakkauden astuessa mukaan kuvioihin. Kaikilla muilla kolmella oli ollut joku, mutta ei hänellä – ja mikä pahinta: kukaan ei huomannut sitä. Aikaisemmin päivällä hän oli istunut Jamesin ja Lilyn lähellä näiden keskustellessa Siriuksesta ja hän oli tuntenut valtavaa vihaa sisällään. Molemmilla tuntui kyllä riittävän myötätuntoa Siriuksen niin sanotulle yksinäisyydelle Jamesin löydettyä tyttöystävän, mutta häntä ja hänen yksinäisyyttään ei kukaan ollut tullut edes ajatelleeksi. Hän ymmärsi yhä selvemmin olevansa pelkkä itsestäänselvyys muille kelmeille.

No, hän ei surisi sitä enää, poika ajatteli pyyhkäisten vihaisesti silmäkulmaansa. Sillä aikaa kun muut olivat keskittyneet rakkauteen, hän oli löytänyt jotain muuta. Nimittäin uusia ystäviä. Parempia kuin nämä edelliset. Sellaisia, jotka arvostivat häntä ja ottivat hänetkin huomioon. Eikä hänen enää tarvitsisi olla yksin.
         
   

[zilah]

Voi AWWW! Kiitos Pahatar, kun postasit tämän tänne minun, ja epäilemättä monen muunkin iloksi. 

Niin se on, ettei ajan hammas pysty hyvin kirjoitettuun ficciin, ja tämä lukukokemus vain vahvistaa mielipidettäni. Kaikki hahmot olivat omia itsejään ja uskottavia, siitäkin huolimatta että tarina itsessään onkin kovin fluffyinen. Se kyllä ei ole mikään huono asia, päinvastoin. Minun sydäntäni ainakin lämmittää saada lukea kauniita ja söpöjä tarinoita, joista lukijalle jää hyvä mieli. Enkä oikein ymmärrä muutenkaan, mikä itseisarvo jollain angstilla tai draamalla sinänsä on. Hyvin kirjoitettu on hyvin kirjoitettu ihan genrestä riippumatta.

Ei sinulla ole mitään syytä hävetä tätä ihanaa tarinaa, Pahatar. Ole päinvastoin iloinen, kun kirjoitit jotain, joka on kirkastanut minun ja taatusti monen muunkin lukijan päivää.

Kiitos tästä ihanasta tarinasta. <3


zilah

[Pahatar]

Kiitos paljon zilahille kommentista! Tuntuu tosi kivalta, jos on onnistunut kirjoittamaan jotain, josta jää lukijalle hyvä mieli.

Olen kyllä täysin samaa mieltä tuosta mitä sanoit, että se että tekstissä on vaikka angstia, ei tee siitä sen perusteella parempaa kuin vaikka fluffysta. Ehkä minua omien tekstieni kohdalla lähinnä nolottaa se, että ne tahtovat kaikki olla kovin pehmoisia, ja siinä mielessä yksipuolisia. Joskun olen avautunut Lizille tästä, että välillä itsestä tuntuu siltä kuin kirjoittaisi yhtä ja samaa ficciä uudelleen ja uudelleen...