Kolmas Aalto, Ginny/Remus, deathfic, K-16 (Osa 2/3!)

[Amy Malfoy]

Title: Kolmas aalto
Author: Amy Malfoy
Genre: het, drama, deathfic
Pairing: Remus/Ginny
Rating: K-16 (vahva)
Summary: Ginny saa kutsun naamiaisiin ja päättää pukeutua Punahilkaksi. Kun hän tapaa sutensa naamiaisissa he päätyvät läheiseen puistoon. Se joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön.
Disclaimer: J.K.Rowling omistaa kaiken Pottereihin liittyvän ja Leona Lewisin tuotantotiimi biisin,levyn ja muut..
A/N: Hatusta nostettua II haasteeseen sekä Albumihaasteeseen biisillä Here I am. (finiin aluksi laitettu!)
Nimestä ettei voi syyttää mitään muuta kuin sitä, että telkusta tulee joku huonoakin huonompi ruotsalainen elokuva ja en keksinyt mitään muutakaan nimeä =).
//Raitingin piti aluksi olla Nc-17, mutta se jäi valitettavasti vähän vajaaksi... Nauttikaa!
3 osaa.
// Celeporn muokkasi ikärajan K-15 --> K-16 uusien käytäntöjen mukaisesti

Luku 1


”Teidät on täten kutsuttu juhlallisiin naamiaisiin 15 päivä kuluvaa kuuta osoitteeseen Kalmahaanaukio 12.
Naamiaisasu on pakollinen.

Ginny katsoi kirjettä, joka oli saapunut postissa toissapäivänä. Hän ei ollut pitänyt yhteyttä Kiltaan tai muihin ystäviinsä sen jälkeen, kun oli muuttanut Ranskaan kaksi vuotta koulun päättymisen jälkeen. Hän oli säännöllisin väliajoin käynyt veljiensä luona, mutta lopulta sekin oli vain jäänyt kirjeenvaihdoksi.
Hän oli asunut viisi vuotta ranskassa, kunnes hän päätti palata paikkaan, joka oli pakottanut Ginnyn lähtemään.

Molly ja Arthur kuolivat Voldemortin kanssa sodassa, kuten moni muukin, mukaan lukien Harry. Ginnyn sydän murtui ja hän eli melkein vuoden surussa ja pimeydessä, mutta veljiensä avulla hän pikkuhiljaa alkoi ymmärtää, että nyt Harry ainakin olisi vanhempiensa luona, aivan kuin Ginnykin halusi olla. Mutta hän ei halunnut tuottaa enempää surua veljilleen, joten se sai Ginnyn siirtymään eteenpäin.

Lopulta hän kuitenkin päätti jättää kaiken sen, joka tuotti niin suurta surua, taakseen ja lähti Ranskaan opettajaksi Beauxbatonsiin. Hän oli liemiopettajana viisi vuotta, kunnes päätti, että olisi aika tulla takaisin ja kohdata kaikki se jonka hän jätti taakseen.

Ginny asui yksin pienessä asunnossa Lontoon länsi-osassa. Hän olisi toki voinut muuttaa Ronin ja Lunan luokse kotikoloon, mutta se olisi tuottanut vielä enemmän tuskaa, joten hän päätti odottaa.

Hän oli tavannut vain Fredin ja Georgen kerran, kun hän oli käynyt Viistokujalla ja miehillä näytti menevän oikein hyvin, he olivat onnellisia, että Ginny oli päättänyt palata kotiin. Ronille Ginny oli kieltänyt kertomasta, koska hän ei ollut vielä valmis kertomaan tälle, että oli palannut. Pelko johtui heidän viime tapaamisestaan, joka päättyi suurimpaan riitaan, joka oli koskaan heidän välillään käyty.

”Miten niin sinä häivyt?! Et sinä voi lähteä nyt ja jättää tätä kaikkea!”
”Ron rauhoitu! Sinä et ymmärrä mitä olen kokenut, olen menettänyt niin paljon ja en vain kestä olla täällä. Muistoja on aivan liikaa enkä halua kohdata niitä juuri nyt.”
”Sinä. Sinä olet menettänyt paljon! Ja mitä luulet, että minä olen menettänyt? En ketään vai!? Harry merkitsi minulle aivan yhtä paljon kuin sinulle ja älä edes yritä väittää muuta vain siksi, että tapailitte muutaman kuukauden!” Ron sanoi raivoissaan.

”En tietenkään. Ymmärrän oikein hyvin, että olet murtunut siitä, mutta en vain ole yhtä vahva kuin sinä, en halua kohdata tätä kaikkea, sinun on ymmärrettävä.” Ginny sanoi ja kyyneleet alkoivat vuotaa tytön poskille.
”Olet vain pelkuri, se sinä olet! Et uskalla kohdata totuuksia, jotka me olemme jo joutuneet kohtaamaan, olet aina ollut heikko, mutta voisit välillä ryhdistäytyä.” Ron näytti kilahtaneen täysin ja Ginny pelästyi ja astui muutaman askeleen taaksepäin osuen olohuoneen pöytään.
”Älä kutsu minua heikoksi! Olin teidän mukananne sodassa ja yritin parhaani! En vain voi Ron!”

”Ja tiedätkö mitä! Sen takia juuri he ovat kuolleet!”
”Älä!” Ginny kuiskasi ja tyttö alkoi täristä, tähän oltiin taas tultu. Ron oli vihjaillut siitä jo jonkin aikaa, mutta Ginny yritti aina olla huomioimatta.
”Se on totta ja sinä tiedät sen! He tulivat pelastamaan sinun nahkaasi, kun et itse voinut pysyä poissa-!”
”En tietenkään voinut pysyä poissa, koko perheeni ja ystäväni ovat taistelussa ja minun pitäisi odottaa nurkassa ja mietti kuinka moni teistä tulee elävänä takaisin!”
”Ja jos olisit pysynyt siellä sinun hemmetin nurkassasi, niin ehkä me kaikki olisimme tulleet elossa takaisin, mutta sitten sinä neiti minä-kyllä-pystyn-taistelemaan-teidän-rinnallanne, päätti tulla ja osallistua taisteluun ja melkein heti kuolla. Mutta eiii, sinä et voinut pysyä poissa ja sen takia He ovat kuolleet! Ymmärrätkö! Se oli sinun syytäsi!”
”Ei, Ron, pyydän älä.” Ginny sanoi ja sulki silmänsä.

”Sinä tapoit heidät, sinun takiasi he ovat kuolleet eivätkä koskaan enää tule takaisin!” Ron huusi ja Ginny kyyristyi maahan suojaten käsillä korvansa. Hän ei halunnut kuulla sitä. Se oli pyörinyt tytön mielessä, mutta hän ei halunnut kuulla sitä.

”Se ei ole totta.” Ginny sanoi hiljaisella äänellä.
”Voi kyllä on! Sinä tiedät sen aivan yhtä hyvin kuin minä!” Ron raivosi yhä ja veti tytön ylös.
”Yritä jo tajuta se! En anna sinulle ikinä anteeksi mitä olet tehnyt! Olisin mieluummin nähnyt sinut kuolleena!”
”Ron.” Ginny sanoi hiljaisella äänellä.

”Ron, ole kiltti, lopeta tuo. Et ole tuollainen, olet sulkenut kaiken vihan sisällesi ja nyt suutut minulle, mutta Ron, ole kiltti, älä tee tätä minulle.” Ginny sanoi ja katsoi anovasti Ronia.
”Älä luulekaan! Murhaaja!” Ron veti kätensä taakse ja se osui kivuliaasti Ginnyn poskeen ja tyttö kaatui pöytää vasten niin, että maljakko meni rikki. Ginny katsoi sirpaletta kätensä vieressä ja otti sen käteensä. Hän nousi ylös ja suoristi kätensä niin, että tähtäsi sirpaleella Ronia.

”Ohho, aiotko nyt ryhtyä oikein sarjamurhaajaksi, siitä vain, sinua vihataan jo nyt, joten tämä vain lisää sitä. Tiedätkö mitä Fred ja George oikein puhuvat selkäsi takana? He ovat aivan samaa mieltä kuin minä, mutta ovat tähän asti pitäneet sen sisällään.” Ron sanoi vihaisena ja Ginnyn käsi alkoi täristä hurjasti.

”Tuo ei ole totta!” Ginny sanoi ja astui lähemmäs Ronia.
”Kukaan ei puolusta sinua, kaikki ovat sitä mieltä, että olet murhaaja!”
”Älä sano minua murhaajaksi! He, he-” Ginnyn ääni särkyi ja tyttö katsoi hädissään veljeään, jonka silmissä ei ollut mitään muuta kuin vihaa ja vastenmielisyyttä.

”He kuolivat sinun takiasi! Usko se jo ja voit ehkä vielä joskus katua tekoasi! Mutta silti en koskaan enää aio pitää sinua siskonani, olet minulle aivan samanlainen petturi ja murhaaja kuin kaikki muut joita vastaan taistelimme.” Lasinsirpale tippui lattialle ja särkyi vielä pienemmäksi.

”Häivy!” Ron sanoi jäätävällä äänellä. Ginny katsoi vielä kerran veljeään, jonka silmissä ei näkynyt anteeksi annon hiventäkään. Tyttö kääntyi lähteäkseen, mutta Ron tarttui tytön vasempaan ranteeseen ja viilsi kyynärvarteen viillon lasinsirpaleella.
”Nyt olet aivan samanlainen kuin he muut. Sinua ei kaivata enää tänne.” Ron päästi irti ja Ginny lähti talosta. Hän ei aikoisi palata sinne enää koskaan.

Fredille ja Georgelle Ginny puhui heti ensimmäisen vuoden aikana, ja he eivät todellakaan syyttäneet Ginnyä mistään ja pitivät huolta, että tämä ymmärtäisi sen. He puolustivat häntä ja olivat tämän tukena koko sen ajan kun tyttö asui Ranskassa.

[Lizlego]

Luulen, että olen lukenut tämän joskus Finissä, mutta jos olenkin, en varmaankaan ole kommentoinut. Tunnusta, että paritus veti puoleensa. En muista olenko ennen lukenut Ginny/Remusta, mutta paritus tuntuu ainakin minulle ihan luontevalta. Varmaan sen vuoksi, että Ginny muistuttaa oman pääni sisällä jonkin verran Tonksia. Pidin tästä ensimmäisestä osasta, mutta Ronin paha kilahtaminen saattoi mennä vähän turhan pitkälle - siis se, että Ron syytti Ginnyä ihan murhaajaksi. Toki riidoissa voidaan joskus sanoa melkeinpä mitä tahansa, mutta se, että Ron vielä toisti sitä moneen kertaan, toi hieman ongelmia eläytymiseeni. Ja viilsi sisartaan. Toisaalta Ron saattoi vain olla todella sekaisin eikä tiennyt siksi, mitä oikein tuli puhuneeksi ja tehneeksi. Hullulta se vaikutti. Ginnyä kävi sääliksi. Olisi aika kamalaa joutua kantamaan syyllisyyttä toisten kuolemista ja kuulla syytöksiä päin naamaa. Mutta missä tuleekaan kuvaan Remus...?

[Amy Malfoy]

Liz: Kiitos oikein paljon kommentistasi Pakko myöntä, että vähän innostuin tuossa Ronin ja Ginnyn tappelukohtauksessa, kun se vain tuntui vievän mukanaan
Mutta seuraavassa osassa tuleekin sitten jo Remusta.. Olkaas hyvät!

Luku 2.

Ginny heitti punaisen hupun hiustensa suojaksi ja laittoi kiiltävän punaisen naamion silmilleen. Kukaan ei tunnistaisi häntä ja se oli hänen tarkoituksensa.
Hän koputti oveen ja pian lukko avautui. Hänen edessään seisoi mustaan tiukkaan nahka-asuun pukeutunut mies, jolla oli viitta, sekä rinnassaan lepakon merkki.

”Iltaa Neiti punahilkka.” Mies sanoi.
”Iltaa Batman.” Ginny sanoi ja pitkästä aikaa hymyili. Mies päästi tytön sisään ja sulki oven perässään.
Aula oli täynnä ihmisiä ja kaikilla oli mitä eriskummallisimpia asuja. Oli tuttuja jästien sarjakuva sankareita, muutamia ankeuttajia, pari taikaolentoa, sekä muita tuntemattomia ihmeotuksia. Sinivihertävään pukuun pukeutunut vaaleahiuksinen nainen käveli Ginnyn luokse.

"Iltaa.” Nainen sanoi uneksuvalla äänellä. Ginny nyökkäsi hymyillen. Lunalla oli aivan samanlainen ääni kuin monta vuotta sitten.
”Hei, kuinka olet voinut?” Ginny kysyi.
”Oi, mainiosti, kaikki on oikein hyvin, kummallakin meistä.” Luna sanoi ja laski katseensa. Ginny seurasi tytön katsetta ja näki, että tytön maha oli hieman pömpöllään.
”Oih! Ihanaa, milloin?”
”Voi, ei vielä vähään aikaan, kuusi kuukautta vielä.” Luna sanoi ja lähti sitten, outoa kurkkuääntä pidellen, kauemmas.
Ginny lähti kohti keittiötä ja huomasi, että myös siellä oli ihmisiä. Eräs varsinkin herätti tytön huomion. Harmaaseen suden pukuun pukeutunut mies seisoi nurkassa ja näytti siltä, että halusi olla jossain aivan muualla kuin tässä talossa.

Ginny käveli miehen luokse melko huomaamattomasti.
”Hei Kuutamo.” Ginny sanoi ja mies laski katseensa alas.
”Punahilkka, mikä yllätys.” Remus tutkaili naista ja yritti tunnistaa tämän, mutta onnistumatta siinä.
”Ei muistu mieleen vai?” Ginny kysyi ja mies pudisti päätään. Ginny nosti vasemman kätensä hihaa ja kyynärvarressa näkyi pitkä arpi. Remus kohotti katseensa kädestä naisen silmiin.
”Ginny?” Ginny nyökkäsi ja laski hihansa alas.
”Voi mukavaa nähdä sinua.” Remus halasi naista lämpimästi. Ginny oli kiitollinen miehen lämpimästä jälleennäkemisestä.

Remus oli aina ymmärtänyt naisen tuskaa ja riidan jälkeen Ginny oli tullut Remuksen luokse itkuisena ja verisenä ja Remus oli huolehtinut, että tämä voi hyvin ennen kuin päästi tämän lähtemään.

Ginny oli aina ihaillut Remusta ja tämän kokemuksia, sinä iltana kun hän oli saapunut miehen luokse, Ginny oli tuntenut oudon pistoksen rinnassaan, mutta se ei voinut olla muuta kuin huolta, että kukaan ei hyväksyisi häntä. He juttelivat pitkään ja Remus huolehti Ginnystä aamuun asti. Lopulta, kun tyttö oli lähdössä, mies antoi tälle poskisuudelman ja toivotti onnea.

”Kuinka olet voinut?” Remus kysyi.
”Ihan hyvin, tulin takaisin muutama kuukausi sitten.” Ginny sanoi ja nappasi lasin eräältä ilmassa leijuvalta tarjottimelta.
”Ai, mikset ilmoittanut mitään?” Remus kysyi.
”En…oikein tiedä, halusin varmaan hieman rauhaa ennen kuin ilmoitan itsestäni.” Ginny sanoi ja otti huikan juomasta.

”No, aiotko jäädä?” Remus kysyi ja Ginny kohautti olkapäitään.
”Uskon niin, mutta aion olla vielä muutaman hetken omillani ennen kuin ilmoitan kenellekään. Kuinka Hermione voi?” Viimeksi kun Ginny oli kuullut, Hermione oli päässyt töihin pyhään Mungoon.
”Oikein hyvin, hänellä on tytär, Jessica ja poika Sirius.” Remus sanoi iloisena.
”Oi! Kenen kanssa?” Remus avasi suunsa, mutta juuri silloin joku tarttui Ginnyä olkapäästä.
”Kuinkhash iltha on shjujunut?” Mies oli selvästikin hyvää vauhtia humalassa ja Ginny kurtisti kulmiaan. Miehellä oli keltainen huispauskaapu yllään ja keltainen naamio oli aivan vinksallaan miehen silmillä.

”Ron?” Ginny katsoi miestä ihmeissään ja tämä katsoi tarkkaavaisesti Ginnyä.
”Tunnemmeko me?” Ron kysyi ja päästi irti Ginnyn olkapäästä.
”Emme.” Ginny sanoi vihaisena ja työnsi miestä kauemmas. Tämä johti siihen, että Ron törmäsi yhteen ilmassa leijuvaan tarjottimeen ja horjahti. Hän yritti ottaa tukea Ginnyn kädestä, mutta saikin vain hihasta kiinni joka repesi olkapäähän asti.

Äänet hiljenivät keittiössä, jokainen silmäpari tuijotti joko Ronia, joka makasi maassa selällään hiha kädessään, tai Ginnyä, joka katsoi Ronia.
Miehen katso siirtyi pikkuhiljaa olkapäästä alaspäin ja osui kyynärvarressa olevaan arpeen. Vaikka Ron oli vahvassa humalassa, ei hän voinut olla muistamatta haavaa, jonka oli aiheuttanut seitsemän vuotta sitten.

”Ginny?” Ron kysyi ja nousi äkisti ylös.
”Hei Ron.” Ginny sanoi ja hymyili jäätävästi. Ronin ilme muuttui hämmästyksestä pikkuhiljaa vihaksi.
”Kuinka helvetissä kehtaat näyttää naamaasi täällä!” Ron sanoi ja heitti hihan maahan.
”Ron, älä aloita.” Ginny sanoi nopeasti.

”Voi kyllä aloitan. Sinua nähtävästi pitää muistuttaa jostain pikkutapahtumasta joka tapahtui kahdeksan vuotta sitten. Oletko unohtanut sen?” Ron kysyi.
”Ron, se on ohi. Minä pääsin siitä yli. En aio enää kuunnella sinua ja valheitasi.” Ginny sanoi ja ryhdisti asentoaan.
”Vai niin, olet siis hyväksynyt sen asian, että olet mu-”
”Älä sano sitä sanaa!”
”Murhaaja!”

Ginny teki kaikkensa jotta pystyisi pidättelemään kyyneleitä, jotka hän oli viimeksi päästänyt saman asian yhteydessä.
”Valehteleva, petturi, saastainen murhaaja.” Ron sylki jokaisen sanan suustaan ja Ginnyn käsi, jossa hän piteli lasi, alkoi täristä. Remus huomasi tämän ja astui sisarusten väliin.

”Ron, ehkä olisi parasta, että lähdet.” Remus sanoi rauhallisesti.
”Puolusteletko sinä tuota pikku paskiaista?” Ron melkein huusi.
”Kyllä, minä puolustan Ginnyä, koska sinunlaisesi ääliö ei osaa muuta tehdä kuin satuttaa häntä. Hän on sisaresi!” Remus sanoi.
”Hän ei ole sisareni! Minulla ei ole sisarta!” Ron sanoi ja lasi lensi miehen vasemman olan yli ja osui kiviseinään.
Ginny käveli ovelle ja hetken kuluttua kuului ulko-oven pamaus.
”Sitten kun olet valmis antamaan Ginnylle anteeksi, voi olla, että on liian myöhäistä.” Remus sanoi ja lähti Ginnyn perään.


***

A/N Viimeisessä osassa käväistään sitten siellä K-15 puolella ja saadaan loppu tällekin ficille
Kommentteja, ettei minun tarvitsisi lähettää niitä Voltureja teidän kimppuunne, rakkaat!

~Amy

[Storithiana]

Vau. Vaikuttaa todella hyvältä. Ja parituskin on mielenkiintoinen, ei ole ennen tullut luettua, ei ainakaan ole missään silmiin sattunut.

Idea on hyvä, ja mukavaa, ettei heti ensimmäisessä osassa mennä suoraan 'hommiin', vaan vähän pohjustetaan ja kerrotaan, mitä aikaisemmin on tapahtunut. Varsinkin, kun tuo sota on otettu mukaan ja joitain henkilöitä kuollutkin, vähän realismia, kaikki eivät voi sodassa säilyä hengissä. Hahmot ovat minusta IC, varsinkin Ginny ja Remus. Odottelen viimeistä osaa.

[Amy Malfoy]

humph: Kiitos kommentista! Kiva, että pidit ja tässä tulee jatkoa

Luku 3

Luku 3.

Ginny istui puistonpenkille ja katseli puita, jotka huojuivat tuulessa. Oli melko valoisaa, mutta sen verran myöhä, ettei ulkona ollut ketään.
”Onko kaikki hyvin?” Remus oli tullut puiden takaa aukiolle ja Ginny säpsähti.
”Ai, uskoisin niin.” Ginny sanoi ja pyyhki pari kyyneltä poskeltaan. Remus istui tytön vierelle ja halasi tätä. Ginny painoi päänsä miehen rinnalle ja kuunteli hiljaisuudessa tämän hengitystä.

”Onneksi olet siinä.” Ginny sanoi lopulta ja nosti päätään. Remus laski katseensa naiseen. Tämän syvän vihreät silmät olivat niin onnettomat, että Remus ei mahtanut itselleen mitään. Hän laski päätään ja heidän huulensa kohtasivat. Ginny tunsi pitkästä aikaa itsensä rakastetuksi ja hän nautti suudelmasta. Hän oli niin kaivannut jotain tällaista.
”Kiitos.” Ginny sanoi, kun he lopulta irtautuivat suudelmasta.
”Eipä kestä.” Remus sanoi ja Ginny nousi istumaan.

Hetken he istuivat hiljaisuudessa ja Ginnyn ajatukset juoksivat kilpaa sydämen kanssa. Lopulta ne kohtasivat ja Ginny kääntyi Remusta päin. Mies katseli erästä tiettyä puuta ja tunsi lopulta, että Ginny katsoi häntä.
”Mitä?” Remus kysyi, koska Ginny ilmeessä oli jotain, mitä mies ei osannut tulkita.
Ginny siirtyi lähemmäs miestä ja heidän huulensa kohtasivat taas kerran. Tällä kertaa se oli syvempi ja ahnaampi.

Ginny tönäisi Remuksen makaamaan penkille ja siirtyi tämän päälle, yhä huulet tiiviisti yhdessä. Ginny siirtyi miehen kaulalle ja ripotteli suudelmia sinne tänne.
”Ginny, oletko varma tästä?” Remus kysyi. Ginny nosti katseensa. Hetken he tuijottivat toisiaan ja Ginny nyökkäsi ja Remus hymyili.

He laskeutuivat nurmelle puun juureen ja Ginny riisui pukunsa. Remus seurasi hetken päästä perässä. Remus suuteli naisen kaulaa hellästi ja Ginnyn selkä kaareutui. Hän oli niin kaivannut kosketusta ja hyvänolon tunnetta.
Remus antoi pieniä suudelmia ympäri naisen kehoa ja Ginny värisi miehen alla.
Hetken kuluttua Ginny veti miehen takaisin ja he suutelivat pitkään. Remus katsoi vielä kerran Ginnyä silmiin ja näki, että tämä oli varmempi kuin koskaan oli ollut.
Remus aloitti todella varovasti, mutta pienen hetken kuluttua kummatkin pääsivät samaan tahtiin ja olivat yhtä.
Ginny saavutti huippunsa, mutta jatkoi odottaen Remusta, joka tuli myös hetken kuluttua.
He makasivat vierekkäin ja katsoivat puun oksia, joista tuulen mukana lähti lehtiä ympäri puistoa.

Pilvi liikkui tuulen mukana ja Ginny huokaisi. Remus siirsi katseensa Ginnyyn.
”Mitä?” Remus kysyi.
“Täysikuu.” Ginny sanoi ihastuneena ja käänsi katseensa Remukseen, jonka ilmeestä loisti pelko ja kauhistus.
”Ginny.” Mies sanoi nopeasti ja nousi ylös.
”Häivy.”
”Mitä? Mikä hätänä Remus?” Ginny nousi istumaan ja Remus katseli hätääntyneenä ympärilleen.

Ennen kuin kumpikaan ehti sanoa tai tehdä mitään, Remus huusi kivuliaasti ja painoi päänsä alas ja peitti sen käsillään. Ginny hypähti seisomaan ja otti muutaman askeleen taaksepäin, niin, että törmäsi puuhun.

Puisto kaikui Remuksen huudoista ja hän kasvoi pituutta, sekä näytti, että miehellä oli taas susipuku päällään.
Ginny kiljahti ja lähti juoksemaan kohti porttia, josta hän oli tullut. Hetken Remus seisoi paikallaan ja huomasi Ginnyn joka oli jo melkein porteilla.

Remus lähti juoksemaan ja sai muutamalla suurella loikalla naisen kiinni. Hän kaatoi Ginnyn maahan ja seisoi, kuin odottaen, että saalis taistelisi vastaan. Ginny ei tiennyt mitä tehdä, hän katsoi kauhistuneena miestä, joka katsoi häntä hullunkiilto sudensilmissään.
Remus hyökkäsi salamannopeasti naisen kimppuun ja puri ja raateli tätä, kiinnittämättä huomiota korvia huumaavaan kiljuntaan. Susi nousi takaisin takajaloilleen ja Ginny potkaisi viimeisillä voimillaan Remusta vatsaan ja lähti kohti numeroa 12, mutta juokseminen ei ollut nopeaa vuotavien haavojen takia.

Remus sai tytön kiinni juuri muutamaa taloa ennen numeroa 12 ja puri tätä niskaan. Ginny valahti maahan. Hän ei jaksanut enää, hän halusi Remuksen lopettavan ja päättävän kaiken sen tuskan mitä tyttö koki.
Mies heitti naisen kuin nuken monta metriä eteenpäin, ja kun Ginny kohotti katseensa, hän näki portaat jotka johtivat ovella, jonka takana kuului musiikkia ja juhlintaa.
”Apua.” Ginny yritti huutaa, mutta ääni ei ollut kuiskausta kuuluvampi.
Remus juoksi naisen kiinni ja heitti tämän ilmaan ja paiskauduttuaan maahan, Ginny tunsi kylkiluiden murtuvan.

Ginny tunsi suden hengityksen aivan lähellään, hän tiesi, että se olisi aivan kohta ohi. Mikään ei voisi enää pelastaa naista, kaikki oli menetetty.
”Pääsen ainakin vanhempieni luokse.” Ginny ajatteli ja pienen pieni hymy kihosi kasvoille.
Remus puri tyttöä kaulaan ja verta suihkusi asvaltille ja tytön vartalolle.
 Valokaistale valaisi Ginnyn ja nainen ajatteli, että nyt hän on päässyt pois. Hän kuuli ääniä ja askeleita.
Punainen valo välähti ja joku ulvahti.
Ginny näki punaista puoliksi suljettujen silmiensä edessä.
”Gin?” Nainen tunnisti äänen. Hän ei halunnut sanoa mitään. Hän halusi vain maata paikallaan ja nukahtaa eikä herätä enää koskaan. Ginny tunsi kipua joka puolella kehoaan ja hän ei halunnut enää tuntea mitään. Hän halusi jatkaa eteenpäin ja jättää kaiken.
”Ginny herää!” Miehen ääni sanoi.
“Ginny! Ei, älä, olen pahoillani! Anna anteeksi!”  Ginny raotti suutaan ja tuskin kuiskausta kuuluvampi ääni pääsi hänen huuliltaan.
”En…” Sitten Ginny sulki silmänsä ja lopulta antoi sen valon, jonka tunsi, viedä, jota oli odottanut siitä asti, kun oli menettänyt kaiken.

***
A/N Siinä se nyt oli Vähän lyhyt viimeinen luku, mutta kestäkää se

Kommentteja pyytelen yhtä, koska ne Volturit ovat todellakin valmiita lähtemään matkaan

~Amy