Lämpölaajenemista (Percy/Cedric, K-16)

[Beelsebutt]

Cedric oli yhä niin komea kuin eläessään, mutta ei tämä ollut ehtinytkään olla kuolleena montaa päivää.


Nimi: Lämpölaajenemista
Kirjoittaja: Beelsebutt
Oikolukija: Lizlego
Päähenkilöt: Percy/Cedric
Lajityyppi: huumoria pervoilulla
Sanamäärä: 777
Haasteet: Hahmot & Kirjainnumerohaaste & Multifandom & Sanoitussinko
Ikäraja: K-16
Varoitus: Ruumiiseen sekaantumista! ...tavallaan...


Ficin idea lähti liikkeelle, kun pallottelin fysiikkatermejä Pallan kanssa (otsikko), mutta laajeni kuin huomaamatta luettuani PotterWikistä Cedric Diggorysta seuraavaa: In Lego Harry Potter: Years 1-4, Cedric does die in the graveyard, but his father rebuilds him with instructions from Dumbledore meaning that he does not die in the game. Tämä siis kaksi vuotta sitten. Ficci jäi jumittamaan heti ekan sivun jälkeen, kunnes tuli Sanoitussinko ja siitä koppaamani lyriikat. Avot: uusi inspiraatio!

Hox! En omista Pottereita, J.K. Rowling omistaa, joten kaikki kunnia The Ladylle. En saa tästä rahaa, elekää haastako oikeuteen!'




Lämpölaajenemista

Percy selvitteli johtoja hyräillen itsekseen. Elektrodit oli jo asennettu ja loitsu opeteltu sekä etu- että takaperin, enää tarvitsi vain kytkeä sähköt. Niin, ja eristää johdot antiloitsuvuorauksella.

Hän vilkaisi vihreän lakanan alla lepäävää ruumista ja hymyili. Pian, aivan pian hän saisi takaisin ainoan ihmisen, joka oli koskaan ymmärtänyt häntä.


Cedricin saippuainen vartalo kietoutui lämpimässä vedessä Percyn ympärille.

"Lämpölaajeneminen", Cedric sanoi ja liu'utti kättään pitkin Percyn vatsaa. "Kun, aah, esine kitkan ansiosta lämpenee..." Cedric veti Percyltä käteen. "Se laajenee. Fysikaalinen fakta."

Teoria kiinnosti Percyä, mutta käytäntö tuntui niin paljon paremmalta, että hän joutui hakemaan tukea altaan reunalta. Hän hamusi toisella kädellään Cedricin märkiä hiuksia. Jokin kova tökki hänen takareittään.

"Vähemmän puhetta ja enemmän toimintaa", Percy puuskahti, ja Cedric nauroi ihastuttavaa, kuplivaa nauruaan, jota Percy jäi aina kuuntelemaan lumoutuneena. Siis silloin kun ei ollut laukeamaisillaan tämän käteen.

"Käskystä", Cedric kuiskasi ja työnsi sormensa Percyn pakaroiden väliin.


Percyn kiveksiä kivisti, ja hän suoritti loput valmistelut niin nopeasti kuin pystyi. Vihdoin hän asteli laverille ja nykäisi lakanan pois liikkumattoman hahmon yltä. Hän katseli hetken marmorinvalkeaa ruumista. Cedric oli yhä niin komea kuin eläessään, mutta ei tämä ollut ehtinytkään olla kuolleena montaa päivää. Ja nyt, kaikkien niiden säilöntäloitsujen ansioista, jotka Percy oli rakastajansa ruumiiseen langettanut, tämä säilyisi vaikka ikuisesti juuri tuollaisena, täydellisenä.

Aggregaatti hyrähti käyntiin, ja Percy tarttui taikasauvaansa. Hän väänsi kytkintä, ja kun Cedricin ruumis alkoi krampata voimakkaan virran vaikutuksesta, hän lausui loitsun.

Keltainen kipinäkuuro kasaantui valopalloksi, joka säteili, laajeni ja supistui muuttuen lopulta valkoiseksi, sykähteleväksi joksikin, joka singahti Cedricin suuhun tämän vetäessä henkeä ensimmäisen kerran päiväkausiin.

Ilma säkenöi ja nosti Percyn hiukset pystyyn. Hän tuijotti ja odotti, kunnes lopultakin Cedric avasi silmänsä ja nousi istumaan.

Valtava helpotuksen hyöky oli kaataa Percyn. Hän tiputti taikasauvansa lattialle ja syöksähti kietomaan käsivartensa henkiin herätetyn rakastettunsa ympärille.

"Cedric..."

Cedricin iho oli lämpimämpi kuin ennen sähköpurkausta, mutta hän ei vastannut Percyn eleeseen lainkaan. Percy vetäytyi hieman taemmas ja katsoi syvälle harmaisiin silmiin.

"Cedric?"

"Percy."

Sana sanottiin vailla tunteita. Kuulosti siltä, kuin Cedric olisi kommentoinut päivän säätä. Percy nosti kätensä Cedricin poskelle ja pyyhkäisi sileitä leukaperiä. Ei tietoakaan sängestä, jonka hän oli vielä hetki sitten nähnyt Cedricin kuolleella, kylmällä poskella. Ei ryppyjä silmäkulmissa.

Percyn analyyttinen mieli pani merkille eroja entiseen Cedriciin samalla, kun hän yritti kuumeisesti pohtia, oliko tehnyt loitsussa virheen. Ei, se ei ollut mahdollista. Hän ei tehnyt virheitä. Loitsu oli ollut täydellinen, generaattorin luoma sähkövirta juuri oikeansuuruinen. Vian täytyi olla Cedricissä.

"Millainen olo sinulla on?" Percy kysyi hetken kuluttua.

"En ymmärrä kysymystä", Cedric sanoi oitis samalla ilmeettömällä äänellä.

"Tuntuuko sinusta jotenkin oudolta?" Percy yritti uudelleen.

"En ymmärrä kysymystä."

Percy jäysti alahuultaan ja mietti ankarasti. Ehkä Cedric osaisi vastata vain yksinkertaisiin kysymyksiin. Kuka tiesi, miten paljon hänen ylivoimaiset aivonsa olivat ehtineet rappeutua niiden kurjien päivien aikana, jolloin Percy ei ollut vielä ennättänyt häntä pelastamaan.

"Mikä minun nimeni on?"

"Percy Weasley."

"Ja mikä sinun nimesi on?" Percy kysyi.

"Cedric Diggory."

"Hyvä. Perusasiat on hallussa", Percy kommentoi väliin. Hän vilkuili Cedriciä kiireestä kantapäähän ja päätyi lopulta tuijottamaan valkeaa, leveää rintaa sekä paljaita, lihaksikkaita reisiä. Niiden väliäkin.

"Cedric", Percy kysyi mietteliäänä. "Toimiiko sinun sydämesi?"

"Kyllä."

"Eli veresi kiertää?"

"Ei."

Percy tuijotti hölmistyneenä komeita kasvoja. "Mitä tarkoitat?"

"Sydämeni on täysin toimintakykyinen, mutta se ei pumppaa verta."

"Miksei?" Percy kysyi ennen kuin ennätti nielaista sanansa. Sitten hän muistutti itseään, että hänellä oli kyllä rajoittamaton määrä kysymyksiä ilman kolikoitakin ja ettei niitä tarvinnut laskea.

"Siihen ei ole tarvetta."

Percy nuolaisi huuliaan. Kyllähän hän oli kaivannut henkeviä keskusteluitakin, mutta ennen kaikkea hän oli kaivannut seksiä. Kuikelolla toimistohiirellä ei ollut juuri vientiä edes velhoyhteiskunnassa, ja homous vaikeutti asioita entisestään.

"Toimiiko sinun, eh, peniksesi?" Percy kysyi ja punastui. Sitten hän soimasi itseään punastumisesta.

"Toimii."

Percy ei uskonut Cedricin sanoja vaan katseli nyt sydämensä kyllyydestä edellä mainittua elintä. Cedric oli yhtä täydellinen kuin ennenkin, ja Percy ojensi sormensa silittämään täydellisyyttä. Se nytkähti hieman kosketukselle, mutta ei tehnyt mitään muuta. Ei vaikka Percy otti sen nyrkkiinsä ja pumppasi pari kertaa ihan vain varmistaakseen asian.

"Miksei se seiso?" hän kysyi Cedriciltä.

"Haluaisitko, että se seisoisi?" Cedric vastasi kysymykseen. Ensimmäistä kertaa koko hämmentävän kymmenminuuttisen aikana Cedricin ilme muuttui: hänen kulmakarvansa kohosivat hivenen ja hän vaikutti kaiken ilmeettömyyden jälkeen järjettömän kiinnostuneelta vastauksesta kysymykseensä.

"Öh, kyllä. Ehdottomasti", Percy takelteli. Samassa hänen nyrkissään ollut veltto lirpake alkoi paisua ja kovettua ja lämmetä. Se tuntui olevan tarttuvaa, sillä Percyn housuissa tapahtui aivan vastaava ilmiö. "Öh, Cedric? Muistatko, mitä me teimme valvojaoppilaiden kylpyhuoneessa viikko sitten?"

Cedric nyökkäsi.

"Haluaisin, että tekisit sen taas. Täällä."

Ja kun Cedricin viilennyt käsi liukui Percyn vatsaa alemmas, avasi housunnapin ja jatkoi matkaansa, Percy ähkäisi äänekkäästi. Loitsu ei ollut ehkä täydellinen, mutta se riittäisi. He keksisivät keinon olla yhdessä, kuolemasta viis. Öisin Cedric olisi Percyn ja vain Percyn ja päivisin hänet voisi peittää liinalla — eipähän edes peittyisi niin helposti pölyyn.






Miljoonasade — Olkinainen (YouTube)

On yö ja hyvin myöhä
kun tätä kirjoitan
Mutta minua ajaa pelko
ja mun on pakko kirjoittaa
Kuin pitkät harmaat hiukset
sade heilahtaa
pimeydestä ruutuikkunaan

Minä rakensin oljesta naisen
kun sinä et tullutkaan
Sua kaipasin niin paljon
enkä jaksanut odottaa

Minä sidoin lyhteitä yhteen
etsin vaatteesi parhaimmat
Tein köydenpätkistä peruukin
ja rinnat lantuista

Ja illan tullen viereen
naisen nukahdin
Kunnes äsken
nauruun heräsin

Ja nyt olkinainen tanssii
navetan katolla
Sylissä vaatteen riekaleita
ja pää kainalossa
Olkinainen, olkinainen
nauraa ja huhuilee
ja paidan helman alta pilkottaa
musta kieli viikatteen

Minä en ole synkkämielinen mies
mutta minua pelottaa
kun männynneulaset kirkuu
ja maisema huohottaa
Kun jalanjälkiin kasvaa koiran hampaita
voi luoja, miten se mua pelottaa

Minä kirjoitan tämän kirjeen
jos viimeinkin tulisit
Että saisit tietää kaiken
jos et minua löytäisi

Nyt lähden etsimään kuokkaa
haen bensaa kanisteriin
Joko minä tai olkinainen
olen ymmärtänyt niin

Kuin pitkät harmaat hiukset
sade heilahtaa
pimeydestä ruutuikkunaan

Ja nyt olkinainen tanssii
navetan katolla
Sylissä vaatteen riekaleita
ja pää kainalossa
Olkinainen, olkinainen
nauraa ja huhuilee
ja paidan helman alta pilkottaa
musta kieli viikatteen

[Chuuko]

Ahhahhaaaa, loistavuutta. 

Alun valmisteluista tuli Frankenweenie -leffa mieleen. Siinä kun poika herättää sähkön avulla koiransa kuolleista, enkä voinut olla vertailematta Percyn valmisteluja tuohon leffaan. Mutta taikaelementti olikin varsin jännä lisä. Vaikkakin kuolleista herättäminen ei taida oikeasti olla mahdollista kuin elpymiskiven avulla, ja silloinkin hieman heikoin lopputuloksin. Vaikka onhan tässäkin tiede-elementti mukana selittämässä tapahtumaa.

Mitä Cedric on nähnyt Percyssä, en ymmärrä. Kumma pari, mutta miksei. Onhan leffaPercey ainakin ihan kohtalaisen näköinen. 

Se ettei Percya haitannut Cedricin vajavaisuus, oli hieman yllättävä ratkaisu, mutta ymmärän sen kyllä ja se oikeastaan toimii oikein hyvin. Jos koko miestä tarvittiin vain seksiin ja se onnistuu semikuolleenakin, niin mitä sitä turhia löpisemään ja tunteilemaan. Hoituu se homma noinkin.

Onneksi tuo biisi oli vasta lopussa, meinasin nimittäin tikahtua nauruun ajatuksesta semikuollut Cedric hyppimässä pää kainalossa katolla. 

Kitos tästä, oli oikein viihdyttävä!

[Lizlego]

Musta tämä paritus on aivan loistava ja mä toivon, että sä kirjoittaisit näistä lisää. Miksei Cedriciä ja Percyä ole paritettu enemmän.  Musta tässä oli loistokasta tämän keveys ja huumori. Biisin perusteella odotin jotain pahempaa, mutta tämä sopii silti tosi hyvin noihin sanoihin. Percy on kyllä tosi pinnallinen kun ei se kaipaa Cedricistä oikeastaan kuin sitä yhtä, vaikka se miettikin jossain vaiheessa myös keskusteluja.  Mä tykkäsin ihan pimeästi!

[Beelsebutt]

Chu-chu-chuuko, no sehän siitä pitikin tulla mieleen! Jossain vaiheessa mietin, että pistän Percyn huutamaan "Se elää!" (vrt. It's alive!), mut osasin olla ihmisiksi... melkein ja hei, ehkä Percy otti hienosti takaap... eiku suih... eiku sehän on ihana ihminen!!1

semikuollut Cedric hyppimässä pää kainalossa katolla

XD Vähänkö repesin

Liz, eipä sitä tiijä jos tulee lisääkin joskus, hahaa En tiä miksei ole, joskus muinoin mulla ja macfaqilla oli tekeillä yhteisficci Cedric/Fred, mutta se jäi ihan alkutekijöihinsä. Hehee, sitä juonta ois muuten jänskä joskus päästä vielä työstämään

Biisi joo. Mä kaihdoin ensihuuman jälkeen tän ficin sovittamista Olkinaiseen, jotenkin tuntui että pitäisi kirjoittaa vakavampaa ja synkempää, mutta kuten sä taisit sanoa ? niin tuskin kukaan välttämättä odotti tällaista ratkaisua biisille, joten ylläripylläri?


Kiitokset kauniit kommenteistanne <3

[malla]

Tää oli kyllä varsin hupaisa, ja hyvin menikin yksiin noiden lyriikoiden kanssa, vaikka minäkin kieltämättä odotin jotain synkkää ja angstista! Kiva paritus tosiaankin, vaikka mun olikin aluksi vähän hankala nähdä nämä kaksi yhdessä. "Why marry the cow when the milk is free? -> Why take home the whole pig when all you want is a bit of sausage?" tuli kyllä tästä kovin mieleen - rietas Percy se siellä vaan himojensa saattelemana Cedricin henkiin herätti. Tuollainen tunteeton nukke voisi olla vähän kammottava, mutta tosiaan, lakanan alle vaan piiloon silloin kun ei ole tarvetta rietasteluihin, heha!

Tykkäsin, kiitokset tästä! <3

Ps.

Onneksi tuo biisi oli vasta lopussa, meinasin nimittäin tikahtua nauruun ajatuksesta semikuollut Cedric hyppimässä pää kainalossa katolla. 

*reps*

[Beelsebutt]

Hehe, joo, alun perin ficin kantavana ideana oli se, että Percy herättäisi henkiin Cedricin ja se, mikä heräis henkiin, olis alati nylkyttävä seksimasiina, mutta sitten ne alkoikin jutella. En tiedä mitä tapahtui O.O punoin jo juonia, että Percy joisi aamuteetä rautaisissa pöksyissä, ja Cedric nylkyttäis sitä sivusta päin, kun Percy yrittäisi lukea lehteä. Tai jotain semmoista.

Mutta kun ei niin ei. Kiva kuitenkin jos ficci miellytti <3 ja kiitos kommentista <3

[malla]

punoin jo juonia, että Percy joisi aamuteetä rautaisissa pöksyissä, ja Cedric nylkyttäis sitä sivusta päin, kun Percy yrittäisi lukea lehteä. Tai jotain semmoista.

Ahhahah, ei saa tappaa nauruun! Voi vitjat mikä mielikuva tuosta nousi...

[Susimus]

Mulla on huono huumorintaju, koska en pystynyt, en vaan pystynyt, lukemaan tätä humoristisena tekstinä. Tässä on järisyttävän jännittävä idea. Percy herättää Cedricin henkiin ja Cedric on tavallaan elossa mutta silti tyhjä kuori. Minun mielestäni. "En ymmärrä kysymystä" -repliikki karmi selkäpiitäni. Samoin karmii se ettei Percylle oikeastaan ole väliä, ymmärtääkö Cedric vai ei. Percy on niin yksinäinen ja onneton, että hänelle kelpaa kylmä "seksimasiinakin". Oi voi. :'(

Onhan tässä huvittavia yksityiskohtia kuin Cedricin käskystä jähmettyvä penis (mutta sekin on surullista, että se jähmettyy koska Percy haluaa, ei koska Cedric haluaa). Okei, myönnetään, aloin minä ehkä ihan pikkasen kihertää juuri tuossa kohtaa, koska tuli vahva mielleyhtymä Twilightiin (minkäs teet kun Pattinson on esittänyt sekä Edwardia että Cedriciä). Veri ei kierrä, mutta penis jähmettyy ja vampyyrilapsia on mahdollista tehdä. Hehe.

Silti jälkimauksi tästä ficistä jäi kylmännihkeä ahdistus. Viimeinen virkekin on tajuttoman kamala.

Öisin Cedric olisi Percyn ja vain Percyn ja päivisin hänet voisi peittää liinalla — eipähän edes peittyisi niin helposti pölyyn.

Percy, voi Percy, mikset vain antanut Cedricin levätä rauhassa? Hrr, kyllä se postimyyntimiehekekin olisi ollut kannattavampi ratkaisu.

Olen liian tosikko tälle tekstille, mutta luin sen mielelläni yhtä kaikki. Kiitos, hui minkä tunnemyrskyn tämä aiheuttikaan!

[Beelsebutt]

Senkin tosikko mölli Mutta joo, jos osaisin ja kykenisi, niin olisihan tästä voinut saada riipaisevan angstisenkin, mutta kun ei osaa niin ei osaa. Juu, Cedricin "En ymmärrä kysymystä" oli tarkoituskin tuoda mukaan jonkinlaista robottimaisuutta. Jos on juuri havahtunut tajuisuuteen, mutta tietynlaisessa "sieluttomassa" tilassa, niin on aika vaikea vastata kysymykseen "Millainen olo sinulla on?" tai "Tuntuuko sinusta jotenkin oudolta?", kun ei ole referenssiä.

Ja hei, sittenhän se alkoi kiertää kun se peniskin kerta jähmettyi! Mä otan ruumiilliset jutut hyvin vakavasti ja pohjustan ne aina tietynlaiseen realismiin (itse asiassa se Meyerin sivuilla oleva seiltys vampyyrien anatomiasta on aika mielenkiintoinen ja pystyn sen tietyllä tavalla jopa hyväksymään )!

Hyvä vaan jos ficci sai jotain tuntemuksia aikaan, joten kiitos kun luit ja kommentoit <3

[Fiorella]

Myönnän rehellisesti että en todellakaan olisi tätä varmaan avannut, ellen olisi selannut kännykällä nettiä silloin kun kaikki muut tätä kommentoivat ja tullut niin järjettömän uteliaaksi että oli pakko tutkia mistä ihmeestä ne oikein puhuvat!  En kylläkään silloin saanut kommentoitua kun puhelimella on niin hankala nähdä mitä oikein kirjoittaa, joten muistin sen vasta nyt kun tänne Fifiin pitkästä aikaa piipahdin. Ajattelin että sen kerran jos tällaista tekstiä lähden lukemaan niin totta vieköön myös kommentoin. xD

Itse ficci ei ollut sillä tapaa pelottava tai edes liian ällöttävä, mistä suuret kiitokset kirjoittajalle; en traumatisoitunut mitenkään. Mutta tuo lähdekappale kylläkin on aina pelottanut minua. Onhan se oikeasti aika kauhistuttavaa jos tuollainen olkikuvatus riehaantuu liikkeelle ja ennen kaikkea kun jalanjälkiin kasvaa koiran hampaita. Hyi olkoon.

Mutta ficciin palataksemme... Cedric parka olisi voinut kyllä saada levätä rauhassa, poloinen. Percy teki aika ilkeän tempun kaverille. Oletko muuten lukenut sellaista kirjaa kuin Audrey Niffeneggerin Hänen varjonsa tarina? Jokin tässä tarinassa toi sen kirjan mieleeni, siinä oli vähän samanlaista henkisen autiuden tunnelmaa ja myös jotain vähän liian kevyesti kuollutta.

Ja edellisille kommentoijille kiitokset siitä, että piristitte päivääni ja saitte miettimään Cedric/Edward/Pattinson -kolmiyhteyttä ja sen yhtäläisyyksiä. Miten se Meyer muuten tuota vampyyrin anatomiaa on selittänyt, pitääkin käydä tutkimassa joskus ehtiessään. Minusta siinä kivikovassa olemuksessa on aina ollut melkoinen logiikkavirhe ja sekin ihmetyttää, miten ne vampyyrit voivat niin herkästi muka pirstoutua toisiinsa osuessaan. (Tai ainakin sellainen käsitys on jäänyt mieleen päällimmäiseksi, en tiedä sotkeeko elokuva-visio kirjan todellisuutta?) Kenties kirjoitat seuraavaksi ficin, jossa Edward ja Bella pääsevät viimein viettämään "laatuaikaa" keskenään yhtälaisen särkymättöminä vampyyreina, ja liian raju survaisu katkaiseekin Edwardin vehkeen pirstoiksi... Voin aivan nähdä silmissäni Bellan ilmeen, kun hän tajuaa että edessä on pitkä tulevaisuus ilman aviollisia iloja... xD

[Beelsebutt]

Fio, ensinnäkin kiitos hurjasti, että uskalsit lähteä lukemaan tätä ja vielä jaksoit kommentinkin kirjoittaa Ei tässä kyllä mitään vaaraa ole, koska tää on niin parodiaksi heitetty, ellei sitten lähde metaforamaisesti tutkailemaan asioita, mut sit mennään jo sellaiselle puolelle, joka harvoja kauhistuttaa.

Olkinainen on mulle hyvin henkilökohtainen biisi, jolla on historiaa. Aikanaan penskoina, kun istuttiin kaverin pihalla seisovassa, suvun vanhassa, isossa talossa, jossa kaverilla oli kesähuone, niin koin järkyttäviä kauhun hetkiä Olkinaista kuunnellessa siihen aikaan Twin Peaks oli hmm... no, ei varmaan ekalla kierroksella, mut ehkä tokalla, ja Bobby Bob oli kaamea juttu. Mieti vaan, mistä me puhuttiin sokerihumalassa, teinityttöjen ryhmähysterian vallassa, kun mietittiin Olkinaisen kohtaa "kuin pitkät harmaat hiukset sade heilahtaa pimeydestä ruutuikkunaan" Ja sit tapahtui vielä jännä juttu, joka sai mut tosissaan hetkeksi pohtimaan, että miten helposti ihmiseltä voi lähteä järki. Mutta joo.

Tuo mainitsemasi kirja ei ole tuttu, mutta pitää pistää nimi muistiin ja piipahtaa kirjastossa ens viikolla kun menen käymään kotikotona siellä on enemmän aikaa lukea (koska netti on niin hidas).

Piti vähän ettiä, mutta tässä linkki Meyerin sivuilta löytyvään FAQiin, jossa hän selittää näin:

Now, on to the "how is this possible?" question. First of all, of course it's not possible. None of this story is possible. It's a fantasy story about creatures that don't actually exist. Within the context of the fantasy, however, this is how it works:

Vampires are physically similar enough to their human origins to pass as humans under some circumstances (like cloudy days). There are many basic differences. They appear to have skin like ours, albeit very fair skin. The skin serves the same general purpose of protecting the body. However, the cells that make up their skin are not pliant like our cells, they are hard and reflective like crystal. A fluid similar to the venom in their mouths works as a lubricant between the cells, which makes movement possible (note: this fluid is very flammable). A fluid similar to the same venom lubricates their eyes so that their eyes can move easily in their sockets. (However, they don't produce tears because tears exist to protect the eye from damage, and nothing is going to be able to scratch a vampire's eye.) The lubricant-venom in the eyes and skin is not able to infect a human the way saliva-venom can. Similarly, throughout the vampire's body are many versions of venom-based fluids that retain a marked resemblance to the fluid that was replaced, and function in much the same way and toward the same purpose. Though there is no venom replacement that works precisely like blood, many of the functions of blood are carried on in some form. Also, the nervous system runs in a slightly different but heightened way. Some involuntary reactions, like breathing, continue (in that specific example because vampires use the scents in the air much more than we do, rather than out of a need for oxygen). Other involuntary reactions, like blinking, don't exist because there is no purpose for them. The normal reactions of arousal are still present in vampires, made possible by venom-related fluids that cause tissues to react similarly as they do to an influx of blood. Like with vampire skin—which looks similar to human skin and has the same basic function—fluids closely related to seminal fluids still exist in male vampires, which carry genetic information and are capable of bonding with a human ovum. This was not a known fact in the vampire world (outside of Joham's personal experimenting) before Nessie, because it's nearly impossible for a vampire to be that near a human and not kill her.

Onhan tuossa aukkoja, mut rispektiä rouvalle, kun on edes alkanut selitellä jotain supernaturaalin olennon anatomiaa ja en tiä pirstoutumisesta, koska oon nähnyt vain kaksi ekaa leffaa (tosin mulla on leffalipun kanta kolmosleffaan ja Nappeli väittää että me oltiin samassa näytöksessä, mut mulla ei oo  mitään muistikuvaa itse leffasta... hetkinen...! O.O), mutta ehkä tarkoitat sitä, että vampyyrit pystyy repimään toisiaan? Nehän on siis kai ältsin voimakkaita ja vaikka niiden rakenne on tautisen kestävää ja kovaa, vampyyrivoimat riittää kyllä vampyyrikehon rikkomiseen ...vai tarkoitatkohan sitä, kun esim. Eetu paiskataan Volterrassa marmoriin (?) ja se räsähtää rikki? Mä luulen, että se kohta oli ainakin tehty siksi, että visuaalisesti saatiin kerrottua, että nyt sattui pahasti

Kenties kirjoitat seuraavaksi ficin, jossa Edward ja Bella pääsevät viimein viettämään "laatuaikaa" keskenään yhtälaisen särkymättöminä vampyyreina, ja liian raju survaisu katkaiseekin Edwardin vehkeen pirstoiksi... Voin aivan nähdä silmissäni Bellan ilmeen, kun hän tajuaa että edessä on pitkä tulevaisuus ilman aviollisia iloja... xD

Houkuttelevaa! Mutta mä luulen, että me voitaisiin yhdessä alkaa härnätä Liziä, ehkä se kirjoittais puutarhasaksille jatko-osan tuolla juonella


// typokorjattu, jestas!