Nimi: Vastatuulen käveleminen
Kirjoittaja: Arte
Beta: -
Paritus: Pansy/Luna
Ikäraja: K-12
Tyyli: draamaista angstia tai toisinpäin
Varoitukset: viittauksia rankkoihin aiheisiin
Yhteenveto: Luna poimi kämmenelleen pienen seittihämähäkin ja kuljetti sen hymyillen luokseni. Hän nosti kätensä kasvojeni eteen, raotti niitä peittävää huntua ja laski hymynsä lämmittämään poskeani, kohottautui painamaan kevyen suukon nenälleni.
Osallistuu: Ficlet5 (511 sanaa)
A/N Sarjassamme "12+ virkettä -haasteen tekstit". Teksti sisältää välillä melko korkealentoista materiaalia, kun virkehaasteen sanat ohjasivat kirjoittamista mielensä mukaan, mutta tämä on mukava pätkä. Moneskohan teksti tämä jo on, jossa kuvaan tai viittaan Pansyn prostituutio-taustaan? Se alkaa olla jo aikalailla omaa canoniani.
VASTATUULEEN KÄVELEMINEN
Vastatuuleen käveleminen oli (tärkeä) osa limppien kalastusta. Katselin utuiselle aamutaivaalle, kun Luna pyöri ympärilläni aikansa ja seuraili tuulen liikkeitä. Käsissäni roikkuvat kattila ja lusikka eivät heiluneet, vaikka tie alas joelle oli mutkikas ja täynnä kuoppia.
Luna poimi kämmenelleen pienen seittihämähäkin ja kuljetti sen hymyillen luokseni. Hän nosti kätensä kasvojeni eteen, raotti niitä peittävää huntua ja laski hymynsä lämmittämään poskeani, kohottautui painamaan kevyen suukon nenälleni. Kaipaus jäi mykkänä huutamaan hänen turvansa perään nuoren naisen laskeutuessa veteen ja aloittaessa kalastuksensa.
Nojasin Pohjukkasillan kaaripuuhun ja suljin silmäni. Rauhattomuus oli edelleen vakaa osa rintakehääni, vaikka Luna olikin onnistunut kovertamaan osan siitä pois. Hän oli tullut luokseni Umpikujaan, tarttunut käteeni, puristanut lämpimästi ja alkanut johdattaa takaisin. Pienin askelin, hitaasti ja ilman ehtoja, vaikken koskaan ollut edes katsonut hänen suuntaansa.
Silta tuntui katoavan ympäriltäni, ja minua kylmäsi. Siiventyngät selässäni levähtivät auki ja venyivät täyteen mittaansa, kohosin liisin laskeuduin ja silmäni tarkentuivat kujan takaseinään (tutut rannut olivat yhä paikallaan). Avuton vastustelematon heikko iljettävä kehoni painettiin sitä vasten, käsiä oli joka paikassa, hame kiskottiin ylös alushousut alas ja pantiin pantiin naitiin niin etteivät mustelmat varmaan ikinä haalentuisi. Kehooni työnnettiin istutus istutuksen perään eivätkä pyöreämahaiset painajaiset ottaneet vieläkään rauhoittuakseen vaikka silitin kylkiluitani ja hieroin (tai Luna hieroi) alavatsaani sileäksi.
Tuuli leikki hiussuortuvalla ja hiveli sillä poskeani, saatoin avata silmäni ja olla taas Pohjukkasillalla, missä Luna leperteli limpeille ja kiitti niitä, kun ne suostuivat etsiytymään hänen kattilaansa. Pieni hymy tuntui massiivisen mahtavalta, kun painoin kämmeneni hetkeksi alaselkääni vasten ja tunsin sykkeen: Luna oli edellisiltana piirtänyt selkääni retiisimäisiä hedelmiään (”Ne ovat pomplakkeja, tyynnyttävät mieltä ja kirkastavat ajatuksia.”) ja ohjattavia luumujaan, jotka nyt kiemurtelivat ihollani, lämmittivät ja muistuttivat jatkuvasti Lunan varovaisista (niin viattomista) kosketuksista. Ne karkottivat itsemurhajälkiä, pyyhkivät ne muistojen toiselle puolen.
”Näihin lisätään paljon kirveliä”, Luna sanoi noustessaan joesta, hänen katseensa oli niin kirkkaan onnellinen että minun täytyi altistua sen säteilylle. Limpit osaavat olla kovin petollisia, hän oli kertonut yöllä korvaani, kun otsani oli taas uinut hiessä, niille pitää puhua kauniisti mutta olla kuitenkin jämäkkä kattilankannen kanssa. Lunalla oli aina hieman kyseenalaiset tavat ja keinot toimia erilaisissa tilanteissa, mutta rinnassani tuntui lämpimältä, kun hän tarttui kädestäni ja puristi lujasti.
Hän asetti minut keittiönpöydän ääreen istumaan ja alkoi hämmentää keittoa. Ahtaan pyöreän tilan täytti kumea porina ja häivähdys yrttien tuoksua, kun ristin käsivarteni pöydälle ja painoin pääni alas.
Maailma syöksyy ympärilläni näen tummaa mustaa pimeyttä (se kertoo minun olevan tahrattu saastainen lutka jonka raajat pitäisi katkaista ja syöttää ruttukuonoisille lohikäärmeille samalla kun sydäntäni paahdettaisiin käyttökelvottomaksi paholaisotuksen liekeissä sillä eihän kenenkään voi sallia välittävän), kaaos on kohta tarrautunut ikuisiksi ajoiksi verkkokalvolleni ja piirtänyt silmäluomiini monimutkaisia karttapohjia, joista on edes kompassineulan avulla mahdotonta erottaa, missä suunnassa pohjoinen sijaitsee – ja ennen kaikkea, mistä pääsee etelään.
Pää tuntui raskaalta, kädet tuntuivat raskailta, keuhkot tuntuivat raskailta, tiedostin että Luna oli tarttunut minuun kiinni mutta mieleni tahtoi vajota siitä huolimatta (se ei kestänyt kauaa ilman kosketusta – oikeastaan vain hävettävän pienen hetken). Ehkä jonain päivänä, kun tarpeeksi putoilisin, mustat vankkurit pysähtyisivät viereeni ja veisivät minut mukanaan, kun Lunan pitkät hiukset heilahtelisivat liian kaukana, ulottumattomissani. Ehkä toivoin sitä, ehkä en, hakeuduin hänen syliinsä –
Lopuksi vielä se sanalista:
1. vastatuuli
2. taivas
3. lusikka
4. hämähäkki
5. huntu
6. kaipaus
7. silmä
8. rauhaton
9. umpikuja
10. askel
11. silta
12. siivet
13. avuton
14. istutus
15. hius
16. piirtää
17. itsemurha
18. kirveli (mauste)
19. petollinen
20. kyseenalainen
21. hämmentää
22. häivähdys
23. kartta
24. raskas
25. vankkurit
