Kirjoittaja Aihe: Tällaisena kesäyönä, villejä lupiineja | Sallittu Bill/Remus, ficlet  (Luettu 2169 kertaa)

Poissa Kuurankukka

  • Yaoi duck
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 38
  • Rakastaa salaa haaveissa niin että sattuu
Nimi: Tällaisena kesäyönä, villejä lupiineja
Kirjoittaja: Kuurankukka
Paritus: Bill/Remus
Tyylilaji: Surumiellistä, haikeaa draamaa
Ikäraja: Sallittu taitanee olla
Vastuuvapaus: Se vanha tuttu, eli hahmot kuuluvat vain ja ainoastaan Rowlingille, enkä saa tästä rahallista hyötyä
A/N: Toinen juhannusyönä kirjoitettu teksti, samalla ehkä hämärin tajunnanvirta mitä olen hetkeen kirjoittanut. Idea tuli siitä kun tajusin Lupinin ja lupiinien samankaltaisen nimen ja aloin miettimään Remusta lupiininiityllä. Paritus on ihan älyttömän ihana, ja oli kiva kirjoittaa vaihteeksi tällaista. Ilman Jolandinan rohkaisua en olisi julkaissut tätä, joten omistukset sinne suuntaan <3 Ja tosiaan menee rarekymppiin tämäkin ficci. Hih, Finissähän tämä on ollut juhannuksesta lähtien, mutta kun kerran kyseltiin perään niin laitetaan tännekin :D


Tällaisena kesäyönä, villejä lupiineja


Polku niitylle käy puolikkaan, sammaltiilisen kiviaidan vierestä, ylös pari loivaa mäkeä ja hyppy rauhallisen puron ylitse, niin on oikeassa paikassa. Sieltä näkee hyvin alempana nummella loppukesän viimeisissä valoissa nuokkuvan Weasleyn perheen talon.

Varjot eivät ole vielä pitkiä, kuumuus juovuttaa ja hän istuu hetkeksi alas, villien lupiinien sekaan. Vaikka kello on vasta vähän, pitäisi silti palata takaisin, huomenna on elokuun ensimmäinen ja lyhyt työsopimus Taikaministeriössä alkaa.

Siriuksen pitäisi olla siellä hänen kanssaan, tai Tonksin mutta se onkin lopulta Bill, joka osaa seurata hänen näkymättömiä askeliaan ja järjenjuoksuaan hieman muita paremmin. Remus on joskus halunnut Siriusta, halunnut vähän myöhemmin Billiäkin (molempia tai jompaakumpaa hääyönään).

Ulkoisesti miehissä ei ole mitään samaa, mutta sisältä molemmat ovat ikinuoria, kauniita jumalia, hän on siinä näytelmässä pelkkä värittömäksi käyvä puoliverinen susijumala niiden kaikkien puhdasveristen keskellä. Hän upottaa lyhyet sormensa kukkaloiston sekaan, kerää niiden värikästä tuoksua sisälleen ja on muka tietämätön Billistä.

Hän ei sano mitään vaikka Bill seisoo hyvin lähellä, sydän lyö kolme liian nopeaa lyöntiä sen takia mutta ei Bill sitä halua kuulla.

Rehottavat, villit kasvit niiaavat ja kumartavat aivan kuin olisivat tarkkailleet. Hitaasti laskeva aurinko saa Billin jo ennestään punaiset hiukset loimuamaan, edes kiusalla hän ei kuitenkaan katso toista, vaan nautti hiljaisuudesta vielä kun kykenee siihen.

Joskus hänkin unohtaa, ehkä tarkoituksella, että myös Bill kantaa sisällään sutta; uuden luonnon ansiosta nuorempi tietää Remuksesta monia asioita, joita muut eivät tiedä. Kuten sen, että entinen pimeyden voimilta suojautumisen professori haluaa ja kaipaa hänen läheisyytensä juuri silläkin hetkellä.

Jos vasemman käden sormista löytyvät sormukset eivät vetäisi heitä kohti pohjaa, olisiko kaikki silloinkaan toisin? Se olisi kuitenkin pelkkä hetken hairahdus, Bill tolkuttaa eikä tee sitä kuitenkaan. Remuksellakin on vaimo, ja he molemmat haluavat olla uskollisia elämänkumppaneilleen.

Muisto Fleurin vaaleankultaisesta hiusmerestä pitelee hänet aloillaan, kieli syöpyy sanoista jotka pitäisi sanoa, mutta joita hän ei osaa muotoilla. Weasleyn pihamaalta kaikuva melu hiljenee asteittain ja hätkähdyttää hänet tajuamaan, että Fleur odottaa jo. On pakko toimia; nyt tai ei koskaan: ”Minä rakastan sinuakin, Remus.”

Muuta hän ei tee, mutta sekin vähä riittää. Huuda perääni Remus, huuda jo! Palaan luoksesi villien lupiinien niitylle, jos vain teet sen, tiedän kyllä että haluat tehdä sen.

Remus ei huuda, katsoo kyllä katoavaa selkää ja antaa tukahtuneen hengityksensä kulkea taas vapaana. He ovat molemmat jo aikuisia, naimisissakin olevia, näin on oikeasti parempi. Mutta ei hän silti nuku sinä yönä, eikä nuku Billkään.
Jos sinun ripsesi olisivat oksia, hirttäytyisin niihin että huomaisit minut, rakkaani
-Tommy Taberman-

Poissa Jolandina

  • Perusketku
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 219
Voi että, ihanaa kun postasit tän tännekin! Mä tykkään tässä aivan tolkuttomasti mm. joka kohdasta, todella vaikea eritellä mitään lemppareita, mutta yritän kuitenkin :D Ja niin, oon kovin otettu tuosta omistuksesta, kiitos! <3

Ehkä voimakkaimmaksi kohdaksi mä kehuisin tuon, kuinka Bill haluaisi, että Remus huutaisi perään, pysäyttäisi hänet. Ikään kuin mahdollisuus tällöin olisi pienenpieni. Mutta voi, kun ei Remus huudakaan. Kaikki on niin väärin mutta samalla myös oikein näiden kahden välillä, raastavan ristiriitaista.

Lainaus
Hän ei sano mitään vaikka Bill seisoo hyvin lähellä, sydän lyö kolme liian nopeaa lyöntiä sen takia mutta ei Bill sitä halua kuulla.

Myös tuo on tosi voimakas kohta, Billin haluamattomuus iskee syvälle mun sydämeen. Tykkään tuosta susijutusta, hyvästä kuulosta siis: vaikka tuolla Billin susisisin on mainittu myös selkeemmin, niin musta se tulee parhaiten ilmi tällaisissa pienemmissä jutuissa. :)

Lainaus
Rehottavat, villit kasvit niiaavat ja kumartavat aivan kuin olisivat tarkkailleet

Lainaus
loppukesän viimeisissä valoissa nuokkuvan Weasleyn perheen talo

tässä ficissä mun mielestä sun kieli on jotenkin tavallistakin kauniimpaa, ja noi on ehdottomasti mun lemppareita! 

Ja voi että tuo loppu! Kun molemmin puolin on niin selkeetä se, mikä olisi tilanne, jos vain jotkin asiat elämässä olisivat menneet toisin. Jos he olisivat löytäneet toisensa ensin, ennen kuin löysivät vaimonsa. Mun mielestä tässä tosi hienoa on se, ettei kumpikaan jätä tai petä vaimoaan, mutta silti kumpikaan ei nuku sinä yönä.

Niin, harmi ettei se mene niin että voi rakastaa useampaa, vaikka Bill sitä sanookin. Tai tietysti voi rakastaa, kyllä, mutta ei se kuitenkaan niin toimi, kuten tässäkin käy.

Kesä loppuu, ihastus ja rakkauskin ainakin tavallaan loppuu, vähän kaikki loppuu. Mutta silti kaikki on nyt paremmin, vääristyneellä tavalla oikein. Helpompi, kun asia on edes tämän verran selvitetty. Kokonaisuutena tää on niin ihana, kaunis, koskettava; en mä pysty tätä vieläkään lukemaan ilman että kyyneleet polttelisi mun silmissä. Yksi mun lemppareita sun ficcien joukosta, ehdottomasti!

Kiitokset tästä! <3

// noniin, heti unohdin osan siitä mitä mun piti sanoa: ficin TUNNELMA! Aivan käsinkosketeltavan haikea ja samalla ihanakin, ja sopii hyvin kyllä juuri tähän hetkeen kun kesän loppu häämöttää jo edessä. Ja otsikko, mun mielestä se on valtavan hieno :)
« Viimeksi muokattu: 06-08-2012, 23:01:58 kirjoittanut Jolandina »
When you have eliminated the impossible, whatever remains, however improbable, must be the truth.
~ Sherlock Holmes

Ficcilistaus  ||  LJ-ficcilistaus

Poissa Celeporn

  • saukkolaatikko
  • superhessu
  • Viestejä: 1701
  • destiel = lets die
    • Insanitorium
Sun tekstien nimet on mulle usein mieleen, tämänkin otsikosta tykkäsin heti ihan mielettömästi. Normaalisti pitkät otsikot eivät kauheasti nappaa, mutta aina välillä tulee näitä poikkeuksia, jotka vaan ovat upeita. Lisäksi olen niitä ihmisiä, joihin vetoaa suuresti lupiinit Remuksen yhteydessä  ;)

Jumaluuksia koskevat pohdinnot jättivät meikäläisen kylmäksi ja rakkaudentunnustus ei mielestäni tähän sopinut, mutta muuten pidin tästä. Paljon. Tunnelma toimi, raukeaa ja vaimeaa ja taas lukija sai jotenkin käyttää kaikkia aistejaan tunnustellessaan hahmojen tuntemuksia. Vaikka ulkona sataa, tällainen kesäyö on helppoa tavoittaa. Ihanaa. Paritus on todella nam ja persoonatkin tulivat tuolta kivasti esiin, vaikka teksti olikin lähinnä fiilistelyä. Tyylillisesti taiteiltiin juuri siinä maalailevan sanaryöpyn ja simppelin peruskerronnan rajalla, josta nautin lukijana kovasti.

Joo, kelpo teksti taas. Vaan arvasihan sen jo ennen lukemistakin, että tämän parissa viihtyy  :)
Oedipus was the first motherfucker.
- Bo Burnham

I want to shave your head and eat your hair like spaghetti.