Otsikko: Arvellista
Kirjoittaja: Jolandina
Oikolukija: Beelsebutt
Ikäraja: K-16
Paritus: Bill/Sirius
Tyylilaji: melkein-seksiä kevyellä angstilla
Vastuuvapaus: En tietenkään omista mitään, mikä kuuluu J.K. Rowlingille (Potterversumi hahmoineen kaikkineen). Eikä tällä tehdä rahaa.
Sirius ei muistanut, milloin oli viimeksi nähnyt ketään, eikä edes sitä, kenelle oli viimeksi puhunut muutakin kuin Killan asioita.Alkusanat: Fanfic-suomi LJ-yhteisön tärkkelyshaasteen toiselle kierrokselle. Muistelisin että inspiraatiobiisinä on jo alkua hahmotellessa soinut Kotiteollisuuden Minä olen, ja ainakin viimeistellessä se oli inspiraationa (anteeksi uudet naapurit jos sinne asti kuului, en ole vielä löytänyt mun kuulokkeita!). Bbuttikselle suurkiitokset betauksesta, ideoinnista sekä avusta (ja lempeästä potkimisestakin!) vaikka kielsitkin kaiken kivan eli angstin 
<3 Kuurankukkaiselle myös iso kiitos avusta ja rohkaisusta <3ArvellistaKalmanhanaukio kahdentoista keittiössä vanha kello tahditti hetkiä kovaäänisesti hiljaisuudessa. Sirius katseli hitaan raukeasti tyhjentyneitä tölkkejä edessään. Muutama tuliviskipullokin lojui pöydällä, yksi kaatuneena, pohjatippansa tahmeaksi lammikoksi pöydälle valuttaneena.
Aika mateli, eikä yksikään ääni paljastanut minkään elollisen olemassaoloa. Siriuksen oma hengitys kuulosti myrskytuulen rahinalta ja sydämenlyönnit sekä verenkierto valtameren pauhulta hänen korvissaan.
Sirius ei muistanut, milloin oli viimeksi nähnyt ketään, eikä edes sitä, kenelle oli viimeksi puhunut muutakin kuin Killan asioita. Edellisestä kokouksesta tuntui olevan aikaa kuin Merlinin syntymästä, eikä kukaan ollut sen jälkeen edes käväissyt päämajalla. Lukittuna oleminen oli turhauttavaa, eikä hän jaksanut enää edes siivotakaan vain itseään varten.
Oljoakaan ei ollut näkynyt, ja Sirius epäili menettävänsä järkensä kohta yksinäisyydelle. Neljä seinää tuntui kaatuneen jo päälle.
Tik tak tik tak.
Pullo kolahti pöydälle ja jäi horjumaan kaatumisen rajamailla. Sirius seurasi sitä katseellaan, muttei pysynyt sen tahdissa ja päätyikin nauramaan ääneen pohtien säälittävyyden huippua ja arvellen olevansa nyt lähempänä sitä kuin koskaan. Nauru kaikui kolkoista seinistä, ja yksinäinen ääni sai hänen humalaisen mielensä yhä vain huvittuneemmaksi.
”Vittu mitä paskaa.”
Sirius tarttui pulloon, pysäytti sen liikkeen ja kohotti sitten katseensa vähän ylemmäs. Hän hätkähti voimakkaasti, kun huomasi tuijottavansa suoraan huvittuneisiin, sinisiin silmiin. Hän nousi hoiperrellen seisomaan, kaatoi samalla tuolinsa taakseen, eikä meinannut löytää sauvaansa millään.
Miksei hän ollut huomannut tulijaa, miksei hän ollut valmistautunut!
”Ei mitään hätää, minähän se vain olen” ääni oli naurava, ja kovin tuttu. Sirius lopetti säheltämisen ja kohdisti katseensa ensimmäistä kertaa kunnolla sisään tulleeseen henkilöön, ja tunnistikin tämän. Bill Weasley.
”Kauan sä oot seissy siinä?” Sirius murahti ja kumartui hoipuen nostamaan tuoliaan pystyyn. Pöydän alla hän vihdoin löysi sauvansa käteensä, ja katoutti pullot ja tölkit äänettömällä loitsulla. Tietysti Bill oli huomannut ne jo, mutta ainahan sitä saattoi yrittää peittää jälkensä.
”Tarpeeksi kauan..” Bill astui sisään tunkkaiseen huoneeseen, ja näytti vilkuilevan ympärilleen. Sirius suoristautui kokonaan.
”Oliko sulla jotain asiaa?” Hän yritti pitää sammalluksen poissa äänestään ja kirosi sitä, ettei ollut ennemmin katouttanut humalaansa.
Bill mittaili häntä tietävästi hetken.
”Mun piti hakea se kartta ja sitten tuoda sulle viesti Remukselta.”
”Miksei Remus tule itse?” Sirius suutahti. Hän tiesi olevansa lapsellinen, muttei jaksanut suodattaa.
”Remuksella on kiireitä, soluttautuminen on osoittautunut hankalammaksi kuin hän luulikaan.”
”Kaikilla on perkele kiire! Kaikilla paitsi minulla.”
Sirius kuulosti omissa korvissaankin katkeralta, mutta olihan hänellä syytäkin. Muut toimivat ja hän vain oli ja lepäsi laakereillaan. Kaikki kuluneen vuoden mittaan kertyneet turhaumat tuntuivat nousevan pintaan samalla hetkellä. ”Sullakin varmaan, ota se hemmetin kartta ja painu sitten sinne mistä tulitkin.”
”Älä muhun pura, en mä ole sua tänne lukinnut.” Billin ääni oli kova, vailla ylimääräistä myötätuntoa, ja Sirius kohotti katseensa tähän. Ei hän myötätuntoa ollut kaivannutkaan, odottanut vain.
”Onko sulla oikeesti kiire? Mietin että jos tölkilliset..” Sirius kääntyi tutkimaan ympäristöään, mutta pöytä oli tyhjä. Hän olikin ehtinyt enemmän kuin luulikaan. Hän toivoi todella, että vastaus olisi kieltävä. Kunpa vain saisi hetkeksi jotain ajateltavaa. Seuraa.
”Ei tölkillistä”, Bill tokaisi. Tämän äänensävy toi Siriukselle voimakkaasti mieleen Mollyn. ”Mutta jos mä laitan kahvin tippumaan, niin kupilliset?” Hymy leikki Billin silmissä. ”Ei mulla oikeasti kiire ole.”
Sirius tuijotti hetken Billin hehkuvaa hymyä, nyökkäsi sitten yhä hieman epävarmana ja istahti alas. Bill nosti kupit pöytään, ja kaadettuaan ne täyteen höyryävänkuumaa kahvia istuutui Siriuksen viereen. Sauvanheilautus puhdisti tahmaisen pöydänpinnan ennen kuin Bill nojasi kyynärpäänsä siihen. Tämän huulien välistä karkasi syvä huokaus.
Sirius lämmitti viilenneitä sormenpäitään kuppinsa ympärillä, kirosi heikentynyttä verenkiertoaan ja antoi huumaavan tuoksun täyttää mielensä, toivoi sen selkeyttävän ajatuksiaan. Samalla hän vilkuili Billin lysähtänyttä olemusta; vielä hetki sitten tämän vallanneesta kipakkuudesta ei ollut jäljellä enää merkkiäkään.
”Kamala kun väsyttää”, Bill tokaisi viimein ja hörppäsi kahviaan. Hän haukotteli makeasti ja kohottautui sen verran, että avasi hiuksensa poninhännältä. Punaiset suortuvat valahtivat kehystämään kasvoja.
”Sama homma täällä..” Sirius huokasi taas hivenen ärtyneenä. Bill kohotti sävylle kulmaansa ennen kun ymmärrys iski hänen kasvoilleen.
”Sori. Ei mun ollu tarkotus..”
”Niin.” Sirius ei halunnut puida yksinäisyyttään sen enempää. Hänen katseensa kiinnittyi Billin pöydällä lepäävään käsivarteen, jota halkoi kaksi risteävää, syvää uurretta. Sirius olisi halunnut kysyä, mistä arvet olivat peräisin, mutta oikeastaan enemmänkin hän halusi kokeilla miltä hivenen punertavareunaiset arvet tuntuvat sormellaan, kielellään..
Sirius ravisti katseensa irti ja yritti keskittää ajatuksensa johonkin, mihin tahansa muuhun. Rappaustaan varistavaan seinään, kulmissa lymyileviin pölykoiriin, kahvitilkkaan kuppinsa pohjalla, käsiinsä – ei, ei käsiin, sillä ne toivat mieleen vain Billin liian houkuttelevat kädet.
Bill eli ja hengitti aivan hänen vieressään, ja kuinka Sirius olikaan ollut yksin, kauan niin kauan!
Ja nyt Bill oli juuri siinä.
Bill oli sulkenut silmänsä, tämän hengitys oli syvää ja rauhallista ja kasvot näyttivät muutenkin rentoutuneilta. Sirius tutkaili niitä hetken, kunnes ei voinut enää vastustaa kiusausta, vaan hivutti kätensä aivan Billin käsivarren viereen ja kosketti pitkää arpea kevyesti sormenpäällään.
Kosketus sai Billin sävähtämään rajusti, ja tämän silmät olivat heti apposen auki. Rentoutunut ilme oli tiessään ja hengityksen rytmi muuttunut radikaalisti pinnalliseksi, nopeaksi.
Sirius ei irrottanut sormeaan Billin käsivarrelta, ja kun Bill katsoi häneen, katsoi niin syvästi, palavasti, kaipaavasti, juuri niin kuin Sirius itsekin tunsi.. Sirius kieräytti sormensa Billin käsivarren ympäri, tarttui siihen tiukasti ja veti tämän lähemmäksi itseään.
Billin huulet olivat karkeat mutta kieli sitäkin notkeampi, kun se pujahti lähes heti huulten kohdattua Siriuksen suuhun. Sirius ähkäisi vasten Billin suuta ja painautui lähemmäs, sai kätensä paidanhelman alle ja tunsi värähtelevät selkälihakset sormillaan. Tunne sai Siriuksen reagoimaan heti voimakkaasti, housut alkoivat olla jo ahtaat, ja hän kuljetti käsiään Billin karvaista selkää pitkin ylemmäs, ylemmäs ja rullasi samalla paitaa mukaansa.
Huulet irtosivat hetkeksi, kun Sirius pujotti Billin paidan tämän pään yli. Hän siirsi keskittymisensä housuihin, nappiin ja vastaan hangoittelevaan vetoketjuun Billin huokaistessa hänen korvansa juuressa ja suudellessa, imiessä hänen kaulaansa. Billin kädet olivat levottomat hänen kyljillään, selässään, pakaroillaan, ja Sirius halusi päästä vieläkin lähemmäs, vaati sitä. Pian heti nyt.
Hän painoi Billin selän vasten pöytää ja sai vihdoin laskettua tämän housuja hieman. Bill näykkäisi häntä juuri silloin solisluun päältä, mikä sai Siriuksen vetämään terävästi henkeä. Hän risti kätensä, tarttui oman paitansa helmasta ja kiskaisi sen voimakkaalla liikkeellä yltään. Vyö, vetoketju, nappi ja hänen omakin sykkivä kalunsa sai tilaa.
Sirius nuoli Billiä katseellaan, paikallisti muutaman uuden arven rintakehältä, ennen kuin tarttui tätä voimalla harteista ja kaatoi tämän selälleen kolhuisen pöydän pinnalle. Pöytä notkahti hieman jaloillaan kun hän kiipesi itse perässä, mutta Sirius ei välittänyt. Kaatukoon jos on hajotakseen.
Bill hengitti raskaasti, hänen rintakehänsä kohoili kiivaasti, eikä Sirius voinut vastustaa mielihaluaan seurata kielellään pitkää ja vaaleaa, aivan nännien alapuolelta kulkevaa juovaa. Billin hengitys takkuili, ja hän värähti Siriuksen alla vaikertaen mielihyvästä. Sirius painautui Billiä vasten eikä muistanut koska oli suudellut niin viimeksi.
***
Sirius makasi kovalla pöydänpinnalla ja kuljetti hajamielisenä sormiaan Billin yhä paljaalla vatsalla. Hän saattoi tuntea arven näkemättäkin, ja hän seurasi sitä etusormellaan ennen kuin kohottautui painamaan laiskan suudelman Billin suupieleen.
”Kesti sitten vähän pidempään.”
Bill kohottautui kyynärpäidensä varaan ja hymyili leppoisasti.
”Onneks ei tosiaan oo tuli hännän alla.” Sitten hänen katseensa tavoitti kaappikellon ja hän pudottautui rivakasti pöydältä alas. Pöytä huojahti hieman ja sen liitokset valittivat.
”Mutta nyt täytyy saada tulta sinne, vahtivuoro vaihtuu justiinsa”, Bill selvitti vetäessään housuja jalkaansa ja haravoidessaan katseellaan paitansa olinpaikkaa. Sirius nousi rennosti venytellen hänkin ylös.
”Velvollisuuden kutsu.”
Bill rykäisi hieman vaivaantuneena. ”Sepä.”
Sirius pujottautui boksereihinsa ja kurottautui työtasoa kohti; hänen katseensa oli tarttunut vielä yhteen täyteen tölkkiin.
Vaimea sihahdus sai Billin kääntymään arinalla vielä ympäri.
”Ala mennä nyt!” Sirius kohotti tölkkikättään ja iski silmäänsä. Bill nyökkäsi Siriuksen virnistäessä ja käännähti vihreään liekkimereen.
Sirius veti tuolin lähelleen ja istahti vanhalle tutulle paikalleen. Ainakin hän sai elää edes hetken.
