Kirjoittaja Aihe: Twilight: Viuhahdus ennen kuolemaa, (E/B), K-16  (Luettu 5532 kertaa)

Lizlego

  • Vieras
Nimi: Viuhahdus ennen kuolemaa
Kirjoittaja: Minä
Ikäraja: K-16
Genre: huumori/parodia
Fandom: Houkutus
Paritus: Edward/Bella
Yhteenveto:  Elämänhalunsa Bellan menetyksen ja kuoleman jälkeen menettäneellä Edwardilla on jäljellä enää yksi asia, jonka hän haluaa tehdä
Varoitus: Älyn riemuvoitto

A/N: Sain inspiraationi varsinaisesti tästä kuvasta, vaikka naureskelin jo Uusikuuta lueskellessa, että se aikoo hankkia kuolemantuomion viuhahtamalla.  ;D Fiorellalle kiitokset älyttömien inspiraatioideni henkisestä tukemisesta.  :D




Viuhahdus ennen kuolemaa


Edward oli menettänyt viimeisetkin elämänhalunsa... tai olemassaolonhalunsa rakkaimpansa kuolemaan. Viimeisten kuukausien ajan hän oli kitunut ja riutunut jo muutenkin ja hän oli jo kerran päättänyt, että palaisi Bellan luokse, katuisi ja pyytäisi tätä antamaan hänelle anteeksi. Hän oli myös jo päättänyt, että jos Bella ei suostuisi siihen eikä suostuisi ottamaan häntä takaisin, hän kaappaisi tytön ja piilottaisi tämän kotinsa salaiseen kellariin, jossa hänen kasvatti-isänsä teki tärkeitä lääketieteellisiä kokeitaan. Edward ei oikein ollut tarkoin perillä siitä, miksi Carlisle yritti sitä mitä yritti, mutta hänestä oli aivan näyttänyt siltä kuin tämä olisi yrittänyt kasata uutta vampyyria eri ihmisiltä leikatuista ruumin osista ja herättää sen henkiin omalla myrkyllään. Sitäkään Edward ei vain oikein ymmärtänyt, että miksi Carlislen piti kasata uusi ruumis. Eikö olisi ollut yksinkertaisempaa ottaa yksi kokonainen ruumis ruumishuoneelta tai kaivaa esiin hautausmaalta ja yrittää sitten herättää se henkiin? Edward olit tullut siihen lopputulokseen, että kyseessä oli pelkkä bonus ja sivuharrastus. Carlisle oli ilmeisesti vain mieltynyt katkomaan kuolleilta jäseniä siinä sivussa, kun pelasti eläviltä niitä, ja näpertelemään niitä uuteen muotoon mielihalunsa mukaan.  Se oli varmaankin tämän käsitys taiteesta.

Edward huokaisi syvään, heitti mielestään koko perheensä ja silmäili kellotaulua yläilmoissa. Enää muutama minutti puolipäivään. Sitten hän tekisi sen. Pian hän olisi ehkä Bellan luona. Jos Bella vain oli tuomittu hänen kanssaan helvettiin. Siihen Edward uskoi. Eikö Bella ollutkin taipunut houkutukseen ja paholaisen pauloihin sortuessaan hänen rakkauteensa, lumoutuessaan hänestä? Niin Edward uskoi, mutta samalla se oli hänestä äärimmäisen typerää ja hän kirosi raskaasti. Jos hän kerran uskoi jo kironneensa Bellan, hän olisi aivan yhtä hyvin voinut elää Bellan kanssa onnellisena ikuisesti tässä maanpäällisessä kirouksessa ja antaa Jamesin pureman muuttaa Bella vampyyriksi. Että hän oli osannutkin olla uskomattoman tyhmä! 

Kellon suuri minuuttiviisari mateli eteenpäin, ja Edward odotti varjoissa, piilossa uteliailta katseilta. Aukealla oli paljon väkeä. Hänellä olisi suuri yleisö teolleen. Bella oli ollut hänen kaikkeutensa, hänen huomionsa ja kaiken tekemisensä keskipiste viimeisen vuoden ajan, mutta hänen oli myönnettävä, että hän nautti ajatuksesta, että kohta hän saisi hetken olla ihmispaljouden keskipiste. He kaikki katselisivat hänen alastonta ruumistaan - ruumista sanan varsinaisessa mielessä, ja häikäistyisivät kaikki hänestä. He lumoutuisivat hänestä. Hän voisi tehdä heille mitä tahansa ja he tuntisivat vain kiitollisuutta siitä, että hän oli antanut huomionsa juuri heille. Hän oli täydellinen saalistaja. Hän olisi heidän silmissään kuin kreikkalainen jumala ja yhtä alaston. Kuka voisikaan kieltäytyä jumaluuden katselemisesta tai olla rakastamatta hänen täydellistä vartaloaan.  Oli ollut suorastaan julmaa, ettei hän ollut voinut esiintyä pornoelokuvissa ja toteuttaa näin itseään ja polttavaa haluaan paljastaa itsensä koko maailmalle ja olla koko maailman ihailema.

Mutta tämä korvaisi paljon. Hänen olisi vain oltava todella nopea. Ja hänen olisi oltava valmis. Volturit eivät antaisi hänen häikäistä ihmisiä kovin kauan.  Hän ei nähnyt heitä, mutta tiesi, että he valvoivat lähistöllä hänen tekemisiään. He olivat epäluuloisia hänen suhteensa.

Hän vetäytyi syvemmälle varjojen kätköihin. Kello oli minuuttia vaille, kun hän avasi paitansa ja housunsa napit ajatellen Bellaa. Bella. Bella! Hän kuvitteli Bellan huulten koskettavan alavatsaansa ja elintään, jota hän ei ollut edes itse kunnolla koskettanut vuosikymmeniin. Niin kuin hän oli arvellutkin se sai aikaan ihmeitä! Hän virnisti synkän voitonriemuisesti itsekseen. Hän oli valmis suurelle yleisölleen. Hän oli valmis paljastamaan itsensä sanan varsinaisessa merkityksensä.

Ja juuri silloin kello löi kaksitoista. Edward suorastaan hyppäsi ulos housuistaan ja paidastaan ja kirmaisi aukealle pari munkilta näyttävää huppumiestä perässään.

”Hei! Katsokaa minua! Katsokaa minua! Olen vampyyri!” hän huusi hurjistuneena ja oli tyytyväinen huomatessaan, että he todella katsoivat häntä. Itse asiassa he suorastaan jähmettyivät tuijottamaan häntä ja hänen kirkkaasti kimaltelevaa ihoaan.  Ja häikäisevää seisovaa elintään. Edward nautiskeli saamastaan huomiosta, ruumiillisesta ihailusta ja huumaavasta vapaudentunteesta, jonka se antoi. Oman lisänsä siihen antoi yleisön kiihottava verenhaju, joka kasvatti hänen himoaan ja seisokkiaan. Hän odotti Volturien minä hetkenä tahansa käyvän kimppuunsa ja raahaavan hänet pois. Hän ei pelännyt yhtään. Hän otti hetkestä kaiken ilon irti niin kauan kuin se kesti.

Se ei kestänyt kauan. Hän tajusi äkkiä, että mitään ei tapahtunut. Ja vielä kauhistuneemmaksi hän muuttui ymmärtäessään, että jotakin oli pahasti vialla ihmisten ajatuksissa. Hän kuuli heidän mielestään, että hän oli kaunis, komea ja himoittava niin kuin hän oli arvellutkin, mutta useimmat tuntuivat ajattelevan myös, että hän oli vain epätoivoinen, julksuudenhakuinen, glitterillä päällystetty säälittävä viuhahtaja. Kukaan ei ottanut todesta, että hän oli vampyyri. Hän tajusi epäonnistuneensa. Hänen olisi sittenkin pitänyt järjestää verilöyly. Volturit olivat vetäytyneet taustalle naureskelemaan. He eivät aikoisikaan tappaa häntä. Hän oli tyrmistynyt. Hän seisoi alasti kaikkien näiden ihmisten edessä, hänellä seisoi komeasti ja hän eläisi vielä tämänkin jälkeen ja joutuisi muistelemaan tätä! Voisiko mikään olla enää tätä pahempaa?

”Edward!”

Edward sulki silmänsä. Hänen ei olisi pitänyt kysyä. Hän tunnisti tuon äänen ja ennen kaikkea hajun. Se oli huumaava. Se oli todella hän! Juuri hän, jota Edward rakasti ja jonka vuoksi hän oli vaipunut epätoivoon. Hän oli elossa! Hän oli todella elossa! Ja nyt hän oli täällä ja katseli varmasti ihmeissään koko muun väkijoukon tavoin hänen valkoista paljasta persettään ja hänen...!

Voi ei! Edward pinkaisi sokeasti juoksuun kohti varjoja, mitä tahansa varjoja! Hän tajusi, että ennen tätä päivää hänellä ei ollut ollut todellisia syitä hävetä tekojaan tai tuntea syyllisyyttä, mutta nyt hänellä oli!

****
« Viimeksi muokattu: 05-08-2012, 01:10:12 kirjoittanut Lizlego »

Poissa Storithiana

  • Brittiteenlitkijä
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 60
    • Give me a sign, I wanna believe
Vs: Twilight: Viuhahdus ennen kuolemaa, (E/B), K-15
« Vastaus #1 : 01-06-2009, 18:42:02 »
Musta on nyt tullut joku vakiokommentoija näihin sun Twilight-ficceihisi :D Äsken katsottuani New Moonin virallisen trailerin, mä pystyin noin kymmenen minuutin ajan ottamaan Edwardin taas kutakuinkin vakavasti. Mutta sitten mä luin tämän ficin. Ei hitto ;D Plus hekotellessani tälle mä meinasin kirjoittaa epähuomiossa muutamaan rippijuhlien kutsukorttiin äsken Edward. Onneksi tajusin ajoissa, että se ei ole mun nimi.

Jo tuo ekan kappaleen Carlisle-juttu aiheutti repeämisen. Jotenkin vaan mielikuva hänestä leikkimässä ruumiinpalojen kanssa kellarissa oli jotain niin omituista. Ja mä sain siihen yhdistettyä jotain kaksimielistäkin.

Mä kehittelin päässäni taas jo kuvitelmia siitä, että jos Uusikuun loppu olisi oikeasti mennyt näin, niin miten olisi Epäilyksessä sitten tapahtunut. Edward olisi häpeissään piiloutunut jonnekkin (Carlislen kellariin vaikka :'D), hylännyt Bellan, ja Bella olisi rynnännyt takaisin Jacobin luokse. Ah, olisipa se mennytkin niin.

Ja kiitoksia taas kerran päivän nauruista :D
My heart is yours to fill or burst,
to break or bury,
or wear as jewellery,
which ever you prefer


ex-humph

Lizlego

  • Vieras
Vs: Twilight: Viuhahdus ennen kuolemaa, (E/B), K-15
« Vastaus #2 : 01-06-2009, 21:40:04 »
Mun täytyisi varmaan kanssa katsoa New Moonin traileri. Ehkä siitä saisi upeita ideoita - ikään kuin tarttisin enää lisää. Mä oon katsonut vain noita netistä löytyviä kuvia New Mooniin liittyen. Ja mäkin pystyin jossain vaiheessa ottamaan Edwardin vakavasti, mutta nyt mä sitten olen lipsahtanut takaisin siihen, että en pysty.  :D Carlislella on ihan pakko olla luurankoja kellarissa! Mä oon ihan varma! Jos ei niistä kerrota mitään kirjassa, niistä pitää mainita ficeissä.  ;D Se pelastaa yöllä ihmisiä sairaalassa ja tekee päivällä salaperäisiä kokeita omassa kellarissaan, koska sillä on niin paljon aikaa käsissään.  ;D Mä oon varman lukenut liikaa dekkareita, koska tuollaisesta hahmosta tulee mulle ensin mieleen, että se on jollain tavalla niin miellyttävä, että sen täytyy todellisuudessa olla aivan kauhea.  :D Ehkä mun täytyy jotenkin perehtyvä siihenkin jossain vaiheessa...

Kiitti palautteesta. Mä taidan kaivaa nyt esiin sen trailerin jostain.  ;D 

Poissa Fiorella

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 1100
  • Hyvän tuulen kotisatama
Vs: Twilight: Viuhahdus ennen kuolemaa, (E/B), K-15
« Vastaus #3 : 01-06-2009, 23:15:49 »
Lainaus
Fiorellalle kiitokset älyttömien inspiraatioideni henkisestä tukemisesta.
It´s my pleasure.  ;D Todellakin.

Lainaus
Hän ei nähnyt heitä, mutta tiesi, että he valvoivat lähistöllä hänen tekemisiään. He olivat epäluuloisia hänen suhteensa.
Ihan aiheesta olivatkin... ;)

Lainaus
Volturit olivat vetäytyneet taustalle naureskelemaan. He eivät aikoisikaan tappaa häntä.

Hehee. :D

Edward kun ei epäonnekseen kuule Bellan ajatuksia, niin ei voi tietää että tyttö oli varmaan väkijoukon ainoa, joka katseli sitä näkyä hurmaantunut glitterkiilto silmissään. Poika parka. Kjäh kjäh.  ;D

Jatka vain näiden kirjoittamista. Ihmisillä on hauskaa lukiessa!

Lainaus
Mä oon varman lukenut liikaa dekkareita, koska tuollaisesta hahmosta tulee mulle ensin mieleen, että se on jollain tavalla niin miellyttävä, että sen täytyy todellisuudessa olla aivan kauhea.
Totta kyllä, liiallinen täydellisyys herättää jo epäilyksiä. Tähän sinun on kerrassaan pakko perehtyä hieman läheisemmin...

Lizlego

  • Vieras
Vs: Twilight: Viuhahdus ennen kuolemaa, (E/B), K-15
« Vastaus #4 : 02-06-2009, 00:18:30 »
Tähän jotenkin taas sopisi se, että älä saata minua kiusaukseen vaan päästä minut pahasta.  ;D Mutta tosiaan jännäreissä tuollaiset miellyttävät tyypit osoittautuvat aika usein murhaajiksi ja psykopaateiksi ja mä huomaan, että sen vuoksi, kun tyylilaji vaihtuu toiseksi, mä oletan yhä, että tapahtuu tuo käänne miellyttävistä tyypeistä hulluiksi ja tunteettomiksi murhaajiksi. :D

Poissa zilah

  • Sydänten kapteeni
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 2551
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Vs: Twilight: Viuhahdus ennen kuolemaa, (E/B), K-15
« Vastaus #5 : 06-06-2009, 21:26:44 »
Ei elämä, Liz! Olet näköjään löytänyt uuden, enemmän kuin sopivan fandomin sinulle. Minä kyllä jotenkin pidänkin Twilight-sarjasta, vaikka se luvalla sanoen on aika kornia tuotosta aika ajoin. Sinun pettämätön parodiantajusi ja sopivan korni alkuteksti ovat sellainen yhdistelmä, jolle ei voi muuta kuin nauraa.

Tässä muutamia suosikkikohtiani:

Lainaus
Hän oli täydellinen saalistaja. Hän olisi heidän silmissään kuin kreikkalainen jumala ja yhtä alaston. Kuka voisikaan kieltäytyä jumaluuden katselemisesta tai olla rakastamatta hänen täydellistä vartaloaan.  Oli ollut suorastaan julmaa, ettei hän ollut voinut esiintyä pornoelokuvissa ja toteuttaa näin itseään ja polttavaa haluaan paljastaa itsensä koko maailmalle ja olla koko maailman ihailema.

Aika suuruudenhullut kuvitelmat kaverilla, vai mitä...?  ;D

Lainaus
Hän oli elossa! Hän oli todella elossa! Ja nyt hän oli täällä ja katseli varmasti ihmeissään koko muun väkijoukon tavoin hänen valkoista paljasta persettään ja hänen...!

Okei, tästä kyllä repesin oikein kunnolla. Luomasi mielikuva oli herkullisesti ristiriidassa kirjojen tekosiveän ja mahtipontisen Edwardin kanssa.

Kiitos päivän parhaista nauruista.  ;D *menee etsimään lisää Lizin Twilight-ficcejä*


zilah




Lizlego

  • Vieras
Vs: Twilight: Viuhahdus ennen kuolemaa, (E/B), K-15
« Vastaus #6 : 06-06-2009, 23:10:42 »
Kiitos kovasti kehuista, zilah.  :D Täytyy sanoa, että Houkutus-saagan myötä on fanfiction-kirjoittamisesta tullut jälleen hieman hauskempaa ja siihen on tullut enemmän huumoria kuvaan. Ja minäkin pidän saagasta omalla tavallani. En olisi muuten varmaan jäänyt siihen tällä tavalla kiinni ja lukenut jo Epäilykseen asti, mutta mä en oikein uppoa tuohon romantiikkaan ainakaan vielä, joten mä näen asioissa niiden huvittavat piirteet.  :D

Edward on muuten siveyden sipuli ja se on aika söpöäkin jollain tavalla, mutta juuri sen takia mä ajattelin, että sillä voisi olla jotain vuosien saatossa syntyneitä patoumia oman seksuaalisuutensa kanssa. Ja onhan se varmaan turhauttavaa, jos on täydellinen adonisvartalo, jota ihaillaan, mutta jota ei voi maailmalle oikeastaan koskaan näyttää.  ;D Ankeaa.  :D
« Viimeksi muokattu: 06-06-2009, 23:14:07 kirjoittanut Lizlego »

Sarelon

  • Vieras
Vs: Twilight: Viuhahdus ennen kuolemaa, (E/B), K-15
« Vastaus #7 : 07-06-2009, 00:21:26 »
Mä en jaksa sanoa tästä mitään muuta, kuin että ihan loistava. En ole Twilightiä lukenut enkä varmaan tule lukemaankaan, ellei kesästä tule todella tylsä, mutta olen saanut jonkinlaisen kuvan foorumikeskusteluista. Ja ei hitto kun mä nauroin ;D

Varsinainen syy tälle viestille oli se, että halusin sanoa edes jonnekin oman huomioni Edwardin seksuaalimoraalista. Sehän on syntynyt ja kasvanut joskus 1900-luvun alussa, right? Se on siis elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa ympäristössä, jossa suhtautuminen seksuaalisuuteen oli hyvin tiukkaa, tytöille kerrottiin lapsenteon salat hieman ennen häitä jos silloinkaan ja itsetyydytyksen katsottiin tekevän sokeaksi. En mä näkisi minään ihmeenä, jos se on siveellisempi kuin keskiverto 2000-luvun nuori.

Ehdoton suosikkikohtani:
Lainaus
Ja nyt hän oli täällä ja katseli varmasti ihmeissään koko muun väkijoukon tavoin hänen valkoista paljasta persettään ja hänen...!
Sana perse aiheutti niin hillittömät repeämiset. Jostain syystä se vain tuntuu sopivan tuohon, alleviivaa itsekontrollin menetystä tai jotain muuta sellaista hienoa taidesoosia. Oikeasti se on vain tappavan hauska lievässä alatyylisyydessään. Sitä se on.

Lizlego

  • Vieras
Vs: Twilight: Viuhahdus ennen kuolemaa, (E/B), K-15
« Vastaus #8 : 07-06-2009, 01:39:49 »
Jep. Sehän oli 17-vuotias vuonna 1918, jolloin oli hieman erilaiset normit voimassa ja sieltä mäkin miellän niiden olevan peräisin. Ihmisillä on taipumuksena jäädä kiinni siihen, minkä on kerran oppinut ja vampyyreista vielä taidettiin jossain sanoa, että ne ovat erittäin pysyviä, joten en ihmettele ollenkaan vanhoillisuutta.  ;D

Poissa zilah

  • Sydänten kapteeni
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 2551
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Vs: Twilight: Viuhahdus ennen kuolemaa, (E/B), K-15
« Vastaus #9 : 07-06-2009, 08:42:23 »
Se on myyten vielä sanottava, että vaikka periromanttinen ihminen olenkin, en oikein osaa nähdä Twilightia erityisen romanttisena. Ne romantiikan yritykset mitä kirjailija kirjoittaa, aiheuttavat koomisuudessaan ja mahtipontisuudessaan lähinnä avuttomia nauruntyrskähdyksiä.  ;D


zilah

Lizlego

  • Vieras
Vs: Twilight: Viuhahdus ennen kuolemaa, (E/B), K-15
« Vastaus #10 : 07-06-2009, 14:29:31 »
Joo, kuten esimerkiksi paljon quottauksissa näkyvä Look after my heart - I've left it with you. En pääse siitä mihinkään, että mä nauran tuolle, koska mä ajattelen sitä kirjaimellisesti ja mietin, että olisi se aika kiva, jos se olisi kirjaimellisesti jättänyt sydämensä Bellalle.  :D Mutta ei sillä varmaan oikeasti edes ollut enää sydäntä tai sitten se oli jotain epämääräistä mössöä. Myrkky muuttanut sen ehkä vihreäksi ja kivikovaksi tai jotain.  ;D
« Viimeksi muokattu: 07-06-2009, 14:31:03 kirjoittanut Lizlego »

Poissa Beelsebutt

  • vähemmän
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 3089
  • malmi
    • Ficciarkisto
Vs: Twilight: Viuhahdus ennen kuolemaa, (E/B), K-15
« Vastaus #11 : 28-09-2009, 20:12:21 »
Oevoe teitä epäuskoisia, Bella&Edward on ihQja ja romanttisia ja lutusia!! Eiku oikeesti, mä pidän niistä ja ne sopii hyvin toisilleen, pakkomielteisia marttyyreja kun ovat ;)

Mutta tämä ficci. Oh! Ihanaa, henkeäsalpaavaa parodiaa! Tästä tuli aivan mieleen joku Voldemortin "letku letkeä" juttu, vai olikohan se Sirius. Siis ei muuten paitsi hengessä tuli mieleen :D

Edward parka, ehkä sillä ei tämän jälkeen oo kiirekään päästä lukemaan niitä Bellan ajatuksia ;)


...vaikka tietysti sieltä ajatuksista löytyisi vaan sitä palvontaa....

Kiitos tästä! :D

- Bbuttis


//
Joo, kuten esimerkiksi paljon quottauksissa näkyvä Look after my heart - I've left it with you. En pääse siitä mihinkään, että mä nauran tuolle, koska mä ajattelen sitä kirjaimellisesti ja mietin, että olisi se aika kiva, jos se olisi kirjaimellisesti jättänyt sydämensä Bellalle.  :D Mutta ei sillä varmaan oikeasti edes ollut enää sydäntä tai sitten se oli jotain epämääräistä mössöä. Myrkky muuttanut sen ehkä vihreäksi ja kivikovaksi tai jotain.  ;D
True! Tosin edelleen tykkään siitä "eiku minä rakastan sinua enempi" "eiku minä!" -jutusta :D
Fifi-ficitLJAO3