Luin tämän aika pian sen jälkeen, kun olin saanut Pimeyden syleilyn päätökseen, mutta kommentti on antanut odottaa itseään - jostain syystä mietteitä tästä on vaikea saada kasaan, ja nytkin tein sen fataalin virheen, että silmäilin muiden kommentteja. Äh. Mutta pakko yrittää sanoa jotain nyt, kun teksti on vielä edes jotenkuten muistissa, seulapääni päästää aika nopeasti fanfictionin vuotamaan ulos.
Taisin tässä hiljattain kommentoida jollekin muulle (Lizille?), etä Remus/Harry on sellainen paritus, jossa en vaan ole osannut nähdä minkäänlaista kipinää. Paritus rajoittuu minun pienessä mielessäni lähinnä lohtuseksiin Siriuksen kuoleman johdosta, mutta muutoin en näe pointtia. Siinä on jotain liian laimeaa. Joudun nyt toistamiseen toteamaan itselleni, että väärässä olin, tässä pari oli ihan pirun kuuma! Olit saanut jännitteen mukavasti kasvamaan luku luvulta, sitä ihan kihelmöi jännityksestä kun odotti, miten ihastus kehittyy ja välit lämpenevät. Jostain syystä olen aina tykännyt näistä "vetäydymme syystä X piiloon muulta maailmalta eristettyyn kolkkaan jumalan selän taakse" -kuvioista, ja tässäkin se toimi varsin näppärästi. Lisäksi Albus, tuo vanha parittaja, saa minut aina hykertelemään tuikkivilla silmillään - Snupin-ficeissä se tuntuu usein olevan sellainen kaikkea operoiva pääpiru, joka oikein tahallaan usuttaa ne kaksi sinne hämäriin nurkkiin ja ties mihin kummallisiin nukkumisjärjestelyihin, jostain syystä sain tässä siitä ihan samanlaisen vaikutelman
Kiehnäävä Harry oli ihana <3 Remus on kyllä juuri niin itsesäälissä kieriskelyn maailmanmestari, että varmasti repisi tällaisesta kuviosta mielettämiä tunnontuskia, saa sitten rypeä siellä marttyyriudessaan... Suudelma rannalla oli ihana, herkkä ja samalla todella kuuma. Vähän kyllä nauratti suomalaisen mökkimaiseman fiilis, mutta vika lienee lähinnä minussa itsessäni, ja voi että miten somasti Harry joutuikin taas käyttämään päätään saadakseen sen, mitä halusi. Keskustelu homoudesta oli muuten myös varsinainen napppisuoritus
Niin ja se lehtijuttu! Meinasin ihan unohtaa! Suudelma kahvilan pöydän yli oli aivan
mieletön, en voi edes käsittää, miten se olikin niin latautunut. Harryn tunteet ja motiivit oli kuavttu aivan loistavasti, se näyttämisen halu ja kapina yhdistettynä ylpeyteen ihanasta Remuksesta... Lisäksi repeilin kyllä antaumuksella, kun tekstissä päästiin Harryn pohdintoihin siitä, kuinka Draco vittuilisi aiheesta, erityisesti
miehinen kosketus jäi mieleen.
Viimeinen luku ei sitten kuitenkaan voittanut minua puolelleen. En oikein tykkää pitkistä aikahypyistä, ellei teksti nimenomaan rakennu niiden varaan. Tai sitten sen pitäisi muuten vain tuntua todella perustelllulta, esim. niin, että tarina jatkuisi siinä myöhemmässä ajassa yhtä pitkänä kuin aluksi. Tässä ratkaisu ei kuitenkaan ollut makuuni. Muuten tarina oli minusta ehjä ja todella toimiva kokonaisuus, viimeinen osa sitten rikkoikin sen, kun siirryttiin jotenkin ihan erilaiseen maailmaan. Ymmärrän tietysti sen, että näiden kahden tarinan päätökseen vieminen vie aikaa ja olihan sitä tekstissä ihan perusteltukin, mutta minulle jäi tuosta lopusta vähän nahkea fiilis.
Mutta muuten siis pidin mielettömän paljon, mallikelpoista viihdettä jälleen kerran. Kiitoksia tästä, mukavaa, että olet näitä pitkiä ficcejä jaksanut tänne meidän iloksemme postailla