Kirjoittaja Aihe: I hate you, I love you, Lily/James, K-12, fluffyromancedrama, angst, 4. lukua  (Luettu 3187 kertaa)

Boanie

  • Vieras
Nimi: I hate you, I love you
Kirjoittaja: HarryPotterFan4Ever, eli minä
Beta: Harrynen
Tyylilaji: fluffy, romance, draama sekä lievä angst
Paritus: Lily/James, Kelmit/OC
Ikäraja: K-12
Yhteenveto: Miksi juuri James oli se joka vangittiin? Miksi en yrittänyt pelastaa häntä? Miksi? Olenko niin huono noita etten osaa edes ystävää pelastaa? James kuitenkin tietää, että rakastan häntä. Se on tärkeintä jos hän...
Vastuunvapaus: En omista henkilöitä enkä paikkoja. Kaikki henkilöt kuuluvat Rowlingille, paitsi tietysti itsekeksimäni, enkä saa tästä minkäänlaista rahallista korvausta.
Varoitukset: Tällä hetkellä ei varoituksia
A/N: Ficci sijoittuu Lilyn ja Jamesin viimeiseen vuoteen Tylypahkassa. Kaikenlainen palaute on tervetullutta.

// Celeporn muokkasi ikärajan K-13 --> K-12 uusien käytäntöjen mukaisesti


Traileri

Mitä tapahtuu kun toinen vihaa…

”Minä vihaan häntä! Vihaan vihaan vihaan!”

Ja toinen rakastaa?
”No, miten on, prinsessa? Lähtisitkö viimein kanssani ulos?”

Entä kun vihdoin rakastavaiset saavat toisensa…
”Minä tosissani pidän sinusta”
”Minä tiedän sen”

Kaikki särkyy…
”Miten voit tehdä noin?”
”Miksi huudat minulle?”

Näkevätkö he enää toisiansa…
”Minä en tiedä rakastanko sinua enää”
”Minäkään en tiedä, mutta kai meillä on vielä mahdollisuus?”

Vai onko jo liian myöhäistä?
”Ei, James! Ei!”
”Lilyy!”

Saanen esitellä…
                           …I hate you, I love you!

A/N2: Tiedän, traileri on vähän tönkkö...
« Viimeksi muokattu: 07-08-2012, 01:24:36 kirjoittanut Celeporn »

Boanie

  • Vieras
Vs: I hate you, I love you 1. luku!
« Vastaus #1 : 18-11-2010, 18:38:58 »
A/N: Eka luku, olkaapi hyvät.


1. osa: Luovuttamista
“Minä vihaan häntä! Minä vihaan, vihaan, vihaan!” punapäinen tyttö mutisi. ”Vihaan, vihaan, vihaan!”
Punatukkainen tyttö istui sairaalasiivessä. Hänen ympärillään oli kaksi muuta tyttöä. He kaikki istuivat vuoteen äärellä.
 Vuoteessa makasi ruskeahiuksinen, noin 17- vuotias tyttö. Tytön kasvot olivat kalpeat ja ilmeettömät. Hiukset suorat olivat ja ne olivat kuin verhot kasvojen molemmilla puolilla. Tytön silmät olivat kiinni. Ympärillä istuvat tytöt keskustelivat hiljaa.
 ”Ketä sinä oikein vihaat, Lily?” kysyi vaaleatukkainen tyttö.
 ”Voi, Elaine. Eikö se ole selvää?” kysyi kolmas tyttö.
 ”James Potter” Lilyksi kutsuttu punapää sanoi.
 ”Mitä?” molemmat sanoivat kuin yhdestä suusta.
 ”Häntä minä vihaan” Lily sanoi. ”Hän sai Jasminin tuohon kuntoon” tyttö jatkoi ja viittasi sängyssä makaavan ystäväänsä päin.
 ”Pian Jasmin on kunnossa” Elaine sanoi.
”Niin, Lily. Turha sinun on syyttää Potteria. Jas on aivan kohta kunnossa” Lucy sanoi. Hänen äänensä värisi. Hän ei itsekään uskonut sanojaan.
 Siinä samassa ovi sairaalasiiven päädyssä avautui ja noin 20-vuotias hoitaja tuli sisään.
 ”Olen pahoillani, mutta vierailu aika on päättynyt” nainen sanoi.
 ”Selvä, matami Pomfrey. Me lähdemme” Lucy sanoi ja kiskoi Lilyn ylös, sillä hän ei halunnut jättää ystäväänsä. ”Minun pitääkin tehdä se Pimeyden Voimilta Suojautumisen aine. Ja Lily, saat auttaa minua”
 Tytöt vilkaisivat vielä liikkumatonta ystäväänsä ja lähtivät sairaalasiivestä.
***
Rohkelikon oleskeluhuoneessa neljä poikaa istui takkatulen ääressä.
 ”Hopkinsin onnettomuus ei ollut sinun vikasi, James” Sirius sanoi. ”Oli hänen oma vikansa, että tuli loitsun tielle”
 ”Kiitti Anturajalka, mutta se oli minun syyni” James sanoi.
 ”Sarvihaara, koulua on käyty viikko ja sinä alat jo nyt aikuistua” Sirius sanoi. ”Vai mitä, Kuutamo?”
Toinen pojista, joka ei ollut osallistunut keskusteluun nosti katseensa ja sanoi:
 ”Minusta James tekee aivan oikein kun on pahoillaan siitä onnettomuudesta. Ja on kyllä sinunkin pikku hiljaa aikuistuttava. Et voi loputtomiin räjäytellä vessoja.”
 ”Sehän oli onnettomuus, vai mitä Matohäntä?” Sirius puolustautui. Matohäntä mumisi jotain epäselvää ja sitten Sirius valitti: ”Eikö kukaan ole minun puolellani?” Muut pudistivat päätään. ”Selvä. Kukaan ei näytä puolustavan minua joten minä taidan lähteä etsimään parempaa seuraa. Nähdään joskus” hän nousi tuolista ja lähti harppomaan kiukkuisena kohti muotokuva-aukkoa. Kävellessään kuudesluokkalaisten tyttöjen ohi he huokailivat ja katsoivat uneksuvasti Siriusta. Sirius väläytti tytöille hymyn ja meni käytävään. Kolme tyttöä tuli häntä vastaan, mutta he eivät huokaillet, vaan jatkoivat keskusteluaan huomaamatta häntä. Heitä en taida voida hurmata, Sirius ajatteli. Vaikka komea olenkin.
***
Kun James näki ketkä tulivat muotokuva-aukosta, hänen teki mieli juosta suoraan poikien makuusaliin, mutta silloin Lily olisi luullut häntä pelkuriksi. Niinpä James istui paikallaan, vaikka järki sanoi, että hänen pitäisi nopeasti paeta.
 James oli ollut kauan ihastunut Lily Evansiin. Hän oli jopa pyytänyt tyttöä pari kertaa ulos, mutta hän oli aina kieltäytynyt. James ei edes muistanut kuinka monta kertaa Lily oli huutanut hänelle.
 Tytöt istuivat erääseen nurkkaan keskustelemaan hiljaa tai he oikeastaan jatkoivat keskusteluaan, joka oli alkanut jo sairaalasiivessä. James lähestyi tyttöjä varovaisesti, vaikka Remus ja Peter pudistelivat tiuhaan tahtiin päitään.
 ”No miten on prinsessa? Lähtisitkö viimein kanssani ulos?” James kysyi ja pakotti kelmimäisen virneen kasvoilleen. Lily kääntyi tuolissa, nousi seisomaan ja sitten:
 ”Miten sinä kehtaat näyttää naamasi minulle, Potter?! Kaiken sen jälkeen mitä olet tehnyt! Ensin satutat Jasia niin pahasti, että hän joutuu sairaalaan ja sitten vielä kysyt, että tulenko kanssasi ulos! No, en todellakaan tule!” Lily karjui niin, että koko oleskeluhuone katsoi heitä. Lily käänsi Jamesille selkänsä ja istuutui takaisin paikalleen.
 Elaine ja Lucy katsoivat Jamesia myötätuntoisesti; Lily ei ollut koskaan ennen huutanut Jamesille noin pahasti. Lucy ja Elaine tiesivät, että James oikeasti piti Lilystä, mutta Lily näytti vihaavan häntä koko sydämestään. James kääntyi pettyneenä ja meni takaisin muiden kelmien luo.
 ”Saisit olla Jamesille vähän kiltimpi” Elaine sanoi.
”Miksi ihmeessä? Minua oikeasti ärsyttää se, että Potter vainoaa minua. Eikö hän ymmärrä, että minua ei kiinnosta?” Lily sanoi kärttyisästi.
 ”Mutta etkö voisi sanoa sen hänelle kiltisti?
Katso nyt poikaa!” Lucy sanoi.
 Lily ei katsonut James Potteriin, ei edes vilkaissut hänen suuntaansa, sen sijaan Lily nousi ylös ja sanoi ystävilleen:
”Menen nukkumaan. Hyvää yötä!” Lily sanoi ja katosi tyttöjen portaikkoon. Elaine nousi mennäkseen perään, mutta Lucy tarttui hänen käteensä ja veti hänet takaisin alas. Vaaleat hiukset heilahtivat kun Elaine istui takaisin paikalleen.
***
Lily sulki makuusalin oven takanaan. Ehkä hiukan liian väkivaltaisesti, sillä ovi paukahti pahaenteisesti. Lily istui sängylleen. Miksi kaikkien piti pitää James Potterista? Kaikki paitsi minä ihailevat häntä. Lily tarvitsi nyt kylmän suihkun, jossa voisi ajatella rauhassa. Tyttöjen kylpyhuone sijaitsi poikien kylpyhuoneen vieressä, joten jos joku poika on suihkussa tytöt saavat tietää, että hän on siellä. Joskus - pari vuotta sitten – pojat olivat räjäyttäneet suihkujen välisen seinän, kun molemmissa suihkuissa oli ihminen – Tässä tapauksessa Sirius ja Jasmin – kaiken lisäksi he olivat olleet seurusteleva pari. Sirius oli lopettanut suhteen eikä Jasmin ollut moksiskaan. He olivat kuulemma sopineet sen aikoja sitten. Lily muisti sen helposti. Ylhäältä oli kuulunut pamaus ja viitosluokkalaiset tytöt olivat kirkuneet. Kun Lily oli rynnännyt ylös, hän näki miten Jasmin säntäili ympäri makuusalia ja kirkui: ”Minä tapan sinut Sirius Musta!” Sirius oli yrittänyt tulla tyttöjen makuusaliin pelkkä pyyhe päällään, mutta olikin tippunut alas oleskeluhuoneeseen sillä pojat eivät päässeet tyttöjen tiloihin.
 Lily nukkui edelleen siinä samaisessa makuusalissa Lucyn, Elainen ja Jasminin kanssa. Tietysti siellä asui vielä kaksi muuta tyttöä: Helen Brown ja Sandra O’Smith. Ne kaksi tyttöä olivat kuin nenä ja suu. He kulkivat koko ajan yhdessä supatellen. Muut tytöt ja he eivät olleet kovin läheisiä, vaikka he nukkuivat samassa makuusalissa. Tarvittaessa heistä sai kyllä juttukaverin.
 Lily sulki suihkun ja meni takaisin makuusalin puolelle. Hän harjasi punaiset hiuksensa, koska yön aikana ne menisivät helposti takkuun, eikä hän halunnut nolata itseään jos aamulla tulisi kiire. Lily meni sänkyynsä ja laittoi pylvässängyn verhot kiinni. Tämä päivä oli ollut pitkä. Ensin oli se Jasminin onnettomuus, Potter oli ampunut häneen jonkinlaisen kirouksen. Jasmin oli kuitenkin joutunut sairaalakuntoon eikä - -ihme kyllä – Potter ollut saanut minkäänlaista rangaistusta. Huomenna viimeistään.
 Makuusalin ovi aukeni.
 ”Lily, nukutko sinä?” Elaine kysyi hiljaa ovelta.
 ”Nukun”
 Elaine hymähti ja sulki sitten varovaisesti makuusalin oven.
***
Elaine asteli alas muiden luo. Itse asiassa Lucyn, Jamesin, Remuksen ja Peterin. Sirius ei ollut vieläkään palannut oleskeluhuoneeseen. Remus luki Loitsujen käsikirja 7:ää, Peter kirjoitti Taikajuomien ainetta, Lucy katsoi odottavasti Elainea ja James tuijotti tyhjää.
 ”Hän nukkuu. Tai ainakin sanoi niin” Elaine sanoi. Oikeasti Lily pohtisi maailmaa, eikä Elainen tarvinnut sanoa sitä ääneen.
 Ihmekyllä muut kolme tyttöä tulivat paremmin toimeen niin sanottujen Kelmien kanssa kuin Lily. Se saattoi johtua siitä, että James kuului Kelmeihin ja hän ärsytti Lilyä kysymällä tätä treffeille noin päivän välein.
 ”Ehkä minä luovutan” James sanoi synkkänä ja kaikki neljä kääntyivät häneen.
 ”Et kyllä luovuta!” kaikki huusivat yhteen ääneen.
 ”Kuka ei luovuta?” kuului ääni muotokuva-aukosta.
 ”James” Remus sanoi. ”Hän aikoo luovuttaa Evansin suhteen”
 ”Ja ei muuten hitossa käy!” Sirius huusi ja unohti siltä seisomalta heidän riitansa. Hän huusi niin kovaa, että koko oleskeluhuone kaikui. Onneksi olohuone oli tyhjä. Nuorimmat olisivat varmaan pelästyneet. ”Jos minä en saan seuraa se ei tarkoita, että sinun pitäisi luovuttaa, Sarvihaara!”
 ”Se ei johdu siitä, että sinä et saanut seuraa vaan siitä, että sinä Lily huusi Jamesille tänään kun et ollut paikalla” Lucy avasi ensi kertaa suunsa. Sirius katsoi anteeksipyytävästi Jamesia, mikä oli hyvin harvinaista, sillä Sirius ei yleensä pyydä keneltäkään anteeksi.
 ”Mennäänkö nukkumaan?” Elaine kysyi, muilta. Muut nyökyttelivät unisesti paitsi James.
”Jään vielä hetkeksi tänne” hän sanoi. Muut katsoivat toisiaan ja kipusivat sitten ylös portaat, jotka johtivat makuusaleihin.

Boanie

  • Vieras
Vs: I hate you, I love you 2. luku!
« Vastaus #2 : 18-11-2010, 18:41:33 »
A/N: Toinen luku tuleee...


2. osa: Epävarmuutta                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                   
Kuului kahden makuusalin oven sulkeminen. Vasta kun James oli varmasti yksin, hän uskalsi näyttää tunteensa itselleen. Hän painoi päänsä käsiinsä.
 Miksi maailman piti olla näin julma? Miksi Lily ei ymmärtänyt…ymmärtänyt, että hän rakasti Lilyä? Hän oli yrittänyt osoittaa kiintymystään, mutta Lilyy ei vain ymmärtänyt.
 James oli rakastanut noita kirkkaanvihreitä, mantelinmuotoisia silmiä, siitä hetkestä lähtien kun oli nähnyt ne ensimmäisen kerran.

[/i]Oli aurinkoinen ilta. 1. syyskuuta 1971. Keskellä mitä ihaninta maalaismaisemaa kohosi linna. Linna oli vanha, keskiaikainen. Siinä oli useita torneja. Ja kaikista pikku ikkunoista kajasti kutsuva, lämmin valo. Linnaan pääsi kahta reittiä: veneellä, järven yli, joka oli musta ja varmasti syvä tai kiertämällä järven hevosvaunuilla.
 Järvi kiilteli hienoisessa auringonvalossa, kun pieni venejoukko kulki sen yli. Ensimmäisessä veneessä istui riistavartija Ogra. Ogra oli hieman tavallista miestä leveämpi ja pidempi. Hänellä oli pörröinen musta parta ja pörröiset mustat hiukset. Vaikutelman rikkoi kuitenkin se, että hänellä oli ruskeat, äidilliset silmät. Ogra vaikutti pelottavalta, mutta oikeasti hän oli sisimmäältään hyvinkin kiltti. Ogran vieressä istui apulainen nimeltä Rubeus Hagrid.
 Rubeus oli selvästi nuorempi, muttei hänkään ollut enää mikään poikanen. Hänellä oli hieman Ograa pienempi parta ja pitkät, pörröiset hiukset. Molemmat olivat mustia. Heitä olisi voinut luulla veljiksi, koska molemmat olivat isokokoisia ja molemmilla oli parta. Hagridilla oli mustat tuikkivat silmät, joissa oli sama äidillinen pilke kuin Ogran silmissä. Rubeus oli melkein yhtä leveä ja pitkä kuin Ogra, vaikka Ogra oli häntä selvästi vanhempi parisen kymmentä vuotta. Heidän veneensä oli kolme kertaa isompi kuin muiden veneet.
 Muissa veneissä istui pelokkaan näköisiä ensiluokkalaisia. Kaikki tuijottivat ihmeissään linnaa, joka tuliisi olemaan heidän kotinsa seuraavat seitsemän vuotta. Näihin lapsiin kuului myös James Potter.
 James istui veneessä kahden muun pojan kanssa. He olivat Sirius Musta ja Remus Lupin. Pojat keskustelivat hiljaa näkemästään, mutta vaikenivat kun veneet osuivat rantaan. Oppilaat kävelivät Ogran ja Hagridin johdolla kohti linnan portteja.
 He astuivat porteista sisään ja heidät otti vastaan tiukan näköinen nainen, jonka ruskeat hiukset oli sidotti nutturalle pään päälle. Nainen esitteli itsensä professori McGarmiwaksi ja hän oli juuri aloittanut työt Tylypahkassa, kun muodonmuutosten opettajan paikka oli vapaana. Professori McGarmiwa johdatti heidät tilusten läpi linnan sisälle. Sieltä he menivät Eteishallin kautta pieneen huoneeseen. Professori selitti heille mitä heidän piti tehdä, ja poistui hetkeksi salin puolelle jättäen tulokkaan hetkeksi keskenään. Kun professori tuli takaisin, hän järjesti oppilaat parijonoksi ja johdatti heidät Salin puolelle.
 Oppilaat ihmettelivät Salia. Se katto oli taivas. Tai ainakin näytti siltä. Joku selitti, että se oli lumottu. Salissa istui satoja muita oppilaita, kaikilla päällä mustat kaavut ja kravatti. Ensiluokkalaiset asettuivat seisomaan korokkeelle kasvot muita oppilaita kohti.
 Professori alkoi lukea nimiä kääröstään ja oppilaat astuivat vuorotellen eteen ja sovittivat vanhaa Lajitteluhattua. Hattu jakoi joka vuosi uudet oppilaat tupiin, jotka olivat: Rohkelikko, Puuskupuh, Korpinkynsi ja Luihuinen. Nyt oli vuorossa Lily Evans. Tytöllä oli leiskuvanpunaiset hiukset ja vihreät silmät. Hänet lajiteltiin Rohkelikkoon. Sitten tulivat Remus Lupin ja Sirius Musta, jotka lajiteltiin myös Rohkelikkoon. Pieni rotalta näyttävä poika, Peter Piskuilan meni myös Rohkelikkoon, vaikka ei näyttänyt kovinkaan rohkealta. Sitten oli Jamesin vuoro. Hattu ehti tuskin koskettaa Jamesin päätä ennen kuin se jo huusi:
”ROHKELIKKO!”
James otti hatun päästään, ojensi sen professorille ja silloin hän näki hänet.
 Lily Evans istui Rohkelikkojen pöydässä ja taputti kohteliaasti, kun Rohkelikolle saatiin uusi jäsen. James katsoi tyttöä, tuijotti suoraan tämän kirkkaanvihreisiin silmiin.
 Jamesista tuntui kuin tämä voisi hukkua noihin silmiin. Juuri silloin Lily Evans kääntyi häneen päin ja tuijotti takaisin. James tiesi, että noita silmiä hänen tulisi rakastaa. James tiesi, että heillä olisi yhteinen tulevaisuus edessä. Tyttö ei vain itse tainnut tajuta sitä sillä hän katsoi Jamesia kummastuneena. James tajusi, että seisoi keskellä Salia ja kaikki tuijottivat häntä. James istui nolona Siriuksen ja Remuksen viereen. Hyvä alku koulu-uralle, hän ajatteli.[/i]

Silloin vasta hän oli tajunnut, että hän todella piti – ei rakasti – tuota tyttöä. Ja nyt seitsemän vuotta myöhemmin tyttö ei vieläkään osoita minkäänlaisia tunteita häntää kohtaan. Paitsi tietysti kaikki se viha, jota Lily levittää ilmaan, kun huutaa Jamesille.
 James ei ymmärrä. Tekeekö hän jotain väärin? Pitäisikö hänen muuttua? Jättää kelmi-jutut sikseen ja keskittyä ainoastaan Lilyyn? Siihen hän ei pystyisi. Pitäisi olla toinenkin vaihtoehto. Mutta kun ei ollut.
***
Lily ei millään saanut. Elaine ja Lucy nukkuivat jo, mutta Lily ei vain saanut unta. Lily ajatteli Potteria. Potter oli viimeaikoina mennyt ärsyttäväksi, mutta se ei antanut Lilylle syytä huutaa Potterille entistä pahemmin. Lily muisti selvästi miten he olivat nähneet ensi kerran.

Hän seisoi keskellä Suurta salia. Kaikki muut oppilaat tuijottivat häntä. Vatsanpohjassa oli perhosia, selvästi. Muutamia oppilaita oli jo lajiteltu ja Lilyn vuoro koittaisi pian. Niinhän se koitti. Hänen nimensä sanottiin. Lily astui eteenpäin ja istahti puiselle jakkaralle.
 Professori McGarmiwa asetti hatun Lilyn päähän ja tyttö tärisi niin, että ei huomannut, että muutkin huomasivat sen. Hattu mietti hetken. Sitten se kysyi äänellä, josta Lily oli varma, että vain hän kuuli.
 ”Rohkelikko vai Korpinkynsi?” Lily ei tiennyt mitä vastata. Niinpä hän sanoi:
”Korpinkynsi” se tuntui houkuttelevammalta. Hattu oli hiljaa ja huusi sitten koko Salille:
”ROHKELIKKO!”
Lily ei ymmärtänyt. Hänhän oli valinnut Korpinkynnen. Lily ojensi hatun professorille ja liittyi rohkelikkojen joukkoon eli siihen vasemmanpuoleiseen hurraavaan pöytään.
 Lily seurasi muita oppilaita, kun heidät lajiteltiin. Hän pani merkille mustatukkaisen pojan. Pojalla oli pörröiset, hivenen takaa sojottava hiukset. Hänellä oli myös pyöreät silmälasit. Hän näytti aika… suloiselta.
 Poika lajiteltiin Rohkelikkoon. Juuri kun hän oli antamassa hatun professori McGarmiwalle, hänen kätensä tyrkkäsi hatun professorin käteen ja hän siirtyi tuijottamaan Lilyä. Pojan nimi oli James Potter, se hän tiesi. Poika tuijotti häntä hetken jaa vasta silloin Lily tuijotti takaisin.
 Pojalla oli hämmästyttävän ruskeat silmät. Itse asiassa silmät olivat pähkinänruskeat. Lily ei tiennyt mitä ajatella tuosta ”suklaasilmästä”. Toisinaan hän halusi tietää pojasta enemmän. Toisinaan hän halusi pitää etäisyyttä. Poika huomaisi tuijotuksen – Lily ei ollut ainoa joka tuijotti häntä – ja istuutui nolona Sirius Mustan ja Remus Lupinin viereen.


Se oli kyllä huvittavaa. Ensin James – ei siis Potter – vaikutti söpöltä ja hiljaiselta suklaasilmältä, mutta osoittautuikin oikeaksi Kelmiksi. Se tarkoitti, että kiusasi luihuisia ja vaihtoi tyttöjä kahdessa päivässä. Sirius kylläkin vaihtoi tyttöjä tiuhaan tahtiin. Muut eivät.
 Lopulta Lily nukahti muiden tyttöjen tuhinaan.
***
Aamu ei sujunut hyvin. James heräsi liian myöhään.
 ”Anturajalka, mikset herättänyt minua?”
”En viitsinyt herättää sinua, kun näit niin ihania unia” Sirius vastasi suihkusta, hitunen ivaa äänessään.
 ”Miten niin?” James kysyi samalla kun kiskoi pyjamaa päältään.
 James ei muistanut, että olisi nähnyt unia, Paitsi tietysti se yksi uni. James hymyili kun napitti paitaansa niin, että nappi meni väärin napinreikään. Sirius tuli suihkusta ja sanoi:
”Mumisit jotain ja kieriskelit sängyssäsi. Muuten minulla on hyppytunti ja sinun tuntisi alkaa viiden minuutin kuluttua”
 ”Mikset heti sanonut?” James huusi hädissään ja joutui niin sanotun paniikin valtaan. Hän kiskaisi housut hätäisesti jalkaansa. ”Hienoa myöhästyn varmasti!” hän mutisi itselleen. Hän heitti laukun olalleen ja lähti hiukan ärtyneenä makuusalista.
 James meni puolijuoksua portaat alas ja suoraan käytävälle. Nyt olisi Taikajuomia ja se olisi tyrmissä eli oli juostava kakki portaat alas. Hänen hiuksensa lensivät puolelta toiselle, mikä oli pojalta – tai nuorelta mieheltä – varsin huvittava näky.

James huohotti kun hän vihdoin saapui tyrmiin. Hän koputti varovaisesti luokkahuoneen oveen ja astui sisään.
 ”Anteeksi, että olen myöhässä” hän huohotti.
 ”Ahaa, herra Potter. Ihmettelimmekin missä viivyit” professori Kuhnusarvio sanoi.
 ”Nukuin pommiin” James huohotti.
 ”Selvä, poikaseni. Noniin, tänään teemme parityötä. Paras pari saa kutsun ensi viikon illalliseni. Noniin, sitten vain töihin. Ohjeet ovat taululla. Tyttö – Poika parit, mielellään” Kuhnusarvio sanoi.
 James vilkaisi Remusta. Kuutamo istui pulpetissa Lucy Stonesin kanssa. Kaikki muut olivat jo jakautuneet pareihin paitsi James ja… ja Lily.
 Lily istui pulpetissa aivan yksin. Hän näytti huolestuneelta. Jamesin olisi tehnyt mieli suudella hänen huolensa pois, mutta silloin Lily olisi vihannut häntä vielä enemmän kuin nyt. Niinpä James tyytyi menemään tytön viereen.
 ” Saanko istua?” hän kysyi varovasti, sillä pelkäsi, että Lily alkaisi taas huutaa.
  ”Saat” Lily mutisi.
James istuutui varovaisesti. He alkoivat tehdä äänettömästi lientä, joka oli määrätty tehtäväksi. Lily luki ohjeita ja antoi ainekset Jamesille, joka pudotti ne kattilaan. Välillä Lily joutui korjaamaan Jamesin keitoksia, jos hän oli vaikka lisännyt yhden hämähäkin liian vähän tai sekoittanut liian monta kertaa myötäpäivään.
 ”Jaahas, herra Potter ja neiti Evans. Huippuoppilaani. Mitä olette saaneet aikaan?”
 ”Liemi on vielä puolivälissä, mutta” Lily aloitti.
 ”Se on aivan ohjeiden mukainen! Te olette täydellinen työpari!”
James väläytti Lilylle epävarman hymyn ja tyttö vastasi hymyyn yhtä epävarmana.

Boanie

  • Vieras
Vs: I hate you, I love you 3. ja 4. luku
« Vastaus #3 : 18-11-2010, 18:44:03 »
A/N: Ja kolmas luku! Ja heti perän tulee 4. luku. Olen muuten täällä aika uusi, joten joku voisi neuvoa, jos en tehnyt jotakin oikein :)



3. osa: Lentämistä ja putoamista
”Kuten hyvin tiedätte, tämän vuoden jälkeen suurin osa meistä lähtee Tylypahkasta. Tämä on siis meille viimeinen mahdollisuus voittaa pokaali ja saada joukkueen nimi siihen” James selosti joukkueelleen.
 Joukkue istui pukuhuoneessa. Joukkueeseen kuului luonnollisesti James. Hän pelasi etsijää. Lily, Jasmin ja Angelica olivat jahtaajia, ja koska Jasmin oli edelleen sairaalasiivessä Sandra O’Smith pelasi hänen tilallaan.
 Angelica oli pienikokoinen kolmasluokkalainen tyttö. Hänellä oli olkapäihin ulottuvat mustat hiukset ja ruskeat silmät. Angelica oli James löytö, ja hän onkin hyvä pelaaja. Hän on nopea liikkeistään ja on yleensä ensimmäisenä syöttämässä.
 Sirius ja Elone Bara olivat lyöjiä. Elone on neljäsluokkalainen. Hän on Elainen pikkuveli. Elone on lihaksikas – vaikka onkin vasta 14 – ja hän voi lyödä Ryhmyn toiseen kenttäpäätyyn. Sirius taas on nopea ja yleensä puolustaa omia joukkuetovereitaan. Hän ei pysty aivan samaan kuin Elone, mutta on selvästi nopeampi.
 Cameron on pitäjä. Hän on viidesluokkalainen rohkelikko. Cameron ei ole lihaksikas kuten Elone, mutta hän on nopea ja hyvä torjumaan.
  James määräsi harjoitukset kolmena iltana viikossa. Joukkue alkoi treenata ahkerasti, sillä ensimmäinen peli olisi jo marraskuussa. He pelaisivat korpinkynttä vastaan, jolla oli uusi kapteeni.
 ”No kai me heidät päihitämme” Sirius sanoi eräänä lokakuun iltana Jamesille harjoituksien jälkeen.
 ”En ole niinkään varma. Heillä on uusi kapteeni” James sanoi.
 ”Se on helppo nakki” Sirius sanoi virnistäen. ”Se ”kapteeni” on Penelope Bones. Hän on meidän vuosi kurssilla. Ei ole mikään urheilullinen. Hänet taidettiin valita vain siksi, että hän on hitonmoisen hyvä koulussa” Sirius selosti. ”Ja hän on jahtaaja” Sirius vastasi Jamesin kysyvään ilmeeseen.
 ”Eikö hän ole se jonka kanssa seurustelit viidennellä?” James sanoi ja naurahti. ”Annoit pakit, koska tajusit, että hän on liian hyvä koulussa sinulle. Ja sitten aloit olla Jasminin kanssa” nyt hän jo hytkyi tikahdutetusta naurusta.
 ”Taisi muuten olla. Hyvä huomio. Jasmin taas… no hän jätti minut kun te räjäytitte suihkujen välisen seinän” James nauroi nyt niin lujaa, että muut oleskeluhuoneessa olevat tuijottivat heitä kummastuneina.
 ”Ja sitten… sitten hän tuli poikien makuusaliin pelkkä pyyhe päällään ja sanoi, että tappaa sinut” James sanoi ja rauhoittui jo hiukan. ”En vain tajua mitä hauskaa siinä oli”
***
Lily lensi. Hän todellakin lensi. Pienenä se olisi tuntunut mahdottomalta, mutta ei nyt. Kaikki oli niin selvää: hän lensi ja oli noita. Olo oli kuin pikkutytöllä, joka vihdoinkin on tarpeeksi pitkä päästäkseen isoihin huvispuistolaitteisiin. Hänellä ei ollut luutaa, eikä siipiä, mutta silti hän oli ilmassa. Sitten taivaanrannasta nousi aurinko. Aurinko häikäisi Lilyä, ja hän joutui nostamaan kätensä kasvojensa peitoksi ettei sokaistuisi.
 Aurinko huokui lämpöä ja voimaa. Se kutsui Lily luokseen. Sanattomasti. Lily ei voinut tehdä muuta kuin lähestyä aurinkoa. Hän olisi halunnut pitää etäisyyttä, sillä hän pelkäsi ettei näkisi auringon jälkeen enää mitään. Silti hän lähestyi aurinkoa, vaikka hänen aistinsa kielsivät sen.
 Matka auringon luo kesti ikuisuuden, tai ainakin siltä se tuntui. Aurinko kietoi kätensä Lilyn ympärille. Lilystä tuntui, että tässä olisi maailman turvallisin paikka. Sen säteet lämmittivät ihanasti, kun Lily kietoi omat kätensä sen ympärille. Lily katsoi suoraan aurinkoon, pelkäämättä, että se sokaisisi hänet. Kun hän katsoi tarkemmin hän huomasi jotakin. Sillä oli kasvot ja kasvot kuuluivat James Potterille.

Lily heräsi hätkähtäen. Hän oli nähnyt kummallista unta. Siinä oli ollut hän ja James Potter. Potter oli oikeastaan ollut aurinko ja hän oli halannut sitä aurinkoa! Ei Lily, keskity. Älä ajattele Potteria. Tänään on kurpitsajuhla ja ensi viikolla on tärkeä peli, älä ajattele Potteria, hän hoki mielessään.
 Lily nousi sängystä ja meni kylpyhuoneeseen. Miksi minä ajattelen Potteria? Hän kysyi peilikuvaltaan. En kai pidä hänestä? Ei, ei, minä vihaan häntä. Tai en ihan vihaa, mutta en pidä hänestä. En sillä tavalla.
 Hän meni takaisin makuusalin puolelle ja katsoi muita tyttöjä. He nukkuivat vielä. Lily menee vaatekaapille. Hänellä ja Jasminillä on yhteinen kaappi. Muut kaksi kaappia kuului Lucylle ja Elainelle sekä Helenille ja Sandralle. Hän puki itsensä ja poistui vähin äänin makuusalista.

Kello oli vasta kuusi aamulla eikä siis olohuoneessa ollut vielä ketään. Lily istahti tuoliin takan äärellä. Se oli hänen lempituolinsa. Vaikka monet muutkin pitivät siitä. Se oli melkein aina varattu.
 Lily yritti nukahtaa, vaikka tiesi sen olevan mahdotonta. Hän halusi nähdä uudelleen sen unen, mutta ajatus nähdä Potter uudestaan ei houkuttanut.
***
Elaine ravisteli Lilyä, joka oli nukahtanut nojatuoliin.
”Lily, herää!” hän toisteli. ”Kello on viisi vaille kahdeksan!”
Lily heitti peiton päältään. Hetkinen, nukuinko minä? Miksi päälläni on peitto, vaikka en nukahtanut peitto päälläni? Lily kysyi itseltään. Joku on varmasti laittanut se päälleni sillä aikaa kun nukuin.
 ”Lily, kello on viisi vaille kahdeksan! Sinulla on viisi minuuttia aikaa syödä ja mennä PVS-tunnille!” Elaine sanoi äidilliseen sävyyn.
”Joo, joo El! Älä nyt huuda” Lily sanoi ja nousi seisomaan. ”Minä menen!”
 Matkalla Saliin muut oppilaat nauroivat Lilylle sillä hänen paitansa repsotti omituisesti ja mekko oli rypyssä. Eivätkä hänen hiuksensakaan olleet missään edustus kunnossa.
 Hän ehti juuri ja juuri napata pöydältä pari leipää ennekuin ruoka katosi. Hän juoksi niin nopeasti kun pystyi Rohkelikko torniin ja nappasi sieltä laukkunsa. Miksi minä en ottanut sitä aiemmin mukaan? Hän ajatteli. Sitten hän rynnisti suoraan neljänteen kerrokseen missä pidettiin Pimeyden Voimilta Suojautumisen tunti.
 Ovi oli juuri sulkeutumassa kun Lily ehti laittaa jalkansa väliin. Hän istui Elainen viereen, sillä Lucy oli omaksunut istua remus Lupinin vieressä.
 ”Mitä Lu tekee Remuksen vieressä?” Lily kysyi Elaineltä.
”En tiedä. Hän ei ole sanonut mitään. Yhtenä iltanakin hän katosi tornista ja tuli tuntien päästä takaisin” Elaine kuiskutti samaan aikaan kun professori Damone paasasi pimeyden kirouksista.
”Luulen, että Lucy on vihdoin löytänyt vertaisensa. Katso nyt heitä!” Lily sanoi. Lucy hymyili koko ajan, vaikka professori puhui tappokirouksesta.
”Nyt kyllä hän joutuu kuulusteluun!” Elaine sanoi muka vaarallisella äänellä.
”ja voisikohan neiti Bara kertoa ajatuksistaan myös meille?” professori Damone kysyi tyttöjen takaa. Hän oli hiipinyt arvaamatta viimeisien pulpettien taakse. ”Kertoisitteko minkä takia velho, josta puhuimme tunnin alussa, tappoi itsensä eikä vastustajaansa?”
”No, hänellä oli taikasauva housujen takataskussa” Elaine sanoi vakavana. ”Hän siis oli vetämässä taikasauvaa takataskustaan, mutta lensikin istumaan ja räjäytti itsensä” Elaine sanoi.
”Ehkä velhoille ei enää kannata myydä housuja, jossa on takataskut” James sanoi tyttöjen edestä. Koko luokka räjähti nauruun ja professori yritti turhaan estellä heitä.
”Tunti on päättynyt!” professori huusi ja meni huoneeseensa hermoheikkona. Oppilaat poistuivat iloisena siitä, että ruokatunti tuli puolituntia etuajassa.

”Minä vihaan PVS- tuplatunteja!” Lily valitti toisille seitsemäsluokkalaisille rohkelikoille. ”Kaksi tuntia teoriaa ja vielä tunti käytäntöä! Opettaja on niin ärsyttävä, että voisin laittaa hänet leivänpaahtimeen!”
”Mikä on leivänpaahdin?” James kysyi. Lily oli suostunut istumaan Jamesia vastapäätä, mikä miellytti Jamesia kovasti.
”No se on sellainen laite johon jästit laittavat leipää ja sitten raudat lämmittävät leipää ja siitä tulee rapeaa” Lily selosti. ”Aivan normaalia”
”Voisit välillä tutustua velho-kulttuuriin”, James sanoi virne kasvoillaan. ”Esimerkiksi minun kanssani” hän lopetti lauseensa.
”Tyhmä!” Lily nauroi leikkisästi. ”Yrität taas iskeä minut!”
”En, prinsessani. Tarjoan vain auttavaa kättä” James sanoi ja ojensi kätensä Lilyä kohti. Lily kuitenkin kopautti Jamesia päähän kädessään olevalla kirjalla. James veti kätensä ja nousi ylös:
”Au” hän sanoi ja lähti juoksemaan kohti Eteishallia. Voi ei, nyt hän loukkaantui, Lily ajatteli. Menen perään.
”Tähtitorniin tai järven rannalle” Sirius sanoi” Luultavasti järven rannalle” hän sanoi kuin lukien Lilyn ajatukset.
”Kiitos, Sirius” Lily mutisi ja lähti juoksemaan kohti ovea. ”Nähdään Loitsuissa!” hän huikkasi ja katosi Eteishallin väkijoukkoon.
***
James istui järvenrannassa. Hän oli yksin ajatuksiensa kanssa. Miksi Lily ei pidä minusta? Miksi Lily löi minua päähän? Sattuu hirveästi. Saan varmaan kuhmun tai jotain. Minäkö tein jotain väärää? Minä rakastan häntä. En tiedä tunteeko hän samoin, mutta silti. Rakastan hänen hiuksiaan ja silmiään. Rakastan hänen vartaloaan ja kasvojaan. Rakastan hänen hymyään ja nauruaan. Rakastan kaikkea hänessä. Jopa sitä, että hän tulistuu helposti. Rakastan hänen ääntään. Olen rakastunut. Ensimmäisestä luokasta lähtien olen pitänyt – ei, ollut ihastunut häneen – mutta vasta viime vuoden alussa aloin rakastamaan häntä.
 Punatukkainen tyttö istui Jamesin viereen rannalle. Ennen kuin James ehti avata suutaan Lily sanoi:
”Anteeksi. Ei ollut tarkoitus satuttaa”
”Et sinä satuttanut. Minä ole pahoillani kun ärsytin sinua”
”Satutinpas”
”Et satuttanut”
”Satutinpas. Sinusta vuotaa verta. Siitä mihin löin. Kirjan kulma taisi osua siihen. Odota, minulla pitäisi olla paperia taskussa” Lily sanoi ja alkoi kaivella taskujaan.
”Oletko sinä noita vai et?” James kysyi katsellessaan Lilyä.
”Olen, olen, mutta en ole hyvä parannusloitsuissa. Voisin vain pahentaa asiaa. Tässä. Imutus!” Lily sanoi ”Nyt se imee verta paremmin”
Lily painoi nenäliinan Jamesin päälaelle, joka oli värjäytynyt verestä punaiseksi. Molemmat olivat hetken hiljaa, mutta James rikkoi hiljaisuuden:
”Miksi sinä kumautit minua kirjalla?” hän kysyi. Lily katsoi polviaan.
”En minä tiedä. Ehkä suutuin kun kutsuit minua prinsessaksi. Olen kuitenkin pahoillani”
Kyynel vierähti Jamesin poskea pitkin. Se oli ensimmäinen kyynel, jonka Lily oli nähnyt Jamesin vuodattavan.
”Voi James!” Lily sanoi ja pyyhkäisi kyyneleen Jamesin poskelta. ”Haluan olla ystäväsi. Ehkä myöhemmin voimme seurustella. Minun on totuttava etten enää vihaa sinua” James nyökkäsi. He nousivat ja kävelivät loitsujen tunnille. Lily piti edelleen nenäliinaa Jamesin otsalla.
Kurpitsajuhla oli aivan tavallinen. Lily ja James istuivat vierekkäin ja juttelivat toisilleen. Muut ihmettelivät minkä oli saanut heidät tekemään aselevon. He nauroivat ja juhlivat kunnolla.
***
Sää oli aurinkoinen ja lumi heijasti valoa ihanasti. Tylypahka oli hiljainen ja yksinäinen. Kaikki oppilaat istuivat katsomossa, huispauskatsomossa. Kentällä lensi seitsemän punaista ja seitsemän sinistä täplää. Sekä neljä palloa. Molemmissa päädyissä oli kolme maalisalkoa. Rohkelikko johti 50-0. Lily oli tehnyt maaleista kaksi.
 James tähysi kultasiepppiä, mutta ei löytänyt sitä. Välillä hän silmäili Korpinkynnen etsijää jos tämä olisi löytänyt sen, mutta hänkään ei ollut löytänyt sitä.
 Peli kesti vielä kymmenen minuuttia. Puoli tuntia. Rohkelikko johti nyt 170- 10. Pelaajat olivat jo aika väsyneitä, mutta James sai lisää puhtia kun näki kultaisin vilauksen Korpinkynnen kenttäpäädyssä. Hän nojautui eteenpäin ja sai tuntea sen ihanan tunteen, joka syntyi vain kun kiihdytti luudan sen huippunopeuteen. Sivusilmällä hän näki miten Korpinkynnen etsijä kiihdytti kohti häntä.
 Koko kenttä pysähtyi kun kaikki pelaajat seisahtuivat katsomaan etsijöiden kamppailua. James kurkotti. Hänen sormensa hipaisivat sieppiä, mutta sitten Korpinkynnen etsijä tönäisi hänet sivuun. James tönäisi häntä ja nyt hän melkein sai siepin kiinni, mutta kirkaisu toisesta päästä hämäytti hänet. Lily.
 
4. osa: Yllätyksiä tai ei ehkä sittenkään
James laskeutui hädissään maahan, heitti luudan jonnekin. Hän juoksi ja juoksi. Ihmiset haukkoivat henkeään, mutta eivät hänen takiaan. Kaikki muutkin pelaajat olivat laskeutuneet luudiltaan ja kokoontuneet punakaapuisen tytön viereen.
”Auh” Lily voihki. ”Auh”
Jamesia helpotti kuulla Lilyn ääni, mutta se oli tuskainen. Ei se ääni josta hän piti.
”Ei hätää. Tulet pian kuntoon” James sanoi Lilylle ja polvistui tämän viereen. Lily tarkensi katsettaan kuin ei olisi nähnyt Jamesia. Sitten hän taisi huomata hänet sillä hän katsoi Jamesia silmiin.
” James? Mitä tapahtuu?” Lily kuiskasi. Hän valahti liikkumattomaksi ja James tönittiin pois hänen luotaan. James seisoi kauempana katselemassa kun professori McGarmiwa leijutti paarit, joille Lily oli nostettu, linnaan. Lily oli estänyt Jamesia nappaamasta sieppiä, mutta Jamesia se ei ainakaan haitannut. He olivat voittaneet silti.
”Ja tämän ikävän onnettomuuden jälkeen tiedoksi, että Rohkelikko voittaa 170-160!” selostaja kuulutti niille jotka eivät olleet vielä tajunneet sitä. Katsomo räjähti, mutta Rohkelikon joukkueen hurraahuudot olivat aika vaisut. Lilystä ei ollut minkäänlaista tietoa, koska hän tulisi kuntoon ja Jasmin oli ollut jonkinlaisessa horroksessa jo kaksi kuukautta.

James ei oikein ollut juhlatuulella, vaikka hänen joukkueensakin oli voittanut. Huoli Lilystä kalvoi hänen mieltään, vaikka hän tiesi, että Lily tulisi kuntoon, silti häntä huoletti. Hän pelkäsi, että Lily vihasi häntä niin paljon, ettei antanut hänen enää edes puhua hänelle, sen jälkeen kun hän oli jättänyt nappaamatta siepin Lilyn takia.
Hän ei tiennyt miksi yhtäkkiä Lily oli tuntenut ei-niin-vihaisia- tunteita häntä kohtaan järvenrannassa. Se oli oikeastaan jopa salaperäistä. Mielessään James oli kyllä jo päättänyt, että jättäisi Lilyn rauhaan, mutta sitä hän ei kuitenkaan täysin voinut tehdä. Hän piti Lilystä likaa. Ihana sama jos Lily vihaisikin häntä, hänen olisi pakko joskus kertoa hänelle.
 Jamesin oli pakko nähdä Lily. ”Minä menen sairaalasiipeen” hän sanoi Cameronille, joka tuskin huomasi häntä kun jutteli niin kiivaasti Shannonin kanssa. ”Kerro muille”
***
Jamesilla oli vaikeuksia päästä sisään. Matami Pomfrey ei oikein uskonut häntä kun hän tuhat kertaa vannotti ettei vahingoittaisi tyttöjä. Matami ei oikein uskonut eikä hänellä ollut syytä uskoa kun huhuttiin, että juuri James sai Jasminin siihen kuntoon.. Niin kuin olikin. Oikeastaan se oli ollut vahinko.
 James anoi polvillaan, että pääsisi katsomaan joukkuetovereitaan, sillä matami Pomfrey oli unohtanut kokonaan Rohkelikon tupajoukkueen. Tietysti kapteeni saisi mennä katsomaan joukkuetovereitaan. Matami älysi sen ja huokaisi syvään ja avasi oven Jamesille.

Sairaalassa oli vain kaksi potilasta: Lily ja Jasmin. Matami meni työhuoneeseensa sairaalan perälle ja jätti James yksin.
 Lily makasi Jasminin viereisessä vuoteessa. Jasmin oli selvästi paramiseen päin sillä viimeksi kun James oli nähnyt hänet hänellä oli ollut sinisiä, vihreitä ja punaisia näppylöitä ympäri naamaa. Jasmin oli hetken ollut tajuissaan sen jälkeen kun loitsu oli osunut häneen, ehkä päivän, mutta sitten, aivan yhtäkkiä hän oli mennyt tajuttomaksi.

Lily istui Jasminin vieressä ja jutteli hänen kanssaan. Jasminin ilme oli surullinen, olihan se ymmärrettävää, että on surullinen kun on kasvot täynnä erivärisiä pilkkuja. Jasmin istui sängyssä, vaikka matami Pomfrey oli kehottanut häntä makaamaan. Tietenkään hän ei ollut totellut matamia. Itsepäinen kun oli, itse asiassa Jasmin oli hirveän itsepäinen ja piti aina päänsä. Hän ei ottanut ohjeita vastaan muilta.
 James seisoi tyttöjen vieressä, siis Lilyn, Jasminin, Lucyn ja Elainen. Tytöt eivät nähneet häntä, eivät tietenkään, hänhän oli näkymättömyysviittansa alla. Viitan hän oli saanut isältään, kun oli täyttänyt kolmetoista. Hänen isänsä, Matthew oli saanut sen isältään Charlekselta, joka taas oli saanut sen omalta isältään. Viitta oli kulkenut suvussa niin kauan kuin koko suku muisti. Ja Jamesin suku oli aika iso. Jamesilla oli isosisko, pikkuveli, äiti, isä, isovanhemmat molempien puolelta, tätejä kaksi, setiä yksi, enoja viisi, serkkuja iso liuta, pikkuserkkuja yksi ja siihen se sitten tyssäsi. Enenpää sukulaisia hänellä ei ollut paitsi jotkut tosi kaukaiset joita hän ei ollut koskaan edes tavannut. Viimeksi hän tapasi koko sukunsa kun hänen oli hänen isosiskonsa kaksosten ristiäiset, jotka olivat olleet heinäkuussa. James oli siis eno, josta harva tiesi.
 Tytöt keskustelivat hiljaa Jasminin kanssa, lohduttivat häntä, sillä tyttö oli selvästi itkun partaalla.
”Kyllä sinä paranet, Jasmin”, Lucy sanoi itsevarmasti. James ei ollut koskaan kuullut tytön ääntä noin varmana ellei sitten oppitunneilla. ”Matami Pomfrey on ehkä nuori, meitä pari vuotta vanhempi, mutta viimeistään kun matami Greengrass palaa sinä paranet. Eikä siihen mene kauan”
”Mutta entä jos he eivät tiedä mikä se loitsu oli?” Jasmin kysyi.
”Tietävät he, heidän pitää keksiä vain mikä se on” Lily sanoi, normaalisti Lily ja Elaine olivat ne herkimmät, jotka suuttuivat tai muuttuivat surullisiksi helpoiten, jotka tarvitsivat kokoajan ystäviä, nyt se oli Jasmin. Yleensä Jasmin oli hymyilevä ja vitsaili tunneilla, hän mielellään oli kelmien kanssa, koska muistutti heitä. Hän oli jopa keppostellut heidän kanssaan.
 Samalla matami Pomfrey, nuori noin 19-vuotias harjoittelija tuli heidän luokseen. ”Tiedän lääkkeen, mutta se on aika riskialtis. Saatat menettää tajuntasi” hän kohdisti sanat Jasminille. ”Suostutko olemaan jopa kaksi kuukautta tajuttomana, niin, että parannut pikkuhiljaa. Se on se riski”
Jasmin vapisi ja Elaine tarttui häntä kädestä. Jasmin kysyi: ”Minä olisin kak- kaksi kuukautta pois koulusta, tajuttomana?”
”Niin, niin se kylläkin on ja tämä on ainoa löytämäni parannuskeino noihin näppylöihin, jotka ovat naamassasi. Matami Greengrass saattaisi kylläkin tietää enemmän, mutta hän tulee vasta ylihuomenna. Haluatko miettiä?” Poppy kysyi ystävällisesti.
”Haluan, yksin. Voisitteko te mennä vaikka torniin?” Jasmin sanoi ystävilleen pahoittelevasti.
”Mennään me, jos se käy sinulle” Lucy sanoi. Tytöt lähtivät sairaalasiivestä vilkuillen taakseen kuin näkisivät Jasminin viimeistä kertaa. Jameskin aikoi lähteä vielä kun ovi oli auki, mutta halusi vielä seurata tilannetta, olihan hän kelmi.
 Jasmin istui tuntikausia sängyssä ja mietti. James istui koko sen ajan ikkunalaudalla. Vihdoinkin, kello oli jo yhdeksän illalla, Jasmin nousi istumaan ja lopulta seisomaan ja käveli matami Pomfreyn luo.
”Haluan yrittää sitä” hän sanoi Poppylle. ”Haluan parantua tästä”
”Oletko aivan varma? Mene sitten sänkyysi”, Poppy sanoi.” Ja mene makuuasentoon, tulen kohta”

Kun matami Pomfrey oli valuttanut juoman Jasminin kurkusta alas ja sanonut loitsun, ihan kuin joku vanha shamaani, Jamesin oli aivan pakko lähteä. Hän näki jo miten Jasminin luomet painuivat alas ja ruumis veltostui. Kello oli yksi yöllä kun Jasmin lopulta vaipui horrokseen. Hänen ruumiinsa vain yhtäkkiä veltostui ja hän näytti kuin nukkuisi. James lähti vaimeasti kävellen sairaalasiivestä.


James istuutui tuolille, joka oli tyttöjen välissä. Lilyn sängyn päässä luki koukeroisin kirjaimin: Lily Evans, lievä aivotärähdys, kylkiluita ja käden luut murtuneet. James ei helpottunut tiedosta, mutta se paransi hiukan hänen oloaan. Oli selvää, että Lily heräisi pian ja James halusi olla silloin samassa huoneessa, vaikka Lily niin paljon sitä vihasikin, että James flirttaili ja lähenteli häntä. James ollut edes yrittänyt flirttailla, mutta Lilystä se taisi vaikuttaa siltä. Matami Pomfrey katsoi lasikopistaan sairaalasiiven päässä, tiukasti matami Greengrassin valvonnassa. Hän teki etikettiä uuteen lääkkeeseen.
 Vähän ajan päästä James tajusi, että oli hirveän väsynyt. Kello oli vasta kolme iltapäivällä. Jamesilla oli vielä huispauskaapu päällä ja oli muutenkin hikinen. Hän päätti käydä suihkussa ja tulla sitten takaisin.
 Kun James nousi seisomaan tuoliltaan, hänen takamustaan kivisti, mutta se oli sivuseikka, sillä kun hän oli jo ottanut muutaman askeleen hän kuuli äänen, jota ei ollut odottanut kuulevansa.
”James? Oletko se sinä?” Jasmin kysyi, hän oli herännyt. Jasminin oli jo pelkästään kalpea istumisesta, mutta istui silti. Pilkut olivat jo poissa. Hänen katseensa harhaili ympäri sairaalasiipeä.
”Olen. Minä se olen, Jas” James sanoi ja pysähtyi ja istuutui Lilyn sängyn päähän. ”Muistatko mitään?”
”Minä, join jotain litkua ja matami sanoi jotakin, sitten minua alkoi väsyttämään ja taisin nukuhtaa. Hei, minähän olen parantunut! Mutta… etkö sinä tehnyt tämän minulle?” Kysymys ei ollut syyttävä pikemminkin yllättynyt.
”No joo, minä yritin kirota Ruikulia, mutta sinä tultkin tielle…” James sanoi ja nousi uudestaan.
”Minne menet?” Jas kysyi.
”Juhliin, voitettiin Korpinkynsi 170-160. Sinä et taida tulla eikä Lilykään” James sanoi.
”Lily? Miten hänelle kävi?” Jas kysyi kun huomasi viereisessä pedissä makaavan ystävänsä.
”Lievä aivotärähdys, Kylkiluita murtunut ja joitakin käden luita. Hän varmaan tulee jo huomenna. Heippa!” James sanoi ja lähti sairaalasiivestä kertomaan ilouutisia muille, saisipahan muuta ajateltavaa.
***
Juhlissa meno oli aika villiä, juuri Jamesin makuun. Juuri tätä hän nyt kaipasikin, juhlia, ilonpitoa, että hän saisi Lilyn ja sen syyllisyyden tunteen pois mielestään. Sirius oli pihistänyt keittiöstä roppakaupalla herkkuja. Oli kermakaljaa, suklaasammakkoja, torakkaterttuja, munuaispiirasta, hedelmäetanoita, Bertie Bottin jokamaun rakeita ja tuliviskiä täysi-ikäisille(sitä ei kylläkään saa Tylypahkan keittiöstä). Joku oli jotenkin ihmeellisesti laittanut soimaan jonkun jästi renkutuksen.
”Mikä tämä laulu on, Lucy?” Elaine kysyi Lucylta, joka oli jästisyntyinen.
”Queenin uusi hittikappale ”We are the Champions” Kävin Queenin keikalla kun se oli Lontoossa. Äiti on ihan pimahtanut tähän” Lucy sanoi hajamielisesti.
 Rohkelikon koko joukkue juhli villisti keskellä oleskeluhuonetta. He tanssivat, juttelivat, joivat tuliviskiä ja tanssivat taas. Siriuksen hoippumisesta päätellen, hän oli humalassa.
Peter istui reunassa ympärillään Remus, Lucy ja Elaine. Peter hikkasi kovaan ääneen, niin että se peitti aika-ajoin musiikin. James asteli ystäviensä luo.
”Saanko liittyä seuraan?” hän kysyi ja istahti vapalle tuolille Elainen viereen ja nappasi pöydältä kourallisen joka maun rakeita.
”Siitä vaan” Remus sanoi. ”Onko Lilyllä ja Jasminilla kaikki okei?” hän kysyi hiukan arasti Jamesilta.
”Joo, ihan hyvin. Lily herää ihan pian, ei mitään vakavaa ja Jas on jo hereillä eikä hänellä ole muuta kuin kuumetta” James sanoi hymyillen.
”Onko Jas herännyt? Meidän pitää mennä katsomaan häntä!” Lucy hihkaisi, mutta Remus tarttui hellästi hänen käsivarteensa.
”En usko, että se on hyvä idea. Jos Jas vasta heräsi niin hän on varmaan väsynyt -” Remus sanoi.
”Ai kolmen kuukauden nukkumisen jälkeen?” Elaine kysyi ja oli hänkin noussut ylös.
”Ja haluaa hetken olla rauhassa. Kuumeisena varsinkin hänen pitää antaa olla hetken yksin” Remus jatkoi kuin Elainen kommenttia ei olisi ollutkaan. ”Menkää huomenna”
James nyökkäsi tytöille ja Lucy katsoi vielä Remusta ja istuutui sitten takaisin hänen viereensä.
”Me menemme sitten huomenna” Lucy sanoi. Peter hikkasi.

***
Kun Lily heräsi hänen päätään särki ja kyljen tuntuivat olevan muusina. Kädestä oli lähtenyt tunto. Lily ei jaksanut avata silmiään, luomet painoivat liikaa, hän oli liian heikko. Hän selvästi makasi jossain, pehmeällä, ehkä sängyllä. Ja hän päätään oli nostettu. Tuntui kuin koko ruumis olisi paisunut niin, ettei pystynyt liikkumaan. Hän makasi hiljaa, silmät kiinni ja keskitti muistamaan mitä oli tapahtunut ennen kuin hän oli herännyt.

Hän muisti, että oli ollut huispausottelu. He olivat pelanneet Korpinkynttä vastaan. Hänellä oli ollut kaato ja hän oli kuljettamassa sitä kohti Korpinkynnen maalisalkoja. Angelica oli ollut loistavassa paikassa ja juuri kun hän oli syöttämässä hänelle kuului huuto:
”Varo Lily!” Angelica oli huutanut, mutta Lily ei ollut tarpeeksi nopea ja ryhmy oli iskenyt häntä suoraan kylkeen. Hän oli kirkaissut hätääntyneenä ja yritti parhaansa mukaan pitää kiinni luudasta, mutta ei pystynyt siihen vaan ote irrotti luudasta ja hän oli pudonnut.
 Putoaminen oli kuin suoraan painajaisesta. Hän putosi lujaa vauhtia, mutta kuitenkin niin hitaasti. Oli mennyt ikuisuus- tai sitten 10 sekuntia – kunnes hän oli osunut maahan. Hän oli tuntenut, miltei kuullut, miten käden ja kylkien luut murtuivat. Hän oli kuullut pillin puhaltavan pelin päättymisen merkiksi. Hänen ympärillään oli ollut paljon ihmisiä. Sitten hän oli kuullut äänen viereltään, joka oli täynnä tuskaa, vaikka yrittikin olla vakaa.
”Ei hätää. Tulet pian kuntoon” se oli sanonut. Käsi oli puristanut hänen kättään, mutta päästi sitten irti.
Ääni oli ollut niin tuttu, en hahmottanut kuka istui ruohossa vierelläni. Sitten silmäni havaitsivat sotkuisen mustan tukan ja pähkinänruskeat silmät. Suklaasilmä.
”James?” olin kuiskannut hiljaa. Näkökenttäni sumeni enkä muistanut enempää


Lily raotti hiukan silmiään. Hän näki valkoisen katon ja koristeellisen kattokruunun. Hän käänsi päätään ja huomasi, että oli sairaalasiivessä. Sen huomasi valkoisista sängyistä, jotka olivat rivissä ja puhtaasta lattiasta ja pöydistä. Yksi asia oli myös, että hänen ystävänsä, Jas istui viereisessä sängyssä ja luki Tylypahkan historiikkia. Lily tiesi, että kirja oli se kirjan kannen väristä ja muodosta sekä kultaisista koukeroista joista hän ei saanut selvää.
”Jas?” Lily kuiskasi vaikka tiesi, että paikka oli autio.
”Lily! Olet herännyt. Mikä on olo?” Jas sanoi rauhallisesti, mutta tukahdutti ilonsa nähdä taas ystävänsä tajuissaan.
”Särkee hirveästi. Muuten olen okei. Sinäkin olet parantunut” Lily sanoi väsyneesti ja yritti nousta istumaan.
”Älä Lil’s. Sinun pitää maata, kädestäsi on murtunut luita” Jas sanoi ja laski kirjan yöpöydälle.
”Minä huomaan sen. Koska pääsen pois täältä ja koska sinä pääset pois?” Lily kysyi ja asettui taas makuuasentoon.
”Luultavasti huomenna. Joudut juomaan kuulemma Luuran- Kokoa, että luusi taas kasvavat. Ja lepoa. Pääsen pois jo viikonloppuna jos tilani ei pahene. Minulla on vain hiukan lämpöä. Ei sen pahempaa” Jas sanoi.
”Äh, mikä päivä tänään on, miten pelissä kävi?” Lily kysyi uteliaana ystävältään.
”Nyt on torstai-ilta. Kello on yksitoista illalla. Peli oli aamulla. Olet ollut vajaa kaksitoista tuntia täällä. Me voitettiin se peli kuulemma 170-160. Elaine ja Lucy kertoi. Heräsin vasta kun peli oli ohi ja James oli täällä, katsomassa sinua.”
”Eikö hän tajua, että minä en välitä?” Lily sanoi onnettomasti kun ei jaksanut huutaa. ”Minua ei kiinnosta tippaakaan, seurustelumielessä. Voimme kyllä olla ystäviä, jos hän ei enää ahdistelisi minua” Lily sanoi.
”Lil’s, James on ihastunut sinuun. Kai sinä sen tiedät? Etkö osaa kuvitella millaista on olla ihastunut johonkin? Kun minä olin ihastunut Siriukseen, en muuta voinut ajatellakaan, ja sitten kun aloimme seurustella se oli kuin olisin ollut taivaassa. Enää se ei ole samanlaista.” Jas huokaisi.
”Minä tiedän sen. Miksi te muuten erositte?” Lily kysyi uteliaana. Jasmin ei koskaan ollut tarkasti kertonut muille, miten hän ja Sirius oikein erosivat. Kaikki tiesivät, että ero oli ollut molemmille raskas, mutta sillä oli hyvä syy. Ja nykyäänhän he tulivat mainiosti toimeen keskenään.
”No kun se alkoi jo mennä vähän yli, niin ajateltiin ettei me haluta kuitenkaan pilata meidän ystävyyttä. Se olisi saattanut muuttua vakavaksi. Erosimme yhteisestä päätöksestä, Lily. Ei se ollut mikään kauhea tragedia, vain kaksi tavallista ihmistä”
”No onko joku käynyt katsomassa minua?” Lily kysyi ja arvasi vastauksen olevan ei.
”On, odotas, koko Rohkelikon joukkue kävi, James, Elaine, Lucy, Remus, Sirius ja Peter” Jas sanoi. ”James vaikutti aika surulliselta kun istui vieressäsi ikuisuuksia. Heräsi juuri silloin” Jas selosti.
Lilyn mielestä oli outoa kuvitella jonkun kelmin olevan surullinen, he olivat koko koulun hilpeimmät oppilaat. He nauroivat ja vitsailivat koko ajan. Varmaan siksi kaikki olivat lätkässä heihin, paitsi tietysti Lily.
***
Viikko kului ja kului ja vihdoinkin Lily ja Jasmin pääsivät pois sairaalasiivestä. Lilylle oli noussut lämpöä kun hän oli ottanut Luuran- Kokoa. Joten molemmat palasivat koulun tohinaan lauantaina. Kun he astuivat oleskeluhuoneeseen(jonka he luulivat olevan tyhjä), he suorastaan hämmästyivät. Oleskeluhuone oli täyteen ahdettu, ja kaikki hurrasivat heille. Elaine, Lucy, Remus, Sirius, Peter ja James tulivat ensimmäisinä heidän luokseen. Lily pani merkille, että Remus piti Lucya kädestä.
 Elaine halasi ensin Lilya ja sitten Jasminia, sitten Lucy halasi heitä, Peter toivotti tervetuloa, Sirius rutisti heitä molempia niin lujaa, että he meinasivat tukehtua, Remus kätteli asiallisesti ja James, Rohkelikon joukkueen johtajana rutisti heitä molempia erikseen, hivenen hellemmin kuin Sirius. Kun Lily vilkaisi Jamesia, hänen kasvonsa olivat taas normaalilla kelmi-ilme vaihteella. Lilyä ei ollut nolottanut halata Jamesia, sitähän James halusi. Ei Lily lopeta, lopeta tuo typerä ajattelu, Lily hoki mielessään.
 He menivät istumaan takan ääreen. Lucy asettui Remuksen kanssa sohvalle. He istuivat siinä niin kauan kunnes muut rohkelikot olivat menneet makuusaleihin. Lily ja Elaine vilkaisivat toisiaan ja sitten Jasminia. He nyökkäsivät yhtä aikaa ja nousivat ylös. Lily tarttui Siriuksen käsivarresta ja katsoi häntä. Sitten hän nyökkäsi Lucya ja Remusta kohden. Sirius nyökkäsi ja sanoi:
”Me menemme nukkumaan” Lily, Elaine, Jasmini, Sirius, Peter ja James kävelivät pois oleskeluhuoneesta. He sulkivat makuusaleihin menevän portaikon oven ja jäivät oven taakse.
 Tytöt kurkistelivat oven raosta, jonka Lily oli tarkoituksella laittanut hiukan auki. Lopulta pojatkaan eivät voineet vastustaa kiusausta(siis ei ruokaa) ja tulivat myös kurkistelemaan.
 Lucy istui edelleen Remuksen kainalossa sohvalla. He molemmat olivat hiljaa jäätyään kahden. Lucy ei näyttänyt ollenkaan kiusaantuneelta, vaikka olikin Remuksen kyljessä.
 ”Onko hyvä, että Jasmin ja Lily ovat taas kunnossa?” Remus kysyi Lucylta rikkoen hiljaisuuden.
”Tietysti. Tiedätkö sinä, että…että” Lucy änkytti mikä ei oikein kuulunut hänen tapoihinsa. Remus kuitenkin sanoi väliin.
”Pidän sinusta” Lucy katsoi äimistyneenä Remusta.
”Niin minäkin”
”Tiedän sen”
 Muut kääntyivät hetkeksi poispäin ovesta ja katsoivat hiljaa toisiaan.
”Remus ja Lucy…he…he” Lily sanoi mykistyneenä.
”Ovat lätkässä toisiinsa” James täydensi Lilyä hiljaisella äänellä.
”Juuri niin. Nyt hän joutuu kylläkin kuulusteluun” Lily sanoi.
”SHHHH!” Jasmin kuiskasi ehkä liiankin lujaa. Hän kurkotti kohti ovea. Sirius oli hänen tiellään ja väisti kohteliaasti. ”Oih!” Jasmin sanoi ja muutkin kurkistelivat oven välistä, ja hämmästyivät.
 Lucy ja Remus istuivat edelleen sohvalla. Ja he suutelivat toisiaan. Paljon oli ehtinyt tapahtua siinä ajassa kun muut olivat jutelleet.
 Remuksen toinen käsi oli Lucyn hiuksissa ja toinen piti tyttöä vyötäröltä. Lucyn kädet taas olivat molemmat Remuksen niskan takana. Suudelma oli aika intohimoinen ja pitkä. Tai siltä kannalta muut sen näkivät. Kun he vihdoin irrottautuivat toisistaan molemmat katsoivat toisiaan nolostuneina.
”Oho” Lucy sanoi huvittuneesti.
”Hupsis. Juttu taisi karata käsistä” Remus sanoi ja molemmat naurahtivat. Kello oli jo yli keskiyön eikä ollut ihme kun he nousivat seisomaan.
”Ylös, ylös! Pois, menkää!” Lily hoki yhtäkkiä toisille kuiskaten ja alkoi nousemaan portaita. He veti toisia ylöspäin, kohti makuusaleja. Alhaalta kuului askelia. Lily avasi ensiksi poikien makuusalin oven ja passitti pojat sisään.
”Mitä sinä…” Peter yritti, mutta Lily vaimensi hänet.
”He tulevat, takaisin ylös” Lily kuiskasi.  Nyt askeleet olivat jo aivan lähellä. Pojat tajusivat ja ryntäsivät sisään ja sulkivat oven hitaasti. Tytöt menivät omaan makuusaliinsa, jonka ovi oli vastapäätä poikien ovea. He heittäytyivät sängyilleen ja nappasivat jonkin kirjan käteensä.
 Juuri silloin Lu avasi oven leveä hymy huulillaan ja hän hyräili jotain. Lucy istui omalle sängylleen muiden tyttöjen tuijottaessa häntä. Helen ja Sandra nukkuivat jo, ja tytöt puhuivat siis hiljaa.
”Miksi hyräilet?” Elaine kysyi. Lu katsoi hetken Elainea kummastuneena ja kysyi sitten:
”Miten niin?”
”Olet hyvällä päällä. Tapahtuiko alhaalla jotakin?” Jasmin kysyi uteliaana. Lily mulkaisi Jasia Lucyn huomaamatta. Jas eteni asioissa liian nopeasti, Lily ajatteli. Lucy voisi vaikka arvata, että he olivat salakuunnelleet heitä.
”No tuota…ei oikeastaan.” Lucy sanoi ja hänen äänensä paljasti hänet, sen verran hyvin Lily tunsi ystävänsä.
”Mitä te teitte?” Elaine kysyi.
”No me vaan juteltiin ja… ja…” Lucy sanoi arastellen.
”Ja mitä?” Jas kysyi yli-innokkaana.
”Remus pyysi minua treffeille! Me mennään viikonloppuna Tylyahoon!” Lucy sanoi selvästi innoissaan.
”Hieno juttu, Lu!” Jas sanoi.” Minäkin menen viikonloppuna sinne. En tunge mukaanne älä sitä pelkää, mutta voisitteko tekin tulla?” hän kysyi Elaineltä ja Lilyltä.
”Voisitteko olla hiljaa kun me yritämme nukkua?” kuului ääni Sandran sängystä. Tytöt eivät olleet huomanneet, että olivat kohottaneet ääniään.
”Anteeksi, Sandra. Me olemme hiljaa.” Elaine sanoi. Tytöt vaihtoivat yöpaidat päälleen ja menivät nukkumaan. Jokaisen mielessä pyörivät eriasiat.

Lucy mietti sitä mitä alhaalla oli äsken tapahtunut. Remus oli pyytänyt häntä treffeille, kun he olivat toivottaneet toisillensa hyvää yötä. He olivat päättäneet tavata lauantaiaamuna kello 11.00 oleskeluhuoneessa. Lucy ei yhtään tiennyt mitä laittaisi päällensä. Jotakin josta Remus pitäisi. Mutta kaikki hänen vaatteensa olivat samanlaisia. Mekkoja ja neuleita. No, hän voisi laittaa punaisen neuleen ja mustan mekon. Sekä jonkun paidan.
 Lucy ei ollut oikeasti koskaan ollut kenenkään kanssa treffeillä, vaikka hän tiesikin, että pojat puhuivat hänestä. Lucy ei koskaan ollut erityisesti pitänyt kenestäkään, kuitenkin kesän aikana hän oli huomannut pitävänsä Remuksesta yhä enemmän ja enemmän. Tähän oli sitten päädytty.

Jasmin mietti Tylyaho- viikonloppua. Lu menisi Remuksen kanssa sinne. Hän menisi Lilyn kanssa ellei hän muuttaisi mieltään ja jäisi koululle tekemään läksyjä Elainen kanssa. Jasminin pitäisi ostaa mustetta ja pergamenttia. Hän ei ollut kauhean innostunut opiskelusta, mutta olisi hänen hiukan opiskeltava, että pääsisi edes pois koulusta. Hän halusi pelata huispausta, ei koulu paljoakaan kiinnostanut. Huispaukseenkin tarvittiin jonkinlainen S.U.P.E.R.- tutkinto. Hän olisi mieluummin vain pitänyt hauskaa.

Elaine mietti muita tyttöjä. He kaikki olivat olleet parhaita ystäviä siitä asti kun olivat tutustuneet toisiinsa. Muut olivat olleet toistensa kanssa parhaita ystäviä ensimmäisestä luokasta lähtien… Hän oli viettänyt ensimmäisen vuoden Peterin kanssa, joka oli ollut myös yksin. Sitten, toisena vuonna Peter oli löytänyt kelmit ja hän oli jäänyt yksin. Puolivuotta hänen oli pitänyt olla yksikseen. Jouluna he olivat olleet ulkona, ja hän näki muiden pelaavan lumisotaa. Hän itse oli istunut lukemassa kirjaa. Sitten joku oli heittänyt häntä päin, suoraan naamaan lumipallon. Se oli ollut Lucy Stones. Elaine oli laittanut kirjan kassiinsa ja kumartunut tekemään lumipalloa. Hän oli heittänyt sen Jasminiä niskaan. Siitä oli alkanut todellinen lumisota, jossa ei nähty armoa. Myöhemmin mut tois- ja ensiluokkalaiset olivat liittyneet mukaan lumisotaan. Mukana oli ollut rohkelikkoja, puuskupuheja, korpinkynsiä ja yksi ainoa luihuinen, Severus Kalkaros. Siitä asti hän oli kulkenut Lilyn, Jasin ja Lun kanssa. Tietysti hän oli vielä Peterinkin ystävä, mutta ei ollut jutellut hänen kanssaan hirveästi. Lauantaina hän olisi taas yksin Tylypahkassa tekemässä läksyjä.

Lilyn ajatukset olivat sekavat. Potter tunkeutui joka kerta hänen mieleensä kuin joku pakkomielle. Lily ei halunnut ajatella häntä. Vaikka hänen oli pakko myöntää itselleen ettei James aina ollut mäntti, useimmiten kyllä. Lily halusi oppia tuntemaan pojan kunnolla, sen takia hän suostui olemaan tämän ystävä. Vain ystävä ei yhtään enempää, ja Lily oli varma ettei James luovuttaisi. Potter seuraisi häntä koko hänen loppuelämänsä. Niin se vain oli.
 Tylyahoon Lily suostui menemään. Hän tietysti vakoilisi Lucya, vaikka se oli väärin, Lily halusi tietää mitä tapahtuisi. Saisi siinä samalla käydä Hunajaherttuassa ja Kolmessa Luudanvarressa.
 Lily nukahti ainoana ajatuksenaan edessä oleva viikonloppu, josta hän tiesi tulevan erikoinen.



« Viimeksi muokattu: 06-12-2010, 17:33:10 kirjoittanut Boanie »