Kirjoitin pitkästi tuonne Finin puolelle, niin ajattelin että miksipä en laittaisi samaa sepustusta myös tänne, jossa se ehkä herättää enemmän keskustelua. Siellä kuitenkin niin paljon lähinnä listataan. No, listahan tämäkin on, mutta jos siitä lähtisi liikkeelle.
Mitkä olivat parhaat kirjat, jotka luitte vuonna 2013? Kuinka monta kirjaa luitte tänä vuonna? Mikä on teidän ensi vuoden tavoitteenne (jos asetatte sellaisen)?2013 oli huonohko vuosi taas, laskin juuri että tulin lukeneeksi 66 kirjaa, minusta se on aika vähän, mutta olen toisaalta ollut tosi kiireinen, ja joukkoon mahtui myös monta englanninkielistä kirjaa, joita lukee suhteessa hieman hitaammin kuin suomenkielistä. (Saman verran kuin 2011, jolloin luin 65 kirjaa, ja 2012 taisin päätyä lukuun 93 kpl.) Minulla ei yleensä ole muita lukutavoitteita kuin että löytäisin mieleisiä kirjoja, usein tutkin netistä uusia julkaisuja sekä maailmalta että Suomesta niitä löytääkseni. Yksi käytännön tavoite, jonka tänä syksynä aloitin ja aion jatkaa, oli käydä ylitsepursuavia kirjahyllyjäni läpi ja lukea uudelleen sellaisia kirjoja, joita voin sitten luettuani pistää kiertoon kirjaston kirjanvaihtopisteeseen. Kirjamakuni on kuitenkin jonkin verran muuttunut vuosien varrella ja suoraan sanottuna joitakin vanhempia käännöstekstejä on tuskaa lukea. Muutamia kirjoja olenkin pistänyt eteenpäin ja ostanut alkuperäiskielisen teoksen tilalle ihan tarkoituksella.
Tämän hyllystä poisto -projektin myötä törmäsin muutamaan
Barbara Michaelsin kirjaan, ja yllätyin siitä, että edelleen viihdyin kuitenkin niiden parissa. Tein nettihaun ja huomasin, että kirjailija oli kuollut suunnilleen edellisellä viikolla ja ajattelin että vanhojen hyvien aikojen muistoksi luen kaikki hänen kirjansa, joita kirjastosta löydän. Eihän niitä montaa enää siellä ollutkaan, kun ovat varmaan sieltäkin poistaneet, joten ostin myös sitten muutaman englanniksi muutamalla parilla dollarilla ja ajattelin pistää nekin sitten eteenpäin. Michaels lienee vieraampi ainakin nuoremmille lukijoille, joten lyhyesti kerron että hän kirjoittaa sellaisia hieman mystisiä tarinoita, joissa yleensä on joku vanha kartano jossa joko kummittelee tai on muuten tekeillä jotain omituista, sekä sellaisia Egypti-teemaisia juttuja, joissa yleensä on joku vähän feministihenkinen tutkija-nainen. Oma suosikkini Michaelsin kirjoista on
Askel pimeään, jossa on sellainen hieman sulkeutunut, suurinenäinen ja vähän mystinen mies (jollaisia rakastan kirjoissa, kuten varmaan minut tuntevat tietävätkin). Sen jätin vielä hyllyyn muistoksi.
2013 luettuja kirjasuosikkejani olivat (listattuina luku- eikä paremmuusjärjestyksessä):
Joanne Harris:
Persikoiden aikaan (Odotettu uutuus, nautin tämän lukemisesta enemmän kuin
Karamellikengistä)
Veera Vaahtera:
Rakkautta, vahingossa (Miten lumoavaa ja hyväntuulista kotimaista chic littiä!)
Jyrki Erra:
Kaunasin sivut (Positiivinen yllätys, en olisi osannut odottaa että kiinnostuisin näinkin paljon.)
Preston & Child:
The book of Death (Tämän trilogian päätösosa matkasi mukanani ympäri maailmaa ja piti otteessaan kuten edellisetkin. Hiljattain ilmestyneet käännöksenä, suosittelen tämän kaksikon kirjoja kovasti! Ostin kolme seuraavaa osaa jo englanninkielisenä, ne odottavat lukujonossa parhaillaan. Luin myös samojen kirjoittajien kirjan
Kirottu kuilu, josta pidin myös. Nämä näkee kuin elokuvana silmissään lukiessaan, minä ainakin.)
Carlos Ruiz Zafon:
Marina (Tämä pikku satu lumosi makaaberilla kauneudellaan, ja piristi nuoruudellaan parin synkeän edelliskirjan varjoa.)
Eowyn Ivey:
Lumilapsi (Puhutteli ja kiehtoi, tykkäsin tästä paljon ja ostan varmasti itsellekin kunhan tulee edullisesti vastaan.)
Pauliina Rauhala:
Taivaslaulu (Antoi mielenkiintoisen näkökulman aiheeseen ja yllätti olemalla erittäin kauniskielinen ja miellyttävä kirja lukea siihen nähden, että aihepiiri on raskaanpuoleinen.)
L.M.Montgomery:
Sininen linna (Rakas, rakas kirja kaukaa varhaisnuoruudesta asti! Luen säännöllisesti uudelleen ja pidän siitä aina yhtä paljon. Ja haluan oman Barneyn ja kotoisan mökin metsän keskellä.)
Johanna Sinisalo:
Auringon ydin (Tavallaan erittäin epämiellyttävä aihe, mutta kiinnostavalla tavalla koukuttava ja mukaansatempaava ajatus. Sinisalon kirjoista tykkään lukea noita uudempia, ja kun tässä nyt on ollut puhetta siitä
Ennen päivänlaskua ei voi -kirjasta, niin sanonpa puolestani, että en ymmärrä mikä siinä sen ihmisten mielenkiinnon onnistui herättämään. Minä en tykännyt siinä oikein mistään, ja jos en olisi lukenut Sinisalon muita kirjoja ennen tuota, en olisi ikinä lukenut yhtään lisää. Ihan vain lohduksi tämä niille, jotka eivät myöskään siihen oikein saaneet otetta, ettette luule olevanne yksin mielipiteenne kanssa.
)
Mikä tänä vuonna lukemanne kirja on tuottanut teille suurimman pettymyksen?Luin myös useamman kirjan, jotka jättivät joko vähän kylmäksi tai joilta olisin odottanut enemmän. Yksi niistä oli
Stephen Kingin
Kuvun alla, jossa henkilöhahmot olivat sekä ärsyttäviä että epämiellyttäviä makuuni, minua kiinnosti lähinnä se, mikä se kupujuttu oikein oli, ja petyin sitten siihenkin asiaan. Hyvin harvoin tulee jätettyä kirjoja kokonaan kesken, mutta tämän kohdalla olen kiitollinen, että jossain vaiheessa vain luovutin, luin läpi selaamalla nopeasti loppuun ja totesin että en jäänyt mitään vaille.
Myös
George R.R. Martinin
Valtaistuinpeli herätti toiveita pitkästä sarjasta, jossa riittäisi kahlattavaa, mutta kiinnostukseni lopahti kesken kaiken ja harmitti tosi paljon. Siinä oli muutamia henkilöitä, joiden tarina kiinnosti oikeasti, ja aika monia, joista en olisi välittänyt lukea ollenkaan enkä varsinkaan niin tarkkaan. Tarina eteni liian hitaasti niiden osalta, joista olisin lukenut lisää ahmimalla, ja kun aloitin seuraavaa kirjaa, niin jätin sen vain kesken ja ajattelin että jatkan vaikka sitten joskus, jos tulee niin tylsä elämänvaihe, että ehtii keskittymään vähemmän tärkeisiin juttuihin. Tästä olisi ollut tehtynä laadukkaan näköinen tv-sarjakin, mutta en viitsi katsoa sitä jos en ole lukenut ensin kirjoja alle.
Camilla Läckbergin
Enkelintekijä oli muuten vain sellainen, jota ei ollut kiva lukea. Siitä jäi epämiellyttävä olo ja vähän paha mieli, enkä tykännyt kirjoittajan kirjoitustyylistäkään.
Ja sitten muutama sellainen kirja, joita voisin muuten vain nostaa esille, koska niissä oli jotain joka vei aidosti mennessään, vaikka en välttämättä osaa sanoa hirveästi tykänneeni sillä tavalla kuin tykkään sellaisista tietynlaisista kirjoista, joista eniten nautin:
Lotta-Liisa Joelsson:
Vivika (Tämä jäi kiehtovalla tavalla mysteeriksi ja karmi selkäpiitä, lumosi ja jätti lopussa ihmettelemään, mitä siinä oikein lopulta tapahtui ja miksi. Jos joku muu ymmärsi tämän oikein erikoisen syvällisesti, kertokoon minullekin.
Voisi sanoa, että se jätti lukijalle reilusti omaa tulkinnanvaraa eikä turhia selitellyt.)
Hernán Rivera Letelier:
Elokuvankertoja (Surullinen tarina, mutta tavallaan optimistisesti kerrottu ja vaikka luin tämän aivan ahmaisemalla kerralta, en loppujen lopuksi osannut sanoa tykkäsinkö siitä, vaikka sen lukemisesta pidinkin.)
Abigail Gibbs:
Illallinen vampyyrin kanssa (Tämä olisi kiinnostanut paljon enemmän, jos se olisi osoittautunut itsenäiseksi teokseksi siinä ja sellaisena kuin se liikkeelle lähti, ja siitä olisi jäänyt sellainen "pakollinen" ennustus ja sen toteutuminen monissa ulottuvuuksissa -hörhöily pois. Luvassa on taatusti loputon määrä jatko-osia, jotka varmastikin kiinnostavat minua sitä vähemmän, mitä enemmän ne heittäytyvät fantasiaksi. Kuitenkin kirja, jota lukiessa malttoi tuskin jättää käsistään.)
Jatkan vielä näin alkuvuoden tunnelmista...
Robert Galbraith (J. K. Rowling):
Käen kutsu tuli luettua hiljattain, ja pidin siitä enemmän kuin odotinkaan.
Paikka vapaana kun ei innostanut lukemaan eteenpäin, joten se on yksi harvoja kirjoja, joka jäi minulta kesken, kun oli sillä hetkellä mielenkiintoisempia aiheita tarjolla. Politiikka ei kolahda makuuni muutenkaan, mutta dekkareita luen mielelläni, ja luulen, että Rowlingilla olisi siihen genreen hyvät mahdollisuudet; pidin Pottereissakin siitä, että jo ensimmäisistä kirjoista sai poimia tiedonmuruja, jotka osoittautuivat myöhemmin kokonaisuuden kannalta ratkaiseviksi.
Tällä hetkellä luen
Veronica Rothin kirjaa
Allegiant, joka on Divergentistä lähteneen sarjan kolmas ja uusin osa, nyt syksyllä ilmestynyt. Ihmettelen syvästi, kuinka tätä sarjaa ei suomennettu saman tien, luin tuon Divergentin (tuore käännös on julkaistu nimellä
Outolintu, ja elokuvakin kohta tulossa, näin trailerin Hobitin alussa!) silloin uutena parisen vuotta sitten ja hehkutin sitä jo silloin, mutta kukaan muu ei ollut kuullut siitä mitään. Nyt pelkään, että elokuva on surkea ja sitten ketään ei kiinnosta kirjasarjakaan. Mielestäni tässä sarjassa toteutuu hyvin sellainen vahva mutta sopivan inhimillinen tyttöpäähenkilö, jollaisia saisi olla enemmänkin. Pääosassa on enemmän elämäntilanne ja ystävyyden & perheen teemat kuin romanssi, vaikka romantiikkaakin tarinasta löytyy, ja jatko-osat vastaavat moniin ensimmäisen kirjan herättämiin kysymyksiin ja lisäävät draamaa tapahtumiin. Kukaties tästä tulisi uusi Harry Potter, Houkutus, Nälkäpeli jne sarjojen seuraaja ja elvyttäisi myös ficcikulttuuria omalta osaltaan?
