Kaikki kaunis katoaa | K-12 | Sirius/Remus

[Herkkuoone]

Nimi: Kaikki kaunis katoaa
Kirjoittaja: Herkkuoone
Beta: Ei ole.

Ikäraja: K-12
Paritus: Sirius/Remus
Tyylilaji: haikeaa, surumielistä draamaa
Varoitukset: Kevyt maininta erään henkilön murhasta
Yhteenveto:
hetken ennen kuolemaa ikuisuuden tajuan
kuinka paljon sua rakastan
 
Vastuunvapaus: Kaikki kunnia tunnistamistanne henkilöistä ja paikoista kuuluu iki-ihanalle J. K. Rowlingille. Ficin nimi ja lyriikat on lainattu Dingon Kaikki kaunis katoaa – kappaleesta.
Haasteet: Ficlet300 sana 3.   Loppu
Alkusanat: Viimeisen Potterleffan julkaisemisen vuosipäivän kunniaksi ja muistoksi päätin kaivaa tämän esiin ja kirjoittaa loppuun. Tämä teksti sijoittuu juuri hetkeen ennen Tylypahkan viimeistä taistelua ja PoV on Remuksen.

Kaikki kaunis katoaa

Nousee muistot, kuin kuolleet haudoistaan
tänä yönä juhlimaan ja laulamaan
kunniaksi ystävyyden ristinmerkin teen
se on jotain joka sulle merkitsee

Puristan lujasti sauvaani oikeassa kädessäni, kun kuuntelen viime hetken ohjeita McGarmiwalta. Tai oikeastaan, en minä niitä varsinaisesti kuuntele, sillä itseäni vanhemman noidan sanat soljuvat vesipuron lailla toisesta korvastani sisään ja toisesta ulos. Minulla on tällä hetkellä muita asioita mielessäni.

Ajatuksissani viipyilee eräs henkilö. Sinä, jonka olen tuntenut ensimmäisestä kouluvuodestani, ensimmäisestä junamatkastani asti. Sinä, joka olet jo poistunut meidän maailmastamme ja jatkanut tietään kohti tuntematonta. Kohti uusia seikkailuita. Puhuit joskus kuolemasta ihaillen ja sanoit, että se olisi uusi ja mielenkiintoinen seikkailu pitkän ja uuvuttavan elämän jälkeen. Minä en koskaan ymmärtänyt sinua tässä asiassa, vaikka muutoin ymmärsinkin. Ymmärsin sinua paremmin kuin kaikki muut yhteensä.

McGarmiwa on ilmeisesti lopettanut puhumisen, sillä hahmotan ympärilläni olevien ihmisten suuntaavaan askeleensa ulos salista, kohti niitä paikkoja, jotka heille on juuri äsken määrätty. Minä seuraan heitä kuin unessa, samalla pyöritellen mielessäni kysymystä, jonka olen halunnut esittää sinulle jo siitä asti, kun kaikki tapahtui. Kun sinä tyynen viileästi kaaduit verhon taakse, ja minä huusin ja itkin, anelin sinua takaisin.

”Tiedäthän sinä, miltä se oikein tuntuu? Kuoleminen siis”, minä ajattelen. Tiedän tietysti, ettet sinä voi vastata minulle, mutta toivon, että voisit kuulla sanani. Hetken päästä tunnen itseni hölmöksi annettuani viimein itselleni luvan tuon kysymyksen esittämiseen ja luultavasti naurahtaisin hieman, jos tilanne olisi toinen. Tänään ei kukaan naura. Eivät voittajat, eivätkä häviäjät.

Askeleeni ovat oudon raskaat, kun astelen eteenpäin suuren aulatilan läpi, kivisiä portaita alas pihamaalle. Havahdun ajatuksistani vasta, kun kuulen kolahduksen, jonka aiheuttaa takanani sulkeutunut suuri, tamminen ovi. Puristan silmäni tiukasti kiinni ja hengitän syvään. Tiedän, että tulevat tunnit ovat raskaita, mutta sinun vuokseni minä teen parhaani; en anna periksi, vaikka niin tahtoisinkin. Kohotan päätäni hieman ja avaan silmäni nähden edessäni tähtitaivaan, jolle hymyilen surumielisesti, koska tiedän, että sinä katselet minua sieltä käsin.

”Minä rakastan sinua, Siriukseni. Lupaan, että me näemme pian.” Tähtitaivaalle suuntaamani hauras kuiskaus hiipuu hiljalleen pois autiolla, kuolemanhiljaisella pihamaalla täysin tietämättömänä siitä, millaisen kohtalon on luojani minulle kirjoittanut.

Sataa lunta hiljaa tähän kaupunkiin
sun kasvos nään kun katson taivaisiin
hetken ennen kuolemaa ikuisuuden tajuan
kuinka paljon sua rakastan

oOo

[Beelsebutt]

Voi rääh tätä angstin määrää. Hukun kohta. Mutta joo, tykkäsin tässä siitä, että Remus oli itselleen rehellinen. Se myönsi, ettei oikeastaan kuunnellut McGarmiwaa. Se nauroi itselleen kun tajusi, ettei Sirius tietenkään enää vastaa sille.

Mutta siitäkin huolimatta se tiesi, että kohta nähdään ja saadaan olla jälleen yhdessä, voi aww <3

Mä tykkäsin tässä haikeudesta jota Remuksesta hehkui. Semmoinen tietynlainen alistuminen, mutta kuitenkin pystypäin eteen katsominen ja kulkeminen. Tulee mitä tulee, eikä suin päin ryhdytä ehkä mihinkään, mutta ei juosta karkuunkaan.

En tiedä mitä kohtausta oot tätä kirjoittaessa ajatellut, mutta mä mielsin tän sinne Tylypahkan taisteluun ja vain muutamaa hetkeä ennen Remuksen kuolemaa. En ole leffoja (vieläkään) nähnyt, joten en tiedä, olisko sieltä jotain apuja kohtauksen tunnistamiseen

Kiitos herkkuperkku <3

[Lizlego]

Mä luin tämän eilen ja yritin kommentoida, ei onnistunut. Luin nyt uudestaan ja yritän uudestaan kommentoida, mutta voi olla että onnistuu vieläkin yhtä hyvin. Siriuksen kuolemasta on paljon kirjoitettu, mutta siitä jostain syystä jaksaa lukeakin aika paljon. Siriuksen kuolemaa ei kirjassa juuri käsitelty. Tästä tuli mieleen, että aikaa on kulunut jo jonkin verran, mutta Remus on jäänyt kiinni läheisensä, rakkaansa kuolemaan eikä ole mahdollistakaan hänelle päästä siitä yli. Siksi jotenkin lopusta tuli kaikessa haikeudessaankin mieleen jotenkin lohdullinen olo, niin kauheaa kuin se onkin, kun tiesi että ainakin Rowlingin maailmassa ja kynästä Remuksen kohtalo oli kuolla aika äkkiä Siriuksen jälkeen.

Koskettava ficci. En osaa muuta oikein sanoa.