Nimi: Viuhahdus ennen kuolemaa
Kirjoittaja: Minä
Ikäraja: K-16
Genre: huumori/parodia
Fandom: Houkutus
Paritus: Edward/Bella
Yhteenveto: Elämänhalunsa Bellan menetyksen ja kuoleman jälkeen menettäneellä Edwardilla on jäljellä enää yksi asia, jonka hän haluaa tehdä
Varoitus: Älyn riemuvoitto
A/N: Sain inspiraationi varsinaisesti
tästä kuvasta, vaikka naureskelin jo Uusikuuta lueskellessa, että se aikoo hankkia kuolemantuomion viuhahtamalla.
Fiorellalle kiitokset älyttömien inspiraatioideni henkisestä tukemisesta.
Viuhahdus ennen kuolemaaEdward oli menettänyt viimeisetkin elämänhalunsa... tai olemassaolonhalunsa rakkaimpansa kuolemaan. Viimeisten kuukausien ajan hän oli kitunut ja riutunut jo muutenkin ja hän oli jo kerran päättänyt, että palaisi Bellan luokse, katuisi ja pyytäisi tätä antamaan hänelle anteeksi. Hän oli myös jo päättänyt, että jos Bella ei suostuisi siihen eikä suostuisi ottamaan häntä takaisin, hän kaappaisi tytön ja piilottaisi tämän kotinsa salaiseen kellariin, jossa hänen kasvatti-isänsä teki tärkeitä lääketieteellisiä kokeitaan. Edward ei oikein ollut tarkoin perillä siitä, miksi Carlisle yritti sitä mitä yritti, mutta hänestä oli aivan näyttänyt siltä kuin tämä olisi yrittänyt kasata uutta vampyyria eri ihmisiltä leikatuista ruumin osista ja herättää sen henkiin omalla myrkyllään. Sitäkään Edward ei vain oikein ymmärtänyt, että miksi Carlislen piti kasata uusi ruumis. Eikö olisi ollut yksinkertaisempaa ottaa yksi kokonainen ruumis ruumishuoneelta tai kaivaa esiin hautausmaalta ja yrittää sitten herättää se henkiin? Edward olit tullut siihen lopputulokseen, että kyseessä oli pelkkä bonus ja sivuharrastus. Carlisle oli ilmeisesti vain mieltynyt katkomaan kuolleilta jäseniä siinä sivussa, kun pelasti eläviltä niitä, ja näpertelemään niitä uuteen muotoon mielihalunsa mukaan. Se oli varmaankin tämän käsitys taiteesta.
Edward huokaisi syvään, heitti mielestään koko perheensä ja silmäili kellotaulua yläilmoissa. Enää muutama minutti puolipäivään. Sitten hän tekisi sen. Pian hän olisi ehkä Bellan luona. Jos Bella vain oli tuomittu hänen kanssaan helvettiin. Siihen Edward uskoi. Eikö Bella ollutkin taipunut houkutukseen ja paholaisen pauloihin sortuessaan hänen rakkauteensa, lumoutuessaan hänestä? Niin Edward uskoi, mutta samalla se oli hänestä äärimmäisen typerää ja hän kirosi raskaasti. Jos hän kerran uskoi jo kironneensa Bellan, hän olisi aivan yhtä hyvin voinut elää Bellan kanssa onnellisena ikuisesti tässä maanpäällisessä kirouksessa ja antaa Jamesin pureman muuttaa Bella vampyyriksi. Että hän oli osannutkin olla uskomattoman tyhmä!
Kellon suuri minuuttiviisari mateli eteenpäin, ja Edward odotti varjoissa, piilossa uteliailta katseilta. Aukealla oli paljon väkeä. Hänellä olisi suuri yleisö teolleen. Bella oli ollut hänen kaikkeutensa, hänen huomionsa ja kaiken tekemisensä keskipiste viimeisen vuoden ajan, mutta hänen oli myönnettävä, että hän nautti ajatuksesta, että kohta hän saisi hetken olla ihmispaljouden keskipiste. He kaikki katselisivat hänen alastonta ruumistaan -
ruumista sanan varsinaisessa mielessä, ja häikäistyisivät kaikki hänestä. He lumoutuisivat hänestä. Hän voisi tehdä heille mitä tahansa ja he tuntisivat vain kiitollisuutta siitä, että hän oli antanut huomionsa juuri heille. Hän oli täydellinen saalistaja. Hän olisi heidän silmissään kuin kreikkalainen jumala ja yhtä alaston. Kuka voisikaan kieltäytyä jumaluuden katselemisesta tai olla rakastamatta hänen täydellistä vartaloaan. Oli ollut suorastaan julmaa, ettei hän ollut voinut esiintyä pornoelokuvissa ja toteuttaa näin itseään ja polttavaa haluaan paljastaa itsensä koko maailmalle ja olla koko maailman ihailema.
Mutta tämä korvaisi paljon. Hänen olisi vain oltava todella nopea. Ja hänen olisi oltava valmis. Volturit eivät antaisi hänen häikäistä ihmisiä kovin kauan. Hän ei nähnyt heitä, mutta tiesi, että he valvoivat lähistöllä hänen tekemisiään. He olivat epäluuloisia hänen suhteensa.
Hän vetäytyi syvemmälle varjojen kätköihin. Kello oli minuuttia vaille, kun hän avasi paitansa ja housunsa napit ajatellen Bellaa. Bella. Bella! Hän kuvitteli Bellan huulten koskettavan alavatsaansa ja elintään, jota hän ei ollut edes itse kunnolla koskettanut vuosikymmeniin. Niin kuin hän oli arvellutkin se sai aikaan ihmeitä! Hän virnisti synkän voitonriemuisesti itsekseen. Hän oli valmis suurelle yleisölleen. Hän oli valmis paljastamaan itsensä sanan varsinaisessa merkityksensä.
Ja juuri silloin kello löi kaksitoista. Edward suorastaan hyppäsi ulos housuistaan ja paidastaan ja kirmaisi aukealle pari munkilta näyttävää huppumiestä perässään.
”Hei! Katsokaa minua! Katsokaa minua! Olen vampyyri!” hän huusi hurjistuneena ja oli tyytyväinen huomatessaan, että he todella katsoivat häntä. Itse asiassa he suorastaan jähmettyivät tuijottamaan häntä ja hänen kirkkaasti kimaltelevaa ihoaan. Ja häikäisevää seisovaa elintään. Edward nautiskeli saamastaan huomiosta, ruumiillisesta ihailusta ja huumaavasta vapaudentunteesta, jonka se antoi. Oman lisänsä siihen antoi yleisön kiihottava verenhaju, joka kasvatti hänen himoaan ja seisokkiaan. Hän odotti Volturien minä hetkenä tahansa käyvän kimppuunsa ja raahaavan hänet pois. Hän ei pelännyt yhtään. Hän otti hetkestä kaiken ilon irti niin kauan kuin se kesti.
Se ei kestänyt kauan. Hän tajusi äkkiä, että mitään ei tapahtunut. Ja vielä kauhistuneemmaksi hän muuttui ymmärtäessään, että jotakin oli pahasti vialla ihmisten ajatuksissa. Hän kuuli heidän mielestään, että hän oli kaunis, komea ja himoittava niin kuin hän oli arvellutkin, mutta useimmat tuntuivat ajattelevan myös, että hän oli vain epätoivoinen, julksuudenhakuinen, glitterillä päällystetty säälittävä viuhahtaja. Kukaan ei ottanut todesta, että hän oli vampyyri. Hän tajusi epäonnistuneensa. Hänen olisi sittenkin pitänyt järjestää verilöyly. Volturit olivat vetäytyneet taustalle naureskelemaan. He eivät aikoisikaan tappaa häntä. Hän oli tyrmistynyt. Hän seisoi alasti kaikkien näiden ihmisten edessä, hänellä seisoi komeasti ja hän eläisi vielä tämänkin jälkeen ja joutuisi muistelemaan tätä! Voisiko mikään olla enää tätä pahempaa?
”Edward!”
Edward sulki silmänsä. Hänen ei olisi pitänyt kysyä. Hän tunnisti tuon äänen ja ennen kaikkea
hajun. Se oli huumaava. Se oli todella
hän! Juuri
hän, jota Edward rakasti ja jonka vuoksi hän oli vaipunut epätoivoon. Hän oli elossa! Hän oli todella elossa! Ja nyt
hän oli täällä ja katseli varmasti ihmeissään koko muun väkijoukon tavoin hänen valkoista paljasta persettään ja hänen...!
Voi ei! Edward pinkaisi sokeasti juoksuun kohti varjoja, mitä tahansa varjoja! Hän tajusi, että ennen tätä päivää hänellä ei ollut ollut todellisia syitä hävetä tekojaan tai tuntea syyllisyyttä, mutta nyt hänellä oli!
****
