A/N: Ja kolmas luku! Ja heti perän tulee 4. luku. Olen muuten täällä aika uusi, joten joku voisi neuvoa, jos en tehnyt jotakin oikein
3. osa: Lentämistä ja putoamista”Kuten hyvin tiedätte, tämän vuoden jälkeen suurin osa meistä lähtee Tylypahkasta. Tämä on siis meille viimeinen mahdollisuus voittaa pokaali ja saada joukkueen nimi siihen” James selosti joukkueelleen.
Joukkue istui pukuhuoneessa. Joukkueeseen kuului luonnollisesti James. Hän pelasi etsijää. Lily, Jasmin ja Angelica olivat jahtaajia, ja koska Jasmin oli edelleen sairaalasiivessä Sandra O’Smith pelasi hänen tilallaan.
Angelica oli pienikokoinen kolmasluokkalainen tyttö. Hänellä oli olkapäihin ulottuvat mustat hiukset ja ruskeat silmät. Angelica oli James löytö, ja hän onkin hyvä pelaaja. Hän on nopea liikkeistään ja on yleensä ensimmäisenä syöttämässä.
Sirius ja Elone Bara olivat lyöjiä. Elone on neljäsluokkalainen. Hän on Elainen pikkuveli. Elone on lihaksikas – vaikka onkin vasta 14 – ja hän voi lyödä Ryhmyn toiseen kenttäpäätyyn. Sirius taas on nopea ja yleensä puolustaa omia joukkuetovereitaan. Hän ei pysty aivan samaan kuin Elone, mutta on selvästi nopeampi.
Cameron on pitäjä. Hän on viidesluokkalainen rohkelikko. Cameron ei ole lihaksikas kuten Elone, mutta hän on nopea ja hyvä torjumaan.
James määräsi harjoitukset kolmena iltana viikossa. Joukkue alkoi treenata ahkerasti, sillä ensimmäinen peli olisi jo marraskuussa. He pelaisivat korpinkynttä vastaan, jolla oli uusi kapteeni.
”No kai me heidät päihitämme” Sirius sanoi eräänä lokakuun iltana Jamesille harjoituksien jälkeen.
”En ole niinkään varma. Heillä on uusi kapteeni” James sanoi.
”Se on helppo nakki” Sirius sanoi virnistäen. ”Se ”kapteeni” on Penelope Bones. Hän on meidän vuosi kurssilla. Ei ole mikään urheilullinen. Hänet taidettiin valita vain siksi, että hän on hitonmoisen hyvä koulussa” Sirius selosti. ”Ja hän on jahtaaja” Sirius vastasi Jamesin kysyvään ilmeeseen.
”Eikö hän ole se jonka kanssa seurustelit viidennellä?” James sanoi ja naurahti. ”Annoit pakit, koska tajusit, että hän on liian hyvä koulussa sinulle. Ja sitten aloit olla Jasminin kanssa” nyt hän jo hytkyi tikahdutetusta naurusta.
”Taisi muuten olla. Hyvä huomio. Jasmin taas… no hän jätti minut kun te räjäytitte suihkujen välisen seinän” James nauroi nyt niin lujaa, että muut oleskeluhuoneessa olevat tuijottivat heitä kummastuneina.
”Ja sitten… sitten hän tuli poikien makuusaliin pelkkä pyyhe päällään ja sanoi, että tappaa sinut” James sanoi ja rauhoittui jo hiukan. ”En vain tajua mitä hauskaa siinä oli”
***
Lily lensi. Hän todellakin lensi. Pienenä se olisi tuntunut mahdottomalta, mutta ei nyt. Kaikki oli niin selvää: hän lensi ja oli noita. Olo oli kuin pikkutytöllä, joka vihdoinkin on tarpeeksi pitkä päästäkseen isoihin huvispuistolaitteisiin. Hänellä ei ollut luutaa, eikä siipiä, mutta silti hän oli ilmassa. Sitten taivaanrannasta nousi aurinko. Aurinko häikäisi Lilyä, ja hän joutui nostamaan kätensä kasvojensa peitoksi ettei sokaistuisi.
Aurinko huokui lämpöä ja voimaa. Se kutsui Lily luokseen. Sanattomasti. Lily ei voinut tehdä muuta kuin lähestyä aurinkoa. Hän olisi halunnut pitää etäisyyttä, sillä hän pelkäsi ettei näkisi auringon jälkeen enää mitään. Silti hän lähestyi aurinkoa, vaikka hänen aistinsa kielsivät sen.
Matka auringon luo kesti ikuisuuden, tai ainakin siltä se tuntui. Aurinko kietoi kätensä Lilyn ympärille. Lilystä tuntui, että tässä olisi maailman turvallisin paikka. Sen säteet lämmittivät ihanasti, kun Lily kietoi omat kätensä sen ympärille. Lily katsoi suoraan aurinkoon, pelkäämättä, että se sokaisisi hänet. Kun hän katsoi tarkemmin hän huomasi jotakin. Sillä oli kasvot ja kasvot kuuluivat James Potterille.
Lily heräsi hätkähtäen. Hän oli nähnyt kummallista unta. Siinä oli ollut hän ja James Potter. Potter oli oikeastaan ollut aurinko ja hän oli halannut sitä aurinkoa! Ei Lily, keskity. Älä ajattele Potteria. Tänään on kurpitsajuhla ja ensi viikolla on tärkeä peli, älä ajattele Potteria, hän hoki mielessään.
Lily nousi sängystä ja meni kylpyhuoneeseen. Miksi minä ajattelen Potteria? Hän kysyi peilikuvaltaan. En kai pidä hänestä? Ei, ei, minä vihaan häntä. Tai en ihan vihaa, mutta en pidä hänestä. En sillä tavalla.
Hän meni takaisin makuusalin puolelle ja katsoi muita tyttöjä. He nukkuivat vielä. Lily menee vaatekaapille. Hänellä ja Jasminillä on yhteinen kaappi. Muut kaksi kaappia kuului Lucylle ja Elainelle sekä Helenille ja Sandralle. Hän puki itsensä ja poistui vähin äänin makuusalista.
Kello oli vasta kuusi aamulla eikä siis olohuoneessa ollut vielä ketään. Lily istahti tuoliin takan äärellä. Se oli hänen lempituolinsa. Vaikka monet muutkin pitivät siitä. Se oli melkein aina varattu.
Lily yritti nukahtaa, vaikka tiesi sen olevan mahdotonta. Hän halusi nähdä uudelleen sen unen, mutta ajatus nähdä Potter uudestaan ei houkuttanut.
***
Elaine ravisteli Lilyä, joka oli nukahtanut nojatuoliin.
”Lily, herää!” hän toisteli. ”Kello on viisi vaille kahdeksan!”
Lily heitti peiton päältään.
Hetkinen, nukuinko minä? Miksi päälläni on peitto, vaikka en nukahtanut peitto päälläni? Lily kysyi itseltään. Joku on varmasti laittanut se päälleni sillä aikaa kun nukuin.
”Lily, kello on viisi vaille kahdeksan! Sinulla on viisi minuuttia aikaa syödä ja mennä PVS-tunnille!” Elaine sanoi äidilliseen sävyyn.
”Joo, joo El! Älä nyt huuda” Lily sanoi ja nousi seisomaan. ”Minä menen!”
Matkalla Saliin muut oppilaat nauroivat Lilylle sillä hänen paitansa repsotti omituisesti ja mekko oli rypyssä. Eivätkä hänen hiuksensakaan olleet missään edustus kunnossa.
Hän ehti juuri ja juuri napata pöydältä pari leipää ennekuin ruoka katosi. Hän juoksi niin nopeasti kun pystyi Rohkelikko torniin ja nappasi sieltä laukkunsa.
Miksi minä en ottanut sitä aiemmin mukaan? Hän ajatteli. Sitten hän rynnisti suoraan neljänteen kerrokseen missä pidettiin Pimeyden Voimilta Suojautumisen tunti.
Ovi oli juuri sulkeutumassa kun Lily ehti laittaa jalkansa väliin. Hän istui Elainen viereen, sillä Lucy oli omaksunut istua remus Lupinin vieressä.
”Mitä Lu tekee Remuksen vieressä?” Lily kysyi Elaineltä.
”En tiedä. Hän ei ole sanonut mitään. Yhtenä iltanakin hän katosi tornista ja tuli tuntien päästä takaisin” Elaine kuiskutti samaan aikaan kun professori Damone paasasi pimeyden kirouksista.
”Luulen, että Lucy on vihdoin löytänyt vertaisensa. Katso nyt heitä!” Lily sanoi. Lucy hymyili koko ajan, vaikka professori puhui tappokirouksesta.
”Nyt kyllä hän joutuu kuulusteluun!” Elaine sanoi muka vaarallisella äänellä.
”ja voisikohan neiti Bara kertoa ajatuksistaan myös meille?” professori Damone kysyi tyttöjen takaa. Hän oli hiipinyt arvaamatta viimeisien pulpettien taakse. ”Kertoisitteko minkä takia velho, josta puhuimme tunnin alussa, tappoi itsensä eikä vastustajaansa?”
”No, hänellä oli taikasauva housujen takataskussa” Elaine sanoi vakavana. ”Hän siis oli vetämässä taikasauvaa takataskustaan, mutta lensikin istumaan ja räjäytti itsensä” Elaine sanoi.
”Ehkä velhoille ei enää kannata myydä housuja, jossa on takataskut” James sanoi tyttöjen edestä. Koko luokka räjähti nauruun ja professori yritti turhaan estellä heitä.
”Tunti on päättynyt!” professori huusi ja meni huoneeseensa hermoheikkona. Oppilaat poistuivat iloisena siitä, että ruokatunti tuli puolituntia etuajassa.
”Minä vihaan PVS- tuplatunteja!” Lily valitti toisille seitsemäsluokkalaisille rohkelikoille. ”Kaksi tuntia teoriaa ja vielä tunti käytäntöä! Opettaja on niin ärsyttävä, että voisin laittaa hänet leivänpaahtimeen!”
”Mikä on leivänpaahdin?” James kysyi. Lily oli suostunut istumaan Jamesia vastapäätä, mikä miellytti Jamesia kovasti.
”No se on sellainen laite johon jästit laittavat leipää ja sitten raudat lämmittävät leipää ja siitä tulee rapeaa” Lily selosti. ”Aivan normaalia”
”Voisit välillä tutustua velho-kulttuuriin”, James sanoi virne kasvoillaan. ”Esimerkiksi minun kanssani” hän lopetti lauseensa.
”Tyhmä!” Lily nauroi leikkisästi. ”Yrität taas iskeä minut!”
”En, prinsessani. Tarjoan vain auttavaa kättä” James sanoi ja ojensi kätensä Lilyä kohti. Lily kuitenkin kopautti Jamesia päähän kädessään olevalla kirjalla. James veti kätensä ja nousi ylös:
”Au” hän sanoi ja lähti juoksemaan kohti Eteishallia.
Voi ei, nyt hän loukkaantui, Lily ajatteli. Menen perään.”Tähtitorniin tai järven rannalle” Sirius sanoi” Luultavasti järven rannalle” hän sanoi kuin lukien Lilyn ajatukset.
”Kiitos, Sirius” Lily mutisi ja lähti juoksemaan kohti ovea. ”Nähdään Loitsuissa!” hän huikkasi ja katosi Eteishallin väkijoukkoon.
***
James istui järvenrannassa. Hän oli yksin ajatuksiensa kanssa.
Miksi Lily ei pidä minusta? Miksi Lily löi minua päähän? Sattuu hirveästi. Saan varmaan kuhmun tai jotain. Minäkö tein jotain väärää? Minä rakastan häntä. En tiedä tunteeko hän samoin, mutta silti. Rakastan hänen hiuksiaan ja silmiään. Rakastan hänen vartaloaan ja kasvojaan. Rakastan hänen hymyään ja nauruaan. Rakastan kaikkea hänessä. Jopa sitä, että hän tulistuu helposti. Rakastan hänen ääntään. Olen rakastunut. Ensimmäisestä luokasta lähtien olen pitänyt – ei, ollut ihastunut häneen – mutta vasta viime vuoden alussa aloin rakastamaan häntä. Punatukkainen tyttö istui Jamesin viereen rannalle. Ennen kuin James ehti avata suutaan Lily sanoi:
”Anteeksi. Ei ollut tarkoitus satuttaa”
”Et sinä satuttanut. Minä ole pahoillani kun ärsytin sinua”
”Satutinpas”
”Et satuttanut”
”Satutinpas. Sinusta vuotaa verta. Siitä mihin löin. Kirjan kulma taisi osua siihen. Odota, minulla pitäisi olla paperia taskussa” Lily sanoi ja alkoi kaivella taskujaan.
”Oletko sinä noita vai et?” James kysyi katsellessaan Lilyä.
”Olen, olen, mutta en ole hyvä parannusloitsuissa. Voisin vain pahentaa asiaa. Tässä. Imutus!” Lily sanoi ”Nyt se imee verta paremmin”
Lily painoi nenäliinan Jamesin päälaelle, joka oli värjäytynyt verestä punaiseksi. Molemmat olivat hetken hiljaa, mutta James rikkoi hiljaisuuden:
”Miksi sinä kumautit minua kirjalla?” hän kysyi. Lily katsoi polviaan.
”En minä tiedä. Ehkä suutuin kun kutsuit minua prinsessaksi. Olen kuitenkin pahoillani”
Kyynel vierähti Jamesin poskea pitkin. Se oli ensimmäinen kyynel, jonka Lily oli nähnyt Jamesin vuodattavan.
”Voi James!” Lily sanoi ja pyyhkäisi kyyneleen Jamesin poskelta. ”Haluan olla ystäväsi. Ehkä myöhemmin voimme seurustella. Minun on totuttava etten enää vihaa sinua” James nyökkäsi. He nousivat ja kävelivät loitsujen tunnille. Lily piti edelleen nenäliinaa Jamesin otsalla.
Kurpitsajuhla oli aivan tavallinen. Lily ja James istuivat vierekkäin ja juttelivat toisilleen. Muut ihmettelivät minkä oli saanut heidät tekemään aselevon. He nauroivat ja juhlivat kunnolla.
***
Sää oli aurinkoinen ja lumi heijasti valoa ihanasti. Tylypahka oli hiljainen ja yksinäinen. Kaikki oppilaat istuivat katsomossa, huispauskatsomossa. Kentällä lensi seitsemän punaista ja seitsemän sinistä täplää. Sekä neljä palloa. Molemmissa päädyissä oli kolme maalisalkoa. Rohkelikko johti 50-0. Lily oli tehnyt maaleista kaksi.
James tähysi kultasiepppiä, mutta ei löytänyt sitä. Välillä hän silmäili Korpinkynnen etsijää jos tämä olisi löytänyt sen, mutta hänkään ei ollut löytänyt sitä.
Peli kesti vielä kymmenen minuuttia. Puoli tuntia. Rohkelikko johti nyt 170- 10. Pelaajat olivat jo aika väsyneitä, mutta James sai lisää puhtia kun näki kultaisin vilauksen Korpinkynnen kenttäpäädyssä. Hän nojautui eteenpäin ja sai tuntea sen ihanan tunteen, joka syntyi vain kun kiihdytti luudan sen huippunopeuteen. Sivusilmällä hän näki miten Korpinkynnen etsijä kiihdytti kohti häntä.
Koko kenttä pysähtyi kun kaikki pelaajat seisahtuivat katsomaan etsijöiden kamppailua. James kurkotti. Hänen sormensa hipaisivat sieppiä, mutta sitten Korpinkynnen etsijä tönäisi hänet sivuun. James tönäisi häntä ja nyt hän melkein sai siepin kiinni, mutta kirkaisu toisesta päästä hämäytti hänet. Lily.
4. osa: Yllätyksiä tai ei ehkä sittenkäänJames laskeutui hädissään maahan, heitti luudan jonnekin. Hän juoksi ja juoksi. Ihmiset haukkoivat henkeään, mutta eivät hänen takiaan. Kaikki muutkin pelaajat olivat laskeutuneet luudiltaan ja kokoontuneet punakaapuisen tytön viereen.
”Auh” Lily voihki. ”Auh”
Jamesia helpotti kuulla Lilyn ääni, mutta se oli tuskainen. Ei se ääni josta hän piti.
”Ei hätää. Tulet pian kuntoon” James sanoi Lilylle ja polvistui tämän viereen. Lily tarkensi katsettaan kuin ei olisi nähnyt Jamesia. Sitten hän taisi huomata hänet sillä hän katsoi Jamesia silmiin.
” James? Mitä tapahtuu?” Lily kuiskasi. Hän valahti liikkumattomaksi ja James tönittiin pois hänen luotaan. James seisoi kauempana katselemassa kun professori McGarmiwa leijutti paarit, joille Lily oli nostettu, linnaan. Lily oli estänyt Jamesia nappaamasta sieppiä, mutta Jamesia se ei ainakaan haitannut. He olivat voittaneet silti.
”Ja tämän ikävän onnettomuuden jälkeen tiedoksi, että Rohkelikko voittaa 170-160!” selostaja kuulutti niille jotka eivät olleet vielä tajunneet sitä. Katsomo räjähti, mutta Rohkelikon joukkueen hurraahuudot olivat aika vaisut. Lilystä ei ollut minkäänlaista tietoa, koska hän tulisi kuntoon ja Jasmin oli ollut jonkinlaisessa horroksessa jo kaksi kuukautta.
James ei oikein ollut juhlatuulella, vaikka hänen joukkueensakin oli voittanut. Huoli Lilystä kalvoi hänen mieltään, vaikka hän tiesi, että Lily tulisi kuntoon, silti häntä huoletti. Hän pelkäsi, että Lily vihasi häntä niin paljon, ettei antanut hänen enää edes puhua hänelle, sen jälkeen kun hän oli jättänyt nappaamatta siepin Lilyn takia.
Hän ei tiennyt miksi yhtäkkiä Lily oli tuntenut ei-niin-vihaisia- tunteita häntä kohtaan järvenrannassa. Se oli oikeastaan jopa salaperäistä. Mielessään James oli kyllä jo päättänyt, että jättäisi Lilyn rauhaan, mutta sitä hän ei kuitenkaan täysin voinut tehdä. Hän piti Lilystä likaa. Ihana sama jos Lily vihaisikin häntä, hänen olisi pakko joskus kertoa hänelle.
Jamesin oli pakko nähdä Lily. ”Minä menen sairaalasiipeen” hän sanoi Cameronille, joka tuskin huomasi häntä kun jutteli niin kiivaasti Shannonin kanssa. ”Kerro muille”
***
Jamesilla oli vaikeuksia päästä sisään. Matami Pomfrey ei oikein uskonut häntä kun hän tuhat kertaa vannotti ettei vahingoittaisi tyttöjä. Matami ei oikein uskonut eikä hänellä ollut syytä uskoa kun huhuttiin, että juuri James sai Jasminin siihen kuntoon.. Niin kuin olikin. Oikeastaan se oli ollut vahinko.
James anoi polvillaan, että pääsisi katsomaan joukkuetovereitaan, sillä matami Pomfrey oli unohtanut kokonaan Rohkelikon tupajoukkueen. Tietysti kapteeni saisi mennä katsomaan joukkuetovereitaan. Matami älysi sen ja huokaisi syvään ja avasi oven Jamesille.
Sairaalassa oli vain kaksi potilasta: Lily ja Jasmin. Matami meni työhuoneeseensa sairaalan perälle ja jätti James yksin.
Lily makasi Jasminin viereisessä vuoteessa. Jasmin oli selvästi paramiseen päin sillä viimeksi kun James oli nähnyt hänet hänellä oli ollut sinisiä, vihreitä ja punaisia näppylöitä ympäri naamaa. Jasmin oli hetken ollut tajuissaan sen jälkeen kun loitsu oli osunut häneen, ehkä päivän, mutta sitten, aivan yhtäkkiä hän oli mennyt tajuttomaksi.
Lily istui Jasminin vieressä ja jutteli hänen kanssaan. Jasminin ilme oli surullinen, olihan se ymmärrettävää, että on surullinen kun on kasvot täynnä erivärisiä pilkkuja. Jasmin istui sängyssä, vaikka matami Pomfrey oli kehottanut häntä makaamaan. Tietenkään hän ei ollut totellut matamia. Itsepäinen kun oli, itse asiassa Jasmin oli hirveän itsepäinen ja piti aina päänsä. Hän ei ottanut ohjeita vastaan muilta.
James seisoi tyttöjen vieressä, siis Lilyn, Jasminin, Lucyn ja Elainen. Tytöt eivät nähneet häntä, eivät tietenkään, hänhän oli näkymättömyysviittansa alla. Viitan hän oli saanut isältään, kun oli täyttänyt kolmetoista. Hänen isänsä, Matthew oli saanut sen isältään Charlekselta, joka taas oli saanut sen omalta isältään. Viitta oli kulkenut suvussa niin kauan kuin koko suku muisti. Ja Jamesin suku oli aika iso. Jamesilla oli isosisko, pikkuveli, äiti, isä, isovanhemmat molempien puolelta, tätejä kaksi, setiä yksi, enoja viisi, serkkuja iso liuta, pikkuserkkuja yksi ja siihen se sitten tyssäsi. Enenpää sukulaisia hänellä ei ollut paitsi jotkut tosi kaukaiset joita hän ei ollut koskaan edes tavannut. Viimeksi hän tapasi koko sukunsa kun hänen oli hänen isosiskonsa kaksosten ristiäiset, jotka olivat olleet heinäkuussa. James oli siis eno, josta harva tiesi.
Tytöt keskustelivat hiljaa Jasminin kanssa, lohduttivat häntä, sillä tyttö oli selvästi itkun partaalla.
”Kyllä sinä paranet, Jasmin”, Lucy sanoi itsevarmasti. James ei ollut koskaan kuullut tytön ääntä noin varmana ellei sitten oppitunneilla. ”Matami Pomfrey on ehkä nuori, meitä pari vuotta vanhempi, mutta viimeistään kun matami Greengrass palaa sinä paranet. Eikä siihen mene kauan”
”Mutta entä jos he eivät tiedä mikä se loitsu oli?” Jasmin kysyi.
”Tietävät he, heidän pitää keksiä vain mikä se on” Lily sanoi, normaalisti Lily ja Elaine olivat ne herkimmät, jotka suuttuivat tai muuttuivat surullisiksi helpoiten, jotka tarvitsivat kokoajan ystäviä, nyt se oli Jasmin. Yleensä Jasmin oli hymyilevä ja vitsaili tunneilla, hän mielellään oli kelmien kanssa, koska muistutti heitä. Hän oli jopa keppostellut heidän kanssaan.
Samalla matami Pomfrey, nuori noin 19-vuotias harjoittelija tuli heidän luokseen. ”Tiedän lääkkeen, mutta se on aika riskialtis. Saatat menettää tajuntasi” hän kohdisti sanat Jasminille. ”Suostutko olemaan jopa kaksi kuukautta tajuttomana, niin, että parannut pikkuhiljaa. Se on se riski”
Jasmin vapisi ja Elaine tarttui häntä kädestä. Jasmin kysyi: ”Minä olisin kak- kaksi kuukautta pois koulusta, tajuttomana?”
”Niin, niin se kylläkin on ja tämä on ainoa löytämäni parannuskeino noihin näppylöihin, jotka ovat naamassasi. Matami Greengrass saattaisi kylläkin tietää enemmän, mutta hän tulee vasta ylihuomenna. Haluatko miettiä?” Poppy kysyi ystävällisesti.
”Haluan, yksin. Voisitteko te mennä vaikka torniin?” Jasmin sanoi ystävilleen pahoittelevasti.
”Mennään me, jos se käy sinulle” Lucy sanoi. Tytöt lähtivät sairaalasiivestä vilkuillen taakseen kuin näkisivät Jasminin viimeistä kertaa. Jameskin aikoi lähteä vielä kun ovi oli auki, mutta halusi vielä seurata tilannetta, olihan hän kelmi.
Jasmin istui tuntikausia sängyssä ja mietti. James istui koko sen ajan ikkunalaudalla. Vihdoinkin, kello oli jo yhdeksän illalla, Jasmin nousi istumaan ja lopulta seisomaan ja käveli matami Pomfreyn luo.
”Haluan yrittää sitä” hän sanoi Poppylle. ”Haluan parantua tästä”
”Oletko aivan varma? Mene sitten sänkyysi”, Poppy sanoi.” Ja mene makuuasentoon, tulen kohta”
Kun matami Pomfrey oli valuttanut juoman Jasminin kurkusta alas ja sanonut loitsun, ihan kuin joku vanha shamaani, Jamesin oli aivan pakko lähteä. Hän näki jo miten Jasminin luomet painuivat alas ja ruumis veltostui. Kello oli yksi yöllä kun Jasmin lopulta vaipui horrokseen. Hänen ruumiinsa vain yhtäkkiä veltostui ja hän näytti kuin nukkuisi. James lähti vaimeasti kävellen sairaalasiivestä.James istuutui tuolille, joka oli tyttöjen välissä. Lilyn sängyn päässä luki koukeroisin kirjaimin: Lily Evans, lievä aivotärähdys, kylkiluita ja käden luut murtuneet. James ei helpottunut tiedosta, mutta se paransi hiukan hänen oloaan. Oli selvää, että Lily heräisi pian ja James halusi olla silloin samassa huoneessa, vaikka Lily niin paljon sitä vihasikin, että James flirttaili ja lähenteli häntä. James ollut edes yrittänyt flirttailla, mutta Lilystä se taisi vaikuttaa siltä. Matami Pomfrey katsoi lasikopistaan sairaalasiiven päässä, tiukasti matami Greengrassin valvonnassa. Hän teki etikettiä uuteen lääkkeeseen.
Vähän ajan päästä James tajusi, että oli hirveän väsynyt. Kello oli vasta kolme iltapäivällä. Jamesilla oli vielä huispauskaapu päällä ja oli muutenkin hikinen. Hän päätti käydä suihkussa ja tulla sitten takaisin.
Kun James nousi seisomaan tuoliltaan, hänen takamustaan kivisti, mutta se oli sivuseikka, sillä kun hän oli jo ottanut muutaman askeleen hän kuuli äänen, jota ei ollut odottanut kuulevansa.
”James? Oletko se sinä?” Jasmin kysyi, hän oli herännyt. Jasminin oli jo pelkästään kalpea istumisesta, mutta istui silti. Pilkut olivat jo poissa. Hänen katseensa harhaili ympäri sairaalasiipeä.
”Olen. Minä se olen, Jas” James sanoi ja pysähtyi ja istuutui Lilyn sängyn päähän. ”Muistatko mitään?”
”Minä, join jotain litkua ja matami sanoi jotakin, sitten minua alkoi väsyttämään ja taisin nukuhtaa. Hei, minähän olen parantunut! Mutta… etkö sinä tehnyt tämän minulle?” Kysymys ei ollut syyttävä pikemminkin yllättynyt.
”No joo, minä yritin kirota Ruikulia, mutta sinä tultkin tielle…” James sanoi ja nousi uudestaan.
”Minne menet?” Jas kysyi.
”Juhliin, voitettiin Korpinkynsi 170-160. Sinä et taida tulla eikä Lilykään” James sanoi.
”Lily? Miten hänelle kävi?” Jas kysyi kun huomasi viereisessä pedissä makaavan ystävänsä.
”Lievä aivotärähdys, Kylkiluita murtunut ja joitakin käden luita. Hän varmaan tulee jo huomenna. Heippa!” James sanoi ja lähti sairaalasiivestä kertomaan ilouutisia muille, saisipahan muuta ajateltavaa.
***
Juhlissa meno oli aika villiä, juuri Jamesin makuun. Juuri tätä hän nyt kaipasikin, juhlia, ilonpitoa, että hän saisi Lilyn ja sen syyllisyyden tunteen pois mielestään. Sirius oli pihistänyt keittiöstä roppakaupalla herkkuja. Oli kermakaljaa, suklaasammakkoja, torakkaterttuja, munuaispiirasta, hedelmäetanoita, Bertie Bottin jokamaun rakeita ja tuliviskiä täysi-ikäisille(sitä ei kylläkään saa Tylypahkan keittiöstä). Joku oli jotenkin ihmeellisesti laittanut soimaan jonkun jästi renkutuksen.
”Mikä tämä laulu on, Lucy?” Elaine kysyi Lucylta, joka oli jästisyntyinen.
”Queenin uusi hittikappale ”We are the Champions” Kävin Queenin keikalla kun se oli Lontoossa. Äiti on ihan pimahtanut tähän” Lucy sanoi hajamielisesti.
Rohkelikon koko joukkue juhli villisti keskellä oleskeluhuonetta. He tanssivat, juttelivat, joivat tuliviskiä ja tanssivat taas. Siriuksen hoippumisesta päätellen, hän oli humalassa.
Peter istui reunassa ympärillään Remus, Lucy ja Elaine. Peter hikkasi kovaan ääneen, niin että se peitti aika-ajoin musiikin. James asteli ystäviensä luo.
”Saanko liittyä seuraan?” hän kysyi ja istahti vapalle tuolille Elainen viereen ja nappasi pöydältä kourallisen joka maun rakeita.
”Siitä vaan” Remus sanoi. ”Onko Lilyllä ja Jasminilla kaikki okei?” hän kysyi hiukan arasti Jamesilta.
”Joo, ihan hyvin. Lily herää ihan pian, ei mitään vakavaa ja Jas on jo hereillä eikä hänellä ole muuta kuin kuumetta” James sanoi hymyillen.
”Onko Jas herännyt? Meidän pitää mennä katsomaan häntä!” Lucy hihkaisi, mutta Remus tarttui hellästi hänen käsivarteensa.
”En usko, että se on hyvä idea. Jos Jas vasta heräsi niin hän on varmaan väsynyt -” Remus sanoi.
”Ai kolmen kuukauden nukkumisen jälkeen?” Elaine kysyi ja oli hänkin noussut ylös.
”Ja haluaa hetken olla rauhassa. Kuumeisena varsinkin hänen pitää antaa olla hetken yksin” Remus jatkoi kuin Elainen kommenttia ei olisi ollutkaan. ”Menkää huomenna”
James nyökkäsi tytöille ja Lucy katsoi vielä Remusta ja istuutui sitten takaisin hänen viereensä.
”Me menemme sitten huomenna” Lucy sanoi. Peter hikkasi.
***
Kun Lily heräsi hänen päätään särki ja kyljen tuntuivat olevan muusina. Kädestä oli lähtenyt tunto. Lily ei jaksanut avata silmiään, luomet painoivat liikaa, hän oli liian heikko. Hän selvästi makasi jossain, pehmeällä, ehkä sängyllä. Ja hän päätään oli nostettu. Tuntui kuin koko ruumis olisi paisunut niin, ettei pystynyt liikkumaan. Hän makasi hiljaa, silmät kiinni ja keskitti muistamaan mitä oli tapahtunut ennen kuin hän oli herännyt.
Hän muisti, että oli ollut huispausottelu. He olivat pelanneet Korpinkynttä vastaan. Hänellä oli ollut kaato ja hän oli kuljettamassa sitä kohti Korpinkynnen maalisalkoja. Angelica oli ollut loistavassa paikassa ja juuri kun hän oli syöttämässä hänelle kuului huuto:
”Varo Lily!” Angelica oli huutanut, mutta Lily ei ollut tarpeeksi nopea ja ryhmy oli iskenyt häntä suoraan kylkeen. Hän oli kirkaissut hätääntyneenä ja yritti parhaansa mukaan pitää kiinni luudasta, mutta ei pystynyt siihen vaan ote irrotti luudasta ja hän oli pudonnut.
Putoaminen oli kuin suoraan painajaisesta. Hän putosi lujaa vauhtia, mutta kuitenkin niin hitaasti. Oli mennyt ikuisuus- tai sitten 10 sekuntia – kunnes hän oli osunut maahan. Hän oli tuntenut, miltei kuullut, miten käden ja kylkien luut murtuivat. Hän oli kuullut pillin puhaltavan pelin päättymisen merkiksi. Hänen ympärillään oli ollut paljon ihmisiä. Sitten hän oli kuullut äänen viereltään, joka oli täynnä tuskaa, vaikka yrittikin olla vakaa.
”Ei hätää. Tulet pian kuntoon” se oli sanonut. Käsi oli puristanut hänen kättään, mutta päästi sitten irti.
Ääni oli ollut niin tuttu, en hahmottanut kuka istui ruohossa vierelläni. Sitten silmäni havaitsivat sotkuisen mustan tukan ja pähkinänruskeat silmät. Suklaasilmä.
”James?” olin kuiskannut hiljaa. Näkökenttäni sumeni enkä muistanut enempääLily raotti hiukan silmiään. Hän näki valkoisen katon ja koristeellisen kattokruunun. Hän käänsi päätään ja huomasi, että oli sairaalasiivessä. Sen huomasi valkoisista sängyistä, jotka olivat rivissä ja puhtaasta lattiasta ja pöydistä. Yksi asia oli myös, että hänen ystävänsä, Jas istui viereisessä sängyssä ja luki
Tylypahkan historiikkia. Lily tiesi, että kirja oli se kirjan kannen väristä ja muodosta sekä kultaisista koukeroista joista hän ei saanut selvää.
”Jas?” Lily kuiskasi vaikka tiesi, että paikka oli autio.
”Lily! Olet herännyt. Mikä on olo?” Jas sanoi rauhallisesti, mutta tukahdutti ilonsa nähdä taas ystävänsä tajuissaan.
”Särkee hirveästi. Muuten olen okei. Sinäkin olet parantunut” Lily sanoi väsyneesti ja yritti nousta istumaan.
”Älä Lil’s. Sinun pitää maata, kädestäsi on murtunut luita” Jas sanoi ja laski kirjan yöpöydälle.
”Minä huomaan sen. Koska pääsen pois täältä ja koska sinä pääset pois?” Lily kysyi ja asettui taas makuuasentoon.
”Luultavasti huomenna. Joudut juomaan kuulemma Luuran- Kokoa, että luusi taas kasvavat. Ja lepoa. Pääsen pois jo viikonloppuna jos tilani ei pahene. Minulla on vain hiukan lämpöä. Ei sen pahempaa” Jas sanoi.
”Äh, mikä päivä tänään on, miten pelissä kävi?” Lily kysyi uteliaana ystävältään.
”Nyt on torstai-ilta. Kello on yksitoista illalla. Peli oli aamulla. Olet ollut vajaa kaksitoista tuntia täällä. Me voitettiin se peli kuulemma 170-160. Elaine ja Lucy kertoi. Heräsin vasta kun peli oli ohi ja James oli täällä, katsomassa sinua.”
”Eikö hän tajua, että minä en välitä?” Lily sanoi onnettomasti kun ei jaksanut huutaa. ”Minua ei kiinnosta tippaakaan, seurustelumielessä. Voimme kyllä olla ystäviä, jos hän ei enää ahdistelisi minua” Lily sanoi.
”Lil’s, James on ihastunut sinuun. Kai sinä sen tiedät? Etkö osaa kuvitella millaista on olla ihastunut johonkin? Kun minä olin ihastunut Siriukseen, en muuta voinut ajatellakaan, ja sitten kun aloimme seurustella se oli kuin olisin ollut taivaassa. Enää se ei ole samanlaista.” Jas huokaisi.
”Minä tiedän sen. Miksi te muuten erositte?” Lily kysyi uteliaana. Jasmin ei koskaan ollut tarkasti kertonut muille, miten hän ja Sirius oikein erosivat. Kaikki tiesivät, että ero oli ollut molemmille raskas, mutta sillä oli hyvä syy. Ja nykyäänhän he tulivat mainiosti toimeen keskenään.
”No kun se alkoi jo mennä vähän yli, niin ajateltiin ettei me haluta kuitenkaan pilata meidän ystävyyttä. Se olisi saattanut muuttua vakavaksi. Erosimme yhteisestä päätöksestä, Lily. Ei se ollut mikään kauhea tragedia, vain kaksi tavallista ihmistä”
”No onko joku käynyt katsomassa minua?” Lily kysyi ja arvasi vastauksen olevan ei.
”On, odotas, koko Rohkelikon joukkue kävi, James, Elaine, Lucy, Remus, Sirius ja Peter” Jas sanoi. ”James vaikutti aika surulliselta kun istui vieressäsi ikuisuuksia. Heräsi juuri silloin” Jas selosti.
Lilyn mielestä oli outoa kuvitella jonkun kelmin olevan surullinen, he olivat koko koulun hilpeimmät oppilaat. He nauroivat ja vitsailivat koko ajan. Varmaan siksi kaikki olivat lätkässä heihin, paitsi tietysti Lily.
***
Viikko kului ja kului ja vihdoinkin Lily ja Jasmin pääsivät pois sairaalasiivestä. Lilylle oli noussut lämpöä kun hän oli ottanut Luuran- Kokoa. Joten molemmat palasivat koulun tohinaan lauantaina. Kun he astuivat oleskeluhuoneeseen(jonka he luulivat olevan tyhjä), he suorastaan hämmästyivät. Oleskeluhuone oli täyteen ahdettu, ja kaikki hurrasivat heille. Elaine, Lucy, Remus, Sirius, Peter ja James tulivat ensimmäisinä heidän luokseen. Lily pani merkille, että Remus piti Lucya kädestä.
Elaine halasi ensin Lilya ja sitten Jasminia, sitten Lucy halasi heitä, Peter toivotti tervetuloa, Sirius rutisti heitä molempia niin lujaa, että he meinasivat tukehtua, Remus kätteli asiallisesti ja James, Rohkelikon joukkueen johtajana rutisti heitä molempia erikseen, hivenen hellemmin kuin Sirius. Kun Lily vilkaisi Jamesia, hänen kasvonsa olivat taas normaalilla kelmi-ilme vaihteella. Lilyä ei ollut nolottanut halata Jamesia, sitähän James halusi.
Ei Lily lopeta, lopeta tuo typerä ajattelu, Lily hoki mielessään.
He menivät istumaan takan ääreen. Lucy asettui Remuksen kanssa sohvalle. He istuivat siinä niin kauan kunnes muut rohkelikot olivat menneet makuusaleihin. Lily ja Elaine vilkaisivat toisiaan ja sitten Jasminia. He nyökkäsivät yhtä aikaa ja nousivat ylös. Lily tarttui Siriuksen käsivarresta ja katsoi häntä. Sitten hän nyökkäsi Lucya ja Remusta kohden. Sirius nyökkäsi ja sanoi:
”Me menemme nukkumaan” Lily, Elaine, Jasmini, Sirius, Peter ja James kävelivät pois oleskeluhuoneesta. He sulkivat makuusaleihin menevän portaikon oven ja jäivät oven taakse.
Tytöt kurkistelivat oven raosta, jonka Lily oli tarkoituksella laittanut hiukan auki. Lopulta pojatkaan eivät voineet vastustaa kiusausta(siis ei ruokaa) ja tulivat myös kurkistelemaan.
Lucy istui edelleen Remuksen kainalossa sohvalla. He molemmat olivat hiljaa jäätyään kahden. Lucy ei näyttänyt ollenkaan kiusaantuneelta, vaikka olikin Remuksen kyljessä.
”Onko hyvä, että Jasmin ja Lily ovat taas kunnossa?” Remus kysyi Lucylta rikkoen hiljaisuuden.
”Tietysti. Tiedätkö sinä, että…että” Lucy änkytti mikä ei oikein kuulunut hänen tapoihinsa. Remus kuitenkin sanoi väliin.
”Pidän sinusta” Lucy katsoi äimistyneenä Remusta.
”Niin minäkin”
”Tiedän sen”
Muut kääntyivät hetkeksi poispäin ovesta ja katsoivat hiljaa toisiaan.
”Remus ja Lucy…he…he” Lily sanoi mykistyneenä.
”Ovat lätkässä toisiinsa” James täydensi Lilyä hiljaisella äänellä.
”Juuri niin. Nyt hän joutuu kylläkin kuulusteluun” Lily sanoi.
”SHHHH!” Jasmin kuiskasi ehkä liiankin lujaa. Hän kurkotti kohti ovea. Sirius oli hänen tiellään ja väisti kohteliaasti. ”Oih!” Jasmin sanoi ja muutkin kurkistelivat oven välistä, ja hämmästyivät.
Lucy ja Remus istuivat edelleen sohvalla. Ja he suutelivat toisiaan. Paljon oli ehtinyt tapahtua siinä ajassa kun muut olivat jutelleet.
Remuksen toinen käsi oli Lucyn hiuksissa ja toinen piti tyttöä vyötäröltä. Lucyn kädet taas olivat molemmat Remuksen niskan takana. Suudelma oli aika intohimoinen ja pitkä. Tai siltä kannalta muut sen näkivät. Kun he vihdoin irrottautuivat toisistaan molemmat katsoivat toisiaan nolostuneina.
”Oho” Lucy sanoi huvittuneesti.
”Hupsis. Juttu taisi karata käsistä” Remus sanoi ja molemmat naurahtivat. Kello oli jo yli keskiyön eikä ollut ihme kun he nousivat seisomaan.
”Ylös, ylös! Pois, menkää!” Lily hoki yhtäkkiä toisille kuiskaten ja alkoi nousemaan portaita. He veti toisia ylöspäin, kohti makuusaleja. Alhaalta kuului askelia. Lily avasi ensiksi poikien makuusalin oven ja passitti pojat sisään.
”Mitä sinä…” Peter yritti, mutta Lily vaimensi hänet.
”He tulevat, takaisin ylös” Lily kuiskasi. Nyt askeleet olivat jo aivan lähellä. Pojat tajusivat ja ryntäsivät sisään ja sulkivat oven hitaasti. Tytöt menivät omaan makuusaliinsa, jonka ovi oli vastapäätä poikien ovea. He heittäytyivät sängyilleen ja nappasivat jonkin kirjan käteensä.
Juuri silloin Lu avasi oven leveä hymy huulillaan ja hän hyräili jotain. Lucy istui omalle sängylleen muiden tyttöjen tuijottaessa häntä. Helen ja Sandra nukkuivat jo, ja tytöt puhuivat siis hiljaa.
”Miksi hyräilet?” Elaine kysyi. Lu katsoi hetken Elainea kummastuneena ja kysyi sitten:
”Miten niin?”
”Olet hyvällä päällä. Tapahtuiko alhaalla jotakin?” Jasmin kysyi uteliaana. Lily mulkaisi Jasia Lucyn huomaamatta. Jas eteni asioissa liian nopeasti, Lily ajatteli. Lucy voisi vaikka arvata, että he olivat salakuunnelleet heitä.
”No tuota…ei oikeastaan.” Lucy sanoi ja hänen äänensä paljasti hänet, sen verran hyvin Lily tunsi ystävänsä.
”Mitä te teitte?” Elaine kysyi.
”No me vaan juteltiin ja… ja…” Lucy sanoi arastellen.
”Ja mitä?” Jas kysyi yli-innokkaana.
”Remus pyysi minua treffeille! Me mennään viikonloppuna Tylyahoon!” Lucy sanoi selvästi innoissaan.
”Hieno juttu, Lu!” Jas sanoi.” Minäkin menen viikonloppuna sinne. En tunge mukaanne älä sitä pelkää, mutta voisitteko tekin tulla?” hän kysyi Elaineltä ja Lilyltä.
”Voisitteko olla hiljaa kun me yritämme nukkua?” kuului ääni Sandran sängystä. Tytöt eivät olleet huomanneet, että olivat kohottaneet ääniään.
”Anteeksi, Sandra. Me olemme hiljaa.” Elaine sanoi. Tytöt vaihtoivat yöpaidat päälleen ja menivät nukkumaan. Jokaisen mielessä pyörivät eriasiat.
Lucy mietti sitä mitä alhaalla oli äsken tapahtunut. Remus oli pyytänyt häntä treffeille, kun he olivat toivottaneet toisillensa hyvää yötä. He olivat päättäneet tavata lauantaiaamuna kello 11.00 oleskeluhuoneessa. Lucy ei yhtään tiennyt mitä laittaisi päällensä. Jotakin josta Remus pitäisi. Mutta kaikki hänen vaatteensa olivat samanlaisia. Mekkoja ja neuleita. No, hän voisi laittaa punaisen neuleen ja mustan mekon. Sekä jonkun paidan.
Lucy ei ollut oikeasti koskaan ollut kenenkään kanssa treffeillä, vaikka hän tiesikin, että pojat puhuivat hänestä. Lucy ei koskaan ollut erityisesti pitänyt kenestäkään, kuitenkin kesän aikana hän oli huomannut pitävänsä Remuksesta yhä enemmän ja enemmän. Tähän oli sitten päädytty.
Jasmin mietti Tylyaho- viikonloppua. Lu menisi Remuksen kanssa sinne. Hän menisi Lilyn kanssa ellei hän muuttaisi mieltään ja jäisi koululle tekemään läksyjä Elainen kanssa. Jasminin pitäisi ostaa mustetta ja pergamenttia. Hän ei ollut kauhean innostunut opiskelusta, mutta olisi hänen hiukan opiskeltava, että pääsisi edes pois koulusta. Hän halusi pelata huispausta, ei koulu paljoakaan kiinnostanut. Huispaukseenkin tarvittiin jonkinlainen S.U.P.E.R.- tutkinto. Hän olisi mieluummin vain pitänyt hauskaa.
Elaine mietti muita tyttöjä. He kaikki olivat olleet parhaita ystäviä siitä asti kun olivat tutustuneet toisiinsa. Muut olivat olleet toistensa kanssa parhaita ystäviä ensimmäisestä luokasta lähtien… Hän oli viettänyt ensimmäisen vuoden Peterin kanssa, joka oli ollut myös yksin. Sitten, toisena vuonna Peter oli löytänyt kelmit ja hän oli jäänyt yksin. Puolivuotta hänen oli pitänyt olla yksikseen. Jouluna he olivat olleet ulkona, ja hän näki muiden pelaavan lumisotaa. Hän itse oli istunut lukemassa kirjaa. Sitten joku oli heittänyt häntä päin, suoraan naamaan lumipallon. Se oli ollut Lucy Stones. Elaine oli laittanut kirjan kassiinsa ja kumartunut tekemään lumipalloa. Hän oli heittänyt sen Jasminiä niskaan. Siitä oli alkanut todellinen lumisota, jossa ei nähty armoa. Myöhemmin mut tois- ja ensiluokkalaiset olivat liittyneet mukaan lumisotaan. Mukana oli ollut rohkelikkoja, puuskupuheja, korpinkynsiä ja yksi ainoa luihuinen, Severus Kalkaros. Siitä asti hän oli kulkenut Lilyn, Jasin ja Lun kanssa. Tietysti hän oli vielä Peterinkin ystävä, mutta ei ollut jutellut hänen kanssaan hirveästi. Lauantaina hän olisi taas yksin Tylypahkassa tekemässä läksyjä.
Lilyn ajatukset olivat sekavat. Potter tunkeutui joka kerta hänen mieleensä kuin joku pakkomielle. Lily ei halunnut ajatella häntä. Vaikka hänen oli pakko myöntää itselleen ettei James aina ollut mäntti, useimmiten kyllä. Lily halusi oppia tuntemaan pojan kunnolla, sen takia hän suostui olemaan tämän ystävä. Vain ystävä ei yhtään enempää, ja Lily oli varma ettei James luovuttaisi. Potter seuraisi häntä koko hänen loppuelämänsä. Niin se vain oli.
Tylyahoon Lily suostui menemään. Hän tietysti vakoilisi Lucya, vaikka se oli väärin, Lily halusi tietää mitä tapahtuisi. Saisi siinä samalla käydä Hunajaherttuassa ja Kolmessa Luudanvarressa.
Lily nukahti ainoana ajatuksenaan edessä oleva viikonloppu, josta hän tiesi tulevan erikoinen.
