Mä taas tykkään siitä, että annetaan jonkinlaiset raamit, sillä mä nautin rajojen venyttämisen tuomasta haasteesta. Tai siis kaikkein palkitsevinta mulle on se, jos onnistun tekemään tekstistä sekä annetut ehdot täyttävää että omanlaista. Tosin lukion kirjoituksenopettajat antoi aika suurpiirteisiä ohjeita - ne ei niinkään olleet teknisiä seikkoja, vaan lähtöasetelmia, aiheita tai näkökulmia, jotka lähinnä vaan antoivat uudenlaisia lähestymistapoja, ja vain harvoin ne tuntui mitenkään rajoittavilta...
Mun mielestä kirjoitusoppaat sun muut voi olla ihan hyödyllisiäkin, jos tuntee olevansa umpikujassa tai kiinnostaisi muuten vaan löytää jotain uusia kikkoja. Lisäksi mä muutenkin liputan teknisen osaamisen puolesta - jos tuntee tekniikan, voi antaa luovuudelle paremmin siivet. Olen aina ollut suht paha kielioppinatsi, mikä ehkä selittää jonkin verran, ja lisäksi kun olen käsityö-ihmisiä, arvostan suuresti sitä osaamista. Ammattikoulu taisikin sitten olla viimeinen naula tähän arkkuun, ja nykyään olen kyllä aika vahvasti sitä mieltä, että ensin opetellaan tekniikka, ja vasta sitten lähdetään luovistelemaan ja rikkomaan niitä sääntöjä.
Tietty niitä poikkeuksiakin on, ja harrastustoiminnassa kukin ajatelkoon sitä omaa nautintoaan, koska siitähän kirjoittamisessa pitääkin olla ensisijaisesti kysymys, mutta kun mä tykkään tästä toisinaan ihan verenmaku suussa tekstin hiomisesta... Yritän kyllä foorumeilla aina muistaa, että kaikki eivät suhtaudu tähän näin haudanvakavasti, vaan haluavat vaan pitää hauskaa
Mutta kirjoitusoppaita tai -ohjeistuksia inhoan, ja muistin tota Lizin linkkaamaa sivua lukiessani, miksi; se on aina tollasta ällöttävää hymistelyä, kuinka "sanat ovat kuin musiikkia" ja muuta lössöilyä. Okei, luovaa toimintaa, joojoo, mutta pitäääkö siitä silti tehdä tuollaista kammottavaa siirappia?! Inhoan muutenkin lässytystä hirveästi
