Nimi: Lumottu joulu
Kirjoittaja: zilah
Fandom: Patrick O'Brianin meriseikkailusarja
Henkilöt: Jack Aubrey/Stephen Maturin
Lajityyppi: Romantiikkaa, seikkailua, siirappia
Ikärajavaroitus: K-12
Vastuuvapaus: Minen omista kumpaakaan näistä charmikkaista herrasmiehistä, pahus sentään. He kuuluvat Patrick O' Brianille. Mutta leikkiminen heillä on takuulla sallittua, siksi vahva homoeroottinen lataus näissä kirjoissa on.
Varoitukset: Slashia, täyslaidallinen siirappia, AU
Kirjoittajan alkusanat: Kuninkaan laivaston kapteeni Jack Aubrey ja lääkäri ja vakooja Stephen Maturin ovat tajunnanräjäyttävän ihana pari, joten eipä siinä auta muu kuin levittää ficcifregatin purjeet ja purjehtia heidän kanssaan auringonlaskuun.
Alkusanat II: Tämä triplaraapale on kirjoitettu vuoden
vuoden 2014 Joulukalunteriin ja niin täydellisen AU kuin vain voi olla. Se on jatkoa ficeilleni
Myrskyisä kohtaaminen ja
Matka lumotulle saarelle. Ja tässä universumissa miesten väliset suhteet ovat sallittuja.
Yhteenveto: Jack ja Stephen... ja mistelinoksa.
Kertokaahan, mitä pidätte,
zilah
Lumottu jouluStephen katseli hiljaisena ulos ikkunasta. Maisema oli vielä pääosin vihreä, mutta taivaalta putoilevat lumihiutaleet muuttivat sitä pikku hiljaa valkeammaksi. Takassa paloi iloinen tuli ja sello oli hänen jalkojensa välissä, mutta jousi oli jäänyt hänen käteensä käyttämättömänä, kun hän odotti puolisonsa paluuta.
Tämä oli heidän kolmas joulunsa yhdessä, mutta ensimmäinen, jonka he viettäisivät täällä yhteisessä kodissaan. Ensimmäinen joulu oli mennyt kuin huomaamatta heidän matkallaan Galapagosille, ja toisen joulun he olivat viettäneet saarellaan. Nyt kuitenkin Jack oli halunnut vaihteeksi perinteisen, englantilaisen joulun, eikä Stephenilla ollut mitään asiaa vastaan. Niin he olivat tulleet Jackin maakartanoon. Vaikkei hän jouluhälinästä piitannutkaan, niin pelkkä Jackin ilon katsominen teki hänet onnelliseksi.
Palvelusväkeä oli paikalla poikkeuksellisen vähän, mutta se sopi Stephenille paremmin kuin hyvin. Saarella eristyksissä vietetyt vuodet olivat jättäneet jälkensä, eikä hän yhäkään pitänyt suurista väkijoukoista tai mahtailevista juhlatilaisuuksista. Jackin kartano oli kuitenkin pieni ja kodikas, ja Stephen oli oppinut rakastamaan sitä miltei yhtä paljon kuin sen isäntääkin. Hän tuskin enää muisti, millaista hänen elämänsä oli ollut ennen kuin Jack oli äkkiarvaamatta ilmestynyt siihen ja vienyt hänen sydämensä mukanaan.
Stephen säpsähti haaveistaan ja hymy nousi hänen huulilleen, kun ovi kävi ja Jack astui siitä sisään.
”Täällähän sinä olet, luumuseni”, Jack sanoi ja Stephen ihmetteli, miksi tämän posket olivat hiukan punehtuneet.
Se selvisi heti seuraavassa hetkessä, kun hänen katseensa osui oksaan, jota Jack piteli kädessään.
”Enkö minä suutele sinua tarpeeksi usein, kun sinun pitää jahdata minua mistelinoksan kanssa?” Stephen kysyi huvittuneena. Hän seurasi kiinnostuneena, miten puna Jackin poskilla syveni ja hänen sydämensä suli. Jack oli joskus kuin pikkupoika, ja juuri sellaisena hän tätä rakasti.
”Kyllä, mutta tämä on perinne, eikä muutama lisää varmaankaan haittaa”, Jack vihdoin sanoi.
Stephen laittoi sellonsa turvaan ja meni puolisonsa luokse. Hän kurottui hyväilemään Jackin poskea.
”Olet oikeassa kultaseni. Muutama lisää ei varmastikaan haittaa”, hän kuiskasi, vetäen Jackin rakastavaan suudelmaan.
The Happy, happy end! <3